21. joulukuuta 2017

Joulu hiipi kotiin

Tänä vuonna me vietetään joulu ensimmäistä kertaa kotona. Ihanaa! Saa laittaa joulun omaan kotiin juuri niin kuin haluaa ja päättää joulun värit itse. Tämä "joulun värit" vähän naurattaa mua, sillä ystäväni hihkui niistä innoissaan suunnitellessaan joulua omaan kotiinsa. Luulen, että meidän joulun värit on joka vuosi aika samat: valkoinen, musta, hopea, ehkä kulta. Inhoan vihreää ja punaista. Vaikka kuinka niitä ihastelen ja yritän tsempata, että edes yksi joulunpunainen sohvatyyny. Mutta ei, en vain pysty. Niin paljon se väri minua puistattaa.




Olen tehnyt kotiin muutamia joulukoristeita tänä vuonna itse. Tein mustista kartonkikuusista, juuttinarusta, valkoisista helmistä ja kulkusisita roikkuvan nauhakoristeen. Askartelin myös modernin renkaan mallisen roikkuvan koristeen sekä uudelaisen joulukranssin eli joulumobilen. Jälkimmäisistä voit katsoa lisää kuvia ja inspiraatiota täältä: Joulumobile ja Trendikäs joulukoriste







Keittiönpöydälle nostin puisen lempikynttelikköni muutaman vuoden takaa. Toivon, ettei se mene koskaan rikki, niin kaunis se on <3 Keittiönpöydän päätyä koristaa myös adventtikynttelikkö sekä sypressi, johon laitoin ledvalolankaa ja askartelin sille nahkapaperista paperipussin.






Terkuin,
Doris

18. joulukuuta 2017

Suomalaista lastenvaatedesignia ja luonnonkosmetiikkaa Helsingin sydämessä: Ecolife Helsinki

*Postaus toteutettu yhteistyössä Ecolife Helsingin kanssa

Paapiin jouluisia kuoseja

Rekit notkuvat Aarrekidiä ja Papua

Alakerrasta löytyy suurin osa vaatteista ja kosmetiikasta, yläkerta on taas lelujen valtakunta



Arvostatko luonnonkosmetiikkaa ja laadukkaita kotimaisia lasten tuotteita? Heti Kiseleffin taloa Senaatintorin laidalla ja siellä sijaitsevaa Ecolife Helsingin liikettä lähestyessä, tulee hurmaava olo. Rakennus, jossa liike sijaitsee on kaunis ja sisätiloista liikkeen erikoinen kaksikerroksinen muoto tekee liikkeestä tyylikkään.

Ecolife Helsinki on pullollaan kotimaisten lastenvaatevalmistajien kuten Papun, Aarrekidin, Vimman, Kaikon, Reiman, Melli Ecodesignin ja Paapiin lastenvaatteita. Lastenvaatteiden lisäksi Ecolifesta löytyy luonnonkosmetiikkaa esimerkiksi brittiläiseltä Neal`s Yard Remediesiltä, lasten ihonhoitotuotteita Sophie la Girafelta, meikkejä Lily Lololta ja Bio Effectiltä, kotimaisen Tuffan puuleluja, LuKLabelin neuvolakorttikoteloita sekä terveystuotteita.




Ihana pienen tonttutytön mekko <3

Bigjigs Toysiltä löytyy suuri valikoima puisia leluja. Saisiko olla keksejä. muffinsseja, donitseja, kakkua vai kenties merirosvolaiva?

Kuppikakkuja ja konvehteja leikkeihin

Ecolife Helsingin logo on yhtä iloinen ja pirteä kuin kaupan omistaja Sanna :)

Kaiko on nyt in. Sitä saa myös Ecolife Helsingistä.

Ihania, persoonallisia onnittelukortteja <3

Lily Lolon meikkejä

Neal`s Yard Remediesillä on tuotteita sekä naisille että miehille.

Luonnonkosmetiikkahyllystä löytyy monenlaista 

Trendikkäitä ja ekologisia Lifefactoryn lasisia juomapulloja.



Missä? 

Unioninkatu 27, Helsinki

Aukiolo? 

Pääsääntöisesti 10-18

Verkkokauppa http://www.shopella.fi/ecolife/

12. joulukuuta 2017

Tarvitseeko tarhatädit lahjoja?

Olen nyt viikon stressanut tästä. Mitä ihmettä tarhatädeille joululahjaksi? Toiset ovat sitä mieltä, ettei todellakaan mitään, lapsien kaitseminenhan on niiden työ ja ne saa palkkaa siitä, mutta...
Ne on meidän taaperon kanssa useamman tunnin päivässä kuin me vanhemmat. Ne ruokkii sen, nukuttaa, kestää sen raivarit ja ulkoiluttaa. Puhun lapsestani kuin lemmikkieläimestä, mutta niin se vain on, lapsen hoito on rankkaa hoitotyötä ja tarpeisiin vastaamista, eikä vain mukavaa oleskelua ja kivoja pehmoleluleikkejä. Joskus toki niitäkin :)


Laitoin pussiin kiinni ainesosaluettelon, että tarhatädit tietävät, mitä saavat.


Minun ajatukseni on ainakin se, että haluan viedä näille tarhatädeille jotain, edes jotain pientä. En aio askarrella heille itse mitään kynttiläkippoja, sillä luulen, että he saavat kasapäin kaikkea "pientä kotiin vietävää", jota loppujen lopuksi vuosien varrella niitä kertyy niin paljon, että on pakko konmarittaa koko koti. Stressaamisen tulos tuotti hedelmää. Ajattelin, mitä itse haluaisin saada, jos olisin tarhatäti? Ruokaa, herkkuja! Jotain joka ei jää nurkkiin pyörimään vaan sen saa nautiskella vaikka joulun pyhinä.

Tein itse raakasuklaakonvehteja, jotka laitoin paperipussiin. Reseptin raakasuklaaseen löydät edellsestä postauksestani TÄÄLTÄ


Taittele paperipussin sisääf foliosta pohja, ettei paperpussiin tule rasvajälkiä suklaasta.


Terkuin,
Doris

8. joulukuuta 2017

Tee itse jouluinen raakasuklaa





Jouluinen raakasuklaa




3 reilua lusikallista kookosöljyä

1 dl tummaa, sokeroimatonta kaakaojauhetta
2 tl piparkakkumaustetta
4tl hunaja
1rkl mantelirouhetta
2rkl auringonkukansiemeniä
Iso kourallinen rusina&karpalosekoitusta (Lidl)

Pinnalle mantelirouhetta ja rusina&karpalosekoitusta



Sulata kookosöljy kattilassa tai mikrossa. Lisää kaakaojauhe ja hunaja. Sekoita tasaiseksi.  Lisää siemenet, mantelit, mausteet ja rusina&karpalosekoitus.


Kaada suklaamassa joko pellille leivinpaperin päälle tai kapeaan uunivuokaan, joka on vuorattu leivinpaperilla. Levitä tasaiseksi ja ripottele pinnalle vielä mantelirouhetta ja rusina&karpalosekoitusta. Laita jääkaappiin jähmettymään. Nauti parin tunnin päästä paloina :)



Vink, vink, tästä saa kivan jouluviemisen ystäville tai tarhatädeille :)



Terkuin,

Doris

5. joulukuuta 2017

Tutustu Turkuun: Floristiikkatalon joulu ja pop-up shop

Floristiikkatalon joulussa riittää ihasteltavaa. Floristiikkatalon joulu sijaitsee Kaarinassa ammattiopisto Livian tiloissa. Siihen kuuluu ihastuttava pop-up kukkakauppa, jota pyörittävät Livian omat floristioppilaat sekä oppilaiden kokoama joulunäyttely.







Näyttely on Floristiikkatalon joulussa jo perinne. Sitä aletaan suunnitella loppukesästä ja sitä rakennetaan pikkuhiljaa pitkin syksyä. Juuri ennen näyttelyn avajaisia teoksiin tehdään viimeinen silaus elävillä kukilla ja muilla luonnon materiaaleilla. Teoksia huolletaan päivittäin jopa pari tuntia, jotta ne pysyisivät kauniina ja kävijöiden ilona monen viikon ajan ennen joulua.








Henkeäsalpaavia teoksia tosiaan. Niin kaunista ja inspiroivaa. Ja sitä ammattiopisto Livian floristiopiskeljiat myös haluavat, että ihmiset tulisivat nimenomaan inspiroitumaan ja saamaan ideoita omaan kotiin heidän teoksistaan. Sekä hakemaan uudenlaista, modernia ajattelua siihen miten luonnon materiaaleja voi hyödyntää sisustuksessa ja asetelmissa.





Me Åblogilaiset saatiin laittaa myös oma luovuutemme peliin, sillä saimme askarrella vastuuopettajien avustuksella itsellemme joulumobilet kotiinviemisiksi. Pöytä oli katettu valtavalla määrällä kaikkea ihanaa. Oli käpyjä, havuja, tuijaa, eucalyptusta, kaarnaa, tuohta, sammalta, puun paloja, kanelitankoja, tähtianiksia ja runsas valikoima myös perusaskartelutarvikkeita liimoineen ja glittereineen. Ja kuten arvata saattaa, nyt meidän keittiössä tuoksuu tähtianis ja kaneli. Mobilesta tuli niin ihana, että olen siitä todella ylpeä <3








Mitä?

Floristiikkatalon joulunäyttely & jouluinen pop-up kukkakauppa

Missä?

Tuorlantie 1, Kaarina. Ammattiopisto Livia

Milloin?

25.11.-17.12.2017




Joulutunnelmaisin terkuin,
Doris


2. joulukuuta 2017

Kohti joulua: DIY joulukuusikoriste






"Kohti joulua" on Kaksplussan blogiverkoston tyttöjen oma joulukalenteri, jonka matkassa pääset jouluiseen tunnelmaan. Bloggaajat ovat mukana joulun odotuksessa ja julkaisevat jouluaiheisia postauksia vaihtelevilla aiheilla jokaisena päivänä aina jouluaattoon asti. Laita tonttulakki päähän, ota kuppi kuumaa glögiä ja inspiroidu siitä miten valmistella joulua yhdessä lasten kanssa tai löydä ideoita omaperäisiin itsetehtyihin lahjoihin ja koristeisiin. Testaa jouluherkkuja maistuvilla resepteillä ja bongaa myös vinkit onnistuneisiin joulukorttikuviin!

Joulukuun 2.päivän joulukalenterin luukusta paljastuu ohje tyylikkään joulukuusikoristeen tekoon. Näitä tarvikkeita tarvitset:



- Paksua paperia tai kartonkia, jota pystyy vielä helposti taittelemaan

- Liimaa
- Viivottimen
- Kynän
- Rei´ittimen
- Tuikkuja
- Paperi(-tai muovi)pillejä



Leikkaa paperista tai kartongista haluamasi kokoinen kolmio.

Lähde taittelemaan kolmiota haitarille sen alaosasta. Varmista, että taitoksista tulee sen verran leveät, että taitokseen saa tehtyä rei´ittimellä reiän. Kun olet taitellut ylös asti tiiviin paketin, tee "paketin " keskelle reikä rei´ittimellä. Työnnä paperipilli läpi reiästä ja ala varovasti vetää "haitaripakettia" auki. Kuusen muoto alkaa hahmottua. Kun olet saanut avattua kuusen kauniiksi, liimaa kuusen latvaosa kiinni pillin yläosaan. Paina pillin alaosa tuikun keskelle, jolloin saat tuikusta kuuselle jalustan. Tuikun "sydän" voi jäädä pillin sisään eikä sitä tarvitse poistaa, niin tuikun voi vielä joskus polttaa jos haluaa :)









Seuraavaksi taittele latvatähti. Paperisen tähden tekoon ohjeen otin täältä Bambulan blogista





Eilisen joulukalenteriluukusta löytyy Love Beyond Words -blogin Marian vinkit lasten kanssa toteutettaviin joulukorttikuviin. Huomisen luukusta taas löytyy Laura Palmin Piparkakkuiset pikkujoulut!

Seuraa koko joulukuu meidän blogiverkostolaisten inspiroivaa joulukalenteria :)



Mukavaa joulunodotusta,

Doris

24. marraskuuta 2017

Kauneimmat paketit: ideoita joulupaketointiin

*Koska olen itse LuKLabel Design Teamin jäsen, postauksessa käytetyt paketointimateriaalit on saatu LuKLabeliltä





Joululahjojen paketointi on yksi suosikkipuuhistani. Voi että, kuinka tykkäänkään näperrellä papereiden kanssa! Se on myös mielestäni tosi terapeuttista, sillä siinä saa luoda jotain uutta ja kaunista omilla käsillään.

LuKLabel toi meidän LuKLabel Design Teamiin kuuluvien tyyppien avustuksella tänä jouluna markkinoille Gift Wrapping malliston, jonka avulla voi luoda helposti kauniita ja tyylikkäitä lahjapaketteja. Mallistoon kuuluu lahjapapereita, naruja, pakettikortteja ja valmis, nauhalla suljettava lahjapakkaus.




Lahjapapereita on valittavana shiny-, basic- ja natural collection, joissa on toinen toistaan upeampia kiiltävä- ja mattapintaisia paksuja lahjapapereita. Oma suosikkini näistä papereista on luonnonvalkoinen nahkajäljitelmäpaperi. Lahjapaperien lisäksi mallistoon kuuluu erilaisia lahjanaruja kuten satiininauhaa ja juuttinarua sekä omaperäisiä, tyylikkäitä pakettikortteja. Pakettikorteista suosikkini ovat simppelit, mustavalkoiset kortit, joihin voi valita lahjan saajan nimikirjaimen <3






Kiitos, kun kuljet vierelläni -tekstillä varustettu pakettikortti sopii loistavasti vaikka kummien, mummien, tarhatätien tai vaikka parhaan ystävän pakettiin. Se, kuten myös monet muut LuKLabelin pakettikorteista ovat monikäyttöisiä ja niitä voi käyttää kortteina lahjapaketteihin ympäri vuoden.






PSSST....Instagramin puolella @unelmalandia on käynnissä kilpailu, josta voit voittaa yllätyssetin paketointitarvikkeita LuKLabelin Gift Wrapping mallistosta. Käy osallistumassa kisaan tai hanki joulun mageimmat paketointitarvikkeet LuKLabelin verkkokaupasta, jonne pääset TÄSTÄ LINKISTÄ



Ihanaa viikonloppua,
Doris

21. marraskuuta 2017

Oreo-suklaakakku

Nam! Helppo, todella suklainen Oreo-suklaakakku on taivaallista! Ja tästä kakusta saa helposti myös gluteenittoman version korvaamalla keksit ja kaurahiutaleet gluteenittomilla versioilla, eikä kakku sisällä myöskään liivatetta. Suklaa jähmettää kakun, joten siksi liivatetta ei tarvitse käyttää.






Näistä aineksista tulee matala kakku maksimissaan neljälle hengelle. Tuplaa tai triplaa ainesten määrä, jos kahville on tulossa isompi porukka :)


Oreo-suklaakakku 


50 g voita
8 kpl Oreo-keksejä
1 dl kaurahiutaleita
150 g maitosuklaata
50 g tummaa suklaata
200g maustamatonta tuorejuustoa


Sulata voi ja murskaa keksit. Sekoita keksimurska ja kaurahiutaleet sulan voin sekaan. Painele seos vuoan pohjalle. Laita pohja jähmettymään hetkeksi jääkaappiin kun teet kakkuun täytteen. Sulata suklaat mikrossa syvälle lautaselle paloiteltuna. Kun suklaa on sulanut, sekoita se tuorejuuston kanssa tasaiseksi massaksi. Kaada täyte pohjan päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa muutama tunti. Koristele esimerkiksi kekseillä, karkeilla ja suklaakastikkeella. Tarjoile :)




Herkkuterkuin,
Doris


17. marraskuuta 2017

Äitiys tekee vasta tytöstä naisen? Ajatuksiani äitiydestä

Uusimman Kaksplus-lehden innoittamana blogikollegani Pandamama haastoi meidät muut Kaksplussan verkostobloggaajat vastaamaan samoihin kysymyksiin, joihin näyttelijä Essi Hellén oli lehden sivuilla vastannut. Aina kyseistä lehteä lukiessa vastaan mielessäni näihin jollekin "kuuluisalle" vanhemmalle esitettyihin kysymyksiin, mutta nyt pääsen vastaamaan niihin itse ihan mustalla valkoiselle.


Hyvä äiti synnyttää alateitse.

Hyvä äitiys ei riipu siitä, millä tavalla lapsi tulee maailmaan vaan miten se äidiksi tullut henkilö toimii sen lapsen maailmaan tulon jälkeen. Syntymä on toki tärkeä tapahtuma lapsen ja äidin elämässä, mutta se on vain yksi päivä elämässä. Sen jälkeen tulee monen monta päivää, jolloin äidillä on mahdollisuus näyttää hyvyytensä.


Hyvä äiti imettää vähintään vuoden.

Ennen oman lapsen saamista varmasti ajattelinkin näin. Ajatuksissa vuoden jatkunut imetys olisi ollut ihana, ideaali tilanne, joka sitoisi meidät lapsen kanssa tiiviisti yhteen. Mutta todellisuudessa imetys oli kaikkea muuta mitä olin kuvitellut ja se loppui kolmen ensimmäisen kuukauden jälkeen. En vain kestänyt sitä kamaluutta enää. Ja lapselle tuli kaiken kukkuraksi maitoallergia, jonka vuoksi oma ruokavalioni olisi pitänyt muuttaa täysin maidottomaksi. Siinä kohtaa koin, että olen parempi äiti, jos jätän imetyksen suosiolla, voin itse paljon paremmin ja näin myös lapseni voi paremmin.

Kannattaa lukea TÄÄLTÄ Pandamaman vastaus tähän kysymykseen, sillä hän tiivistää omatkin ajatukseni imetyksestä varsin hyvin :)





Kun lapsi syntyy, hän tulee osaksi meidän elämäämme. Meidän elämämme ei muutu.

Lapsen syntymän jälkeen ensimmäisinä viikkoina tuntuikin tältä. Vauva oli helppo, sillä hän vain nukkui ja me katsoimme sohvalla telkkaria. Aika nopeasti kuitenkin kävi ilmi, että elämämme muuttui aika paljon pikkutyypin muutettua meille. Meidän todella spontaani elämäntyyli vaihtui aika tarkkoihin aikatauluihin ja rajoituksiin. Vaikka lapsen kanssa pystyy tekemään paljon asioita, joita teki ennenkin vain pariskuntana, niin on monia asioita, joista on joutunut luopumaan oikeastaan kokonaan. Esimerkiksi yhteiset pitkät iltalenkit myöhään illalla kuun jo noustua taivaalle. Niitä harrastimme mieheni kanssa ennen lapsen syntymää todella usein. Noilla iltakävelyillä juttelimme paljon asioita ja ihmettelimme maailman menoa. Nyt ne ovat historiaa. Ei sillä, etteikö lenkkeilyä voisi edelleenkin harrastaa, mutta ainoastaan toinen voi lähteä ja toinen jää kotiin valvomaan nukkuvaa lastamme. Oih, kuinka välillä kaipaankin niitä yhteisiä iltalenkkejä!
Mutta se on totta, että lapsi tulee osaksi MEIDÄN elämäämme. Elämän ei tarvitse muuttua jotenkin erilaiseksi "koska meillä on nyt lapsi ja meistä on tullut vanhemmat". Jokainen perhe on erilainen ja pääasiassa lapsi mukautuu kunkin perheen vanhempien tyyliin elää ja olla.


Kunnon äiti tuntee syyllisyyttä, jos ei ole vauvansa kanssa.

Kunnon äiti ei tunne syyllisyyttä siitä, jos ei ole joka hetki vauvansa kanssa, mutta varmasti moni äiti tuntee ja se on niin väärin! Joskus on ihan hyvä ottaa omaa aikaa hyvällä omalla tunnolla. Lapsella on usein (toivottavasti) lähipiirissä jokin muukin läheinen aikuinen, joka voi olla lapsen kanssa ihan yhtä lailla kuin lapsen äiti, esimerkiksi lapsen isä tai isovanhempi.


Vanhemmuus ja sen askareet on mahdollista jakaa 50-50.

Riippuu varmasti hyvin paljon perheen aikuisten työvuoroista ja elämäntilanteesta. Vanhemmuus on varmasti helppo jakaa 50-50 lapsen ollessa isompi, mutta itse ainakin koen, että vauvavuonna äidin osuus vanhemmuuden kakusta on 80 ja isän 20. Tai oikeastaan sen vanhemman, joka on lapsen kanssa pääsääntöisesti kotona ja meidän perheessä se olin minä eli äiti.
Arjen askareet on mahdollista jakaa 50-50, jos se vain keskustellaan ja sovitaan perheessä selkeästi, että näin toimitaan.


Hyvä äiti on kotona vähintään vuoden, mielellään kolme.

Kaksplussan kysymysten laatijalla on ollut aikamoinen hyvä-äiti ;) Tämän väitteen teilaan kyllä täysin. On jokaisen äidin oma asia, kuinka kauan on kotona lapsensa kanssa. Jos äidistä tuntuu hyvältä olla kotona lapsen kanssa useampi vuosi ja arki sujuu, niin sehän on mahtavaa! Mutta jos äitiä hajottaa kotona olo jo ensimmäisten kuukausien jälkeen ja mieli halajaa jo vuoden kohdalla takaisin työelämään, niin siitä vain! On turhaa yrittää väkisin nauttia kotonaolosta, jos siitä ei oikeasti nauti. Ja lapsikin vaistoaa sen, että äidillä ei ole hyvä olla. Joskus lapselle ja koko perheelle voi olla parempi, että äiti palaa työelämään nopeastikin. Hyvä äiti on tässäkin asiassa se, joka kuuntelee aidosti tuntemuksiaan ja sydäntään <3






Äidillä on isää tärkeämpi rooli lapsen tunne-elämän tukemisessa.

Ja millähän perusteella?


Nainen voi saada kaiken: kunnianhimoisen uran, tasapainoisen perhe-elämän ja mielekästä omaa aikaa.

Totta se on! Nykypäivän äiti voi! Mutta toki se vaatii paljon suunnittelua ja paineensietokykyä. Kaikkea noita kolmea sopivassa suhteessa niin hyvä tulee :)
Hyvän suunnittelun lisäksi tämän toteutuminen vaatii myös vanhempien molemminpuolista kunnioitusta ja arvostusta toisiaan sekä unelmiaan kohtaan. Molemmille vanhemmille kuuluu kunnianhimoinen ura, tasapainoinen perhe-elämä ja mielekästä omaa aikaa, eivätkä ne ole vain toisen vanhemman oikeus. Kenenkään ei pitäisi tukahduttaa omia ura-, perhe- tai vapaa-ajan unelmiaan toisen ihmisen vuoksi.


Vauva tuhoaa parisuhteen, etenkin seksielämän.

Kyllä minä myönnän, ettei suhteessamme ole koskaan aiemmin mennyt niin huonosti kuin lapsen syntymän jälkeen. Vauva ei varmasti itsessään tuhoa parisuhdetta, mutta tottakai puolisosta paljastuu aivan uusia puolia, kun hänestä tulee äiti tai isä. Puolia, joita et ole aikaisemmin hänessä nähnyt etkä ehkä olisi halunnutkaan nähdä. Niiden puolien sulattaminen vie aikaa ja täytyy ikäänkuin tutustua kahteen uuteen ihmiseen, itseasissa kolmeen, jos tarkkoja ollaan, niin yhtäaikaa: perheeseen muuttaneeseen, tuntemattomaan vauvahenkilöön, uuteen puolisoosi, josta on tullut sinulle ikäänkuin liikekumppani ja uuteen itseesi, joka on täysin hukassa siitä kuka tai mikä oikein on?
Ajatukset jälkikasvun kasvatuksesta ja hoitamisesta voivat olla kumppanin kanssa aivan erilaisia. Jälkikasvu voi saada sinussa aikaan myös sellaisia tunteita, joita et tiennyt koskaan olevan olemassakaan. Tuo pieni ihminen sotkee soppaa oikein todenteolla ja kun siihen lisätään vielä vauvavuoden jäätävä univaje, niin käsi ylös ketä ei siinä kohtaa joskus ala puolison naama ärsyttää?
Varmasti joskus suuret näkemyserot kasvatuksesta ja perhearjesta voivat ajaa vanhemmat niin erilleen toisistaan, ettei puolisoaan enää tunne samaksi ihmiseksi kuin ennen ja tällaisessa tilanteessa periaatteessa vauva on tuhonnut parisuhteen, sillä se toi suhteessa esiin ongelmat ja ristiriidat, joita ilman häntä puolisoilla ei olisi ollut. Tämä on tietysti hyvin ikävää, mutta edelleen pikkulapsiperheet keikkuvat erotilastojen kärjessä.
Mielestäni on tärkeää, että vanhemmilla on välillä mahdollisuus viettää yhteistä aikaa ilman jälkikasvua. Jutella aikuisten juttuja ja mikä tärkeintä, jutella muustakin kuin siitä lapsesta!


Hyvä äiti jaksaa leikkiä nukeilla.

Jaksan leikkiä. Ihan millä vain. Nukeilla, autoilla tai pehmoleluilla. Mutta en kauhean kauaa, sillä aina jossain muualla on tekemättömiä "töitä". Ei kauhean kivaa, mutta realismia. Ihan liian usein tulee keskeytettyä leikki jonkun kotityön varjolla.


Äitiys tekee tytöstä naisen.

Äitiys tekee tytöstä naisen ja armeija tekee pojasta miehen. Voi hyvänen aika, kuka näitä sanontoja keksii! Milloin tytöstä edes tulee nainen? Ei ainakaan silloin kun hänestä tulee äiti. Kyllä nainen voi olla nainen ihan ilman äitiyttäkin eikä äitiys ole mikään naiseuden mittari.


Kaksi lasta on täydellinen perhekoko.

Perhekoko on yhtä yksilöllinen asia kuin kengännumero. Lapsiahan ei saada hankkimalla vaan ne vain saadaan, jos saadaan. Ainahan voi toivoa sitä lukumäärää, joka itsestä tuntuu juuri siltä täydelliseltä, mutta kaikki eivät saa sitä yhtä tyttöä, yhtä poikaa, omakotitaloa ja kultaistanoutajaa. Toisille tämä ei riitäkään, vaan halutaan vielä enemmän, toisille riittää vähempikin, toiset eivät saa näistä mitään, vaikka kuinka haluaisivat. Täydellinen perhekoko on jokaiselle se, joka tuntuu itsestä parhaalta.
Meillä on yksi lapsi ja tällä hetkellä koen, että perheemme on ehkä hieman " vajavainen". Mutta jos sisarusta koskaan ei tule, on kolme henkilöä meille enemmän kuin täydellinen perhekoko <3



Terkuin,
Doris

15. marraskuuta 2017

DIY helppo ja trendikäs joulukoriste



Tarvitset tämän helpon ja trendikkään joulukoristeen tekoon vain muutaman osan ja hetken aikaa. Koriste syntyy askarteluliikkeestä löytyvästä metallirenkaasta, suurista puuhelmistä, paksusta pahvista ja juuttinarusta.

Leikkaa paksusta pahvista haluamasi muotoinen kuvio. Pahvikuvion tilalla voi käyttää myös vaikka kotoa löytyvää kaunista joulupalloa. Solmi juuttinauhan toinen pää kuvioon "löysällä" solmulenkillä niin, että saat piilotettua solmukohdan puuhelmen sisään. Laita puuhelmiä nauhaan haluamasi määrä. Solmi nauha laittamasi helmirivistön jälkeen tiukasti metallirenkaan kehälle umpisolmulla. Jätä loppupätkä narusta ripustusta varten. Valmis!



Terkuin,
Doris

12. marraskuuta 2017

Isänpäivä

Isänpäivä. Isälle aamupalaksi täytettyä croissanttia, kahvia, kaurajugurttia ja tietenkin kakkua. Meillä ei saa aamiasta äitien- tai isänpäivänä sänkyyn, koska en ole koskaan ymmärtänyt kuka oikeasti haluaa syödä aamiaista sängyssä? Eihän siinä ole mitään kivaa, kun koko ajan kahvi läikkyy ja muu perhe pahimmillaan tuijottaa vieressä, että milloin lahjat avataan? Joten meillä aamiainen katetaan pöytään, jossa kaikki istuvat syömässä sitä yhdessä.




Lahjoista puheen ollen. En ehkä kestä. Meidän isi sai tänä isänpäivänä ensimmäistä kertaa taaperon itse tekemän lahjan <3 Niin söpöä. Hain lahjan päiväkodista isänpäivää varten meille kotiin, sillä päiväkodin isänpäivätapahtuma jäi isiltä ja taaperolta väliin taaperon sairastelun vuoksi. Paketista paljastui upea kuva taaperosta, johon taapero oli itse askarrellut pahvista kehykset. Kehykset oli koristeltu erilaisilla, eri muotoisilla ja värisillä pastoilla <3

Kakuksi leivoin  hyvin pienen Oreo-suklaakakun, että me varmasti jaksetaan syödä se kahdestaan.  Mieheni on oikea herkkupeppu, joten mitä makeampaa kakkua, sitä paremmin se hänelle maistuu. Ja suklaa on kakkuun ainoa oikea valinta, silloin jos on tarkoitus tehdä jotain taivaallisen hyvää :)







Tämä isänpäivä on meille muutenkin vähän erityinen. Koko meidän perhe toivoo, että tämä olisi uusi alku. Mieheni on nimittäin palaamassa pitkän sairasloman päätteeksi huomenna töihin. Joten tänään juhlitaan, myös isän parantumista ja toivottavasti tämän raskaan syksyn taakse jättämistä. En ehkä koskaan ole odottanut niin paljon maanantain saapuvan, kuin tänään. Ja toivon todella sydämestäni, ettei tuleva maanantai petä meitä enää, kuten se on muutaman kerran tässä syksyn aikana tehnyt, vaan antaisi meidän palata vihdoin normaaliin arkeen <3




Ihanaa isänpäivän jatkoa kaikille,
Doris