8. joulukuuta 2016

Joulupuu-keräys

Joulupuu-keräys on käynnissä tänäkin vuonna. Sen tarkoitus on ilahduttaa sekä lahjan antajaa että saajaa. Keräykseen osallistumalla on mahdollisuus kantaa kortensa kekoon hyvän joulumielen tuomisessa jollekin ventovieraalle ja samalla tulee itselle hyvä mieli, kun saa mahdollisuuden auttaa muita. Joulupuusta valitaan pakettikortti, jossa lukee lahjan saajan ikä ja sukupuoli, joskus myös lahjatoivekin. Lahja hankitaan oman maun mukaan, paketoidaan ja toimitetaan Joulupuu-lahjojen keräyspisteeseen joulupukin vietäväksi eteenpäin.




Valitsimme Joulupuusta hankittavaksi lahjan 9-vuotiaalle tytölle. Hankimme sellaisen lahjan, mistä mieheni samassa iässä olevat veljen tyttäret ainakin pitäisivät. Olisi ihana päästä näkemään ilahtuuko lahjan saaja lahjastaan, onko lahja mieluinen ja mahdollisesti toivottu? Mutta se ei valitettavasti ole mahdollista. Täytyy vain luottaa siihen, että lahjoja kohdistavat ihmiset osaavat meidän lappuun kirjoittaman kuvailun perusteella toimittaa sen lapselle, jolle lahja olisi täydellinen.


Joulumieltä jokaiselle,
Doris

4 kommenttia:

  1. Tämä on tärkeä keräys! <3 Mekin veimme tänään yhdessä kaverin kanssa hankitun kimppalahjan, isomman lahjakortin vaateliikkeeseen "13-vuotiaalle pojalle". Samalla otimme vielä kortin "7-vuotiaalle tytölle", jotta tytöt saivat itse ostaa lahjan jollein heidän ikäiselleen lapselle. Löysin tänä jouluna myös Jouluapua-keräyksen/sivuston,jonka kautta otin yhteyttä kuuden lapsen yksinhuoltajaäitiin että mitä tarvitsisivat.. On ollut tosi iso kokemus ja paljon keskustelua aiheuttanut meille lasten kanssa, miten vähää he toivovat.. <3 päätimme laittaa joulukorttirahat heille lähtevään lähetykseen.. Ihanaa että tällainen on mahdollista!! Ja tehty tosi helpoksi!

    VastaaPoista
  2. Tää on kyllä ihan mahtava juttu, kun auttaminen on tehty niin helpoksi ja väyliä, joiden kautta auttaa, on monta, joista voi valita itselleen sopivimman tavan. Ja hienoa, että voi opettaa lapsille jo pienestä pitäen, että kaikilla ei välttämättä ole sitä, mitä itsellä on, mutta heille on mahdollisuus tuottaa iloa <3

    VastaaPoista
  3. Olisi kyllä ihan parasta päästä katsomaan lahjan avaajan ilmeitä ja eleitä!

    VastaaPoista