Meneekö 2 lasta siinä missä yksikin?

No meneekö se kaksi siinä missä yksikin? Meidän kokemuksen mukaan nyt on paljon rennompaa ja helpompaa kuin yhden kanssa. Mikään ei tosiaan muuttunut niin paljon kuin ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen, toinen lapsi menee siinä sivussa helposti. On toki muutama seikka, joihin tuo korkeampi lapsiluku vaikuttaa.

Lähteminen hitaampaa

Kahden lapsen pukeminen on ihan eri kuin yhden. Kun saat toisen puettua, toinen on ehtinyt jo riisua osan vaatteista pois. Tai toinen huutaa kuumuttaan odottaessa. Tai klassikko: talvihaalari ja väliasu puettu, koko porukka juuri kynnyksen verran ulkona ulko-ovesta ja isompi lapsi ilmoittaa, että hänellä on vessahätä. Tai oikeastaan ehti tulla jo housuun. Noin.

Eli kotiovesta lähtemiseen kannattaa varata vähintään tunti, mieluumin kaksi. Ja silti tulee kiire.



Kun toinen huutaa, toinen on hiljaa

Molemmat muksut vinkuu ja huutaa yhtä aikaa. Sitten toinen niistä maagisesti hiljenee, ja hetken päästä toinen. Hiljaisuus. Ei voi olla totta? No ei olekaan. Toinen aloittaa huudon ja kitinän välittömästi, kun ehdit ajatella, että nyt lapsilla on kaikki hyvin ja voidaan hetken olla rauhassa.

Ei enää sitä vähääkään aikaa

Yhden lapsen jälkeen joutui miettimään jo vähän, miten aikansa käyttää. Tarvitsi miettiä tarkkaan, missä välissä ehtii itse treenaamaan, yksin ruokakauppaan, miehen tai kavereiden kanssa aikuisten kesken syömään. Mutta nyt kun lapsia on kaksi sitä vähääkään aikaa ei ole. Aika ei vain yksinkertaisesti riitä oikein mihinkään muuhun kuin syöttämiseen, kieltämiseen, pukemiseen tai vaipanvaihtoon.

Jos jotain huonoa, miksei hyvääkin

Onhan kahdesta lapsesta myös tuplasti enemmän iloa kuin yhdestä. On ihanaa katsoa pienten sisarusten välistä suhdetta ja kiintymystä. Samaan aikaan he ovat toisistaan innoissaan ja samaan aikaan isompi painottelee vihan ja rakkauden välimaastossa. Kestäähän siinä aikansa tottua, ettei ole enää äidin ja isin ainoa rakas, vaan nyt kotona on toinen, joka kilpailee myös vanhempien huomiosta.

Ja nyt, kun lapsia on kaksi, väitän, että elämä on helpompaa. Se vain tuntuu siltä. Tai siis kyllä kaksi menee siinä missä yksikin, yritän sanoa. Ei tämä mitenkään mullistavan vaikeaa ole. Vaikeampaa oli totutella siihen, että lapsia oli yksi ja kahden aikuisen ihmisen elämä muuttui täysin.

Terkuin,
Doris

Älä lopu vauvavuosi!

Meidän vauva on jo pian 9 kuukautta, enää kolme kuukautta vauvavuotta jäljellä. Eiiii! Miksi aika menee niin nopeasti? En halua että vauvavuosi loppuu!

En voi uskoa, että tuo olen minä, joka näin kirjoittaa. Esikoisen kohdalla vauvavuosi tuntui valovuodelta ja nyt tämän toisen kohdalla se on mennyt supernopeaa. En halua, että pieni vauvani kasvaa isoksi näin pian, haluaisin hänen olevan äidin pieni nyytti pidempään.

Ei juurikaan muistoja edellisestä vauvavuodesta

Suoraan sanottuna en muista, millainen, nyt jo 3-vuotias esikoisemme oli vuoden ikäisenä. Vain pari videota muistona, ei muuta. Tuntuu kuin hän olisi aina ollut kävelevä ja höpöttävä pikkupoika. Pelkään jo nyt, etten muista parin vuoden päästä tämän pikkupimun vauva-ajasta mitään. En mitään mille hän näytti, miltä hän tuoksui ja miten hän ilmeili söpösti. Joka päivä katselen häntä huokaillen ja nuuhkien vauvan tuoksua johonkin talteen, muistoihin.

Jotkut toivovat, että vauvavuosi loppuisi pian ja kaikki vauva-aikaan liittyvä pyyhkiytyisi mielestä, niin rankkaa se on. Niin minäkin toivoin esikoisen kohdalla, ehkä en siksi muistakaan siitä juuri mitään. Kehoni jotenkin suojelee minua niiltä muistoilta, en tiedä. Se oli jotain niin kamalaa, mitä en halua muistaa. Toisaalta sääli, mutta näin se on, sitä aikaa ei saa enää takaisin. Nyt pikkusisarus on ollut sen verran helppo ja tyytyväinen vauva, ettei vauvavuosi ole muutamia vähempiunisia öitä lukuunottamatta tuntunut mitenkään raskaalta, joten voisin jatkaa tätä vielä pidempään. Jos saisin takeen siitä, että seuraava vauva olisi yhtä helppo kuin tämä nykyinen niin voisin ehkä harkita kolmatta lasta. Vitsi vitsi. Ei nyt sentään liiotella :D

Toisen kanssa rennommin

Ehkä tämä toisen vauvavuoden helppous johtuu siitä, että tällä pyörällä ollaan opeteltu ajamaan jo aiemmin. Kaikki on tuttua eikä oikeastaan mikään ole uutta. Ja jotenkin tähän toiseen lapseen osaa suhtautua paljon rennommin. En koko ajan ajattele, että miksi se ei nyt jo konttaa, onko jokin vialla? Ja kun on myös isompi lapsi hoidettavana, vauvaan ja hänestä murehtimiseen ei ehdi keskittyä samalla tavalla kuin silloin, kun lapsia oli vasta yksi.

Juuri eräänä päivänä mieheni kanssa nauroimme, kun mieheni poisti nenäfridalla räkää vauvamme nenästä, että miten pelkäsimmekään esikoisen kohdalla käyttää tuota nenäimuria, kun pelkäsimme, että hänen aivot tulevat imun mukana ulos :D Ja montaa muuta typerää tuoreiden vanhempien paniikinaihetta ollaan tässä toisen vauvan vauvavuonna muisteltu. Onneksi ostaan ottaa jo tämän uuden toisen lapsen kanssa jo vähän rennommin, vaikkei meitä nyt vieläkään voi maailman rennoimmiksi vanhemmiksi kutsua  :)



Terkuin,
Doris

#MeSynnytinToo, jopa kaksi kertaa!

Viime viikolla synnytyskeskustelu nousi otsikoihin, sillä somessa levisi kampanja #minämyössynnyttäjänä, jossa alunperin yli sata naista avautui karmeista synnytyskokemuksistaan.
Kampanjan ydinporukka, 10 äitiä, aloittivat kampanjan siksi, että halusivat nostaa esiin synnytyksessä kokemaansa huonoa kohtelua ja sitä, että jokaisella ihmisellä pitäisi olla itsemääräämisoikeus kehostaan, myös synnytyssalissa. Kampanjalla halutaan herätellä sekä hoitohenkilökuntaa että synnyttäjiä.

Tässä on minun tarinani. Tämä on minun kokemukseni synnytyksistä, väheksymättä kenenkään muun kokemuksia tai kohtelua. Jokaiseen synnytyskokemukseen heijastuu jokaisen aiemmat synnytys-ja raskauskokemukset, se tästä asiasta tekeekin niin henkilökohtaisen ja varmasti monesti vaikeastikin ymmärrettävän asian.

Mikä minulle oli tärkeintä synnytyksessä?

Suurin toiveeni oli, ettei vaan sattuisi mitään. Että minä ja vauva säilyttäisiin hengissä, eikä mitään suuria komplikaatioita tulisi. Kyseessä on maailman luonnollisin tapahtuma, mutta joskus siihen voidaan tarvita ammattitaitoisen henkilökunnan apua. Tällöin potilaan itsemäärämisoikeuteen on pakko puuttua. Luotin itseni terveydenhoitoalan ammattilaisten käsiin ja siihen, että he kyllä tietävät toimia, jos tarve vaatii. Luotin siihen, että he ovat nähneet satoja ellei tuhansia synnytyksiä ja saattaneet lapsia maailmaan. Vaikeissakin tilanteissa, jossa lapsella ja äidillä on molemmilla hengenvaara. Suomessa lapsi-ja äitikuolleisuus on synnytyksen yhteydessä siksi niin harvinaista, että täällä henkilökunta on koulutettu auttamaan myös vaativissa tilanteissa.

Jokaisella omat toiveet

Jokaisella synnyttäjällä on omat toiveet siitä, miten haluaisi oman synnytyksen menevän, mutta aina niitä toiveita ei voida syystä tai toisesta toteuttaa. Uskon, että varmasti tässäkin asiassa henkilökunta tekee parhaansa. Synnytysvalmennuksissa olisi ensisijaisen tärkeää kertoa, että vaikka menisit synnyttämään luomusynnytyksen kiilto silmissä, voi kipu yllättää ja joudut pyytämään kivunlievitystä. Ja tällaisessa tilanteessa jokaisen sitä tarvitsevan olisi sitä saatava, ellei siihen ole jotain erittäin painavaa syytä, miksi sitä ei voida antaa. Itse en esimerkiksi saanut toisessa synnytyksessäni epiduraalia, jonka olisin alunperin halunnut. Sitä ei vain ehditty antaa, kuten ei juuri mitään muutakaan kivunlievitystä ilokaasun lisäksi. Tämä oli ihan fine, ja synnytyksestä jäi eheyttävä ja hyvä kokemus, vaikkei toivettani voitukaan toteuttaa.

Se, missä varmasti olisi parantamisen varaa olisi juurikin se, että synnytysvalmennukseen panostettaisiin vieläkin enemmän. Ja myös siinä, että jos synnyttäjä kokee, ettei synnytys mennyt hänen toiveidensa mukaan tai jouduttiin tekemään jokin ratkaisu, missä synnyttäjän itsemääräämisoikeutta jouduttiin rajoittamaan, mutta se oli riskien minimoimiseksi välttämätöntä, hänen kanssaan käytäisiin asia perusteellisesti läpi heti synnytyksen jälkeen. Uskon, että näin monessa tapauksessa toimitaankin, mutta on varmasti myös tapauksia joissa ei. Ja suurin syy siihen varmasti on henkilökunnan välinpitämättömyyden sijaan resurssipula. Kenelläkään ei yksinkertaisesti ole aikaa tai varsinkaan tarpeeksi aikaa.

Luotin henkilökuntaan

Muistan omasta, esikoisen kohdalla olleesta synnytysvalmennuksesta sen, että siellä sanottiin, että jos episiotomia, eppari eli välilihanleikkaus joudutaan tekemään, siitä ei kannata kieltäytyä, sillä kätilö näkee silloin, että se on välttämätöntä. Että sitä ei tehtäisi ainakaan täällä Varsinais-Suomessa heppoisin perustein. Minulta kysymättä eppari tehtiin ja olin siitä silloin vähän järkyttynyt jälkikäteen. Mutta silti haluan tänäkin päivänä uskoa, että se tehtiin minun ja vauvan parhaaksi. Lähemmäs kaksi tuntia kestänyt ponnistusvaihe päättyi aika pian epparin teon jälkeen lapsen syntymään. Siinä vaiheessa se oli vain helpotus, ihan sama. Vaikka asiaa olisi siinä hetkessä minulta kysytty, olisin varmasti vastannut, että tehkää mitä vain että tämä tuska loppuu pian :D

Synnytyskokemus ja kokemus sitä hoitaneesta henkilökunnasta ovat niin moniulotteisia asioita. Esimerkiksi myös jokainen kätilö on ihminen, eli jokainen heistäkin on yhtä erilainen kuin jokainen synnyttäjä. Jokainen kätilö on tottunut toimimaan työssään tietyllä tavalla, tietyissä tilanteissa tietyllä tavalla, tuntemaan tietyllä tavalla. Ei heistä kukaan ole kone, joka tekee asian aina samoin. Mutta siihen, miten jokainen kätilö tai muu terveydenhuoltoalan ammattilainen toimii työssään, vaikuttaa varmasti myös se, millaisia tilanteita hän on kohdannut aiemmin työelämässään, millainen on hänen henkilökohtainen arvomaailmansa ja millaista koulutusta hän on saanut. Ihan vain sekin voi vaikuttaa työpäivään ja potilaan kohtaamiseen, mitä omassa henkilökohtaisessa elämässä työn ulkopuolella tapahtuu. Kuten kaikilla meillä! Se on valitettavaa, että näin voi käydä ja potilasta ei ehkä kaikesta huolimatta voida kohdata aina kuten pitäisi, mutta niin nyt vain valitettavasti joskus käy.

Kukaan ei ole ajatustenlukija

En tiedä vaikuttaako tähän henkilökunnan korkeaan luottoon se, että olen itsekin terveydenhuoltoalan ammattilainen ja ymmärrän, että tiettyjä toimenpiteitä on joskus pakko tehdä ja joskus hoitohenkilökunta tietää asiat paremmin ja näkee asian eri kantilta kuin potilas. Synnytyssairaaloissa tehdään tärkeää, vaativaa ja välillä stressaavaakin työtä. On tietysti hyvä, että asioita tuodaan julki ja niistä keskustellaan. Jokaisen pitäisi tuntea olonsa turvalliseksi kaikenlaisia hoitotoimenpiteitä tehdessä.

Olen myös itse kohdannut molempien synnytysteni kohdalla odottamattomia hoitotoimenpiteitä, jotka ovat myös olleet kivuliaita. Niissä tilanteissa olisin toivonut, että asioista oltaisiin varoitettu etukäteen. Ymmärrän, että kaikkea ei voida tehdä täysin kivuttomasti, mutta olisin halunnut varautua mahdolliseen kipuun. Ja esikoisen kohdalla olisin tarvinnut myös keskuteluapua äkillisesti käynnistetyn synnytyksen jälkeen heti, enkä 1,5 vuoden päästä. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Jos kokee, että on tullut kaltoinkohdelluksi, väärinymmärretyksi tai tilanteesta muuten vain jäi outo fiilis, kannattaa asiasta mainita heti. Minullakin olisi ollut helpompaa ja vauvaan olisi muodostunut hyvä kiintymyssuhde alusta alkaen, jos olisin jo heti synnytyssairaalassa tajunnut pyytää keskusteluapua. Ehkäpä tämä kampanja rohkaisee äitejä kertomaan kokemuksistaan avoimemmin. Ja kukaan meistä ihmisistä ei ole ajatustenlukija. Esimerkiksi kätilö ei voi tietää tehneensä potilaan mielestä jotain epämukavaa, jos hänelle ei mainita asiasta. Silloin siinä tilanteessa kätilö ja synnyttäjä voivat keskustella, miksi tehtiin ja miksei voitu toimia toisin. Kenellekään ei saisi tehdä ilman lupaa mitään, aina pitäisi olla mahdollisuus ilmaista mielipiteensä ja toiveensa. Mutta henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että potilaan ei voida antaa päättää kaikkea. Kai siinä tapauksessa voidaan siirtyä siihen, että jokainen synnyttäkööt kotonaan ilman apuvoimia?



Terkuin,
Doris

Hei, me jaettiin vanhempainvapaa!

Usein vanhempainvapaan käyttää perheen äiti, mutta vanhempainvapaan voi myös jakaa molempien vanhempien kesken. Meille oli selvää, että kun toinen lapsi syntyy, isi jää jossain kohtaa hänen kanssaan kotiin. Osittain siksi, että minä saan jatkaa opiskeluja ja osittain siksi, että isi saa vähän huilia työelämästä.

Rahallisestihan tuo vanhempainvapaan jakaminen ei ole kovinkaan kannattavaa, sillä isän jäädessä kotiin, äiti ei saa mitään tuloja. Paitsi siinä tapauksessa, jos äiti menee itse siksi ajaksi töihin. Isän vanhempainvapaan tuki määräytyy hänen palkkansa perusteella. Tiukillehan vanhempainvapaan jakaminen meidänkin talouden veti, mutta kaikkea ei voi mitata rahassa. Tilaisuus siihen, että molemmat vanhemmat saavat viettää kahdenkeskistä aikaa vauvan kanssa, on ainutlaatuinen.

"Elämän parasta aikaa"

Niinhän sitä usein sanotaan, että vanhempainvapaalla olo on elämän parasta aikaa. Saa tutustua uuteen perheenjäseneen kunnolla sekä tehdä käytännössä mitä huvittaa, kun ei ole velvollisuutta olla työpaikalla joka aamu klo 9. 

Nyt, kun kahden kuukauden vanhempainvapaa on mieheltäni päättynyt, hän luonnehtii vanhempainvapaalla oloa näin:

"Voin kyllä suositella ihan jokaiselle, jolla tähän on mahdollisuus. En nyt sinänsä tiedä, oliko tämä elämän parasta aikaa, mutta ainakin toivottu irtiotto työelämästä. Ei tässä mitään vikaakaan ollut, päinvastoin. Ja opin myös tuntemaan tyttäreni paremmin. Tyttäreni oppi esimerkiksi ryömimään tuona aikana, joten oli mahtavaa seurata hänen kehitystään päivittäin.

Olisin mielelläni viettänyt vielä pidemmän vanhempainvapaan, mutta jonkun kai tässä on tienattavakin :) Onneksi on vielä muutama viikko isyysvapaata tulevaisuuden varalle jäljellä. Ja jos vanhempainvapaaseen varautuu taloudellisesti vähän etukäteen, ei esimerkiksi tällainen kahden kuukauden poissaolo työelämästä vielä taloutta kaada. Lapset ovat vain kerran pieniä, joten tilaisuus kyllä kannattaa käyttää hyväkseen, jos siihen on pienintäkään mahdollisuutta. Myös monet muut tuoreet isät meidän työpaikalla ovat päätyneet jakamaan vanhempainvapaan puolisonsa kanssa"

Miten voit jättää vauvan jo nyt hoitoon?

Aloin opiskella syksyllä 2017 ja samana syksynä tulin myös raskaaksi. Vauva syntyi kesällä 2018. Haluan valmistua koulusta mahdollisimman nopeasti, joten olin valmis jättämään vauvan puolen vuoden ikäisenä hoitoon isälleen. Hän on kuitenkin lapsen toinen vanhempi ja osaa hoitaa tätä varmasti yhtä hyvin kuin minä. Vanhempainvapaan jakaminen oli meidän tilanteessa todella järkevää, sillä minä en menettänyt opintotukikuukausiani, joita on vielä muutama jäljellä, sillä pystyin opiskelemaan parin kuukauden ajan intensiivisesti ilmoittautumatta päätoimiseksi opiskelijaksi. Oli mahtavaa, että tällaiseen järjestelyyn oli mahdollisuus. Olisi ollut kamalaa, jos minä olisin joutunut olemaan poissa koulusta vuoden vain siksi, että kenenkään muun oloa vauvan kanssa ei olisi tuettu. Vanhempainvapaan jakaminen on kyllä todella hieno juttu!

Monet ovat kysyneet, miten ihmeessä voin jättää vauvan jo nyt hoitoon ja mennä itse kouluun? Aluksi se tuntuikin hurjalta ajatukselta, sillä meille oli tytön kanssa kehittynyt niin tiivis suhde. Mutta lopulta se olikin aika vapauttavaa! Sain viettää perhe-elämää mutta samalla myös opiskelija-elämää, tehdä omia juttuja ja ajatella muutakin kuin päiväunirytmiä. 

Nyt jatkan taas vauvan kanssa kotonaoloa viisi kuukautta ja aion ottaa tästä ajasta kaiken irti <3

Terkuin,

Doris

Milloin tulee se kokonaan nukuttu yö?

Puoli vuotta. Niin kauan olen ollut pian kahden lapsen äiti, ja vauvan äiti. Vauvan, joka syö kaksi tai kolme kertaa yössä. Tiheänimunkausina useamminkin, välillä koko yön. Pari kertaa yössä heräävä vauva on minun mittakaavallani aika helppo vauva, sillä esikoinen heräsi parhaimmillaan 12 kertaa yössä. Siitä voi laskea, ettei unta juurikaan meille vanhemmille yön aikana kertynyt, sillä aina kun sai itse unen päästä kiinni, pieni herätyskello herätti meidät. Oikeastaan silloin en käyttänyt vauvastani noin suloista ja lempeää nimitystä, minusta hän lähinnä muistutti kiduttajaa :D

Kaikesta selviää

Kaikesta sitä vaan selviää. Esikoisen vauva-aikana luulin, että kuolen väsymykseen. Päivät olivat hirveitä ja menivät sumussa. Tämän uuden vauvan kohdalla arki on kohdellut lempeämmin. Päivisin ei juurikaan väsytä ja aivot toimivat hyvin, niin hyvin, miten nyt äidin aivot voivat toimia. Ja en toivo koko ajan, että vauvavuosi olisi ohi. Se on positiivista.

Mutta silti toivon jotain. Joka ikinen ilta toivon, kun menemme nukkumaan, että olisko tämä vihdoin se yö, jolloin heräämme vasta aamulla? Mutta ei. Joka kerta herään parin, kolmen tunnin päästä syöttämään vauvaa. Milloin tulee se kokonainen yö?

Sitten kun vauva saa kiinteää ruokaa, hän kyllä nukkuu kokonaisia öitä

Tämä on suurin huijaus. Ei todellakaan nuku. Meidän kumpikaan lapsi ei ole alkanut nukkua kokonaisia öitä, vaikka iltapuurot olisi syöty ja muutenkin pitkin päivää syöty soseita. Meillä tähän ainakin on auttanut vain aika: kun lapsi on riittävän vanha, että hänelle on voinut pitää unikoulun, yöt ovat alkaneet sujua. Tai no vauvastahan en vielä tiedä, että auttaako unikoulukaan. Mutta esikoiselle se ja omaan huoneeseen siirtäminen auttoivat öiden sujuvampaan nukkumiseen. 

Nyt siis vain odotellaan. Ja jatketaan toivomista, että ihme tapahtuu ja joku aamu saamme herätä puhelimen herätyskelloon. Olenkin jo unohtanu miltä se tuntuu. No, siitä olen varma, että ihan yhtä kauhealta kuin kesken unien herääminen aina, oli syy mikä tahansa :D

Terkuin,

Doris

Pikkulapsiarki ja voimavarat, mistä niitä oikein revitään?

Uusi vuosi on taas tullut ja jatkuu varmasti myös sairastelukierre. Meillä ollaan oltu syksyn aikana kuukauden päivät kipeänä, kukin vuorollaan ja välillä yhtäaikaa. Esikoinen on myös sairastelujen lisäksi maailman kamalimmassa uhmaiässä. Ollut jo varmaan kohta kaksi vuotta, ja pahenee vaan. Jokainen asia hänen kanssaan on taistelua, itkua ja kitinää. Tässä pikkulapsiarjen ruuhkavuosien keskellä tarvitaan todella paljon voimavaroja perheen aikuisille. Tarhat, yöimetykset, ruoanlaitot, siivoamiset, kauppareissut, työt, koulut, sairastelut, iltatoimet, lääkärikäynnit, neuvolat, kerhot, leikkitreffit ja ulkoilut vaativat välillä todellista multitaskausta. Jos tällaisen pyörityksen keskellä ei pidä vanhempana huolta omasta jaksamisestaan, ei arkea jaksa kohta kukaan.

Aloin miettiä meidän arjen voimavaroja ja mistä itse saan voimaa arjessa jaksamiseen. Muutama juttu nousi selkeästi omissa ajatuksissa esiin:

1. Liikunta

Liikunta on mulle aivan ykkösvoimavara arjessa jaksamiseen. Ja etenkin liikunta yksin, jolloin saan samalla myös omaa aikaa ja aikaa omien ajatusteni kanssa ilman, että joku koko ajan roikkuu lahkeessa. Saan keskittyä vain itseeni ja siihen, miltä minusta juuri sillä hetkellä tuntuu.

Spinning, venyttelytunnit, sali ja kävelylenkit metsässä. Ah! Silloin jos meillä sairastetaan ja olen vielä itsekin sairas, niin suren sitä, etten pääse edes itse harrastamaan liikuntaa. Silloin jaksaisin sairaita lapsia huomattavasti paremmin, jos pääsisin itse hengähtämään spinning-tunnille. Aina kun tervehdyn, suuntaan mahdollisimman usein liikkumaan ennen kuin uusi tauti iskee :)

2. Tieto siitä, että saan lapsen/lapset hoitoon

Meillä on jonkin verran tukiverkkoa täällä päin missä asumme, mutta he ovat pääasiassa vielä työelämässä. Osa tukiverkosta eli lasten isovanhemmista asuu taas toisella puolella Suomea. Tämä tarkoittaa sitä, että emme saa lapsia hoitoon "extempore" vaan usein muutaman tunnin hoito sovitaan etukäteen muutaman päivän tai muutaman viikon päähän. Se auttaa jaksamaan vähän huonompinakin päivinä paremmin, että tiedän saavani pienen hengähdyshetken edes joskus tulevaisuudessa. Ja nimenomaan pidemmän hengähdyshetken kuin jumppatunnin ajan. Eli sellaisen, jolloin voimme mieheni kanssa käydä kahdestaan syömässä jossain, käydä leffassa tai vaikka siivota kotona rauhassa.

Kyllä, yksi arjen voimavaroistani on, että pääsen lapsistani hetkeksi eroon. Tarvitsen paljon omaa aikaa ja nautin yksinolosta. Kaipaan pikkulapsiarjen keskellä myös sellaisia juttuja, joita ei voi tehdä lasten kanssa. Olen edelleen se sama yksilö kuin ennen lapsia ja kaipaan välillä aikuisten juttuja, ja sitä, että joku ei ole koko ajan vaatimassa minulta jotain.

Niinä päivinä, kun voimavarat on todella vähissä, ulkona sataa, muksut kiukuttelee ja seinät kaatuu päälle, toivon aina, että omat vanhempani asuisivat naapurissa. He ovat eläkkeellä ja heillä on aikaa, mutta valitettavasti totuus on se, että, he asuvat toisella puolella Suomea eivätkä pääse auttamaan meitä aina juuri siinä hetkessä kun apua eniten tarvittaisiin. Silloin me usein soitetaan lasten kanssa heille parin tunnin mittainen videopuhelu. Se edes vähän tuntuu siltä, kuin he olisivat täällä auttamassa, sillä esikoinen lopettaa useimmiten riehumisen ja juttelee mummin kanssa.

3. Herkkuhetki

Kamala lähes uneton yö takana ja koko päivä pitäisi jaksaa puuhailla lasten kanssa. Kyllä mä siinä vaiheessa usein turvaudun " voimanamuihin", joiksi niitä kutsun :) Eli aamukahvin kanssa muutama pala suklaata tai loput karkit viikonlopulta jääneestä karkkipussista. Tai sitten me leivotaan esikoisen kanssa jotain. Siinä saa ajan kulumaan, se on hauskaa puuhaa sotkusta huolimatta ja lopputulos on palkitsevan herkullinen :)


Mitkä on sun arjen parhaat voimavarat top3 ? Haastan kaikki Kaksplus blogiportaalin bloggaajat kertomaan omista arjen voimavaroistaan :)


Terkuin,
Doris

Imetysvihaaja teki 5 kuukauden täysimetyssuorituksen

No hyi taas tuolla penkillä joku nainen imettää. Miten se kehtaa julkisella paikalla ja muutenkin? Imetyshän on maailman ällöttävintä. Maailman luonnollisin asia, joka ällöttää niin paljon. Tätä mieltä olin aiemmin imetyksestä.

Toinen kerta toden sanoo

Esikoisen kohdalla imetys meni niin sanotusti metsään. Ja sain siitä tietenkin lisäpontta mielipiteilleni imetyksen kamaluudesta ja luonnottomuudesta. Ihmettelin, miten muut jaksoivat imettää vauvojaan kuukausitolkulla, kun minun mielestäni korvikepurkit olivat niin näppäriä ja tuttipullorivin peseminen iltaisin ihan normaalia: no eihän se ollut. Ja täytyy sanoa, että tietenkään kaikki eivät voi valita imettävätkö vaiko eivät, tai valitsevatko korvikkeen vai täysimetyksen. En minäkään esikoisen kohdalla valinnut korviketta, mutta imetyksestä ei yksinkertaisesti tullut mitään. Se oli henkisesti ja fyysisesti epämiellyttävää, tukea sen onnistumiseen tarjottiin vähän, enkä tiedä olisinko hyvästä tuesta huolimatta saanut imetystä toimimaan. Siihen tuli alusta asti aivan vääränlainen tunnelataus ja ilmapiiri, joten en usko että mikään olisi silloin kääntänyt päätäni.

Tämän toisen kodalla en halunnut ottaa minkäänlaista ennakkoasennetta imetykseen. Se onnistuu jos onnistuu, ei jos ei. Tyttö oppiikin syömän heti synnyttyään ja oli kärsivällinen ruokailija. Kaikki meni omalla painollaan. Kuitenkin hieman sisimmässäni halusin todella onnistua tällä toisella kerralla ruokkimaan oman lapseni itse.

Lopettamisen haikeus

Nyt imetystä on takana täydet 5 kk ja en voisi häkeltyneempi ja tyytyväisempi olla! Aika on mennyt nopeasti ja niin luonnollisesti. En ole missää vaiheessa harkinnut imetyksen lopettamista ja jopa suren, että nyt pikkuhiljaa tyttö täytyy totuttaa korvikkeeseen, sillä jatkan opiskeluja eikä hänen hoitajillaan kenelläkään ole rintamaitoa saatavilla.

En olisi uskonut, että imetys on asia, josta tulen joskus tuntemaan haikeutta, mutta niin se vaan on. Tämä on ollut ainutlaatuinen elämänvaihe ja olen onnellinen, että sain kokea tämän. Vaikka imetys välillä sattuukin, märkä paita raivostuttaa ja liian täydeksi päässeet tissit kiristävät. Mutta en tule kokemaan tätä enää koskaan, ja se surettaa. Samalla suren myös sitä, että vauva on kasvanut jo niin isoksi, että hän syö muutakin ruokaa ja pärjää muutaman tunnin ilman minua hoitajan kanssa.

Ajattelin vielä jatkaa imetystä iltaisin ja niinä päivinä kun olen kotona, jos maitoa vain riittää. Epäilen toki vahvasti, että vauva itse hylkää tissin, sillä tuttipullosta saa ruoan paljon nopeammin. Tulee olemaan päiviä, kun hän saa aamusta iltaan tuttipulloa ja kiinteää ruokaa, joten epäilykseni voi hyvinkin osua oikeaan.

En tiedä milloin on viimeinen imetyskerta. Enkä aio sitä suunnitellakaan. Koska imetys alkoi luonnollisesti ja omalla painollaan, antaa sen lopettamisenkin tapahtua niin <3

Terkuin,
Doris

Mitähän tosta teidänkin lapsesta tulee!

Ystävä, sisko, anoppi, aviomies, tuttu, tuntematon tai jopa oma äiti on varmasti jossain kohtaa sitä mieltä, että teet kaiken väärin. Kyllä, puhun juuri sinulle äidiksi tullut nainen! Milloin olet antanut vauvalle väärästä materiaalista tehdyn tutin, olet nukuttanut hänet aivan väärin, pidät lasta liikaa sylissä, puet lapsen liian pieniin vaatteisiin, annat hänen olla liian kauan yösyöjä, turvakaukalokaan ei ole testivoittaja, olet laittanut taaperolle väärään kellonaikaan välipalaa tai hän on katsonut liikaa piirrettyjä. Mitä? Piirrettyjä! Eihän nyt sellaisia pikkulapsille näytetä lainkaan!

Äitiyden syyllisyyden kirjo on loputon. Teit minkä tahansa valinnan koskien jälkikasvuasi,

joku on aina sitä mieltä, että nyt mennään metsään ja pahasti, ja lapsesta tulee taatusti narkkari. Ja monesti sitä miettii, kun tekee sen jonkin valinnan, vaikka päättää matkustaa junalla toiseen kaupunkiin vastasyntyneen kanssa, että onkohan tässä mitään järkeä ja saan niin kuulla tästä...Mutta, mitä ihmettä? On se nyt kumma, jos vanhempi ei saa elää myös omaa elämäänsä vaan täytyy istua kotona neljän seinän sisällä ja noudattaa joka suunnasta satelevia neuvoja siitä, kuinka hyvä äiti toimii.

Kyllä luonto hoitaa

Eikö äiti saa itse päättää, miten asiat lapsensa kanssa hoitaa? Tietenkin lain sallimissa rajoissa. Miten ihmeessä äidit viime vuosisadan alussa ovat pärjänneet lastensa kanssa ilman kasvatusoppaita ja tuntemattomien someraivoa siitä, kuinka lapsi on kasvatettu aivan päinvastaisesti kuin meidän Pirkka-Eemeli?Ja mitä tuli Pirkka- Eemelistä? Ihan samanlainen mäkkisafkaa syövä teini kuin muistakin, vaikka koko lapsuusaika vedettiin ilman piirrettyjä ja askarreltiin. 

Toisella mummollani oli yhdeksän lasta ja perhe asui pikkumökissä järven rannalla lasten ollessa pieniä. Valitettavasti mummoni ei ole enää näillä lakeuksilla, että voisin kysyä häneltä asiaa, mutta haluaisin silti tietää, kokiko hän 1900-luvun puolivälissä syyllisyyttä ja huonommuutta äitiydestään? Veikkaan, että ei, tai ainakaan samalla tavalla kuin nykypäivän äidit, vaan asioiden annettiin mennä omalla painollaan ja siinä ne lapset olivat muun elämän mukana.

Joskus on vaan pakko

On pakko antaa välipala väärään aikaan, on pakko näyttää taaperolle kaksi tuntia piirrettyjä putkeen, on pakko antaa valmisruokaa, on pakko antaa se vääränlainen tutti. Vanhemmuudessa tulee niitä päiviä, jolloin ei vain yksinkertaisesti jaksa. Turha itseään on äärirajoille viedä, ja nyt jo stressaavassa maailmassa luoda turhista asioista paineita vielä kotona lisää. Vaikka tavoite oli tehdä aina pinaattiletut itse, mitä sitten, jos ne tulevatkin tänään paketista? Mitä sitten? Ei ne lapsetkaan varmasti pidä sinua yhtään sen huonompana, jos et tänään vain yksinkertaisesti jaksa. Ei ole pakko. Välillä voi heittää hanskat tiskiin ja ihan vaan olla. Olla joskus jotain muutakin kuin se kone joka tiskaa, siivoaa, pyykkää ja kokkaa vielä työpäivän jälkeenkin eikä ole perheelle läsnä, sillä arkiaskareet vievät kaiken ajan.

Ei kai kukaan meistä kerro ihan kaikkea?

Ei kai kukaan äiti uskaltaisi? Kertoa toiselle äidille, että pyykkikone on ollut laulamatta kokonaisen viikon ja kodinhoitohuone pursuaa likapyykkiä? Tai että et ole käynyt leikkipuistossa kahteen päivään, koska itseä ei huvittanut vaikka lapset olisivat kyllä halunneet? Tällaisen sanominen ääneen toisi varmasti kommentteja ja pään pyörittelyä. Kaikki esittävät äitimaailmassa täydellisiä peläten muiden ihmisten arvostelua. Kaikilla on täydelliset perheet, joiden kodeissa hoituu siivous, tiskit, pyykit, soseet, leikit, työt, ulkoilut, luomuruoat, kauppareissut, kasvatus ja harrastukset yhden päivän aikana mallikkaasti ilman, että kenelläkään on siitä mitään sanottavaa. Aivan varmasti on. Vaikka sitten se, että teidän elämä on liian täydellistä, mitähän tuollaistenkin lapsista tulee?

Terkuin,

Doris

Hae metsästä rentoutunut olo

Kaupallinen yhteistyö Ipanainen.fi:n kanssa.

Puut havisevat ja sammal tuoksuu. Luonnon eri sävyjä kaikkialla ja mikä parasta, hiljaisuus ja rauha. Ei ihmisvilinää, ei autojen melua. Ei pauhaavaa telkkaria ja lelujen kolinaa. Metsässä on rauha, joka rentouttaa.

Jo lapsena rakentelin serkkujen kanssa majoja mummolan lähimetsään. Kävimme vanhempieni kanssa mustikkametsässä sekä hiihtoretkillä. Metsä on ollut aina tärkeä paikka. Voiko mikään olla parempi tapa rentoutua täydellisesti kuin lähteä kävelemään metsän keskellä vailla päämäärää?

Lapset mukaan luontoon jo pienestä pitäen

Haluamme opettaa omat lapsemme myös rakastamaan metsää ja arvostamaan luontoa. Pyrimme liikkumaan heidän kanssaan luonnossa niin paljon kuin mahdollista. Vietämme lähimetsässä kävellen enemmän aikaa kuin lähipuiston hiekkalaatikolla. Metsä opettaa mielestäni enemmän ja sieltä löytyy aina uutta ihmeteltävää. Leikkipuiston samat keinut ja liukumäet on aika nopeasti nähty.

Teimme pitkiä kävelylenkkejä perheen kesken jo esikoisen ollessa vauva. Vauva matkustaa helposti kantorepussa ja vanhempi saa siinä myös tuplasti liikuntaa kantamalla toista ihmistä mukanaan. Pitkillä metsäretkillä on tärkeää, että kantoreppu, jossa lasta kannetaan, on ergonominen ja tukeva. Sellainen, että molemmat, sekä lapsi ja vanhempi voivat tuntea olonsa mukavaksi ja rennoksi, eikä kumpaakaan purista tai satu mihinkään. Esikoisen kohdalla otimme hänet kantorepussa mukaan metsäretkelle noin vuoden ikäisenä, mutta koska hän on nyt vajaa 3-vuotias ja kävelee pitkiä matkoja mukanamme metsässä, halusimme vauvan pääsevän mukaamme retkille ihan pienestä pitäen. Kaikki kantoreput eivät sovellu ihan vastasyntyneen kantamiseen, joten täytyi tehdä pieni selvitystyö, millainen kantoreppu soveltuisi meidän perheen tarpeisiin.

Aamuisin metsässä on kaikkein kauneinta.

Tula Explore on monipuolinen valinta

Hankimme Tula Explore -kantorepun, jossa vauvaa voi kantaa kasvot kantajan rintaan päin jo ihan ensimmäisistä kuukausista lähtien. Myöhemmin vauvan voi kääntää kasvot menosuuntaan, jolloin lapsi pääsee havainnoimaan ympärillä olevaa maailmaa. Tulan Explorella voi kantaa isompaa lasta myös selässä.

Vauva kulkee mukana tukevasti aikuisen rintaa vasten. Tulassa on myös erillinen huppuosa, jos vaikka sade yllättää pienen kyytiläisen.

Tulan Explore on ollut loistava hankinta. Vauva viihtyy siinä hyvin jopa tunnin ja nukahtaa siihen lähes heti, kun lähdemme matkaan. Eikä reppu purista tai kiristä kantajaakaan lainkaan. Kantoreppu on myös helppo pukea päälle. Sen lukitukset saa avattua ja suljettua yhdellä kädellä, jos sillä hetkellä ei ole toista aikuista auttamassa.

Tula Exploressa on edessä suuri tasku, johon mahtuu hyvin puhelin ja avaimet.

Ylimääräiset osat repun kiristysnauhoista saa kätevästi rullalle  leveän kumilenksun alle. Näin pitkänä roikkuvat nauhat eivät tartu mihinkään ja ovat pois tieltä.

Kantorepun kanssa metsässä liikkuminen on helppoa. Sen kanssa kädet ovat vapaana ja sen kanssa voi helposti kyykistyä vaikka poimimaan sieniä. Pari kertaa ehdin syksyn aikana käydä vauvan ja Tulan kanssa sienessäkin. Sielläkin vauva viihtyi repussa hyvin, olinhan käynyt viikkoa ennen hänen syntymäänsäkin mustikkametsässä, joten se oli hänelle tuttua puuhaa :)


* Tula Explore -kantoreppu on saatu kaupallisena yhteistyönä Ipanainen.fi:stä



Terkuin,
Doris

Äidin oma loma

Kaksi lasta. Molemmat huutaa välillä yhtä aikaa. Välillä erikseen. Välillä ne molemmat on myös hiljaa. Ollaan rauhassa sohvalla, kunnes sanon taas jotain väärää. Nyt ei ole välipalan aika, ei huvita mennä ulos, uusi paita on väärän värinen, näkkärin päällä on voita väärällä puolella. Mitä nyt milloinkin. Vauvan kanssa on helppoa, they said. No niin onkin, jos kohdalle sattuu helppo tapaus, joka nukkuu ja syö. Kuten meillä nyt kakkoskierroksella. Mutta uhmaikäisen kanssa ei ole helppoa, vaan siitä uhmisarjesta kuka tahansa alkaa kaivata jossain kohtaa lomaa.

Aikuinenkin saa joskus tehdä mitä huvittaa

Aloin olla niin loppu. Niin väsynyt ainaiseen ininään, kitinään, raivareihin, turhiin itkuihin ja mielensäpahoittamiseen. Kyllä, nämä kaikki kuuluvat uhmaikään ja ovat vain vaihe, mutta tarvitseeko kaikkea tosiaan sietää?

Me saadaan harvoin lapsia hoitoon mihinkään ja minä vietän heidän kanssaan eniten aikaa, sillä mies käy töissä. Onneksi uhmis on sentään muutaman tunnin viikosta päiväkodissa, mutta silti nuo alkuviikon päivät kotona viikonlopun jälkeen ovat raskaita. En tiedä, onko meidän poika jotenkin ylitouhukas, mutta en meinaa keksiä hänelle tekemistä kotipäiville niille yhdeksäksi tunniksi, ennen kuin mies tulee kotiin. Poika ei muuten nuku enää päikkäreitäkään, kuin harvakseltaan, ja ihmettelen miten hän jaksaa mennä täysillä aamusta iltaan pysähtymättä hetkeksikään. Ja minä kun tykkäisin välillä olla hiljaisuudessa, omien ajatusteni kanssa. Niinpä päätin, että äiti tarvitsee nyt loman tästä kaikesta. Nollauksen. Vapautuksen iltahuutoraivareista, aamupalasäädöstä ja siitä, että korvat soi vielä nukkumaan mennessäkin. Edes yhden yön poissaolon. Vaikka oikeasti haaveilen lomalennosta Kanarialle, pois tästä kaikesta. Mutta aloitetaan nyt ensin siitä yhdestä yöstä.

Älä peräänny, ota aikasi!

Astelin kohti hotellia ja pienoinen syyllisyys kalvoi sisälläni. Mikä ihmeen oma loma? Enkö voisi vain lähteä ajamaan takaisin kotiin? Mitä oikein teen eri kaupungissa ja miten ihmeessä saan aikani kulumaan? Laitoin miehelle viestin, että entä jos menenkin takaisin kotiin? Hän rohkaisi ja totesi, että nyt ei saa perääntyä, Hän oli itse myös poissa kotoa työreissulla ja uhmaikäinen jakamattoman huomion keskipisteenä kotona mummin kanssa. Minä ja pikkupimu kirjauduimme hotelliin.

Hain kaupasta ruokaa ja lempiherkkuani täytelakuja, ja vietin niiden ja pikkupimun kanssa koko illan sängyllä makoillen. Oli ihanan hiljaista ja rauhallista. Kaikkihan ei tietysti mene kuten elokuvissa ja olin ladannut aikamoiset odotukset myös hyvinnukutulle yölle. Pikkupimu päätti, että hän alkaa yöunille vasta yhden jälkeen yöllä ja hän söikin usemman kerran, joten se siitä. Mutta sain sentään mennä valmiiseen aamupalapöytään. Ja nauttia hiljaisuudesta. Ja nauttia uhmiksen poissaolosta. Eikä tullut edes ikävä yhdessä yössä. Ehkä viikon erossaolo voisi aiheuttaakin ikävän, mutta yhden yön erossaolo ei kyllä rehellisesti sanottuna tunnu missään. Koska vuorokausi menee niin nopeasti ja vaikka kuinka toivot, että kotona on tapahtunut joku ihme sillä aikaa kun ole ollut poissa, tiedät, että uhmiksen toilailut jatkuu heti, kun pääset kotiovesta takaisin sisään. Onneksi tämäkin on vain joku "vaihe" ja ehkä jonain päivänä voin taas nauttia esikoisen kanssa vietetystä ajasta enemmän. Tällä hetkellä se on lähinnä selviytymistä päivästä toiseen.


Terkuin,
Doris

Rintapumppu on yksi parhaista hankinnoista helpottamaan vauva-arkea

*Kaupallinen yhteistyö Lansinoh


Täysimetystä on takana nyt kolmisen kuukautta, kohdallani kauemmin kuin koskaan aiemmin! On ollut ihanaa huomata, että pystyn tähän, sillä ensimmäisen lapseni kohdalla imetys oli epämiellyttävää, tuskallista ja rintaraivaritäyteistä. Kahden viikon jälkeen keittiön kaapit täyttyivät korvikepurkeista.

En tiennyt tämän uudenkaan raskauden kohdalla, haluanko imettää vauvaa enempää kuin muutaman viikon, sillä edelliselläkään kerralla imetys ei onnistunut, kuten olin toivonut. Suhtauduin kuitenkin imetykseen avoimesti. Jos se onnistuu helposti, aion jatkaa sitä niin kauan kuin mahdollista ja en luo imetykseen ennen lapsen syntymää minkäänlaista ennakko-odotusta. Onnistuu jos onnistuu, jos ei, niin kyllä vauva kasvaa korvikkeellakin. Toivoin kuitenkin onnistuvani imetyksessä, sillä on helpompaa, kun vauvan ruoka kulkee mukana tisseissä ilman ylimääräisten korvikepurkkien ja tuttipullojen raahaamista. Tuttipullojen pesu, korvikkeen lämmittäminen öisin ja korvikkeeseen menevä raha eivät enää houkutelleet.

Vauva oppi imun heti synnyttyään. Hän on ollut alusta asti hyvä syömään ja jaksaa kärsivällisesti odottaa ruokaa ilman raivokohtauksia. Olen imettänyt vauvantahtisesti eli antanut hänen syödä aina kun hän tahtoo. Välillä hän on syönyt tunnin välein, välillä ruokailuihin on tullut taukoa useampi tunti. Nyt muutaman kuukauden jälkeen olen alkanut välillä tuntea pienoista ahdistusta siitä, että joku roikkuu kiinni koko ajan ja on vaatimassa jotain. Alan kaivata omaa aikaa, edes jumppatunnin verran ilman, että vauva kulkee mukana. Meidän vauva tankkaa aina ilta-aikaan paljon ja viihtyy syömässä usemman tunnin putkeen ilman juurikaan taukoja, ja tottakai kaikki ryhmäliikuntatunnit, joissa haluaisin käydä, ovat iltaisin. Se tarkoittaa siis sitä, että niille tunneille ei ole menemistä ennen täysimetyksen lopettamista, ellen saa apua hänen iltasyöttämiseensä.

Rintapumppu antaa vapaa-aikaa äidille

Tähän asti minulla on ollut käytössä yli 10 vuotta vanha käsikäyttöinen rintapumppu, jolla pumppasin jonkin verran myös esikoisen aikaan, mutta nyt olen käyttänyt sitä vain pari kertaa, sillä olen kokenut sen käytön niin hankalaksi. Sain testiin sähkökäyttöisen Lansinoh 2 in 1 -rintapumpun ja hallelujah! Tuo älykäs laite on kivuton, siinä on useita eri pumppaustehoja, erikseen stimulointivaihe, joka saa maidon virtaamaan ja sillä voi pumpata jopa molemmat rinnat yhtä aikaa!

Epäröin sähkökäyttöisen pumpun olevan hankala käyttää, hankala kuljettaa mukana ja hankala puhdistaa. Olin tässä kyllä niin väärässä! Puhdistus on helppoa ja pumppu on hygieeninen, sillä siinä ei ole letkuosaa, johon maitoa menisi, joten letkustoa ei tarvitse puhdistaa. Sähköinen pumppuyksikkö ja pumpun osat ovat pieniä ja kevyitä, joten ne on helppo ottaa mukaan vaikka ihan hoitolaukkuun. Jos maitoa tarvitsee pumpata pakastimeen, 2 in 1 -rintapumpulla voi pumpata maitoa myös suoraan Lansinohin maidonsäilytyspusseihin ja laittaa ne sellaisenaan pakastimeen ilman, että tarvitsee turhaan liata pulloa siinä välissä. Kätevää, eikö?

Teen yleensä niin, että vauva syö toisesta rinnasta samalla kun pumppaan toisesta. Saan sähkökäyttöisellä pumpulla pumpattua maitoa kerralla enemmän kuin käsikäyttöisellä ja se on myös paljon nopeampaa. Itse ei tarvitse tehdä muuta kuin laittaa pistoke seinään, painaa virtanappia ja pitää rintasuppiloa paikoillaan pumppauksen ajan. Verkkovirran lisäksi pumppu toimii myös paristoilla, joten jos täytyy pumppauksen aikana vaikka imuroida, niin se onnistuu kun laittaa pumppausyksikön hupparin taskuun, toisen käden imurin varteen ja toisen tissille pitämään rintasuppiloa. Tehokasta, eikö :D Tämä oli aivan ääripääesimerkki, enkä ole oikeasti tehnyt näin, mutta teoriassa tämä olisi mahdollista :)

Vauvalle kelpaa kaikki

Lansinohin 2 in 1 -rintapumppu on sen verran pieni ja kevyt, että se kulkee kätevästi mukana myös reissussa. Minulla pumppu on ollut mukana perheen yhteisellä laivareissulla sekä junamatkalla halki Suomen. Laivalla pumppasin vauvalle hytissä hätävarapullon ennen kuin lähdimme buffettiin ja sen jälkeen saavuimme maihin. Kesken oman ruokailun tai laivasta poistumisruuhkan keskellä en missään mielikuvissani halunnut imettää vauvaa, vaan pullo olisi sitten valmiina, jos oikein hätä tulisi. Ja pitihän meidän päästä vielä satamasta autolla kotiinkin, niin hätätilassa vauva voi syödä pullosta auton liikkuessa ilman, että koko perheen tarvitsee pysähtyä puoleksi tunniksi odottamaan, että olen imettänyt vauvan.

Meillä on siinä mielessä onnekas tilanne, että vauva suostuu syömään tuttipulloa ja tissiä, molemmista ruoka hänelle maistuu samalla tavalla. Oman maidon pumppaaminen ja pullosta syöttäminen tuovat vauva-arkeen kivaa vapautta ja se mahdollistaa monta asiaa. Tiedän, että näin ei kaikilla ole. Jotkut vauvat ovat todella tarkkoja siitä, että suostuvat syömään vain tissiä.

Täytyy kyllä tämän rintapumpun lisäksi avoimesti kehua myös Lansinohin Natural Wave -tuttipulloja. Tuttiosa muistuttaa muotonsa ja tuntumansa perusteella todella paljon oikeaa rintaa. Tämän vuoksi siirtymä pullon ja imetyksen välillä on joustavampaa, eikä meidän vauva ole ainakaan alkanut hylkiä imetystä siitä huolimatta, vaikka pulloa on välillä käytettykin. Natural Wave -tuttipulloissa on myös ilmaventiili, joka vähentää ilman joutumista vatsaan. Tuttipullo ja sen osat ovat BPS- ja BPA vapaita, ja tuttipulloja saa myös lasisena. Näitä tuttipulloja on käytössä useissa synnytyssairaaloissa ja vastasyntyneiden teho-osastoilla, jota en yhtään ihmettele! Olisinpa tutustunut näihin pulloihin jo esikoisen aikaan, jolloin hän söi monta kuukautta pelkästä pullosta. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan :)


* Lansinohin 2 in 1 -rintapumppu ja Natural Wave -tuttipullot saatu blogiyhteistyönä. Voit tutustua Lansinohin vauva-arkea helpottaviin tuotteisiin lisää heidän nettisivuillaan osoitteessa https://www.lansinoh.fi/



Terkuin,
Doris

Rotinat pelastavat tuoreet vanhemmat — vie lahjaksi ruokaa!

Rotinat ovat karjalainen perinne. Ne tarkoittavat ruokalahjaa, jonka vieraat tuovat mukanaan, kun he menevät vauvaperheeseen ihastelemaan ensi kertaa uutta perheenjäsentä. Tämä etenkin Itä-Suomessa käytössä oleva perinne on elänyt hiljaiseloa jo pidemmän aikaa, ja se tuntuu olevan katoamassa kokonaan, valitettavasti. Olisi upeaa, jos rotinat saataisiin nostettua takaisin henkiin tässä kiireen ja materian täyteisessä maailmassa.

Perinteen mukaan väsyneelle äidille eheyttävää ravintoa

Muistan esikoisen saatuani, kuinka väsynyt olin. Ystävät ja sukulaiset halusivat tulla moikkaamaan vauvaa, mutta samalla nämä vierailut saattoivat aiheuttaa pientä ahdistusta tuoreissa vanhemmissa. Minussa ainakin aiheuttivat. Koin, että minun täytyy olla niin kuin ennenkin, leipoa pöytä täyteen vieraita varten ja kestitä heidät. Eräänä päivänä vauvan katsojia tuli kahdessa erässä ja en vain yksinkertaisesti enää jaksanut. Sanoin miehelleni, että keitä kahvia jos haluavat, kaivoin keksipaketin kaapista ja iskin sen pöytään. Kattamattomaan pöytään, jota meillä ei tapahdu koskaan, jos meille tulee vieraita. Silloin en vain jaksanut. Hädintuskin pystyin itse olemaan istuma-asennossa, joten olin vielä vähemmän leipomiskuntoinen. Kyllä se kieltämättä vähän hävetti, mutta totesin asian olevan minulle siinä hetkessä yhdentekevää. Jos voimavarat ovat loppu, ne ovat silloin loppu.

Näin itäsuomalaisena vieraiden kestitseminen on tärkeää ja olen kotoa oppinut sen, että pöytä on oltava katettuna ja kahvi keitettynä vieraita varten jo ennen kuin he saapuvat. Yhden kaveriperheen tapaamisen jopa peruin esikoisen synnyttyä johonkin muuhun syyhyn vedoten, vaikka todellinen syy oli se, etten yksinkertaisesti jaksanut emännöidä. Sääli, että niinkin iloinen asia kuin uuden perheenjäsenen juhlistaminen voi pahimmillaan tuottaa vain ahdistusta :)

Rotinaperinteen mukaan vieraat tuovat vauvaperheeseen mukanaan ruokaa, itse tehtyä tai ostettua. Ruokaa tuodaan joko sillä ajatuksella, että voidaan syödä ne yhdessä kahvitellen tai herkut jätetään tuoreille vanhemmille tulevien päivien varalle, vauvakuplan ja väsymyksen keskelle. Valvotut yöt, imetysmaratonit ja kaaos oman pään sisällä kaiken uuden omaksumisesta voivat laittaa tuoreet vanhemmat koville, ja siinä ei jaksa enää välttämättä ajatella edes ruoanlaittoa.

Materiaa vai makaronilaatikkoa?

Rotinat olivat tosiaan, ainakin Itä-Suomessa, vahvasti voimissaan oleva perinne vielä muutama vuosikymmen sitten. Nykyäänkin sitä näkee siellä päin Suomea vielä jonkin verran. Äitini suorastaan ihmetteli esikoisen saatuani, miksei kukaan vauvaa katsomaan tulleista tuonut mukanaan suoraan uunista tullutta makaronilaatikkoa. Täällä Länsi-Suomessa tällainen perinne ruokalahjoista ei ole oikeastaan lainkaan enää voimissaan yksittäisiä tapauksia lukuunottamatta. Mielestäni olisi mahtavaa, jos rotinaperinne nostaisi taas päätään ja sitä alettaisiin suosia ympäri Suomen yhä enemmän. Se olisi myös ekologinen tapa muistaa vauvaperhettä :) Mitä mieltä sinä olet?

Oman väsyttävän, viikkoja kestäneen kahvikesti-kokemukseni jälkeen, päätin, että jos ikinä menemme katsomaan hiljattain vastasyntynyttä ja uudessa, väsyttävässä elämäntilanteessa olevia vanhempia, mukaan pakataan aina lahjakassillinen jotain syötävää ja juotavaa. Suklaata, karkkia, kuohuviiniä, alkoholitonta kuohujuomaa, pullaa, leipää, keksejä, ruislastuja, juustoja, milloin mitäkin. Näin myös jostain somesta, että jotkut olivat vieneet vauvaperheelle rotinalahjaksi lahjakortit lähipizzeriaan, kuinka nerokasta! Väsyneille vanhemmille yhden päivän vapaus ruoanlaitosta! Ruokalahjan viemisen lisäksi olen ilmoittanut etukäteen vauvaperheeseen mennessäni, että meitä varten ei sitten tarvitse järjestää kahveja tai leipoa mitään. Se on sitten vauvaperheen itsensä päätettävissä, että kahvitellaanko ja he ainakin tietävät, että me emme sitä odota. Se on meille ihan fine.



Tervetuloa mukaan seuraamaan meidän elämää enemmän Instagramissa @unelmalandia


Terkuin,
Doris

Vuokrattava Vaavisänky pelastaa vauva-arjen

Tämä postaus on kaupallinen yhteistyö Vaavi Oy:n kanssa ja Vaavisänky saatu heiltä käyttöön näkyvyyttä vastaan.

Lempihetkiäni ovat aamut, kun voin juoda aamukahvin pöydän ääressä rauhassa ja vauva makoilee vieressäni Vaavisängyssä. Näen koko ajan, mitä hän tekee ja samalla omat käteni ovat hetken vapaana tekemään muutakin kuin pitämään vauvaa.

Meillä oli vajaa kolme vuotta sitten esikoisen synnyttyä käytössä Vaavisänky. Tykästyimme sänkyyn silloin niin paljon, että päätimme hankkia sen myös toisen lapsen ensikuukausiksi. Vaavisänky on kotimainen ja ekologinen vaihtoehto vauvan ensisängyksi. Se kulkee pyörillä kätevästi huoneesta toiseen ja vauva voi seurata sängystä päivän touhuja, silloin jos häntä ei ehditä pitää sylissä. Meillä vauva nukkuu Vaavisängyssä myös yöunet. Sängyn saa kätevästi vedettyä yön ajaksi kiinni vanhempien sänkyyn ja nostan vauvan sieltä omaan sänkyyni vain yösyöttöjen ajaksi.

Vaavisänky on myös ihanteellinen arjen apu silloin, jos äiti on synnytyksen jälkeen kovin kipeä, eikä voi vaikka esimerkiksi sektiohaavan vuoksi kantaa vauvaa. Sänky on juuri sopivalla työntelykokeudella. Meillä myös isoveli on innostunut työntämään pikkusiskoa sängyssä ympäri kotia, tätä touhua pitää kyllä kieltämättä vähän vahtia, ettei taapero törmäile vauva kyydissä pitkin seiniä. Vaikka muuten Vaavisänky onkin turvallinen ja tukeva, eikä sen kaatumisriskiä ole.

Yksi Vaavisängyn hyvä puoli on ekologisuuden ja söpön ulkonäön lisäksi myös se, että se ei jää pyörimään nurkkiin kun sitä ei enää tarvita. Vaavisängyn mukana tulee palautuslaatikko, jossa se lähetetään postin kautta takaisin sinne mistä se tulikin :)

Me tilasimme sängyn netistä heti kun vauva oli syntynyt ja sänky saapui meille juuri haluttuna päivämääränä. Vaavisängyn vuokra-aika on neljä kuukautta ja vuokrauksen hinta on 89 € sisältäen uuden patjan, kotiinkuljetuksen, postimaksut sekä sängyn postitse palautuksen vuoka-ajan päätyttyä. Vaavisängyn saa vuokrattua myös pidemmäksi aikaa, mutta ensisijaisesti se on tarkoitettu 0-4kk ikäisille vauvoille.

Vuokrattavaan vauvan ensisänkyyn eli Vaavisänkyyn voit tutustua lisää osoitteessa www.vaavi.fi/. Samasta osoitteesta voit myös tilata Vaavisängyn myös teidän vauva-arjen helpottajaksi <3


Vauvakuplaterkuin,
Doris

Vauva on vihdoin täällä!

Meidän pitkään odotettu pikkuinen neiti syntyi vajaa pari viikkoa sitten illan hämärässä. Juuri tuli 39. raskausviikko täyteen ja aika käynnistykseen oli tuolle päivälle varattu. Kirjoittelen käynnistyksestä ja synnytyksestä myöhemmin paremmin, nyt keskitymme hengittimään ilmaa vauvakuplassa ja opettelemme taas hieman uudenlaista arkea <3

Terkuin,
Doris

Nyt saa syödä! Mitä kaikkia ruokia kaipasit raskausaikana?

Mä olen ollut todella tarkka ruokajuttujen suhteen tässä raskaudessa. Ajattelin, etten olisi ja toinen raskaus menisi jotenkin rennommin, mutta silti tuntuu niin itsekkäältä vaarantaa vauva jonkin oman mielihalun vuoksi, vaikkakin riskit listerioosiin ja toksoplasmoosiin ovatkin Suomessa häviävän pieniä. 

Monet odottajat syövät kaikkea, rajoituksista välittämättä. Jokainen tyylillään ja jokainen vastaa siinä vain itsestään ja oman lapsensa terveydestä. Monessa kunnassa eri puolilla Suomea tuntuu olevan myös suuria vaihteluita ruokasuosituksissa: toisissa esim. Valion kaikki pehmeät juustot ovat ok sellaisenaan, toiset suosittelevat niiden kypsennystä kaikissa tilanteissa.
Eniten olen kaivannut kaikenlaisia graavattuja, savustettuja ja "raakoja" kalaherkkuja. Odotan niin kovasti, että saan syödä taas sushia! Syön varmaan synnytyksen jälkeen viikon joka päivä jossain sushibuffetissa :) 

Täällä Turun seudulla Kupittaan Citymarketista saa taivaallisia salaatteja salaattitiskistä. Siellä minua odottaa lempparini savulohi-jokirapucaesarsalaatti! Voi että se on hyvää! Tilaan varmaan samalla tiskistä myös jonkin ihanan kreikkalaisen patongin. Myös kaikki savukalat, mätimousset ja lohileivät pääsevät nopeasti lautaselleni, nam! Alkaa vesi valua kielelle kun ajattelenkin näitä herkkuja. Olen aina rakastanut hyvää ruokaa ja raskausaikoina ruokien kanssa kikkailu on ollut vaikein asia hyväksyä. Vaikkakin nyt kun tämä 9 kuukauden kieltäytymisen tie alkaa olla lähellä päättymistä, on aika mennyt todella nopeasti ja vaihtoehtoisilla ruuilla on pärjännyt ihan hyvin.

Onko kala sittenkään se, mitä olen kaivannut eniten? Olen ollut tarkka myös juustojen suhteen, enkä ole syönyt mitään pastöroimattomia juustoja enkä myöskään suomalaisten tuottajien pastöroituja pehmeitä juustoja. Paitsi hyvin kuumennettuna pizzassa, piiraassa tai grillissä. Joten fetasalaatti on myös synnytyksen jälkeinen haaveeni. Ja toki joku ihana juustotarjotin pehmeine juustoineen lasillisella punaviiniä! Kokonainen mozzarella-pallo ilman mitään lisukkeita! Pala jonkun kahvilan juustokakkuakin maistuisi. Sanoinkin miehelleni tässä eräänä päivänä, että kun olen synnyttänyt ja päässyt sairaalasta kotiin, meillä ei tehdä ruokaa moneen viikkoon vaan eletään take awayllä ja kaikella mistä olen 9 kuukautta haaveillut :DKun juustot ja kalat on vedetty näin alkupalaksi niin seuraava himoni on Pandan täytelakupussi, jossa makuina ovat latte&choco. Olen syönyt raskausaikana muutamia paloja lakua ja salmiakkia sekä lakritsijäätelöä, mutta haaveilen kokonaisesta pussillisesta, nimenomaan noita täytelakuja!

Kuulisin mielelläni kommentteja, mikä oli sinun pahin kielletty ruokahaaveesi raskausaikana vai söitkö kaikkea, sen enempää pelkäämättä? 

Mikä ihmeen raskausdiabetes?

Raskausdiabetes on sokeriaineenvaihdunnan häiriö, joka todetaan raskauden aikana tehtävässä sokerirasituskokeessa. Yleensä sokerirasituskoe tehdään rv 28 paikkeilla, mutta jos tulevalla äidillä löytyy joitakin diabeteksen puhkeamisen riskitekijöitä, tehdään se jo aiemmin. Tutkimusta ei tarvita, jos äiti on alle 25-vuotias ensisynnyttäjä, normaalipainoinen, eikä hänen lähisukulaisillaan ole 2 tyypin diabetesta.

Raskausdiabetes on senkin verran yleinen vaiva, että se todetaan nykyään jopa joka kymmenennellä raskaana olevalla naisella. Sille altistavat ylipaino, suvussa oleva diabetes-taipumus, yli 40-vuoden ikä, aiempi lapsi on syntyessään painanut yli 4500g, aiempi raskausdiabetes, korkea sokeripitoisuus aamuvirtsassa ja munasarjojen monirakkulaoireyhtymä PCO. Joskus raskausdiabetes voidaan silti todeta, vaikka mitään altistavaa tekijää ei löytyisi.

Mitä sitten tapahtuu, jos se todetaan?

Tuleva äiti saa neuvolasta kotiin ohjeet paremmasta ruokavaliosta ja verensokerimittarin. Mittarilla mitataan päivittäin tai joka toinen päivä, riippuu miten neuvolan kanssa sovitaan, paastoverensokeri aamulla heti herättyä. Pieni neulan pisto sormenpäähän, testiliuska verensokerimittariin, veritippa liuskaan ja digitaalinen mittari näyttää tuloksen. Tämä toistetaan myös jokaisen ruokailun jälkeen tunnin päästä ruokailun lopettamisesta. Tulokset merkataan ylös ja verrataan viitearvoihin. Myös ruokailusta on hyvä pitää ruokapäiväkirjaa, niin pysyy itse perässä, mitkä ruoka-aineet mahdollisesti nostavat sokereita eniten, niin niitä pystyy jatkossa välttämään omassa ruokavaliossaan.

Raskausdiabetes korjaantuu yleensä raskauden jälkeen itsestään, mutta koska riski sairastua 2-tyypin diabetekseen on suurentunut raskausdiebetesta sairastaneilla, olisi sokerirasituskoe hyvä tehdä säännöllisesti loppuelämän ajan.

Raskausdiabeteksen tärkein hoito on ruokavalio. Raskausdiabeteksen hyvä hoito estää vauvaa kasvamasta liian suureksi sekä auttaa vauvaa voimaan paremmin synnytyksen jälkeen. Myös raskaudenaikainen liikunta auttaa raskausdiabeteksen hoidossa. Joskus kuitenkaan ruokavalio ja liikunta eivät riitä, ja tuleva äiti voi joutua turvautumaan raskausdiabeteksen hoidossa lääkehoitoon.

Miltä nyt tuntuu?

No olihan se järkytys. Tavallaan osasin odottaa sitä, tavallaan en yhtään. En ollut missään riskitekijäryhmässä. Minulla oli sokerirasituskokeessa 2 tunnin jälkeen mitattu arvo juuri raja-arvossa, joten tämän perusteella minulla todettiin raskausdiabetes. Tuomio siis tuli. Aluksi se tuntui siltä, että koko loppupäivä meni ihan sekaisin ja olin jotenkin keskittymiskyvytön. Tuntui epäreilulta, sillä juuri kun olin päässyt kamalasta raskauspahoinvoinnista ja pystyin syömään lähes normaalisti, jouduin taas aloittamaan pelleilyn ruoan kanssa. Ärsyttävintä ehkä oli kelloon katsominen ja sokeriarvojen mittaaminen. Nyt kun olen elänyt tämän diagnoosin kanssa kuukausia, sokeriarvoissa ei ole ollut mitään häikkää kotimittauksissa paria yksittäistä kertaa lukuunottamatta. Näille kerroille on kuitenkin ollut ihan järkevä selitys: liian pitkä ateriaväli, liian suuri nälkä ja siihen nautittu liian suuri ateria sekä aterian päälle pienet päivänokoset. Edelleen vähän epäilen, voisiko diagnoosi sittenkin olla väärä :D

Noh, nyt on jäljellä vajaa 6 viikkoa laskettuun aikaan, kai sen ajan seisoo vaikka päällään? Ei tämä tuomio auta kuin hyväksyä ja tehdä kuten neuvolantäti sanoo. Haluan kuitenkin vauvalleni vain parasta, joten hänen elämänsä hyvistä lähtökohdista tässä pääasiassa on kysymys. Ja on tästä diagnoosista ollut hyötyäkin. Koska olen joutunut pitämään ruokapäiväkirjaa, olen pystynyt hahmottamaan paljon helpommin, mitä kaikkea sitä päivän aikana laittaakaan suuhunsa ja moni ylimääräinen välipala on jäänyt syömättä. Ja positiivista on myös se, että painonikin on tippunut nyt kuuden viikon aikana 2 kiloa. Se, että paino putoaa raskausdiabetesdiagnoosin myötä on varsin tavallista, sillä turhista hiilareista ja sokereista on pakko karsia ja mietittävä lautaselle muita vaihtoehtoja.

Onko raskausdiebetes automaattisesti pakote luopumaan kaikesta herkuttelusta?

Omalla kohdallani ei. Olen pystynyt nauttimaan jäätelön tai pienen, pienen palan kakkua silloin tällöin, jos olen syönyt sen omana aterianaan, enkä muun ruoan yhteydessä. Eniten omia sokereitani nostavat kauraleipä sekä ruisleivät, jotka sisältävät myös vehnää. Esimerkiksi kahta viipaletta leipää en pysty kerralla syömään, puhumattakaan sämpylästä, sillä sokeri nousee noilla ruuilla herkästi kohti raja-arvoa. Ei kuitenkaan raja-arvon yli, mutta haluan pitää sokeritason mahdollisimman alhaisena ja tasaisena. Hassua kyllä, omalla kohdallani sokeripitoiset herkut eikä muu roskaruoka ole niitä pahimpia verensokerin nostattajia, vaan ihan tavallinen leipä!

Banaanista, viinirypäleistä ja muista hedelmistä, joita allergioitteni puitteissa pystyn syömään, olen luopunut maitorahkan seassa kokonaan ja vaihtanut ne sokerittomaan lasten pilttiin tai marjoihin. Sokeria sisältäviä jugurtteja päin en voi edes vilkaista.

Muuten olen pystynyt syömään kuten ennenkin. Tärkein huomio sokereita seuratessani on ollut juurikin tuo ateriaväli, ettei se lipsahda yli kolmen tunnin. Ja nälän poissapitämiseksi olen lisännyt paljon kasviksia ruokavaliooni, joilla saan suurennettua aterioita siten, että tulen kylläiseksi, mutta sokerit eivät suuresta annoskoosta huolimatta nouse. Ja vettä täytyy myös muistaa juoda paljon, sillä sekin tasaa verensokerin heilahteluja.

Lähteet: diabetesliitto, terveyskirjasto ja neuvolan täti :)


Terkuin,
Doris

Apua, sehän on lapsivettä raskausviikolla 35!

Koko lauantai touhuttiin normaalisti. Käytiin vähän kavereiden pihalla leikkimässä kävellen ja pikkuherra potkupyöräillen. Syötiin, nukuttiin päikkärit ja ajateltiin sisustaa taaperon huonetta ison pojan huoneeksi vaihtamalla huoneeseen uusi sänky ja siirtelemällä huonekalujen paikkoja.

Kävin siinä touhun lomassa vessassa ja katsoin, että hetkinen! Mitä tämä on? Suuri läikkä, jonka tuloa en ollut tuntenut. Ei voinut olla pissaa, eikä valkovuotoakaan sen ulkonäöstä päätellen. Kirkasta nestettä, ilman tuoksua. Totesin miehelleni, että hupsista, nyt tuli muuten soitto Tyksiin. Soitin synnytyspolille ja sieltä pyydettiin näytille. Jos minusta tullut neste todettaisiin lapsivedeksi, joutuisin jäämään osastolle. Ohjeeksi annettiin napata siis sairaalakassi mukaan. Onneksi olin pakannut sen jo valmiiksi odottamaan. Jouduin vielä pakkaamaan taaperolle yö- ja ruokakassin, sillä hänet veimme ennen sairaalan menoa ukin luo hoitoon, ja emme tienneet meneekö meillä reissussa pari tuntia vai jopa vuorokausia.

Raskausviikkoja minulla on kasassa 34+2 eli viikolla 35 mennään. Jos synnytys lähtisi nyt käyntiin, sitä ei esteltäisi. Vauvalla on hyvät mahdollisuudet selvitä ja vauvasta riippuen näillä viikoilla ei välttämättä tarvise enää yhtään päivää keskolassa, vaan pääsee heti vierihoitoon. Pienihän hän on, kokoarvion mukaan tällä hetkellä 2300g. Joten tämän puolesta toivon, ettei hän vielä päättäisi syntyä, sillä painoa hänelle saisi tulla vielä lähemmäs kilo lisää.

Käyrät piirtyivät hyvin ja ultraääni näytti, että lapsivettä kohdussa on vielä paljon. Tutkimusta tehnyt lääkäri sanoi, että hän lupaa melkein syödä hattunsa, jos housuuni tullut neste on lapsivettä. Sisälläni ei nimittäin näkynyt mitään viitteitä siihen ja kanavaakin oli vielä reilu 2cm jäljellä, eikä avautumista ollut tapahtunut. Haaveilin tässä vaiheessa jo hampurilaisesta kotimatkalla, sillä nälkä alkoi olla melkoinen. Hetken päästä hoitaja kertoi, että molemmat kaksi testiä näyttävät vahvaa positiivista eli lapsivettä tihkuu nyt jostain. Lääkärin posket alkoivat hieman punoittaa.

Jäin siis osastolle ja hampurilainen drive-iniin. Ainakin kolmeksi vuorokaudeksi. Joka päivä menee 8 tunnin välein antibioottia suoneen sekä kerran päivässä suun kautta. Kahtena päivänä kortisonia pakaraani, kypsyttämään vauvan keuhkoja, ihan vain varmuuden vuoksi. Ei ole muuten mikään miellyttävin toimenpide...Lisäksi vielä muutama tulehdusarvojen seurantaverikoe päivittäin. Jos crp eli tulehdusarvo on ok vielä 3 vrk kuluttua eikä synnytykseen viittavia tuntemuksia ole tullut, pääsen kotiin.

Tunteet tästä ovat ristiriitaiset. Haluaisin vielä kotiin, että vauva saisi vielä vähän kasvaa, ainakin pari viikkoa. Ja kotona olisi vielä paljon valmisteltavaa vauvaa varten. Mutta toisaalta pelottaa, että vauva saa infektion meidän kotona ollessa, vaikka kävisinkin Tyksissä säännöllisessä seurannassa. Ja nyt vähän näyttää lupaavasti siltä, että synnytys saattaisi käynnistyä ilman lääkkeitä, luonnollisesti, joka on ollut suuri toiveeni tässä raskaudessa. Niin haluaisin sen antaa nyt tapahtua ilman, että alan jarruttaa sitä omalla ajatustyölläni.

Jännäksi menee...nyt vain odotellaan ja makoillaan, ja katsotaan mitä tapahtuu. Saako tämä pieni syntymäkuukaudekseen heinäkuun vai elokuuun? Kieltämättä vähän puntti alkoi tutista osastolle kävellessäni. Taas täällä, miksi ihmeessä ihminen lähtee tähän hommaan uudestaan? Mutta palkinto siitä tulevasta aherruksesta tulee olemaan kaiken tämän arvoinen <3


Jännityksellä odottaen,
Doris

Lapsi päiväkotiin vaikka toinen vanhempi on kotona. Itsekästä vai ei?

Äitiyslomani alkaa heinäkuussa. Esikoisemme on ollut päiväkodissa pian vuoden. Uusi vauva syntyy, mutta olemme tehneet päätöksen, että esikoinen jää osa-aikaisesti päiväkotiin, vaikka minä jään pian täysipäiväisesti kotiin. Moni voi ajatella tämän olevan itsekästä ja epäreilua esikoista kohtaan, mutta minä koen toisin.

Lapsi viihtyy päiväkodissa

Esikoisemme nauttii päiväkodin virikkeistä ja kavereista todella paljon. Hän jää sinne aina hyväntuulisena ja itkuisia aamuja on tämän päiväkotivuoden aikana ollut kolme. Hän kyselee viikonloppuaamuisinkin, joko lähdetään tarhaan? Koen, että olisi epäreilua ottaa hänet yhtäkkiä pois päiväkodista lähes virikkeettömään kotiin, jossa minulla äitinä ei olisi edes aikaa leikkiä hänen kanssaan, sillä uusi vauva saattaa viedä paljonkin omaa aikaani ja jaksamistani. Esikoisemme turhautuisi tilanteesta varmasti täysin ja päivät olisivat yhtä kiukkua. Hän on onnellisempi, jos hän saa viettää muutaman päivän viikosta päiväkodissa.

Subjektiivinen päivähoito-oikeus

Esikoinen saa olla päiväkodissa toisen vanhemman ollessa kotona maksimissaan 20 tuntia viikossa. Vanhemmat voivat itse valita, onko lapsi päiväkodissa muutaman tunnin joka päivä vai muutamana päivänä viikosta lähes täyden päivän. Me valitsimme niin, että lapsi on päivähoidossa kolmena päivänä viikossa lähes täydet päivät, että hän ehtii syödä siellä aamupalan, lounaan ja välipalan, ehtii leikkiä ja nukkua vielä päiväunetkin. Viikonpäivistä saimme esittää toiveen päiväkotiin, mutta he lopulta päättävät, milloin heillä on vähiten lapsia hoidossa, niin silloin he ottavat mieluumin enemmän myös osa-aikaisia hoidettavia. Päiviksi valikoituivat tiistai, torstai ja perjantai. Torstaita toivoin, koska se on päiväkodissamme retkipäivä ja pikkumiehemme on oikea retkeilyfani! Esitin myös toiveen maanantaista tai perjantaista, ettei viikonlopusta tule kahden lapsen kanssa nelipäiväistä.

Äiti saa levätä

Vielä ei voi tietää, millainen vauva meille syntyy, mutta entä jos hän ei nuku öisin tai on superitkuinen? Siinä tilanteessa äidin voimat ovat aika lopussa ja on pakko saada ladata myös itseään välillä. Jos isompi lapsi ei olisi muutamana päivänä viikosta päiväkodissa eikä pahimmassa tapauksessa nukkuisi enää päiväunia, milloin äiti saisi levätä? Nyt isomman lapsen ollessa päiväkodissa äidillä on pieni mahdollisuus päiväuniin tai rauhalliseen kahvihetkeen silloin, jos vauva nukkuu.

Jos lapsi ei koskaan olisi ollut päiväkodissa?

Nyt kun lapsi on ollut päiväkodissa lähes vuoden ja siellä on omat kaverit sekä tutut aikuiset, on paikka hänelle myös tutun turvallinen. Tilanteessa, jossa lapsi olisi ollut kotona vanhemman kanssa kaikki vuodet ennen kuin pikkusisarus syntyy, en laittaisi esikoista päiväkotiin. Tällöin pelkäisin sitä, että esikoinen kokisi itsensä hylätyksi, kun äiti viettääkin päivät kotona uuden vauvan kanssa ja hänet siirretäisiin kotoa pois tuntemattomien ihmisten sekaan. Se tuntuisi epäreilulta ja luulen, että esikoisemme ei sellaisessa muutenkin suurten muutosten tilanteessa sopeutuisi päiväkotiin yhtä hyvin kuin nyt on käynyt, kun kaikki vauva-aikaiset kaveritkin aloittivat silloin vuosi sitten päiväkodin samaan aikaan. 

Terkuin,

Doris

Mitä pakata sairaalakassiin?

Sairaalakassi, tuo mysteeri, mitä sinne oikein pakkaisi mukaan? Mitä synnyttämään mennessä tarvitsee, mitä kaikkea saa sairaalasta? Sairaalakassi on jokaisen odottavan äidin henkilökohtainen asia ja jokainen pakkaa sinne sitä mitä itse haluaa. Mutta mitä minä pakkasin sairaalakassiin?

Vaatteet

Monet pakkaavat itselleen mukaan omia vaatteita, koska eivät viihdy sairaalan vaatteissa. Minä taas viihdyin sairaalan löysässä mekossa ja kiristämättömissä sukissa hyvin, joten pakkaan mukaan ainoastaan kotiinlähtöpäivää varten omat vaatteet. Esikoisen kohdalla mukanani oli kotiinlähtöä varten suht tiukat farkkulegginssit ja ennen raskautta ostettu paita. Tämä oli virhe, sillä en ollut tullut ajatelleeksikaan sitä, että vatsa voi olla arka synnytyksen jälkeen vielä todella pitkään, joten kireät, vatsan kohdalta puristavat housut eivät tuntuneet lainkaan mukavilta istua autossa kotimatkan ajan. Tällä kertaa pakkaan mukaan jotkut löysät mammalegginssit ;)

Vauva tietysti tarvitsee myös kotiinlähtövaatteet. Sairaalassa hän saa olla sairaalan vaatteissa, mutta kotiin lähtiessä hänelle saa pukea ensimmäiset omat vaatteet ja se on aika ihanaa :) Ja esikoisen kohdalla vähän pelottavaa, sillä vauva tuntuu niin pieneltä, että hänelle on vaikea pukea mitään rikkomatta häntä.

Puhelin ja laturi

Viime kerralla puhelin ja sen laturi osoittautuivat todella tarpeelliseksi. Sairaalassa voi joutua odottamaan ennen synnytystä tunteja, joskus jopa päiviä, jos synnytystä käynnistellään. Siinä iskee äkkiä tekemisen puute. Oli myös kiva heti vauvan synnyttyä laittaa ystäville ja sukulaisille viestiä, että vauva on nyt täällä, sekä napata tietysti pienokaisesta ensimmäiset kuvat :)

Hygieniatarvikkeita

Hygieniatarvikkeista otan mukaan deodorantin, kasvorasvan, huulirasvan, hammasharja&tahnan ja meikinpoistoaineen. Viimeistä en siksi, että meikkaisin sairaalapäivinä vaan siksi, etten voi tietää missä tilanteessa joudun sairaalaan synnytyksen alettua. Jos silloin sattuu olemaan meikkiä, ne on kiva pestä pois. Meikit otan mukaan , jos vaikka kotiinlähtöpäivänä innostun laittamaan vähän väriä kulmiin ja punaa poskiin. Tuskin, mutta on hyvä varautua :) Shampoota, hoitoainetta ja muita pesutarvikkeita en ajatellut pakata, sillä ainakin viimeksi Tyksissä oli ihan riittävät pesuaineet.

Imetysliivit tai -toppi

Imetysliivit eivät viime kerralla oikein tuntuneet omalta jutulta, joten tykästyin imetystoppeihin. Sellaisen pakkaan ehdottomasti mukaan ja muutamat liivinsuojat myös. Viimeksi paita kastui maidosta monta kertaa vuorokaudessa, joten liivinsuojat tulivat kyllä tarpeeseen. Pikkuhousunsuojat, jos niitä niiksi voi kutsua, löytyvät sairaalasta. Ne ovat mallia Tena ja superpaksuja, ja epämukavia, mutta samalla juuri oikeanlaisia pitämään housut kuivina jälkivuodosta. Eli pienen pienet pikkuhousunsuojat kannattaa jättää kotiin :)

Herkkuja

Pakkaan mukaan myös jotain herkkuja, ainakin lakua. Sitä olen himoinnut koko raskausajan ja aion syödä lakuöverit heti kun vain saan. Aion myös pyytää miestä tuomaan osastolle raskausaikana himoitsemaani sushia heti kun olen hieman toipunut synnytyksestä. Synntyksessä kuluu tuhottomasti kaloreita, joten synnytyksen jälkeen ruokahalu ja himo kaikkeen on valtava :)

Äitiyskortti

Äitiyskorttia kannattaa kuljettaa mukana koko loppuraskauden ajan, sillä synnytys voi alkaa missä tahansa. Äitiyskortti kannattaa pakata viimeistään sairaalakassiin, sillä se pitää olla mukana synnärillä.

Huomioita

Meidän esikoinen ei huolinut tuttia ensimmäisinä elinkuukausinaan lainkaan, joten ajattelin jättää tutin pois sairaalakassista tämän pikkukakkosenkin kohdalla. 

Turvakaukalo kannattaa tuoda miehen tai muun tukihenkilön toimesta sairaalaan vasta kotiinlähtöpäivänä, sillä sairaalan tilat ovat sen verran ahtaat, että se olisi siellä vain tiellä.

Jos jotain unohtuu, niin aika montaa juttua saa myös sairaalasta hygieniatarvikkeista tutteihin ja alusvaatteisiin :)

Terkuin,

Doris