28. heinäkuuta 2018

Raskauden loppumetrit, raskausviikko 38. Mitä kuuluu?

Muutama viikko sitten vietin neljä päivää TYKSin osastolla, sillä osa lapsivesistä meni yllättäen kesken viikonlopun vieton. Tämä tapahtuma ei saanut aikaan lapsen syntymää ja vieläkin ollaan yhdessä osassa. Vauva on siis saanut kasvaa masussa vielä monta viikkoa ja kerätä voimia maailmaan. Ennenaikaisesta lapsiveden menosta voit lukea lisää aiemmasta kirjoituksestani: Apua, sehän on lapsivettä raskausviikolla 35!




Olen käynyt TYKSissä nyt n. joka toinen päivä käyrällä ja verikokeessa, jossa seurataan, etteivät tulehdusarvoni nouse. Monet ystäväni ovat kauhistelleet tätä vaivaa, minkä joudun nyt kokemaan juoksemalla sairaalassa. Mutta hei, valitsen kyllä mieluumin tämän kotona olon kuin sen, että olisin vauvan syntymään asti sairaalassa tylsistymässä :) Ei vaiva nyt niin iso ole ja olen kiitollinen, että tilannetta, ja minun sekä vauvan hyvinvointia seurataan näin tiiviisti.

Muutamia, aika heikkoja supistuksia on silloin tällöin tullut, mutta ne eivät ole voimistuneet. Olo on muutenkin hyvä. Uskomatonta, mutta jaksan edelleen ihmetellä tätä, että vointini on niin loistava koko ajan ja unohdan raskauden monta kertaa päivässä, vaikka raskauteni on näin loppumetreillä. Olon pitäisi varmaan kirjaimellisesti olla raskas, mutta kun ei ole! Kun vauva syntyy, kirjoitan taatusti siitä, miten kaksi raskautta voivat olla näin erilaiset!

Vaikka unohdan raskauden toisinaan, silti huomaan joka päivä miettiväni, olisko tänään se päivä, kun vauva vihdoin syntyy. Odotan sitä niin kovasti, haluaisin synnytyksen olevan jo ohi, mutta samalla toki ajatus synnytyksestä vähän jännittää. Vaikka tiedän, että selviän siitä ja kaikki menee hyvin. Olen valmistautunut hyvin ja aion luottaa tilanteessa itseeni.

En olisi koskaan uskonut sanovani näin, mutta masua tulee ehkä vähän ikävä. Kuten vauvan liikkeitäkin masussa. Tämä on jotain niin ainutlaatuista ja ihmeellistä, miten toinen ihminen voi kasvaa toisen sisällä? Vaikka välillä tuntuukin, että tämä raskaus on kestänyt jo ikuisuuden, enkä enää muista miltä näytän ilman tätä mahaa ja raskausvaatteita ;)

Nyt täytyy vielä nauttia näistä viimeisistä päivistä tai viikoista, jotka olen koskaan elämässäni raskaana. On nimittäin lähes sataprosenttisen varmaa, että kolmatta lasta meille ei tule. Tämä raskauskokemus on ollut niin hyvä, etten uskaltaisi lähteä leikkiin enää uudelleen, sillä pelkäisin seuraavan raskauden olevan taas yhtä hirveä kuin ensimmäinen oli. Ensi viikolla minulla on taas kontrollikäynti lääkärin luona, jossa mietitään mahdollista käynnistystä. Mutta jos vointini ja vauvan vointi on hyvä, on hyvin epätodennäköistä, että käynnistelyä aloitetaan. Ja aion vastustaa sitä viimeiseen asti, jos siihen ei ole mitään akuuttia tarvetta. Haluaisin niin kovasti kokea tällä kertaa luonnollisen synnytyksen <3


Terkuin,
Doris

25. heinäkuuta 2018

Mustikkamuffinssit ripauksella minttua ja kardemummaa

Mustikoita on jo ilmestynyt metsiin ainakin eteläisimmässä Suomessa. Yleensä tykkään leipoa vain kaikkea suklaisen överiä, mutta päätin rohkaistua ja tehdä jotain vähä raikkaampaa marjoista. Okei, on näissäkin vähän suklaata mukana, sillä en voinut vastustaa kaapissa ollutta Marianne crush-rouhetta. Nämä mustikkamuffinssit ovat täysin maidottomia, mutta ne onnistuvat varmasti ihan yhtä hyvin vaihtamalla kauramaidon tavalliseen maitoon ja leivontamargariinin voihin. 






Mustikkamuffinssit 10 kpl


1,5 dl ruokosokeria
1 tl kardemummaa
1,5 dl mustikoita
3dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhe tta
1tl vaniljasokeria
1dl Marianne crush -rouhetta
1,5 dl kauramaitoa (tavallinenkin maito käy)
140g leivontamargariinia
2 munaa

Vatkaa vatkaimella voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää niitä hiljalleen taikinaan nuolijalla sekoittaen. Lisää maito. Nostele lopuksi nuolijalla mustikat ja Marianne-rouhe. Laita paperiset muffinssivuoat muffinssipeltiin ja annostele taikina niihin. Annostele taikinaa siten, että vuoat ovat melkein täynnä, näin saat muffinsseista kauniin muotoisia. 

Paista 175 asteessa n. 25 minuuttia.

19. heinäkuuta 2018

Nyt saa syödä! Mitä kaikkia ruokia kaipasit raskausaikana?

Mä olen ollut todella tarkka ruokajuttujen suhteen tässä raskaudessa. Ajattelin, etten olisi ja toinen raskaus menisi jotenkin rennommin, mutta silti tuntuu niin itsekkäältä vaarantaa vauva jonkin oman mielihalun vuoksi, vaikkakin riskit listerioosiin ja toksoplasmoosiin ovatkin Suomessa häviävän pieniä. 

Monet odottajat syövät kaikkea, rajoituksista välittämättä. Jokainen tyylillään ja jokainen vastaa siinä vain itsestään ja oman lapsensa terveydestä. Monessa kunnassa eri puolilla Suomea tuntuu olevan myös suuria vaihteluita ruokasuosituksissa: toisissa esim. Valion kaikki pehmeät juustot ovat ok sellaisenaan, toiset suosittelevat niiden kypsennystä kaikissa tilanteissa.
Eniten olen kaivannut kaikenlaisia graavattuja, savustettuja ja "raakoja" kalaherkkuja. Odotan niin kovasti, että saan syödä taas sushia! Syön varmaan synnytyksen jälkeen viikon joka päivä jossain sushibuffetissa :) 




Täällä Turun seudulla Kupittaan Citymarketista saa taivaallisia salaatteja salaattitiskistä. Siellä minua odottaa lempparini savulohi-jokirapucaesarsalaatti! Voi että se on hyvää! Tilaan varmaan samalla tiskistä myös jonkin ihanan kreikkalaisen patongin. Myös kaikki savukalat, mätimousset ja lohileivät pääsevät nopeasti lautaselleni, nam! Alkaa vesi valua kielelle kun ajattelenkin näitä herkkuja. Olen aina rakastanut hyvää ruokaa ja raskausaikoina ruokien kanssa kikkailu on ollut vaikein asia hyväksyä. Vaikkakin nyt kun tämä 9 kuukauden kieltäytymisen tie alkaa olla lähellä päättymistä, on aika mennyt todella nopeasti ja vaihtoehtoisilla ruuilla on pärjännyt ihan hyvin.

Onko kala sittenkään se, mitä olen kaivannut eniten? Olen ollut tarkka myös juustojen suhteen, enkä ole syönyt mitään pastöroimattomia juustoja enkä myöskään suomalaisten tuottajien pastöroituja pehmeitä juustoja. Paitsi hyvin kuumennettuna pizzassa, piiraassa tai grillissä. Joten fetasalaatti on myös synnytyksen jälkeinen haaveeni. Ja toki joku ihana juustotarjotin pehmeine juustoineen lasillisella punaviiniä! Kokonainen mozzarella-pallo ilman mitään lisukkeita! Pala jonkun kahvilan juustokakkuakin maistuisi. Sanoinkin miehelleni tässä eräänä päivänä, että kun olen synnyttänyt ja päässyt sairaalasta kotiin, meillä ei tehdä ruokaa moneen viikkoon vaan eletään take awayllä ja kaikella mistä olen 9 kuukautta haaveillut :DKun juustot ja kalat on vedetty näin alkupalaksi niin seuraava himoni on Pandan täytelakupussi, jossa makuina ovat latte&choco. Olen syönyt raskausaikana muutamia paloja lakua ja salmiakkia sekä lakritsijäätelöä, mutta haaveilen kokonaisesta pussillisesta, nimenomaan noita täytelakuja!


Kuulisin mielelläni kommentteja, mikä oli sinun pahin kielletty ruokahaaveesi raskausaikana vai söitkö kaikkea, sen enempää pelkäämättä? 



13. heinäkuuta 2018

Mikä ihmeen raskausdiabetes?

Raskausdiabetes on sokeriaineenvaihdunnan häiriö, joka todetaan raskauden aikana tehtävässä sokerirasituskokeessa. Yleensä sokerirasituskoe tehdään rv 28 paikkeilla, mutta jos tulevalla äidillä löytyy joitakin diabeteksen puhkeamisen riskitekijöitä, tehdään se jo aiemmin. Tutkimusta ei tarvita, jos äiti on alle 25-vuotias ensisynnyttäjä, normaalipainoinen, eikä hänen lähisukulaisillaan ole 2 tyypin diabetesta.

Raskausdiabetes on senkin verran yleinen vaiva, että se todetaan nykyään jopa joka kymmenennellä raskaana olevalla naisella. Sille altistavat ylipaino, suvussa oleva diabetes-taipumus, yli 40-vuoden ikä, aiempi lapsi on syntyessään painanut yli 4500g, aiempi raskausdiabetes, korkea sokeripitoisuus aamuvirtsassa ja munasarjojen monirakkulaoireyhtymä PCO. Joskus raskausdiabetes voidaan silti todeta, vaikka mitään altistavaa tekijää ei löytyisi.




Mitä sitten tapahtuu, jos se todetaan?


Tuleva äiti saa neuvolasta kotiin ohjeet paremmasta ruokavaliosta ja verensokerimittarin. Mittarilla mitataan päivittäin tai joka toinen päivä, riippuu miten neuvolan kanssa sovitaan, paastoverensokeri aamulla heti herättyä. Pieni neulan pisto sormenpäähän, testiliuska verensokerimittariin, veritippa liuskaan ja digitaalinen mittari näyttää tuloksen. Tämä toistetaan myös jokaisen ruokailun jälkeen tunnin päästä ruokailun lopettamisesta. Tulokset merkataan ylös ja verrataan viitearvoihin. Myös ruokailusta on hyvä pitää ruokapäiväkirjaa, niin pysyy itse perässä, mitkä ruoka-aineet mahdollisesti nostavat sokereita eniten, niin niitä pystyy jatkossa välttämään omassa ruokavaliossaan.

Raskausdiabetes korjaantuu yleensä raskauden jälkeen itsestään, mutta koska riski sairastua 2-tyypin diabetekseen on suurentunut raskausdiebetesta sairastaneilla, olisi sokerirasituskoe hyvä tehdä säännöllisesti loppuelämän ajan.

Raskausdiabeteksen tärkein hoito on ruokavalio. Raskausdiabeteksen hyvä hoito estää vauvaa kasvamasta liian suureksi sekä auttaa vauvaa voimaan paremmin synnytyksen jälkeen. Myös raskaudenaikainen liikunta auttaa raskausdiabeteksen hoidossa. Joskus kuitenkaan ruokavalio ja liikunta eivät riitä, ja tuleva äiti voi joutua turvautumaan raskausdiabeteksen hoidossa lääkehoitoon.

Miltä nyt tuntuu?


No olihan se järkytys. Tavallaan osasin odottaa sitä, tavallaan en yhtään. En ollut missään riskitekijäryhmässä. Minulla oli sokerirasituskokeessa 2 tunnin jälkeen mitattu arvo juuri raja-arvossa, joten tämän perusteella minulla todettiin raskausdiabetes. Tuomio siis tuli. Aluksi se tuntui siltä, että koko loppupäivä meni ihan sekaisin ja olin jotenkin keskittymiskyvytön. Tuntui epäreilulta, sillä juuri kun olin päässyt kamalasta raskauspahoinvoinnista ja pystyin syömään lähes normaalisti, jouduin taas aloittamaan pelleilyn ruoan kanssa. Ärsyttävintä ehkä oli kelloon katsominen ja sokeriarvojen mittaaminen. Nyt kun olen elänyt tämän diagnoosin kanssa kuukausia, sokeriarvoissa ei ole ollut mitään häikkää kotimittauksissa paria yksittäistä kertaa lukuunottamatta. Näille kerroille on kuitenkin ollut ihan järkevä selitys: liian pitkä ateriaväli, liian suuri nälkä ja siihen nautittu liian suuri ateria sekä aterian päälle pienet päivänokoset. Edelleen vähän epäilen, voisiko diagnoosi sittenkin olla väärä :D

Noh, nyt on jäljellä vajaa 6 viikkoa laskettuun aikaan, kai sen ajan seisoo vaikka päällään? Ei tämä tuomio auta kuin hyväksyä ja tehdä kuten neuvolantäti sanoo. Haluan kuitenkin vauvalleni vain parasta, joten hänen elämänsä hyvistä lähtökohdista tässä pääasiassa on kysymys. Ja on tästä diagnoosista ollut hyötyäkin. Koska olen joutunut pitämään ruokapäiväkirjaa, olen pystynyt hahmottamaan paljon helpommin, mitä kaikkea sitä päivän aikana laittaakaan suuhunsa ja moni ylimääräinen välipala on jäänyt syömättä. Ja positiivista on myös se, että painonikin on tippunut nyt kuuden viikon aikana 2 kiloa. Se, että paino putoaa raskausdiabetesdiagnoosin myötä on varsin tavallista, sillä turhista hiilareista ja sokereista on pakko karsia ja mietittävä lautaselle muita vaihtoehtoja.


Onko raskausdiebetes automaattisesti pakote luopumaan kaikesta herkuttelusta?


Omalla kohdallani ei. Olen pystynyt nauttimaan jäätelön tai pienen, pienen palan kakkua silloin tällöin, jos olen syönyt sen omana aterianaan, enkä muun ruoan yhteydessä. Eniten omia sokereitani nostavat kauraleipä sekä ruisleivät, jotka sisältävät myös vehnää. Esimerkiksi kahta viipaletta leipää en pysty kerralla syömään, puhumattakaan sämpylästä, sillä sokeri nousee noilla ruuilla herkästi kohti raja-arvoa. Ei kuitenkaan raja-arvon yli, mutta haluan pitää sokeritason mahdollisimman alhaisena ja tasaisena. Hassua kyllä, omalla kohdallani sokeripitoiset herkut eikä muu roskaruoka ole niitä pahimpia verensokerin nostattajia, vaan ihan tavallinen leipä!

Banaanista, viinirypäleistä ja muista hedelmistä, joita allergioitteni puitteissa pystyn syömään, olen luopunut maitorahkan seassa kokonaan ja vaihtanut ne sokerittomaan lasten pilttiin tai marjoihin. Sokeria sisältäviä jugurtteja päin en voi edes vilkaista.

Muuten olen pystynyt syömään kuten ennenkin. Tärkein huomio sokereita seuratessani on ollut juurikin tuo ateriaväli, ettei se lipsahda yli kolmen tunnin. Ja nälän poissapitämiseksi olen lisännyt paljon kasviksia ruokavaliooni, joilla saan suurennettua aterioita siten, että tulen kylläiseksi, mutta sokerit eivät suuresta annoskoosta huolimatta nouse. Ja vettä täytyy myös muistaa juoda paljon, sillä sekin tasaa verensokerin heilahteluja.

Lähteet: diabetesliitto, terveyskirjasto ja neuvolan täti :)


Terkuin,
Doris


9. heinäkuuta 2018

Apua, sehän on lapsivettä raskausviikolla 35!

Koko lauantai touhuttiin normaalisti. Käytiin vähän kavereiden pihalla leikkimässä kävellen ja pikkuherra potkupyöräillen. Syötiin, nukuttiin päikkärit ja ajateltiin sisustaa taaperon huonetta ison pojan huoneeksi vaihtamalla huoneeseen uusi sänky ja siirtelemällä huonekalujen paikkoja.

Kävin siinä touhun lomassa vessassa ja katsoin, että hetkinen! Mitä tämä on? Suuri läikkä, jonka tuloa en ollut tuntenut. Ei voinut olla pissaa, eikä valkovuotoakaan sen ulkonäöstä päätellen. Kirkasta nestettä, ilman tuoksua. Totesin miehelleni, että hupsista, nyt tuli muuten soitto Tyksiin. Soitin synnytyspolille ja sieltä pyydettiin näytille. Jos minusta tullut neste todettaisiin lapsivedeksi, joutuisin jäämään osastolle. Ohjeeksi annettiin napata siis sairaalakassi mukaan. Onneksi olin pakannut sen jo valmiiksi odottamaan. Jouduin vielä pakkaamaan taaperolle yö- ja ruokakassin, sillä hänet veimme ennen sairaalan menoa ukin luo hoitoon, ja emme tienneet meneekö meillä reissussa pari tuntia vai jopa vuorokausia.




Raskausviikkoja minulla on kasassa 34+2 eli viikolla 35 mennään. Jos synnytys lähtisi nyt käyntiin, sitä ei esteltäisi. Vauvalla on hyvät mahdollisuudet selvitä ja vauvasta riippuen näillä viikoilla ei välttämättä tarvise enää yhtään päivää keskolassa, vaan pääsee heti vierihoitoon. Pienihän hän on, kokoarvion mukaan tällä hetkellä 2300g. Joten tämän puolesta toivon, ettei hän vielä päättäisi syntyä, sillä painoa hänelle saisi tulla vielä lähemmäs kilo lisää.

Käyrät piirtyivät hyvin ja ultraääni näytti, että lapsivettä kohdussa on vielä paljon. Tutkimusta tehnyt lääkäri sanoi, että hän lupaa melkein syödä hattunsa, jos housuuni tullut neste on lapsivettä. Sisälläni ei nimittäin näkynyt mitään viitteitä siihen ja kanavaakin oli vielä reilu 2cm jäljellä, eikä avautumista ollut tapahtunut. Haaveilin tässä vaiheessa jo hampurilaisesta kotimatkalla, sillä nälkä alkoi olla melkoinen. Hetken päästä hoitaja kertoi, että molemmat kaksi testiä näyttävät vahvaa positiivista eli lapsivettä tihkuu nyt jostain. Lääkärin posket alkoivat hieman punoittaa.

Jäin siis osastolle ja hampurilainen drive-iniin. Ainakin kolmeksi vuorokaudeksi. Joka päivä menee 8 tunnin välein antibioottia suoneen sekä kerran päivässä suun kautta. Kahtena päivänä kortisonia pakaraani, kypsyttämään vauvan keuhkoja, ihan vain varmuuden vuoksi. Ei ole muuten mikään miellyttävin toimenpide...Lisäksi vielä muutama tulehdusarvojen seurantaverikoe päivittäin. Jos crp eli tulehdusarvo on ok vielä 3 vrk kuluttua eikä synnytykseen viittavia tuntemuksia ole tullut, pääsen kotiin.

Tunteet tästä ovat ristiriitaiset. Haluaisin vielä kotiin, että vauva saisi vielä vähän kasvaa, ainakin pari viikkoa. Ja kotona olisi vielä paljon valmisteltavaa vauvaa varten. Mutta toisaalta pelottaa, että vauva saa infektion meidän kotona ollessa, vaikka kävisinkin Tyksissä säännöllisessä seurannassa. Ja nyt vähän näyttää lupaavasti siltä, että synnytys saattaisi käynnistyä ilman lääkkeitä, luonnollisesti, joka on ollut suuri toiveeni tässä raskaudessa. Niin haluaisin sen antaa nyt tapahtua ilman, että alan jarruttaa sitä omalla ajatustyölläni.

Jännäksi menee...nyt vain odotellaan ja makoillaan, ja katsotaan mitä tapahtuu. Saako tämä pieni syntymäkuukaudekseen heinäkuun vai elokuuun? Kieltämättä vähän puntti alkoi tutista osastolle kävellessäni. Taas täällä, miksi ihmeessä ihminen lähtee tähän hommaan uudestaan? Mutta palkinto siitä tulevasta aherruksesta tulee olemaan kaiken tämän arvoinen <3


Jännityksellä odottaen,
Doris

7. heinäkuuta 2018

Maidoton Mariannejuustokakku

Niin suussa sulavaa ja herkullista! Juustokakun rakenteen saa tehtyä helposti täysin maidottomasti ja myös vegaaneille sopivaksi. Tiesitkö, että Marianne-karkit, Marianne-rakeet, Marianne-crush rouhe ja Oreo-keksit ovat täysin maidottomia? Nyt ainakin tiedät ja se tekee maidottomille ja vegaanivieraille leipomisesta helpompaa :)






Vegaaninen Mariannejuustokakku


200g Oreo-keksejä (myös mintun makuiset Oreo-keksit sopivat tähän hyvin)
100g leivontamargariinia (maidoton)
6dl Planti kauravispiä
300g tummaa suklaata (maidoton)
½ pussia Marianne-crush rouhetta
0,5 dl ruokosokeria

Koristeeksi Oreo-keksin paloja, sulaa tummaa suklaata, Marianne-rakeita sekä Marianne-crush rouhetta.

Sulata leivontamargariini mikrossa. Murskaa sillä aikaa Oreo-keksit parin pakastepussin sisällä tai monitoimikoneessa hakkeeksi. Sekoita margariini keksimurskaan ja painele seos 20-24 cm irtopohjavuoan pohjalle. Itse laitoin irtopohjavuoan pohjalle vielä leivinpaperia ja reunoihin reunakalvot kakun irrottamisen helpottamiseksi. 
Sulata tumma suklaa mikrossa. Purista jääkaappikylmät kauravispit kulhoon ja vatkaa niitä vatkaimella hetki, että rakenne kuohkeutuu. Lisää vispiin ruokosokeri, Marianne crush-rouhe sekä sulanut tumma suklaa. Vatkaa seos vielä tasaiseksi massaksi. Kaada seos irtopohjavuokaan tekemäsi pohjan päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa muutama tunti tai yön yli. Koristele kakku haluamallasi tavalla vuosta irroittamisen jälkeen.
Valmis nautittavaksi, ja tämä kakku maistuu myös taatusti muillekin kuin vegaaneille :)



Terkuin,
Doris

3. heinäkuuta 2018

Kuinka nopeasti taapero oppii vaipattomaksi?

Kesä on hyvää aikaa opettaa lapsi päiväkuivaksi. Pottaa voi pitää ulkona ja pienet vahingot eivät haittaa, sillä housut saa vaihdettua vikkelästi verrattuna talvihaalariin. Ajatus taaperon, pian 2,5 v, saamisesta päiväkuivaksi tuntui ikuisuusprojektilta, joka ei varmaan koskaan onnistuisi. Nyt kuitenkin, meidän perheen yhteisellä kesälomalla marssittiin pikkuhousukauppaan, ostettiin sieltä kasa pikkareita ja todettiin taaperolle, että vaipan saa vain yöksi ja päiväunien ajaksi.




Yksi vaipallinen on helpompi hoitaa kuin kaksi


Koska pikkusisaruksen syntymä lähenee, ajattelimme, että yhden vaipallisen kanssa elämä on varmasti helpompaan kuin kahden. Potta meillä oli ollut taaperolle käytössä jo melkein vuoden päivät ja siihen on usein isommat jätökset tehtykin. Aluksi palkitsimme häntä tuotoksesta tarroilla, mutta huomasimme, että hän tekee isommat tarpeensa pottaan myös ilman palkintoa. Välillä hän kertoi hädästään, välillä tuotos vain tuli pottaan sattumalta kun istutimme hänet siihen. Välillä hän juoksi piiloon tekemään isommat tarpeensa vaippaan. Tähän käytäntöön oli saatava loppu. Halusimme, että lapsi oppisi olemaan ilman vaippaa, ja tunnistamaan pienet ja isot hädät. Ja hei, vaipoista luopuminen säästää myös luontoa ja rahaa!

Ainahan päiväkuivaksi opetteluun ei voi itse vaikuttaa. Lapsen täytyy olla hermostollisesti ja kehityksellisesti valmis vaipattomuuteen. Toiset lapset ovat siihen aiemmin valmiimpia kuin toiset. Jos päiväkuivaksi opettelu tuntuu väkinäiseltä ja lapsi vastustelee joka kerta potalle menoa tai pikkareiden vaihtoa aamuisin yövaipan jälkeen, ja opettelu tuottaa lapselle selvää hermostumista, kannattaa ehkä pitää pieni breikki ja yrittää muutaman viikon tai kuukauden jälkeen uudestaan.

Vaikka päiväkuivaksi opettelu sujuisi hyvin, vahinkoja voi silti tulla ja tulee vielä jatkossakin, kun lapsi innostuu leikkimään niin, ettei muistakaan käydä pissalla. Tärkeintä on, että vahinkoihin ja housuun/pottaan tuleviin tuotoksiin suhtaudutaan ilolla ja positiivisesti, että lapselle jäisi siitä olo, että hän tekee jotain hienoa, joka saa vanhemmat ylpeiksi. Toruminen ja yökkiminen saattaa saada lapsen jopa taantumaan kuivaksi opettelun treenailussa.

Miten aloittaa?


Aloitimme päiväkuivaksi opettelun niin, että vaihdoimme heti aamulla taaperolle pikkuhousut ja kerroimme hänelle, että isolla pojalla ei ole nyt vaippaa, vaan isojen poikien pikkarit. Potta muutti vessasta olkkarin lattialle, että se olisi koko ajan näkyvillä ja lapsi voisi muistaa sen nähdessään, että siinä pitäisi välillä käydä istumassa. Aluksi kyselimme häneltä 15-30 minuutin välein "Onko hätä?" Useimmiten vastaus oli ei, mutta siltikin veimme hänet potalle (tai pöntölle, johon meillä on pöntön pienennysosa myös käytössä). Vaikka vastaukseksi tuli useimmiten tuo ei, niin silti pottaan useimmiten tuli jotain näiden päivien aikana. Parin päivän aikana sattui monta vahinkoa ja pissat tulivat pitkin maita ja mantuja. Mutta sitten eräänä päivänä tapahtui ihme. Lapsi huusi, että nyt tulee pissa, juoksi itse potalle, laski pikkarit nilkkoihin ja teki pottaan tarpeensa. Aivan ensimmäisiä kertoja näin toimiessaan koko tuotos ei sattunut aivan pottaan saakka, mutta yritys oli hyvä. Ja siitä tietysti sai vanhemmilta suuret kehut.

Me laitoimme taaperolle kuivaksi opettelun ensimmäisinä päivinä vaipan pidemmille automatkoille, kauppareissuille ja huvipuistoretkelle. Kassissa kannattaa pitää mukana varapikkareita- ja housuja, jos vahinkoja sattuu.

Päiväkuivaksi opettelu vaatii vanhemmilta kärsivällisyyttä


Näistä lähes pottaan osuneista suihkuista päivän, parin jälkeen yhtään vahinkoa ei ole sattunut, vaan lapsi on oppinut tunnistamaan milloin tulee hätä ja pyytää päästä pissalle/kakalle. Jopa automatkoilla. Pysähdyimme eräänä päivänä Kehä 3 varteen pissattamaan lasta, eihän hätä lue lakia :D Eli kaiken kaikkiaan tähän meni vajaa viikko, että hän oppi käymään tarpeillaan samalla tavalla kuin muutkin perheenjäsenet. Toki kyselemme häneltä edelleen kesken kiinnostavan leikin tai puistoilun, onko hätä, ja käymme kokeilemassa pissan tuloa vaikka puskan reunassa. Ja melkein aina sieltä jotain tulee.

Päiväkuivaksi opettelun aloitus vaatii kärsivällisyyttä ja rauhallisen päivän, ettei koko ajan olla menossa johonkin. Jos opetteluvaiheessa vaihtaa lapselle edestakaisin pitkin päivää vaippaa ja pikkuhousuja, ei lapsi opi tunnistamaan, milloin housut kastuu ja milloin ei, ja missä tilanteessa saa laskea alleen. Kun tavoite olisi, ettei enää missään tilanteessa , paitsi ehkä öisin nukkuessa :)


Terkuin,
Doris