23. huhtikuuta 2019

Ihanan helppo ja raikas Mangojuustokakku!

Kokeilin tehdä Mangojuustokakkua, johon ei tulisi lainkaan lisättyä soketia. Toki sokerin voi reseptiin lisätä, jos siltä tuntuu, mutta maistuvaa siitä tulee ilmankin. Tämä kakku on myös täysin maidoton, nam!




Mangojuustokakku


Pohja:
200 g Digestive-keksejä
100g leivontamargariinia

Täyte:
5 liivatelehteä
1prk (250ml) kauravispiä 
250g Alpro Mango-soijajugurttia (more fruit, no added sugar)
1 tölkki (410/235g) persikan puolikkaita mehussa 
1 prk (150g) Yosa Oat Spread kauralevitettä
2rkl vettä
(1dl ruokosokeria halutessasi lisää makeutta)

Kiille:
2 prk Mangopilttiä
3 liivatelehteä
2 rkl vettä

Laita irtopohjavuoan pohjalle pohjan kokoinen pala leivinpaperia. Voit myös suojata irtopohjavuoan sisäreunat reunakalvolla, jolloin kakun ulkopinnasta tulee siistimpi. 

Murskaa keksit ja sulata margariini. Yhdistä ne ja painele seos kakun pohjaksi irtopohjavuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin hetkeksi, että pohja saa kovettua.
Laita täytteen liivatteet kylmään veteen likoamaan. Vispaa kauravispi kuohkeaksi. 
Soseuta persikan puolikkaat eri kulhossa sauvasekoittimella, lisää soseeseen Yosa kauralevite, Alpron mangojugurtti ja sekoita tasaiseksi. Jos haluat laittaa maketukseksi ruokosokeria, lisää se tässä vaiheessa seokseen. 

Purista käsin liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois. Kuumenna 2rkl vettä mikrossa mukissa kiehuvaksi ja lisää liivatelehdet kuumaan veteen. Sekoita hyvin ja lisää liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen äsken tekemääsi mangoseokseen. Lisää tämän jälkeen seokseen vielä kauravispivaahto ja sekoita hyvin. Kaada seos irtopohjavuokaan alussa tekemäsi keksipohjan päälle.

Anna hyytyä yön yli tai 3-4 tuntia jääkaapissa. Valmista sen jälkeen kiille. Laita kiilteeseen tulevat liivatelehdet likoamaan taas kylmään veteen n.10 minuutin ajaksi. Kaada kaksi lasten mangopilttiä kulhoon. Sekoita 2 rkl vettä mikrossa mukissa kiehuvaksi. Sekoita liivatelehdet kuumaan veteen. Kaada liivateseos ohuena nauhana mangososeen joukkoon koko ajan hyvin sekoittaen. Sitten valuta mango-liivateseos hyytyneen kakun pinnalle. Laita jääkaappiin vielä 2 tunniksi jähmettymään. 

Ennen tarjoilua irrota kakku varovasti irtopohjavuoasta. Koristele haluamallasi tavalla. Nauti, sillä tätä kakkua voi hyvällä omallatunnolla syödä vähän isomman palan :)



Terkuin,
Doris




15. huhtikuuta 2019

Antakaa lapsille kasvurauha!

Olen kamppaillut painoon liittyvien asioiden kanssa koko elämäni, jo alle kouluikäisestä lähtien. Olin silloin vähä pyöreä, mutten mitenkään huomattavan ylipainoinen. Minua kiusattiin, jonka vuoksi jouduin mm. lopettamaan päiväkodin kesken ja neuvolassa kasvukäyriä tuijotettiin niin, että jouduin ravitsemusneuvontaan. Muistan edelleen, miltä huoneessa näytti ja millaisen esitteen sain sieltä mukaani. Esitteessä seikkaili Ropsu-peikko.

Painontarkkailu jatkui alakoulussa. Siellä oli terveydenhoitajana ylipainoinen nainen, joka jakeli lapsille ohjeita siitä, miltä täytyisi näyttää. Edelleen harmittaa, etten sanonut hänelle mitään vastaan, kun hän kerran moitti minua siitä, etten kävele joka päivä kouluun, sillä isäni oli kotona ja hän kyyditsi minua usein kouluun, etenkin talvisin. Terveydenhoitaja kertoi, että hänen oma lapsensa kävelee joka päivä kouluun useita kilometrejä, ja minun olisi ehdottomasti kiellettävä isääni kyyditsemästä minua kouluun. Siinä ei tainnut äidillä ja tyttärellä olla aivan samat harrastukset. Tai sitten tyttären koulumatkojen kävelyyn löytyi syy painokäyrästä. No, oli miten oli, tässä on kaksi esimerkkiä siitä, että aikuisten pitäisi kohdella lapsia lempeästi.




Lapsi tajuaa enemmän kuin aikuiset olettaa


En halua omille lapsilleni samaa taakkaa, jota minä olen kantanut läpi elämäni. En halua, että he ajattelevat liikaa kehoaan tai sitä miltä näyttävät. Joka tilanteessa, jokaisessa hetkessä ja kohtaamisessa. Haluaisin, että he voivat olla omia itsejään. Heidän ei tarvitse kuulla kenenkään suusta sanoja läski, ylipainoinen, lihava, pömppömaha, pyöreä, pullea, vähän ylimääräistä tai laihdutus. Ei lasten tarvitse miettiä tuollaisia asioita. Se on aikuisten tehtävä miettiä, mutta osata pitää suunsa kiinni lasten lähettyvillä. Eikä kyllä kenenkään aikuisenkaan tarvitsisi miettiä koko ajan painoaan, mutta tarkoitin tällä sitä, että aikuiset voivat miettiä lasten ruokavaliota sellaiseksi, että paino ei karkaa käsistä ilman, että lapsen tarvitsee kuulla olevansa lihava.

Mielestäni kouluterveydenhoitajan ei kuulu ripittää lasta ylipainosta, sillä syy siihen löytyy useimmiten vanhemmista. Lapsen ei myöskään pitäisi joutua itse muutaman vuoden ikäisenä keskusteluun, jossa aikuiset keskustelevat hänen painostaan, ulkonäöstään ja ruokailutottumuksistaan. Eikö tällaisia keskusteluja todella voida käydä vain aikuisten kesken? Ja jos on tarvetta, tehdään muutokset ruokavalioon ja liikuntatottumuksiin vähin äänin, ilman, että niistä tehdään numeroa lapsen kuullen? Lapsi on vielä haavoittuvainen ja joka ikinen asia vaikuttaa hänen minäkuvaansa ja itsetuntoonsa. Millä oikeudella hänet laitetaan kuuntelemaan aikuisten välistä keskustelua, jossa häntä arvostellaan? Kuinka moni aikuinen suostuisi tuohon tilanteeseen? Joo istu vaan tohon Maire niin me tässä nyt keskustellaan Simon ja Riitan kanssa siitä, miten sä olet lihonut viime aikoina ja miksi et oo kävellyt töihin? Hei haloo, ei kukaan!

Älä tee lapsestasi kiusaajaa


Tässä maailmassa on ihan liikaa paineita nykyään muutenkin. Ja kaikenlaiset ulkonäköpaineet tulevat yhä aiemmin lasten maailmaan median ja kavereiden kautta. Ja lapset ovat julmia toisilleen. Heidän suusta varmasti jokainen joka ei sovi muottiin, saa kuulla kunniansa. Mutta lapset ovat lapsia, joita kasvattavat aikuiset. Mistä joku lapsi oppii haukkumaan toista läskiksi? Lapsi oppii mallista. Jos lapsi kuulee aikuisten kommentoivan aina toisten ihmisten painoa ja ulkonäköä, lapsi oppii, että se on ok. Ja hän pahimmillaan oppii myös sen, että on ok kertoa oma mielipiteensä toisen ihmisen ulkonäöstä tälle toiselle ihmiselle. Jos kuulee lapsen haukkuvan toista ja näkee, että se loukkaa toista, voi kysyä lapselta, miltä itsestäsi tuntuisi, jos joku sanoisi sinulle noin? Kenenkään ulkomuoto ei kuulu toisille, varsinkaan sen kommentointi. Usein ylipainoiset aikuiset tietävät se ihan ilman, että siitä tarvitsee mainita, sillä peili on keksitty ja ylipainoisen lapsen tilannetta ylipainon kommentoiminen ääneen ei varmasti edesauta millään tavalla.

Miten lapsi, joka pitää aikuista auktoriteettina, osaa puolustautua? En minäkään osannut, vaikka edelleen 25 vuoden jälkeen muistan ilkeän terveydenhoitajan sanat. Olisit pitänyt mölyt mahassasi ja soittanut vanhemmilleni minun poistuttua huoneesta. Olisit antanut minulle kasvurauhan. Toivottavasti lapsistasi tuli normaalipainoisia ja annoit edes omille lapsillesi kasvurauhan.


Terkuin,
Doris

9. huhtikuuta 2019

Pikkulasten vanhemmat eron partaalla

Rakastuttiin, oltiin kahdestaan, oli ihanaa, oli aikaa ja aikaa todellakin vain toisillemme. Haaveiltiin perheestä, lapsia syntyi ja yhteinen aika loppui. Molemmat tahoillaan töissä, töiden jälkeen ehkä yhteinen päivällinen, toinen lähtee harrastuksiina ja kun hän saapuu, tehdään lastenhoidossa läpsystä vaihto. Sitten on jo niin myöhä, että on nukkumaanmenoaika. Uni on tärkeää ja tätä tärkeää uniaikaa on turha tuhlata mihinkään parisuhdehempeilyyn, että jaksetaan painaa läpi taas huominen.

Ja silloin jos ei nukuta, harrasteta tai tehdä kotitöitä, riidellään. Usein riidat johtuvat väsymyksestä, turhautumisesta tai näkemyseroista. No okei, on arki joskus ihan kivaakin, mutta useimmiten jostain asiasta saadaan kärhämään aikaiseksi.

Viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen sama kaava toistuu. Sitä pidempään, mitä enemmän uusia lapsia syntyy. Yhteistä aikaa ei ole, eikä enää oikein muistetakaan, miksi toisen kanssa ollaan. Saattaa alkaa tuntua siltä, että pärjäähän tässä arjessa yksinkin. Toinen aikuinen arjessa on vain rasite, joka joko koko ajan neuvoo lastenhoidossa tai jota on neuvottava.





Ottakaa aikaa toisillenne ja puhukaa


Tärkeintä olisi löytää yhteistä aikaa. Aikaa ilman lapsia. Elää kuten ennen. Edes joskus harvoin, mutta silti säännöllisesti. Muistaa, miksi sen toisen kanssa on ja mitä hänessä rakastaa? Pariskunnan suurin haave rakkauden huumassa oli hankkia yhteinen perhe, mutta nyt tuo toteutunut unelma uhkaa rikkoa kaiken. Kaiken sen rakkauden niiden kahden välillä. Miksi sen annetaan tapahtua niin helposti? Miksi parisuhdetta ei jakseta hoitaa? Ja lopulta havahdutaan siihen, että vuosia on mennyt kinastellessa kotitöistä ja selviytyessä stressin keskellä. Tai siihen, että vanhempien laatuaika lasten mentyä nukkumaan on ollut sitä, että molemmat kalastelevat tykkäyksiä somessa, vaikka se, keneltä niitä tykkäyksiä pitäisi eniten kalastella, makaa siinä vieressä.

Lapsethan eivät tunnetusti aiheuta pariskunnan eroa, mutta valitettavan usein avioerotilastojen kärjessä keikkuvat pikkulapsiperheet. Tuskin se asetelma ihan vahinko on. Luulenkin, että nuo syyttömät lapset ovat monenkin avioeron syy. Tai ei ne lapset, vaan se, millaiseksi lapset sen arjen tekevät: haastavammaksi, ja monille lopulta sietämättömäksi.

Kyllä kahden aikuisen ihmisen on helppo olla kahdestaan, mutta pienten lasten kanssa elämä ei missään määrin ole helppoa. Välillä kun ei kuule kotona edes omia ajatuksiaan, saatika mitään, mitä puoliso yrittää sanoa. Parempi olla vain hiljaa. Vaikka ei kannattaisi. Kannattaisi puhua kaikesta: siitä miltä sinusta tuntuu, miltä minusta tuntuu, mikä mieltä painaa ja miten ylipäätään menee? Toisen ajatusten lukeminen ja itsestäänselvänäpitäminen ovat varmoja askeleita kohti karikkoa. Niistä seuraa vain väärinkäsityksiä ja riitoja, vihaa, ärtymystä ja katkeruutta.






Onko ero todella ainoa ratkaisu?


Ero on iso päätös. Luulen, että omalle kohdalleni sattuessa viimeistään muuttopäivänä heittäytyisin kodin pihalle parkumaan, etten haluakaan tätä! Vaikka ainahan se ei ole itsestä kiinni, jos puoliso haluaa. Plaah, uusien asuntojen etsintä, päätös siitä, kenellä lapset on milloinkin, talon myynti, omaisuuden jakaminen, lainojen ja vakuutusten selvittely, sukunimen vaihto ja mitä näitä nyt on. Ihan hirveä homma! Entä jos elämä tasaantuisikin sitten, kun lapset ovat vähän isompia? Jos vain tietoisesti laittaisi parisuhteen pikkulapsiajaksi nukkuvaan puolueeseen ja tekisi sopimuksen, että vedetään muutama vuosi nyt vain vanhemmuutta täysillä? Ei tehtäisi hätiköityä päätöstä erosta, joka saattaa tuntua järkevältä ja ainoalta ratkaisulta univajeen pehmentämissä aivoissa. Entä jos myöhemmin tajuaakin, että luovutti liian helpolla, oliko tilanne todella eron arvoinen? Sitten sitä ei koskaa saa tietää, olisiko se perhe, mistä sen rakkaan kanssa aikoinaan haaveili, ollutkin yhteinen pysyvä unelma ja elämä? Ja harvoin se elämä varmasti helpommaksi muuttu eron tultua, jos kuviossa on vielä mukana uusia puolisoita, heidän lapsiaan ja exiään. Sen sopan keittämiseen vasta vaaditaankin suurtalouskokin taitoja.



Terkuin,
Doris

3. huhtikuuta 2019

Hei, me jaettiin vanhempainvapaa!

Usein vanhempainvapaan käyttää perheen äiti, mutta vanhempainvapaan voi myös jakaa molempien vanhempien kesken. Meille oli selvää, että kun toinen lapsi syntyy, isi jää jossain kohtaa hänen kanssaan kotiin. Osittain siksi, että minä saan jatkaa opiskeluja ja osittain siksi, että isi saa vähän huilia työelämästä.

Rahallisestihan tuo vanhempainvapaan jakaminen ei ole kovinkaan kannattavaa, sillä isän jäädessä kotiin, äiti ei saa mitään tuloja. Paitsi siinä tapauksessa, jos äiti menee itse siksi ajaksi töihin. Isän vanhempainvapaan tuki määräytyy hänen palkkansa perusteella. Tiukillehan vanhempainvapaan jakaminen meidänkin talouden veti, mutta kaikkea ei voi mitata rahassa. Tilaisuus siihen, että molemmat vanhemmat saavat viettää kahdenkeskistä aikaa vauvan kanssa, on ainutlaatuinen.




"Elämän parasta aikaa"


Niinhän sitä usein sanotaan, että vanhempainvapaalla olo on elämän parasta aikaa. Saa tutustua uuteen perheenjäseneen kunnolla sekä tehdä käytännössä mitä huvittaa, kun ei ole velvollisuutta olla työpaikalla joka aamu klo 9. 

Nyt, kun kahden kuukauden vanhempainvapaa on mieheltäni päättynyt, hän luonnehtii vanhempainvapaalla oloa näin:

"Voin kyllä suositella ihan jokaiselle, jolla tähän on mahdollisuus. En nyt sinänsä tiedä, oliko tämä elämän parasta aikaa, mutta ainakin toivottu irtiotto työelämästä. Ei tässä mitään vikaakaan ollut, päinvastoin. Ja opin myös tuntemaan tyttäreni paremmin. Tyttäreni oppi esimerkiksi ryömimään tuona aikana, joten oli mahtavaa seurata hänen kehitystään päivittäin.

Olisin mielelläni viettänyt vielä pidemmän vanhempainvapaan, mutta jonkun kai tässä on tienattavakin :) Onneksi on vielä muutama viikko isyysvapaata tulevaisuuden varalle jäljellä. Ja jos vanhempainvapaaseen varautuu taloudellisesti vähän etukäteen, ei esimerkiksi tällainen kahden kuukauden poissaolo työelämästä vielä taloutta kaada. Lapset ovat vain kerran pieniä, joten tilaisuus kyllä kannattaa käyttää hyväkseen, jos siihen on pienintäkään mahdollisuutta. Myös monet muut tuoreet isät meidän työpaikalla ovat päätyneet jakamaan vanhempainvapaan puolisonsa kanssa"

Miten voit jättää vauvan jo nyt hoitoon?


Aloin opiskella syksyllä 2017 ja samana syksynä tulin myös raskaaksi. Vauva syntyi kesällä 2018. Haluan valmistua koulusta mahdollisimman nopeasti, joten olin valmis jättämään vauvan puolen vuoden ikäisenä hoitoon isälleen. Hän on kuitenkin lapsen toinen vanhempi ja osaa hoitaa tätä varmasti yhtä hyvin kuin minä. Vanhempainvapaan jakaminen oli meidän tilanteessa todella järkevää, sillä minä en menettänyt opintotukikuukausiani, joita on vielä muutama jäljellä, sillä pystyin opiskelemaan parin kuukauden ajan intensiivisesti ilmoittautumatta päätoimiseksi opiskelijaksi. Oli mahtavaa, että tällaiseen järjestelyyn oli mahdollisuus. Olisi ollut kamalaa, jos minä olisin joutunut olemaan poissa koulusta vuoden vain siksi, että kenenkään muun oloa vauvan kanssa ei olisi tuettu. Vanhempainvapaan jakaminen on kyllä todella hieno juttu!

Monet ovat kysyneet, miten ihmeessä voin jättää vauvan jo nyt hoitoon ja mennä itse kouluun? Aluksi se tuntuikin hurjalta ajatukselta, sillä meille oli tytön kanssa kehittynyt niin tiivis suhde. Mutta lopulta se olikin aika vapauttavaa! Sain viettää perhe-elämää mutta samalla myös opiskelija-elämää, tehdä omia juttuja ja ajatella muutakin kuin päiväunirytmiä. 

Nyt jatkan taas vauvan kanssa kotonaoloa viisi kuukautta ja aion ottaa tästä ajasta kaiken irti <3


Terkuin,
Doris