2. joulukuuta 2019

Kaksplussan blogiverkoston joulukalenteri: Dumle-lumihiutaletortut

Voi nam sentään! Päätin kehitellä vime vuoden torttutrendistä, lumihiutaletortusta uudenlaisen version. Tästä lähtien meillä paistuu joka joulu Dumlella täytettyjä lumihiutaletorttuja!

Nämä lumihiutaletortut valmistuvat helposti valmiista torttutaikinalevyistä, Dumle-karkeista ja kananmunasta.

Sulata valmiit pakasteena myytävät torttutaikinalevyt, laita yksi levy aina kahteen osaan. Saat neliön. Laita neliön keskelle kaksi Dumle-karkkia ja paina niitä vähän torttutaikinaa vasten. Ota neliön jokainen nurkka käteesi ja tee siitä ikäänkuin nyyti. Rypistele nyytti vielä niin tiiviiksi, ettei rakoja jää. Käännä nyytti, ja muotoile ja painele sitä hieman pyöreämpään muotoon. 

Leikkaa veitsellä ympyrän neljä viiltoa siten, että veitsen kärki on ympyrän keskiosassa. Leikkaa ylös, alas ja molemmille sivuille viillot, sitten vielä näiden viiltojen väliin jääviin taikina-alueisiin viillot. Nyt sinulla on kahdeksan sakaraa, joiden päitä voit vähän rypistää sakaramaisiksi yhteen. Voitele kananmunalla.

Paista tortut torttutaikinalevy-pakkauksen ohjeen mukaan. Anna jäähtyä hetki ja ripottele päälle tomusokeria.



Lapsuuden joulumuistoihin voit tutustua eilisessä joulukalenteripostauksessa Arjen suklaasuukkoja -blogissa ja huomenna Laura "Hassu" kertoo, miten saat joulutunnelmaa kotiin <3


Ihanaa joulunodotusta kaikille,
Doris

7. marraskuuta 2019

Maailman helpoin isänpäiväkakku!

Tässä on maailman helpoin ja vieläpä todella herkullinen isänpäiväkakku! Sen saa tehtyä helposti myös maidottomaksi versioksi ja onnistuu myös lapsilta.







Tee näin:

Osta valmis pakaste mudcake
Osta mieluinen vispikerma (tavallinen, kauravispi, soijavispi:you name it)
Osta marjoja tai ota pakasteesta
Osta halutessasi myös tomusokeria ja tummaa suklaata

Sulata mudcake pakkauksen ohjeen mukaan. Vispaa kerma, laita siihen makusi mukaan sokeria. Tai vaihtoehtoisesti sulata 50g tummaa suklaata mikrossa ja lisää se vispattuun kermaan ja sekoita. Laita kermaseos pursotinpussiin. Pursota mudcaken pinta kermalla. Koristele marjoilla, tomusokerilla ja sulalla suklaalla!

Valmis, eikun nauttimaan :)

Hyvää isänpäivää <3

2. marraskuuta 2019

Olenko hullu vai vain huolestunut vanhempi?

Noniin. Vuosi sitten epäilin meidän muutaman kuukauden ikäisellä tytöllä maitoallergiaa. Isoveljelläkin oli, joten oireet olivat tutut ja täsmäsivät. Mutta ei. Lasten allergialääkäri oli verikokeiden ja oireiden peruusteella sitä mieltä, ettei allergiaa ole. Huh, mikä helpotus! Se oli päällimmäisenä mielessä. En jaksaisi stressiä toisesta allergisesta lapsesta.

Sitten saapui toukokuu ja kaksi kertaa viikon aikana lasten isovanhemmilla oli tarjolla makaronilaatikkoa. Noissa ei ollut mitään muuta eroa, kuin toisessa oli soijarouhetta, toisessa jauhelihaa. Molemmat oli tehty kaura-munamaitoon. Tyttö sai molemmista makaronilaatikoista ensi lusikallisesta voimakkaan reaktion kasvoihin ja toisella kerralla myös hengitys muuttui raskaaksi ja haukkovaksi. Pelotti. Joko soitetaan ambulanssi?

Menin viileään kevätsäähän vauva kainalossani ja oireet alkoivat helpottaa. En tiennyt, että siitä alkaisi kuukausien mittainen taisto.




Turhauttaa, kun ei tapahdu mitään


Otin heti yhteyttä TYKSin lasten allergiapoliin, jossa olimme olleet jo aiemmin asiakkaina. Hoitosuhteemme oli katkennut puoli vuotta aiemmin, kun allergiaa ei löytynyt. Olisi aloitettava kaikki alusta. Jouduin varaamaan ajan omalle terveyskeskuslääkäreille, joka määräsi verikokeisiin. Ajat olivat tiukilla ja niitä peruttiin monta kertaa. Tässä meni koko kesä. Verikokeet otettiin jossain syyskuun alussa ja kananmuna näytti siellä positiivista. Saimme lähetteen ja nopeasti ajan TYKSin allergiapolille.

Siellä päädyimme ensin opetuspolille kandien ja yhden opettajalääkärin vastaanotolle. Siellä todella tuli olo, että nyt asia hoidetaan kuntoon ja alettiin myös epäillä kananmunan lisäksi maitoa. Kunnes haluttiin uudet verikokeet. Ihan vain varmuuden vuoksi. Okei, otetaan vaan, saadaampahan kaikki selville!

Menin huojentuneena TYKSin lasten allergiapolille kuulemaan uusimman verikokeen tulokset. Vihdoin tämä päättyisi ja saisimme oireille selityksen! Kunnes lääkäri ilmoitti minulle, että allergiatestit näyttävät nollaa. NOLLAA! Meinasin pudota persiilleni. Eli ei mitään! Allergiaa ei ole. En voinut uskoa korviani. Siinä tuolilla istuessani tyttö kasvot verillä ihottumasta sylissäni kuuntelin, kuinka lääkäri kumosi kaikki perusteluni sille, miksi epäilen allergiaa edelleen, enkä voi uskoa, että testin tulos on negatiivinen.


Teillä on terve pieni tyttö, jolla ei ole allergioita, hyvää syksyn jatkoa!


Nyt tuosta päivästä, kun lääkäri lausui nuo sanat, on vähän vajaa kuukausi aikaa. Mikään ei ole muuttunut. Tyttö on saanut kerran raejuustoa, jonka jälkeen hän okseni illan aikana kolme kertaa, voiko se olla sattumaa? Hänen kasvonsa ovat edelleen verestävässä ihottumassa, kuten myös taipeet. Kakka haisee todella hirveälle ja on vihertävän löysää, vaikka hän on syönyt jo yli puoli vuotta kiinteää ruokaa. Kananmunaa en ole hänelle antanut. Vältän sitä, sillä en usko, ettei tyttö olisi sille allerginen. Jos se ei ole kananmuna, joku se on. Viimeisin oire on se, että tytön peppu punoittaa ja iho on sieltä aivan rikki, verestävän vuotava.

Olo on voimaton. En tiedä mitä tekisin. Haluan, että allergia-asia selvitetään. En usko, että kysymyksessä on vain joku herkkä, atooppinen iho. EI OLE. Minulla on äidin vaisto. Jollekin tyttö on allerginen ja haluan, että se selvitetään, mikä se sitten on, ellei maito, kananmuna, kala, soija, lateksi tai pähkinät, jotka kaikki on nyt testattu.

Olo on siksi voimaton, että joudun aloittamaan prosessin alusta. Taas soittamaan terveyskeskukseen ja vaatimaan tutkimuksia, ja lähetettä eteenpäin. Kolmannen kerran vuoden aikana. En jaksaisi, ja varsinkin viimeisimmän TYKS käynnin jälkeen minulle jäi olo, että minua pidetään hulluna. Että keksin oireet ja hakemalla haen lapselleni allergiaa. NO EN TODELLAKAAN! Kukaan aikuinen ei halua lapselleen sellaista, olisi ihanaa jos kaikki allergiat katoaisi maailmasta, olisi niin paljon helpompaa! Prosessin uudellen aloittaminen turhauttaa, sillä ajattelen, että se päättyy taas siihen, että mitään ei löydetä. Mutta jos oireet vain edelleen jatkuvat, syy täytyy löytyä muulta, ehkä viljoista? Niitä epäilen seuraavaksi. Ja niin pitäisi epäillä lääkärinkin ja aloittaa uudet tutkimukset.


Auttakaa, mitä teen?


Terkuin,
Doris




28. lokakuuta 2019

Lomalla Zakynthokselle? Lue meidän perheen kokemuksista

Me oltiin elokussa 2019 lomalla Kreikassa Zakynthoksella. Mukana oli meidän nelihenkisen perheen lisäksi mun vanhemmat eli lasten mummi ja ukki.

Elokussa Kreikassa oli aika kuuma, lämpömittari huiteli auringossa lähemmäs 40 astetta. Mutta Zakynthos on pieni saari ja mereltä kävi välillä ihana viilentävä tuuli.




Taattua Kreikkaa


Zakynthos on niin kaunis! Siellä voi pulahtaa kirkkaaseen veteen ja nauttia aitoa kreikkalaista ruokaa. Eli taattua Kreikkaa siis. Me olimme kylässä nimeltä Laganas. Aivan ihanteellinen paikka siinä mielessä, että lentokentältä bussimatka kesti hotellille n.20 minuuttia. Myös kylän isoin ranta Laganas Beach oli lasten kanssa todella kiva, sillä se oli todella matalaa vettä vielä monen kymmenen metrin päästä rannastakin. Siellä pesii myös jättiläiskilpikonnia, joita voi yrittää mennä bongailemaan vuokrattavilla polkuveneillä tai ohjatuilla retkillä.

Zakynthoksella riittää paljon kaunista nähtävää, ja auton tai mönkkärin vuokraaminen olisi paras tapa kiertää saarta. Koska meillä oli mukana niin pienet lapset, emme vuokranneet kulkupeliä, sillä saaren kiertelystä kuumassa autossa olisi varmasti tullut enemmän painajainen kuin kiva kokemus, mutta jos on isommat lapset tai olette menossa matkaan aikuisten kesken, niin ehdottomasti kannattaa kiertää saarta omatoimisesti.

Yritimme päästä Laganasista kahtena eri päivänä saaren pääkaupunki Zanteen bussilla, mutta tuloksetta. Kreikkalaisilla on kreikkalaisten aika, eikä kaikki ole niin justiinsa. Eli bussia ei näkynyt silloin kuin aikataulussa luki ja kun se sitten tuli, oli se niin täyteen ahdettu, ettei sinne voinut mennä vaunujen ja pienten lasten kanssa. Tämä kävi myös seuraavan ja sitä seuraavan bussin kohdalla. Myöskään taksi ei toiminut kuten olisimme halunneet, joten pääkaupunki jä näkemättä.




Laganasissa vilkasta yöelämää


Laganas vaikutti olevan brittinuorten suosiossa, joten siellä oli aika vilkas yöelämä. Se ei sinänsä meitä häirinnyt muuten, kuin olisi itsekin ollut kiva käydä vähän bilettämässä ;) Mutta tyydyimme käymään parina päivänä vain illalla syömässä kahdestaan rannan ravintoloissa. Niistä iso suositus ravintolalle nimeltä Cool Pepper! Todella maukasta ruokaa ja tyylikäs paikka.

Laganasissa oli myös tutut perusruokapaikat kuten Mäkki ja Subi, jos oli saatava nopeasti jotain välipalaa lasten kanssa liikkuessa. Kerran vierailimme molemmissa, muuten mentiin kreikkalaisella ruualla :) Pääkadun varrella oli myös paljon herkullisia leipomoita, jäätelöbaareja sekä smoothiebaareja.

Jos siis kaipaa todella rauhallista lomaympäristöä, voisi joku muu kylä olla Zakynthoksella Laganasia rauhallisempi vaihtoehto.




Miksi valitsimme Zakynthoksen lomakohteeksemme?


Meillä oli oikeastaaan kolme syytä. Yksi syy oli se, että Kreikka on vaan yksinkertaisesti takuuvarmasti ihana. Toisena, meidän matkaseurueesta kaikki aikuiset olivat käyneet jo monessa muussa Kreikan kohteessa aiemmin, joten halusimme paikkaan, joka oli meille kaikille uusi. Ja kolmantena matkakohteen valintaan vaikutti lentoaika. Pienten lasten kanssa ei halua viettää lentokoneessa yhtään sen kauempaa kuin on pakko, joten Zakynthokselle lento kesti vain 3h 50 minuuttia. Tuolle ajalle keksittiin lapsille ihan hyvin tekemistä puuhakirjojen ja pelejen muodossa.






Matkustaminen on paras käyttökohde rahalle, sillä se lopulta rikastuttaa,
Doris

21. lokakuuta 2019

Lukutaito ei ole enää itsestäänselvyys suomalaisille

Kaupallinen yhteistyö ja arvonta Kvaliti Kustantamon kanssa



Meillä luetaan paljon. Molemmat lapset ovat olleet pienestä asti kiinnostuneita kirjoista, niiden katselusta ja heille lukemisesta. Lapsille ääneen lukeminen kehittää tutkimusten mukaan empatiakykyä ja sosiaalisia taitoja.




Lukukeskuksen mukaan kodin asenne lukemiseen on merkittävä jo ennen kouluikää. Lapset, joille luetaan pienestä pitäen, menestyvät usein myös paremmin koulussa. Lukemisesta on lapselle siis monta hyötyä. Mutta silti suomalaislapsille luetaan nykytiedon valossa vähemmän kuin koskaan. Miksi? Lukukeskuksen mukaan nykyvanhemmat ovat liian kiireisiä lukemaan sekä vanhempien oma heikko lukutaito voi olla kynnys lukea lapselle. Suomi on ollut kauan lukutaidon ykkösmaa, mutta kuinka meidän käy? Entä jos taistellaan yhdessä hyvän lukutaidon puolesta?

Lapselle ääneen lukeminen on ainoa tehokkaaksi todettu keino kasvattaa lukijoita ja vaikuttaa lukutottumuksiin. Jo 15 minuuttia ääneen lukemista päivässä riittää. Koko päivää ei siis tarvitse istua lapsen kanssa kirjoja lukien. Tärkeintä olisi viettää hetki lapsen kanssa lukien, jossa molemmat saisivat kivan kokemuksen yhteisestä kivasta hetkestä hauskan tai jännittävän tarinan parissa.

Suomalaisesta animaatiosta lastenkirja-sarja


Suomalainen hittianimaatiosarja Albi Lumiukko on ilmestynyt myös kirjana. Animaatiosarjassa nähtyyn tuttuun tapaan Albi nukahtaa uneen ja saa unistaa ideoita, joita alkaa innolla toteuttaa herätessään. Albi-kirjoja on tähän mennessä ilmestynyt kaksi: Albi käy hammaslääkärissä ja Albi menee uimakouluun.

Molemmissa kirjoissa on hauska tarina ja kauniit kuvitukset. Meillä lapset ovat ainakin innoissaan Albin puuhailuista.

Instagramissa tililläni @unelmalandia voit käydä osallistumassa arvontaan, jossa voit voittaa nämä kaksi Albi-kirjaa itsellesi. Mene osallistumaan :)



Lähteenä käytetty www.lukukeskus.fi

14. lokakuuta 2019

Nettitreffeiltä äidiksi!

Olin 9 vuotta sitten eronnut lopullisesti pitkäaikaisesta on-off poikaystävästäni, jolle minä olin varmasti vähemmän tyttöystävä kuin hän minulle poikaystävä. Toki se tuntui pahalta, mutta samaan aikaan suunnittelin uuden elämäni alkavan. Hankin uuden vuokra-asunnon Helsingin keskustasta, joka oli juuri valmistunut remontista. Uuden karhea tuoksu sopi hyvin uuden elämäni alulle.

Olin päättänyt, että nyt keskityn vain töihin ja omaan hyvinvointiini urheilemalla. Tuli kevät ja kesä, ja pari kiusallista yhdenillan juttua meinasi tapahtua, mutta juoksin niista pakoon. Ne ei vaan tuntuneet hyvältä tai olleet osa minua. En halunnut mitään kenenkään tuntemattoman kanssa.

Kuitenkin minussa heräsi pieni kaipuu siitä, että olisipa se joku, kenen kanssa jakaa kaikki. Istua sohvalla katsellen telkkaria, käydä lenkillä ja tehdä ruokaa. Nyt olin vain yksin omien ajatusteni kanssa. Lauantai-aamuisin kävelin Ruoholahden Cittariin ostamaan viikonlopuksi vähän parempaa ruokaa ja herkkuja. Yritin olla voimakas sinkkunainen, joka ei kaipaa vierelleen ketään.




Suomi24 on vain noloille ja epätoivoisille ihmisille


2011 asia oli vielä ehkä vähän näin, sillä uuden polven nettitreffipalvelu Tinder ei ollut vielä saapunut Suomeen. Kuulin muutamalta tutulta, kuinka heidän tuttunsa olivat löytäneet elämänsä rakkauden Suomi24:stä. Ehkä säkin voisit kokeilla sitä? NO EN VARMASTI kokeile! Niin noloa! Siellä on vaan kaikki epätoivoiset ja elämässä turpaansa saaneet.

Mitä kuitenkin huomasin tekeväni kesän vaihtuessa syksyyn? Töistä kotiin tullessa avasin läppärin ja kyttäsin Suomi24 valikoimaa päivässä aina sen verran, kuin sieltä pystyi ilmaiseksi katselemaan ilman oman profiilin luomista. Jos sieltä nyt kuitenkin löytyisi joku kiva. Sitten voisin EHKÄ harkita profiilin perustamista.


Boksi täynnä viestejä


Törmäsin yhä uudelleen ja uudelleen samaan profiiliin, jonka teksti oli mielenkiintoinen. Se oli kirjoitettu humoristisesti ja kieliopillisesti oikein, ja siinä oli paljon asiaa. Monilla kun siellä tuntui olevan kuvaton profiili ja tekstinä vain " TUOMO, 31-vuotta. Laita viestiä, jos kiinnostaa" No en laita, sillä sen verran pinnallinen olen, että jos et voi kuvaasi näyttää, sinussa on jotain vikaa. Olet jonkun toisen aviomies tai muuten vaan huonolla itsetunnolla varustettu. Mutta tämä yksi profiili oli jotain sellaista, miksi myös minä päätin luoda oman profiilin Suomi24-treffipalstalle, jonka profiilikuvaksi laitoin tuon alla olevan kuvan. Jospa tuo tyyppi huomaisi myös minut ja laittaisi minulle viestiä.

Kului päiviä ja viikkoja. Viestejä tuli paljon, mutta ei yhtään siltä, keneltä toivoin. Rohkaisin itseni ja otin häneen itse yhteyttä. Ihan sama, olin luopunut tässä jo monesta muustakin periaatteesta deittailun suhteen, joten oli aika luopua myös siitä, että miehen pitäsi osoittaa ensin kiinnostuksensa. Laitoin viestin perhoset vatsassa kihelmöiden, ryntäsin töistä aina kotiin katsomaan, oliko vastausta tullut. Tarkalleen en enää muista, mutta päiviä siinä meni, että vastausta ei tullut. Kunnes. Siellä se oli. Viestiboksissa saapunut viesti häneltä.





8 vuotta yhdessä 


Noista tapahtumista on nyt aika tasan tarkalleen 8 vuotta aikaa. Tuntuu kuin kaikki olisi tapahtunut viime vuonna. 8 vuotta sitten tapasimme ensimmäisen kerran Helsingin keskustassa pimeänä sateisena iltana ja mieheni edelleen jaksaa muistuttaa elämänsä kalleimmasta maksamastaan kaakaosta, jonka hän tarjosi minulle tuona iltana. 8 vuoden aikana olemme menneet naimisiin, saaneet kaksi lasta, rakennuttaneet talon ja muuttaneet toiselle paikkakunnalle. On ollut alamäkiä, ylämäkiä, kiukkua, vihaa, suuttumusta, hellyyttä, draamaa, matkustelua ja kyyneleitä. Ja tottakai rakkautta.

Ilman Suomi24:ää ja omaa rohkeuttani olisin varmasti vieläkin sinkku. Ja nettitreffien ansiosta olen nykyään myös äiti pienelle tytölle ja pojalle <3 Olin aina halunnut perheen ja avioliiton, joten tuosta kokemuksesta opin elämässäni viimeistään sen, että jos jotain haluaa, on sen eteen laitettava myös itsensä likoon eikä odottaa, että asiat saapuvat tarjottimella kannettuna eteesi :)

Terkuin,
Doris

30. syyskuuta 2019

Näin selviät pienen lapsen kanssa pitkästä automatkasta

Ajatuskin jo voi hirvittää. Pitkä matka edessä, aikuisten kesken se vielä menisi, mutta entä jos mukana ovat taapero ja leikki-ikäinen: Nuo paikallaan pysymätttömät pikkutyypit, joille täytyy koko ajan olla jotakin aktiviteettia mietittynä? Toinen ei ymmärrä puhetta ja sitä, että matka nyt vain on istuttava paikoillaan, liikkuvasta autosta ei voi poistua vaikka olisi kuinka tylsää. Toinen ymmärtää puhetta, muttei halua, uhmakas kun on.




Me matkustamme paljon pitkiä automatkoja, joten kerron teille omat vinkkini lasten kanssa pitkistä automatkoista selviytymiseen.



Totuta lapsi matkailuun jo pienestä pitäen


Matkustin pitkiä automatkoja jo raskausaikana, ja luulen, että se totutti meidän lapset auton hurinaan ja tärinään jo mahassa ollessaan. Jos raskaanaollessa pitkät automatkat jäivät väliin, aloita totuttaa vauvaa autossaoloon jo ihan vastasyntyneestä, jos tiedät, että joudutte ajamaan pitkiä automatkoja tulevaisuudessa.


Aja niin paljon kerralla kuin pystyt


"Vanha sääntö → Myös vanhemmat syövät hyvin ja tekevät tarpeensa ennen matkan alkua ja seuraavan kerran pysähdytään vasta sitten kun lapsen mielestä on aivan pakko." Tämä pätee myös isompien lasten kanssa. Ajetaan niin kauan pysähtymättä kuin päästään, jos vaikka hyvällä tuurilla lapset nukahtaisivat autoon pidemmäksi aikaa tai muuten vaan viihtyisivät. Pysähdyksen jälkeen laspet on vaikeampi saada autoon takaisin ilman raivareita, sillä usein pysähdyspaikolla on leikkipaikkoja ja muuta kivaa, minne lapset haluaisivat jäädä vielä lähdön koittaessa tutkimaan.


Ota mukaan tabletti ja paljon evästä


Joka kerta autoillessamme usean sadan kilometrin matkaa lapsen ollessa alle vuoden ikäinen mietimme, joko olisi sopiva aika hankkia hänelle oma tabletti? Tiedän, voi kuulostaa hirveältä, mutta me hankimme vuoden ja viiden kuukauden ikäiselle taaperolle aikoinaan oman tabletin. Hän tutki siitä mielellään Pikku Kakkosen sovellusta ja paria muutakin musiikkipitoista sovellusta, jotka olimme ladanneet tablettiin. 

Minun tai mieheni puhelimen anto taaperolle katseltavaksi osoittautui huonoksi vaihtoehdoksi, sillä hän pääsi näpyttelemään koko ajan sillä johonki, minne ei saisi. Tabletissa on mahdollisuus valita lastennurkkaus, jossa lapsi voi rauhassa painella nappuloita sotkematta koko laitetta tai päivittämättä luvatta vanhempien somea. 

Laitteen lisäksi tärkeää pitkällä automatkalla on isot eväät. Varaa kassiin hedelmänpaloja, leipää, maissinaksuja, lasten keksejä, smoothiepusseja ja riisikakkuja. Muista myös ottaa mukaan riittävästi juomista sellaisiin pulloihin, joita lapsi ei kaada heti alkumatkasta päälleen.

Pakkaa mukaan myös herkkuja. Sekä vanhemmille että lapsille. Mitä sitten jos matkustatte vaikka sellaisena päivänä kun ei ole herkkupäivä? Jos herkuilla lahjominen tai palkitseminen jouduttavat automatkaa ja lasten viihtymistä autossa, voi kai herkkupäivästä tai niiden määrästä vähän joustaa?






Lähde matkaan nukkumaanmenoaikaan


Jos vain mahdollista, ajoita lähtö siten, että lapsella on pian vuorossa päivä- tai yöunet. Näin hän nukahtaa helpommin alkumatkasta autoon ja saattaa nukkua pidemmän pätkän auton hurinassa. Jos lapsi viihtyy autossa ja nukahtaa sinne helposti, hyvä keino on lähteä ajamaan iltapalan jälkeen, pukea lapselle yöpuku, pestä hampaat ja laittaa hänet autoon yöunille. 


Pue päälle mukavat ja kevyet vaatteet



Autossa tulee aina kuuma. Oli sitten kesä tai talvi. Pue lapselle mahdollisimman kevyet vaatteet, sillä turvaistuin hiostaa helposti peppua ja selkää. Pahimmillaan aurinko porottaa vielä suoraan lapsen puoleisesta ikkunasta. Vaatetta voi aina lisätä jos tuntuu siltä tai laittaa vilttiä lapsen päälle. Ajon aikana vaatteiden vähentäminen on huomattavasti vaikeampaa. Älä siis istuta lasta pitkillä automatkoilla tuntikausia toppahaalari päällä turvaistuimessa. 


Ota rennosti


Lasten kanssa samaan matkaan voi kulua toiseen suuntaan mennessä 6 tuntia, toiseen suuntaan 7,5 tuntia. Tämä on normaali fakta, joka pitää vain hyväksyä. Ei aikuisiakaan aina huvita istua autossa pitkää matkaa, lapsia vielä vähemmän. Joskus vain tarvitsee useamman pysähdyksen, joskus selvitään yhdellä. Turhalla kiireellä ei aiheuta muuta kuin itselleen ja matkaseurueelle huonon fiiliksen ja kiukan. Ja raivon vallassa kiireessä suhaten sattuu myös helpommin onnettomuuksia. Koskaan ei voi olla niin kiire, että olisi valmis vaarantamaan oman tai läheisten hengen. Rennolla matkailuasenteella ja turhan kiireen pois jättämisellä selviää jo pitkälle! 


Terkuin,
Doris


9. syyskuuta 2019

Toivepostaus: Näin loihdit maidottomat synttäritarjoilut!

Taas meillä juhlittiin ja vietettin synttäreitä. Tykkään järjestää juhlia ja haluan usein myös leipoa ja näpertää niihin tarjottavat itse. Toki jotain tulee kaupastakin sekä helpotusta leivontaan pakastetaikinoista, mutta pääasiassa yritän tehdä suolaista ja makeaa itse.

Minulta pyydettiin, että jo, näin kolmen vuoden kokemuksella maidottomien tarjoilujen teosta, tekisin vinkkipostauksen maidottomista tarjoiluista. Tässä tulee reseptit helppoihin herkkuihin, jotka maistuvat ihan jokaiselle :)


Poro-punajuuripestoruislastut


2 pkt Jälkiuuni-ruislastuja, makuna ruohosipuli
1 paketti (150g) kylmäsavustettua poroa
1 prk Alavuden punajuuripestoa (voisin kuvitella, että tavallinen pesto toimiii myös tosi hyvin)
½ punasipuli
2 prk maustamatonta Yosa kauralevitettä
koristeeksi tuoretta timjamia

Pilko sipuli ja poro todella pieneksi hakkeeksi Sekoita ne Yosa kauralevitteeseen ja laita koko seos pursotinpussiin.
Laita teelusikalla Jälkiuuni-ruislastun toiselle reunalle punajuuripestoa ja pursota toiselle reunalle poroseosta. Koristele timjamilla.



Tomaatti-basilikabruchetat


2 kpl rustiikkipatonkia
1 rasia miniluumtomaatteja
½ punasipuli
300 ml prk maustamatonta majoneesia
1 tuubi basilikatahnaa (SantaMaria) tai tuoretta basilikaa ½ ruukkua, jonka soseutat hakkeeksi blenderissä tai veitsellä
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
koristeeksi tuoretta timjamia

Leikkaa patongit n. 1 cm paksuisiksi viipaleiksi. Pilko tomaatit ja punasipuli pieneksi hakkeeksi. Sekoita ne kulhossa lorauksen oliiviöljyä sekä ripauksen suolaa ja pippuria kanssa.

Sekoita majoneesi ja basilikatahna keskenään. Laita seos pursotinpussiin.

Nostele lusikalla nokare tomaatti-sipulisekoitusta patongin palojen päälle, pursota toiseen reunaan tekemääsi basilikamajoneesia, koristele tuoreella timjamilla.





Murotaikina-keksit (n.30 kpl)


2 pkt kaupan valmista murotaikinaa pakastealtaasta
2 pakettia eriväristä sokerimassaa
(elintarvikeliimaa, ei pakollinen, voi myös käyttää vettä tai ohuen ohuen kerroksen hilloa kiinnitykseen!)

Kauli murotaikina 2 cm paksuiseksi ja ota siitä haluamasi muotoisella muotilla keksikuvioita. Laita keksit pellille ja paista pakkaksen ohjeen mukaan. Anna jäähtyä.

Ota molemmista sokerimassoista puolet ja sekoita ne huolimattomasti sekaisin käsissäsi marmorikuvion saamiseksi. Kauli massa n. 1 cm paksuiseksi ja ota samalla muotilla kuvio, millä teit keksit. Liimaa joko elintarvikeliimaa käyttäen sokerimassakuvio keksin päälle tai ohuen ohuella kerroksella jotain vaaleaa hilloa (esim.omena).


Vaaleanpunaiset juustokakkupurkit (18 kpl)


1pkt Digestive-keksejä (tai muita maidottomia keksejä, esim. Oreot toimivat tässä myös hyvin)
1prk Alpro soijavispiä
1 prk Yosa maustamaton kauralevitettä
2 tl vaniljasokeria
Bonne Mangososetta (löytyy usein hillojen kanssa samasta hyllystä)
4 liivatelehteä
punaista pastaväriä
2 rkl vettä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Murskaa keksit pakastepussin sisällä pursitelemalla ja jätä ne isoksi muruksi. Vatkaa soijavispi, sekoita vatkattuun vispiin vielä kauralevite sekä hammastikun pään verran punaista pastaväriä. Lisää myös vaniljasokeri.

Kuumenna tilkka vettä mikrossa kiehuvaksi mukissa ja lisää siihen haarukalla sekoittaen lionneet liivatelehdet, joista olet juuri puristanut ylimääräisen nesteen pois. Lisää liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen juustokakkumassaan. Laita valmis seos pursotinpussiin.

Laita purkin pohjalle keksimurua, pursota juustokakkumassaa päälle, valuta päälle vielä mangososetta sekä ripottele sen päälle vielä keksinmuruja. Ja sitten purkit jääkappiin tunniksi-pariksi hyytymään. Nam!





Helppo maidoton suklaatäyte täytekakkuun (1 kerrokseen)


100 g tummaa suklaata (esim. Lidlistä saa täysin maidottomia)
1 prk Alpro soijavispiä
vaniljasokeria

Paloittele suklaa ja sulata se mikrossa lautasella. Vatkaa soijavispi kuohkeaksi. Lisää koko ajan sekoittaen kuohkeaan soijavispiin sula suklaa ja oman maun mukaan vaniljasokeria. Liivatetta tai muuta ei täytteen hyytymiseksi tarvita, sillä suklaa hyydyttää täytteen jääkaapissa juuri sopivan moussemaiseksi.


Helppo mustaherukkatäyte (1 kerrokseen)


1 levy maidotonta valkosuklaata (esim. Ruohonjuuresta ichoc white vanilla)
1 dl mustaherukoita
1 prk Alpro soijavispiä
ripaus sokeria

Paloittele ja sulata valkosuklaa mikrossa lautasella, vatkaa sillä aikaa soijavispi kuohkeaksi.
Soseuta mustaherukat. Lisää koko ajan sekoittaen mustaherukkasose sekä sulanut valkosuklaa soijavispivaahtoon. Lisää oman maun mukaan sokeria.




Terkuin,
Doris <3

27. elokuuta 2019

Lastenhuoneen uusi ilme osterilla

Kaupallinen yhteistyö Suomen Luonnonmaalit Oy

Huh, ihana kesä takana. Tehty niin paljon kaikkea kivaa, reissattu Suomessa ja maailmalla, ja tottakai vähän rempattu. Se on meillä ihan vakiopuuhaa lomilla. Aina remppaillaan tai tehdään jotain sisustusjuttuja.

Tällä kertaa laitettiin uusiksi pojan huone. Yksi seinä maalattiin, hankittiin uudet lipastot kirjoja ja leluja varten sekä asennettiin pari kivaa hyllyä.




Osteria seinään


Meidän poika on taipuvainen allergisiin oireisiin vähän kaikesta, joten oli selvää, että hänen huoneensa seinä maalataan luonnon tuotteella. Maaliksi valittiin Suomen Luonnonmaalit Oy:n Auro-seinämaali. Auro-seinämaalit ovat hengittäviä, päästöttömiä, biohajoavia, muovittomia, säilöntäaineettomia sekä pesunkestäviä.

Sävyksi valikoitui Oyster. Halusin täydellisen vihertävän harmaan sävyn, joka ei olisi liian tumma, mutta selkeä muutos maalauksessa oli kuitenkin nähtävissä. Onnistui muuten ihan nappiin tuo sävyn valinta! Maalattiin seinä pariin kertaan. Ensin maalattiin se kokonaan telan kanssa pysytvedoin, sitten kuivumisen jälkeen maalasin kertakäyttöhanska kädessä seinään ympyrän ja hieman pilven mallista kuviointia.





Maalia oli todella helppoa käsitellä ja työstää, sillä se oli paksua eikä helposti valuvaa. Tasaista jälkeä tällä ei saa tehtyä, mutta jos haluaa rosoista, luonnon inspiroivaa pintaa, on tämä maali hyvä valinta. Ja jos ei tykkää osterista, Auro-seinämaaleja saa sävytettynä lähes kaikissa sateenkaaren ja maailman sävyissä :D




TÄSTÄ pääset tutustumaan lisää Suomen Luonnonmaalit Oy:n tuotevalikoimaan :)


Syysterkuin,
Doris

10. heinäkuuta 2019

Meneekö 2 lasta siinä missä yksikin?

No meneekö se kaksi siinä missä yksikin? Meidän kokemuksen mukaan nyt on paljon rennompaa ja helpompaa kuin yhden kanssa. Mikään ei tosiaan muuttunut niin paljon kuin ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen, toinen lapsi menee siinä sivussa helposti. On toki muutama seikka, joihin tuo korkeampi lapsiluku vaikuttaa.




Lähteminen hitaampaa


Kahden lapsen pukeminen on ihan eri kuin yhden. Kun saat toisen puettua, toinen on ehtinyt jo riisua osan vaatteista pois. Tai toinen huutaa kuumuttaan odottaessa. Tai klassikko: talvihaalari ja väliasu puettu, koko porukka juuri kynnyksen verran ulkona ulko-ovesta ja isompi lapsi ilmoittaa, että hänellä on vessahätä. Tai oikeastaan ehti tulla jo housuun. Noin.

Eli kotiovesta lähtemiseen kannattaa varata vähintään tunti, mieluumin kaksi. Ja silti tulee kiire.



Kun toinen huutaa, toinen on hiljaa

Molemmat muksut vinkuu ja huutaa yhtä aikaa. Sitten toinen niistä maagisesti hiljenee, ja hetken päästä toinen. Hiljaisuus. Ei voi olla totta? No ei olekaan. Toinen aloittaa huudon ja kitinän välittömästi, kun ehdit ajatella, että nyt lapsilla on kaikki hyvin ja voidaan hetken olla rauhassa.


Ei enää sitä vähääkään aikaa


Yhden lapsen jälkeen joutui miettimään jo vähän, miten aikansa käyttää. Tarvitsi miettiä tarkkaan, missä välissä ehtii itse treenaamaan, yksin ruokakauppaan, miehen tai kavereiden kanssa aikuisten kesken syömään. Mutta nyt kun lapsia on kaksi sitä vähääkään aikaa ei ole. Aika ei vain yksinkertaisesti riitä oikein mihinkään muuhun kuin syöttämiseen, kieltämiseen, pukemiseen tai vaipanvaihtoon.



Jos jotain huonoa, miksei hyvääkin


Onhan kahdesta lapsesta myös tuplasti enemmän iloa kuin yhdestä. On ihanaa katsoa pienten sisarusten välistä suhdetta ja kiintymystä. Samaan aikaan he ovat toisistaan innoissaan ja samaan aikaan isompi painottelee vihan ja rakkauden välimaastossa. Kestäähän siinä aikansa tottua, ettei ole enää äidin ja isin ainoa rakas, vaan nyt kotona on toinen, joka kilpailee myös vanhempien huomiosta.

Ja nyt, kun lapsia on kaksi, väitän, että elämä on helpompaa. Se vain tuntuu siltä. Tai siis kyllä kaksi menee siinä missä yksikin, yritän sanoa. Ei tämä mitenkään mullistavan vaikeaa ole. Vaikeampaa oli totutella siihen, että lapsia oli yksi ja kahden aikuisen ihmisen elämä muuttui täysin.

Terkuin,
Doris

3. heinäkuuta 2019

Kesälle 10 toivomusta, kesän 2019 bucketlist!

Jes, kesä on täällä! Ajattelin listata muutaman jutun, mitä haluaisin ehdottomasti kesällä puuhailla. Aika monta juttua listalle mahtuu, sillä viime kesänä olin viimeisilläni raskaana, enkä todellakaan voi sanoa nauttineeni niistä helteistä. Toivon siis ensimmäiseksi, että tästä kesästä tulee yhtä kuuma kuin edellisestä :)


1. Käy Helsingissä. Tottakai. Helsinki on niin ihana paikka kesällä ja Kaivariin on päästävä Helsingin Jäätelötehtaan jätskille!
2. Käy Särkänniemessä. Viime kesänä meillä oli Lintsi-kesä, joten nyt olisi Särkänniemen vuoro.




3. Käy festareilla. Ilosaari nyt ainakin mahtuu listalle, muihin ei taida ehtiä.
4. Grillaa. Kesällä on kyllä ihana grillata! Meidän perheen suosikit ovat grillatut parsat ja grillattu lohi sekä grillattu halloumi-juusto.
5.Käy Ruissalossa. Turun Ruissalo on kaunis kesällä, joten siellä kannattaa ehdottomasti vierailla.
6. Käy laivalla. Haaveena olisi myö mennä sillä laivalla Tukholmaan, yöpyä maissa ja mennä siellä vielä jonnekin lapsille sopivaan paikkaan.
7. Kasvata kasvimaalla omia herkkuja kesäpöytään. Meillä on viime vuonna valmistunut kasvulaatikko-perkola, joten siellä olisi tarkoitus tänäkin vuonna kasvattaa kesäkeittiöön herkkuja. Perunat, persiljat ja pinaatit ovat jo itämässä.
8. Käy veneilemässä. Muutamalla ystäväperheellämme on vene, joten olisi ihana päästä ja ehtiä jossain kohtaa vesille.
9. Tee kesäkurssit. Jep, opiskelen, joten opiskelen myös kesällä. Kaksi kesäkurssia olisi tarkoitus puskea kesän aikana läpi ja edistää opintoja
10. Käy ulkomailla. Meidän perhe on aika liikkuvaista sorttia ja me vähän ahdistutaan siitä, jos täytyy hengailla kotona viikkotolkulla aikaa ilman, että käydään missään. Ja mitä kauempana, sitä parempi! Tiskit ja pyykit kaukana silmistä, kaukana mielestä :)

Miltä sun kesän bucketlist näyttää?

Terkuin,
Doris

26. kesäkuuta 2019

Kielletty rakkaus

Kuvitellaan tilanne, jossa olisit elänyt lapsesi kanssa 14 vuotta saman katon alla ja eräänä päivänä hän kertoisi, ettei hän ole hetero. Tämä nuori on todennäköisesti kipuillut itsekseen asian kanssa jo pitkään ja pohtinut sitä uskaltaako kertoa kenellekään, ettei ehkä ole kuin muut. Tai hän on jo kauan saanut kokea kiusaamista ja halveksuntaa asian vuoksi, haukkuja ja vihaa. Tai ehkä hän on päättänyt olla kertomatta siitä ainakaan omille vanhemmilleen. Oli tilanne mikä tahansa, kertooko nuori asian tai ei, vai aavistavatko vanhemmat tämän, mutta miten suhtautua tilanteeseen? Miten sinä suhtautuisit?



Se on niin ällöttävää


Tällä viikolla vietetään Pride-viikkoa, joka huipentuu Helsinki Pride -kulkueeseen lauantaina 29.6. Kyseessä on Suomen suurin kulttuuri-ja ihmisoikeustapahtuma. Pride juhlistaa tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja kaikille kuuluvia ihmisoikeuksia. Tätä viikkoa vietetään osittain siksi, ettei se vieläkään ole maailmassa normaalia kuulua seksuaalivähemmistöön. Toiset ihmiset yrittävät määrätä ketä joku toinen saa rakastaa, kenen kanssa joku toinen saa tuntea läheisyyttä ja kenen kanssa mennä naimisiin. Ja tähän näillä toisilla ihmisillä on mitä erilaisempia perusteluja kuten: ällöttää, se on epänormaalia tai eräs tuhansia vuosia vanha kirja väittää sen olevan syntiä.

Kaikki me synnymme tähän maailmaan yksilöinä, jokainen erilaisena. Kukaan ei voi valita syntyessää esimerkiksi omaa perhettään eikä silmien väriään. Ei myöskään seksuaalista suuntautumistaan. Miksei jokainen saa olla täällä sellainen kuin on? Ei se ole kenenkään muun asia.
Se ei ole sinulta pois, jos esimerkiksi kaksi miestä rakastaa toisiaan, se ei ole sinulta pois jos he saavat mennä naimisiin ja jakavat elämänsä. Homous ei tartu. Ai se ällöttää? No arvaas mitä? Moni hetero tekee ihan yhtä "ällöttäviä tai jopa ällöttävämpiä" asioita makuuhuoneessaan. Ja se mitä ja kenen kanssa kukakin tekee lain sallimissa rajoissa makuuhuoneessaan ei ole edes sinun asiasi.

Tuohon Raamattu-kohtaan en kajoa sen enempää kuin, että se perustelu menee minulta yli hilseen. Seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä on ollut aina. Jopa eri eläinlajeissa esiintyy homoseksuaalisuutta, joten vaikka lisääntymiseen tarvitaan molemmat sukupuolet, kyllä erilaiset seksuaalisuudet ovat ihan normaaleja luonnon asioita.

Sinä et saa rakastaa, minä saan


Tällä viikolla taas monet isot yritykset kuten mm. Alko, Kela, teleoperaattorit ja Fazer ovat antaneet tukensa tälle tasa-arvoisempaa maailmaa tavoittelevalle Pridelle. Suvaisemattomat ovat ilmoittaneet boikoteista kyseisiä ja monia muita Pridea tukevia yrityksiä kohtaan. Tämä on jotenkin hupaisaa, että vuonna 2019 jotkut meistä ihmisistä joutuvat taistelemaan siitä, millaisia ovat ja vastapuoli yrittää estää sen. Estää toisten rakkauden. Estää toisia olemasta omia itsejään. Eikö kuulostakin typerältä? Jokaisella meistä pitäisi olla samanlainen oikeus olla sitä miltä itsestä tuntuu, onhan meillä kaikilla oikeus myös syntyä tänne? Kenenkään ihmisen ei pitäisi kokea olevansa vähempiarvoinen kuin muut. Ihminen on muutakin kuin seksuaalisuus.

En tiedä, onko kielteinen asenne seksuaalivähemmistöjä kohtaan yleisempää niillä, kenen lähipiirissä ei ole yhtään tähän vähemmistöön kuuluvaa? Itselleni tuo asia on ollut jo nuoresta saakka arkipäivää kavereiden ja sukulaisten muodossa. Ei se ole minun asiani, ketä he rakastavat. Jos minä saan rakastaa ketä haluan, saavat hekin.

Olet aina lapseni


Palataan tuohon alun kysymykseen, miten sinä suhtautuisit, jos lapsesi kuuluisi seksuaalivähemmistöön? Nyt kun olen itse vanhempi, en voi ymmärtää kuka vanhempi olisi valmis hylkäämään lapsensa ja lakata rakastamasta häntä tällaisen asian vuoksi. Hän on edelleen sinun lapsesi. Hänellä on sinun geenit, hän on osa sinua. Jos seksuaalivähemmistöön kuuluminen tässä tapauksessa häiritsee, niin ei kai se auta kuin peiliin katsoa? Sinun homogeeneistäsi hän on tullut.

Minulla ei ole oikeutta päättää ketä lapseni tulee rakastamaan tai mitä hän tuntee. Lapseni tulevat olemaan aina lapsiani ja yhtä rakkaita, olivatpa he seksuaalisuudeltaan mitä tahansa. Kohtele muita, kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan. Anna toisten rakastaa ja tulla rakastetuksi. Maailmassa on ihan tarpeeksi vihaa ja oikeitakin ongelmia, kuin naapurissa asuva sateenkaariperhe.


Terkuin,
Doris

25. toukokuuta 2019

Älä lopu vauvavuosi!

Meidän vauva on jo pian 9 kuukautta, enää kolme kuukautta vauvavuotta jäljellä. Eiiii! Miksi aika menee niin nopeasti? En halua että vauvavuosi loppuu!

En voi uskoa, että tuo olen minä, joka näin kirjoittaa. Esikoisen kohdalla vauvavuosi tuntui valovuodelta ja nyt tämän toisen kohdalla se on mennyt supernopeaa. En halua, että pieni vauvani kasvaa isoksi näin pian, haluaisin hänen olevan äidin pieni nyytti pidempään.


Ei juurikaan muistoja edellisestä vauvavuodesta


Suoraan sanottuna en muista, millainen, nyt jo 3-vuotias esikoisemme oli vuoden ikäisenä. Vain pari videota muistona, ei muuta. Tuntuu kuin hän olisi aina ollut kävelevä ja höpöttävä pikkupoika. Pelkään jo nyt, etten muista parin vuoden päästä tämän pikkupimun vauva-ajasta mitään. En mitään mille hän näytti, miltä hän tuoksui ja miten hän ilmeili söpösti. Joka päivä katselen häntä huokaillen ja nuuhkien vauvan tuoksua johonkin talteen, muistoihin.

Jotkut toivovat, että vauvavuosi loppuisi pian ja kaikki vauva-aikaan liittyvä pyyhkiytyisi mielestä, niin rankkaa se on. Niin minäkin toivoin esikoisen kohdalla, ehkä en siksi muistakaan siitä juuri mitään. Kehoni jotenkin suojelee minua niiltä muistoilta, en tiedä. Se oli jotain niin kamalaa, mitä en halua muistaa. Toisaalta sääli, mutta näin se on, sitä aikaa ei saa enää takaisin. Nyt pikkusisarus on ollut sen verran helppo ja tyytyväinen vauva, ettei vauvavuosi ole muutamia vähempiunisia öitä lukuunottamatta tuntunut mitenkään raskaalta, joten voisin jatkaa tätä vielä pidempään. Jos saisin takeen siitä, että seuraava vauva olisi yhtä helppo kuin tämä nykyinen niin voisin ehkä harkita kolmatta lasta. Vitsi vitsi. Ei nyt sentään liiotella :D



Toisen kanssa rennommin


Ehkä tämä toisen vauvavuoden helppous johtuu siitä, että tällä pyörällä ollaan opeteltu ajamaan jo aiemmin. Kaikki on tuttua eikä oikeastaan mikään ole uutta. Ja jotenkin tähän toiseen lapseen osaa suhtautua paljon rennommin. En koko ajan ajattele, että miksi se ei nyt jo konttaa, onko jokin vialla? Ja kun on myös isompi lapsi hoidettavana, vauvaan ja hänestä murehtimiseen ei ehdi keskittyä samalla tavalla kuin silloin, kun lapsia oli vasta yksi.

Juuri eräänä päivänä mieheni kanssa nauroimme, kun mieheni poisti nenäfridalla räkää vauvamme nenästä, että miten pelkäsimmekään esikoisen kohdalla käyttää tuota nenäimuria, kun pelkäsimme, että hänen aivot tulevat imun mukana ulos :D Ja montaa muuta typerää tuoreiden vanhempien paniikinaihetta ollaan tässä toisen vauvan vauvavuonna muisteltu. Onneksi ostaan ottaa jo tämän uuden toisen lapsen kanssa jo vähän rennommin, vaikkei meitä nyt vieläkään voi maailman rennoimmiksi vanhemmiksi kutsua  :)



Terkuin,
Doris

19. toukokuuta 2019

Näin onnistut pihaistutuksissa

Näin keväällä alkaa aina tehdä mieli laittaa pihaa nätimmäksi ja kesäkuntoon. Me ollaan miehen kanssa otettu jopa vähän perinteeksi, että jotain uutta tehdään pihalle joka kevät. Kumpikaan meistä ei ole puutarha-alan ammattilainen, mutta intoa (ainakin mieheltä) löytyy sitäkin enemmän. Ja hei, tekemällä oppii, mutta muutama juttu kannattaa ottaa haltuun jo ennen kuin edes aloittaa!




Valitse oikeanlaisia kasveja


Valitse oikeanlaiset kasvit oikeille paikoille. Varjoisan kasvupaikan kasvit eivät sovi täysaurinkoon ja kaikki kasvit eivät välttämättä sovellu istutettaviksi ruukkuihin. Harvoin myös eteläisessä Suomessa viihtyvät lajikkeet viihtyvät pohjoisessa.





Luota asiantuntijaan


Hanki taimet puutarhalta, taimitarhalta tai puutarha-alan erikoisliikeestä. Siellä henkilökunta on yleensä alansa asiantuntijoita. Heiltä kannattaa mm. tiedustella millaiset kasvit juuri omaan pihaan sopisivat ja miten kasvit istutetaan? Tarvitseeko kasvin ympärille jotain suojusta talven tai keväauringon varalle? Saako kasvia leikata tai miten sitä ylipäätään kastellaan?

Meidän pihassa kasvit, jotka on ostettu puutarhoilta ja laadukkaista puutarha-alan liikkeistä ovat selviytyneet ja kasvaneet hyvin. Muutama kasvi, jonka olemme joutuneet uusimaan kasvin kuukahtamisen vuoksi, ovat juurikin olleet hankittuja sellaisista liikkeistä, jotka eivät ole varsinaisesti puutarha-alan asiantuntijoita. Tämä asia on todellakin opittu kantapään kautta ja nykyään suuntaamme aina samaan, laadukkaaseen puutarha-alan erikoisliikkeeseen, jos on tarkoitus tehdä istutushommia.

Satsaa laatuun


Vaikka puutarha-alan erikoismyymälöissä hinnat saattavat olla korkeammat ja paljousalennuksia ei juurikaan ole, siihen on syynsä. Kasvit ja taimet ovat paljon laadukkaampia niissä kuin myymälöissä, jotka myyvät kasveja kesäpihalle siksi, koska muutkin tekevät niin. Satsaa siis laatuun ja pulita muutama euro enemmän.




Matki muilta


Jos itsellä ei ole mitään ideaa, mikä voisi näyttää hyvältä tai olla muuten kiva, matki muilta! Pinterest, Instagram, mikä vain auki ja katsele miten muut ovat toteuttaneet kivoja pihajuttuja. Näin voit saada inspiraation ihan omanlaiseen juttuun tai tehdä samanlaisen kuin jollain muulla. Ja jos tuntuu, että toteutus tuntuu vaikealta, suuntaa kohti asiantuntevaa puutarha-myymälää ja kysy sieltä neuvoa :)


Terkuin,
Doris


13. toukokuuta 2019

#MeSynnytinToo, jopa kaksi kertaa!

Viime viikolla synnytyskeskustelu nousi otsikoihin, sillä somessa levisi kampanja #minämyössynnyttäjänä, jossa alunperin yli sata naista avautui karmeista synnytyskokemuksistaan.
Kampanjan ydinporukka, 10 äitiä, aloittivat kampanjan siksi, että halusivat nostaa esiin synnytyksessä kokemaansa huonoa kohtelua ja sitä, että jokaisella ihmisellä pitäisi olla itsemääräämisoikeus kehostaan, myös synnytyssalissa. Kampanjalla halutaan herätellä sekä hoitohenkilökuntaa että synnyttäjiä.

Tässä on minun tarinani. Tämä on minun kokemukseni synnytyksistä, väheksymättä kenenkään muun kokemuksia tai kohtelua. Jokaiseen synnytyskokemukseen heijastuu jokaisen aiemmat synnytys-ja raskauskokemukset, se tästä asiasta tekeekin niin henkilökohtaisen ja varmasti monesti vaikeastikin ymmärrettävän asian.




Mikä minulle oli tärkeintä synnytyksessä?


Suurin toiveeni oli, ettei vaan sattuisi mitään. Että minä ja vauva säilyttäisiin hengissä, eikä mitään suuria komplikaatioita tulisi. Kyseessä on maailman luonnollisin tapahtuma, mutta joskus siihen voidaan tarvita ammattitaitoisen henkilökunnan apua. Tällöin potilaan itsemäärämisoikeuteen on pakko puuttua. Luotin itseni terveydenhoitoalan ammattilaisten käsiin ja siihen, että he kyllä tietävät toimia, jos tarve vaatii. Luotin siihen, että he ovat nähneet satoja ellei tuhansia synnytyksiä ja saattaneet lapsia maailmaan. Vaikeissakin tilanteissa, jossa lapsella ja äidillä on molemmilla hengenvaara. Suomessa lapsi-ja äitikuolleisuus on synnytyksen yhteydessä siksi niin harvinaista, että täällä henkilökunta on koulutettu auttamaan myös vaativissa tilanteissa.


Jokaisella omat toiveet


Jokaisella synnyttäjällä on omat toiveet siitä, miten haluaisi oman synnytyksen menevän, mutta aina niitä toiveita ei voida syystä tai toisesta toteuttaa. Uskon, että varmasti tässäkin asiassa henkilökunta tekee parhaansa. Synnytysvalmennuksissa olisi ensisijaisen tärkeää kertoa, että vaikka menisit synnyttämään luomusynnytyksen kiilto silmissä, voi kipu yllättää ja joudut pyytämään kivunlievitystä. Ja tällaisessa tilanteessa jokaisen sitä tarvitsevan olisi sitä saatava, ellei siihen ole jotain erittäin painavaa syytä, miksi sitä ei voida antaa. Itse en esimerkiksi saanut toisessa synnytyksessäni epiduraalia, jonka olisin alunperin halunnut. Sitä ei vain ehditty antaa, kuten ei juuri mitään muutakaan kivunlievitystä ilokaasun lisäksi. Tämä oli ihan fine, ja synnytyksestä jäi eheyttävä ja hyvä kokemus, vaikkei toivettani voitukaan toteuttaa.

Se, missä varmasti olisi parantamisen varaa olisi juurikin se, että synnytysvalmennukseen panostettaisiin vieläkin enemmän. Ja myös siinä, että jos synnyttäjä kokee, ettei synnytys mennyt hänen toiveidensa mukaan tai jouduttiin tekemään jokin ratkaisu, missä synnyttäjän itsemääräämisoikeutta jouduttiin rajoittamaan, mutta se oli riskien minimoimiseksi välttämätöntä, hänen kanssaan käytäisiin asia perusteellisesti läpi heti synnytyksen jälkeen. Uskon, että näin monessa tapauksessa toimitaankin, mutta on varmasti myös tapauksia joissa ei. Ja suurin syy siihen varmasti on henkilökunnan välinpitämättömyyden sijaan resurssipula. Kenelläkään ei yksinkertaisesti ole aikaa tai varsinkaan tarpeeksi aikaa.




Luotin henkilökuntaan


Muistan omasta, esikoisen kohdalla olleesta synnytysvalmennuksesta sen, että siellä sanottiin, että jos episiotomia, eppari eli välilihanleikkaus joudutaan tekemään, siitä ei kannata kieltäytyä, sillä kätilö näkee silloin, että se on välttämätöntä. Että sitä ei tehtäisi ainakaan täällä Varsinais-Suomessa heppoisin perustein. Minulta kysymättä eppari tehtiin ja olin siitä silloin vähän järkyttynyt jälkikäteen. Mutta silti haluan tänäkin päivänä uskoa, että se tehtiin minun ja vauvan parhaaksi. Lähemmäs kaksi tuntia kestänyt ponnistusvaihe päättyi aika pian epparin teon jälkeen lapsen syntymään. Siinä vaiheessa se oli vain helpotus, ihan sama. Vaikka asiaa olisi siinä hetkessä minulta kysytty, olisin varmasti vastannut, että tehkää mitä vain että tämä tuska loppuu pian :D

Synnytyskokemus ja kokemus sitä hoitaneesta henkilökunnasta ovat niin moniulotteisia asioita. Esimerkiksi myös jokainen kätilö on ihminen, eli jokainen heistäkin on yhtä erilainen kuin jokainen synnyttäjä. Jokainen kätilö on tottunut toimimaan työssään tietyllä tavalla, tietyissä tilanteissa tietyllä tavalla, tuntemaan tietyllä tavalla. Ei heistä kukaan ole kone, joka tekee asian aina samoin. Mutta siihen, miten jokainen kätilö tai muu terveydenhuoltoalan ammattilainen toimii työssään, vaikuttaa varmasti myös se, millaisia tilanteita hän on kohdannut aiemmin työelämässään, millainen on hänen henkilökohtainen arvomaailmansa ja millaista koulutusta hän on saanut. Ihan vain sekin voi vaikuttaa työpäivään ja potilaan kohtaamiseen, mitä omassa henkilökohtaisessa elämässä työn ulkopuolella tapahtuu. Kuten kaikilla meillä! Se on valitettavaa, että näin voi käydä ja potilasta ei ehkä kaikesta huolimatta voida kohdata aina kuten pitäisi, mutta niin nyt vain valitettavasti joskus käy.


Kukaan ei ole ajatustenlukija


En tiedä vaikuttaako tähän henkilökunnan korkeaan luottoon se, että olen itsekin terveydenhuoltoalan ammattilainen ja ymmärrän, että tiettyjä toimenpiteitä on joskus pakko tehdä ja joskus hoitohenkilökunta tietää asiat paremmin ja näkee asian eri kantilta kuin potilas. Synnytyssairaaloissa tehdään tärkeää, vaativaa ja välillä stressaavaakin työtä. On tietysti hyvä, että asioita tuodaan julki ja niistä keskustellaan. Jokaisen pitäisi tuntea olonsa turvalliseksi kaikenlaisia hoitotoimenpiteitä tehdessä.

Olen myös itse kohdannut molempien synnytysteni kohdalla odottamattomia hoitotoimenpiteitä, jotka ovat myös olleet kivuliaita. Niissä tilanteissa olisin toivonut, että asioista oltaisiin varoitettu etukäteen. Ymmärrän, että kaikkea ei voida tehdä täysin kivuttomasti, mutta olisin halunnut varautua mahdolliseen kipuun. Ja esikoisen kohdalla olisin tarvinnut myös keskuteluapua äkillisesti käynnistetyn synnytyksen jälkeen heti, enkä 1,5 vuoden päästä. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Jos kokee, että on tullut kaltoinkohdelluksi, väärinymmärretyksi tai tilanteesta muuten vain jäi outo fiilis, kannattaa asiasta mainita heti. Minullakin olisi ollut helpompaa ja vauvaan olisi muodostunut hyvä kiintymyssuhde alusta alkaen, jos olisin jo heti synnytyssairaalassa tajunnut pyytää keskusteluapua. Ehkäpä tämä kampanja rohkaisee äitejä kertomaan kokemuksistaan avoimemmin. Ja kukaan meistä ihmisistä ei ole ajatustenlukija. Esimerkiksi kätilö ei voi tietää tehneensä potilaan mielestä jotain epämukavaa, jos hänelle ei mainita asiasta. Silloin siinä tilanteessa kätilö ja synnyttäjä voivat keskustella, miksi tehtiin ja miksei voitu toimia toisin. Kenellekään ei saisi tehdä ilman lupaa mitään, aina pitäisi olla mahdollisuus ilmaista mielipiteensä ja toiveensa. Mutta henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että potilaan ei voida antaa päättää kaikkea. Kai siinä tapauksessa voidaan siirtyä siihen, että jokainen synnyttäkööt kotonaan ilman apuvoimia?



Terkuin,
Doris

8. toukokuuta 2019

Äitienpäivän ajatuksia

Olen äiti kahdelle lapselle. Oikeastaan nimenikin on äiti, ainakin kotona. On suuri kunnia saada olla äiti pienelle pojalle ja pienelle tytölle, vaikka se välillä väsyttääkin. Ja rasittaa. Ja kiristaa hermoja. Ketuttaa, vihastuttaa. Äänikin kohoaa.





Ja joka kerta kun lapseni saavat minut hermoromahduksen partaalle tunnen huonoa omatuntoa siitä, että nuo pienet ihmiset voivat saada minut tuntemaan niin. Mutta eihän tunteilleen mitään voi.

Onneksi nuo pienet tuottavat elämään kuitenkin enemmän iloa. On hauskaa seurata heidän kasvuaan ja nauruaan. Se mikä ei ole niin hauskaa, on nähdä noissa pienissä omat huonot puolensa, jotka ovat tarran lailla tarttuneet myös noiden pienten ihmisten pintaan.

Sunnuntaina vietetään äitienpäivää. Eihän maailmassa olisi yhtään ihmistä ilman äitejä. Sitä on syytäkin juhlia. Hyvään äitiin ei ole vieläkään valmistettu muottia. Jokainen meistä on hyvä äiti ja äiti omalla tavallaan.

Onnea äidit ja sellaiseksi itsensä tuntevat <3
Doris

2. toukokuuta 2019

Työ ei ole vain työtä, vaihda rohkeasti alaa!

En ole luovuttajatyyppiä. Opiskellessani ensimmäistä korkeakoulututkintoani takaraivossa kaikui vaimea ääni, olisiko tämä sittenkään sitä, mitä elämältäni todella haluan? Koska kouluun olin päässyt, en voinut lopettaa sitä kesken. Se olisi ollut kohdallani iso epäonnistuminen. Ja en edes uskalla ajatella, mitä vanhempani olisivat ajatelleet, jos olisin lopettanut koulun ja alkanut maalailla vain päivät Kallion yksiössäni.

Ala oli mielenkiintoinen ja työelämään päästyä vielä mielenkiintoisempi. Toisaalta työssä oli tarpeeksi haastetta, mutta ilman jatkokoulutusta huomasin olevani 27-vuotiaana urani huipulla. Pohdin vaihtoehtoja, mutta en oikein keksinyt, mikä olisi se ammatti, joka olisi samaanaikaan mielekästä, muttei tuntuisi niin työltä. Tai ei noin voi sanoa, mutta joka olisi kivaa ja tuntuisi omalta jutulta, ja tuntuisi siltä, että tekee merkityksellistä työtä.

Aloitin äitiyslomalla 2016 kirjoittamaan tätä blogia, tapasin oikeita, mielenkiintoisia ihmisiä, annoin elämän viedä. Ja samalla hiljaa toivoin, että en enää palaisi äitiyslomalta koskaan entiseen työhöni. Ainakaan vakituisesti, eläkepäiviin asti. 






Unelmat on tehty toteutettaviksi?


Kadehdin aina ihmisiä, jotka pyrkivät kohti unelmiaan. Osa ystävistäni matkusti ympäri maailmaa, osa taas opiskeli kouluissa, jonne oli vaikea päästä, mutta he olivat onnistuneet. Ajattelin, ettei minusta ole siihen, kyllä ystäväni pystyvät tuohon, mutta en minä. Kerran nousin ajatusleikissäni sille tasolle, että miksi minä en voisi olla se onnistuja? Miksi minä en pyrkisi kohti unelmiani? Mikä on suurin syy, miksi en vaihtaisi alaa? 

Syitä oli kaksi. Se, että pelkäsin, että ala, jonka olin vihdoin tajunnut olevani se minun juttuni, olisi saavuttamattomissa. Että haaveilisin siitä, ja päätä seinään lyöden hakisin kouluun kerta toisensa jälkeen, vuosia kuluisi ja lopulta joutuisin häntä koipien välissä palaamaan lähtöpisteeseen, sillä koulupaikka ei auennut. Toinen syy olivat vanhempani. Kotona oli opetettu, että näin, näin ja näin elämä menee ja kun on ammatti, siitä tehdään eläkevirka. Ja on hullua lähteä semmoisesta työstä, joka on vakituinen ja palkalla tulee toimeen. 


30 vuoden työura samassa työssä on nykyään harvinaista


Nykypäivän työelämän luonne on muuttunut. On paljon osa-aikaisuuksia, määräaikaisuuksia, yt-neuvotteluja, harvoin on enää tarjolla eläkevirkoja. Ihmiset opiskelevat useita ammatteja ja on hyödyllistä, jos osaa vähän sitä sun tätä. 

Jos 30-vuotiaana tuntuu siltä, että oma ammatti tökkii, kunnianhimoa riittää ja aina vähän harmittaa lähteä aamulla töihin, ehkä asialle kannattaa tehdä jotain? Asiathan eivät itsestään muutu. Ja parhaimmillaan seuraavat 30-40 vuotta vielä samaa työtä, niin ei varmasti suupielet sinä aikana käänny yhtään enempää ylöspäin noiden seuraavien vuosikymmenten työaamuina. 

Monesti ihmiset miettivät etenkin perheellisinä sitä, että rahatilanne ei anna periksi opiskella uutta ammattia. Opiskeluaika kestää muutaman vuoden, ja aikuiskoulutuslinjat vielä vähemmän. Entä jos uudesta työstä saisi enemmän palkkaa kuin nykyisestä, jolla voisi kompensoida opiskeluvuosien tiukan rahatilanteen tulevaisuudessa? Ja ratkaiseeko raha todella kaikkea? Jos vaihtaa työpaikkaa tai alaa, mutta palkka on pienempi, onko se sen arvoista? Minun mielestäni on. Mieluumin menisin työhön, joka tuntuisi omalta ja kivalta, vaikka palkka olisi pienempi kuin painaisin päivät työtä, joka ei tuntuisi mielekkäältä. Vietämme työn parissa kuitenkin eniten hereilläoloajasta, joten mielestäni on tärkeää, että työ on sellaista jossa viihtyy. Ja ikä on maailman huonoin peruste alan tai työpaikan vaihtoon oleva este. Koskaan ei ole liian vanha tehdäkseen jotain tai vaihtamaan suuntaa elämässään.

Rohkea hyppy kannatti


Päätin, hakea kouluun, jonne tiesin olevan vaikea päästä. Mutta otin siihen sellaisen asenteen, että haen vain tämän yhden kerran ja aion päästä sisään. Teen kaikkeni, että onnistun siinä ja lakkaan harmittelemasta surkeaa kohtaloani väärästä uravalinnasta. Ei se mene niin, että jos 20-vuotiaana olet halunnut olla parturi-kampaaja, miksi et voisi haluta 40-vuotiaana olla rakennusinsinööri? Ihmiset muuttuu, elämä muuttuu, työn luonne muuttuu.

En ole katunut alan vaihtoa päivääkään. Ja toivottavasti en kadukaan. En ole katunut rohkeaa hyppyäni tuntemattomaan. Rahassa emme todellakaan kylve, mutta valmistuminen koittaa toivottavasti jo ensi vuonna. Aika on mennyt todella nopeasti ja sitten myös minä toivottavasti saan työpaikan ja alan tienata tähän perheeseen. Olen siis 32-vuotias kun valmistun uuteen ammattiin. Ja jossain kohtaa alan vaihtoa miettiessäni ajattelin olevani liian vanha siihen! Onneksi joku järjen ääni huusi päässäni, että tee se! 


Terkuin,
Doris

23. huhtikuuta 2019

Ihanan helppo ja raikas Mangojuustokakku!

Kokeilin tehdä Mangojuustokakkua, johon ei tulisi lainkaan lisättyä soketia. Toki sokerin voi reseptiin lisätä, jos siltä tuntuu, mutta maistuvaa siitä tulee ilmankin. Tämä kakku on myös täysin maidoton, nam!




Mangojuustokakku


Pohja:
200 g Digestive-keksejä
100g leivontamargariinia

Täyte:
5 liivatelehteä
1prk (250ml) kauravispiä 
250g Alpro Mango-soijajugurttia (more fruit, no added sugar)
1 tölkki (410/235g) persikan puolikkaita mehussa 
1 prk (150g) Yosa Oat Spread kauralevitettä
2rkl vettä
(1dl ruokosokeria halutessasi lisää makeutta)

Kiille:
2 prk Mangopilttiä
3 liivatelehteä
2 rkl vettä

Laita irtopohjavuoan pohjalle pohjan kokoinen pala leivinpaperia. Voit myös suojata irtopohjavuoan sisäreunat reunakalvolla, jolloin kakun ulkopinnasta tulee siistimpi. 

Murskaa keksit ja sulata margariini. Yhdistä ne ja painele seos kakun pohjaksi irtopohjavuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin hetkeksi, että pohja saa kovettua.
Laita täytteen liivatteet kylmään veteen likoamaan. Vispaa kauravispi kuohkeaksi. 
Soseuta persikan puolikkaat eri kulhossa sauvasekoittimella, lisää soseeseen Yosa kauralevite, Alpron mangojugurtti ja sekoita tasaiseksi. Jos haluat laittaa maketukseksi ruokosokeria, lisää se tässä vaiheessa seokseen. 

Purista käsin liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois. Kuumenna 2rkl vettä mikrossa mukissa kiehuvaksi ja lisää liivatelehdet kuumaan veteen. Sekoita hyvin ja lisää liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen äsken tekemääsi mangoseokseen. Lisää tämän jälkeen seokseen vielä kauravispivaahto ja sekoita hyvin. Kaada seos irtopohjavuokaan alussa tekemäsi keksipohjan päälle.

Anna hyytyä yön yli tai 3-4 tuntia jääkaapissa. Valmista sen jälkeen kiille. Laita kiilteeseen tulevat liivatelehdet likoamaan taas kylmään veteen n.10 minuutin ajaksi. Kaada kaksi lasten mangopilttiä kulhoon. Sekoita 2 rkl vettä mikrossa mukissa kiehuvaksi. Sekoita liivatelehdet kuumaan veteen. Kaada liivateseos ohuena nauhana mangososeen joukkoon koko ajan hyvin sekoittaen. Sitten valuta mango-liivateseos hyytyneen kakun pinnalle. Laita jääkaappiin vielä 2 tunniksi jähmettymään. 

Ennen tarjoilua irrota kakku varovasti irtopohjavuoasta. Koristele haluamallasi tavalla. Nauti, sillä tätä kakkua voi hyvällä omallatunnolla syödä vähän isomman palan :)



Terkuin,
Doris




15. huhtikuuta 2019

Antakaa lapsille kasvurauha!

Olen kamppaillut painoon liittyvien asioiden kanssa koko elämäni, jo alle kouluikäisestä lähtien. Olin silloin vähä pyöreä, mutten mitenkään huomattavan ylipainoinen. Minua kiusattiin, jonka vuoksi jouduin mm. lopettamaan päiväkodin kesken ja neuvolassa kasvukäyriä tuijotettiin niin, että jouduin ravitsemusneuvontaan. Muistan edelleen, miltä huoneessa näytti ja millaisen esitteen sain sieltä mukaani. Esitteessä seikkaili Ropsu-peikko.

Painontarkkailu jatkui alakoulussa. Siellä oli terveydenhoitajana ylipainoinen nainen, joka jakeli lapsille ohjeita siitä, miltä täytyisi näyttää. Edelleen harmittaa, etten sanonut hänelle mitään vastaan, kun hän kerran moitti minua siitä, etten kävele joka päivä kouluun, sillä isäni oli kotona ja hän kyyditsi minua usein kouluun, etenkin talvisin. Terveydenhoitaja kertoi, että hänen oma lapsensa kävelee joka päivä kouluun useita kilometrejä, ja minun olisi ehdottomasti kiellettävä isääni kyyditsemästä minua kouluun. Siinä ei tainnut äidillä ja tyttärellä olla aivan samat harrastukset. Tai sitten tyttären koulumatkojen kävelyyn löytyi syy painokäyrästä. No, oli miten oli, tässä on kaksi esimerkkiä siitä, että aikuisten pitäisi kohdella lapsia lempeästi.




Lapsi tajuaa enemmän kuin aikuiset olettaa


En halua omille lapsilleni samaa taakkaa, jota minä olen kantanut läpi elämäni. En halua, että he ajattelevat liikaa kehoaan tai sitä miltä näyttävät. Joka tilanteessa, jokaisessa hetkessä ja kohtaamisessa. Haluaisin, että he voivat olla omia itsejään. Heidän ei tarvitse kuulla kenenkään suusta sanoja läski, ylipainoinen, lihava, pömppömaha, pyöreä, pullea, vähän ylimääräistä tai laihdutus. Ei lasten tarvitse miettiä tuollaisia asioita. Se on aikuisten tehtävä miettiä, mutta osata pitää suunsa kiinni lasten lähettyvillä. Eikä kyllä kenenkään aikuisenkaan tarvitsisi miettiä koko ajan painoaan, mutta tarkoitin tällä sitä, että aikuiset voivat miettiä lasten ruokavaliota sellaiseksi, että paino ei karkaa käsistä ilman, että lapsen tarvitsee kuulla olevansa lihava.

Mielestäni kouluterveydenhoitajan ei kuulu ripittää lasta ylipainosta, sillä syy siihen löytyy useimmiten vanhemmista. Lapsen ei myöskään pitäisi joutua itse muutaman vuoden ikäisenä keskusteluun, jossa aikuiset keskustelevat hänen painostaan, ulkonäöstään ja ruokailutottumuksistaan. Eikö tällaisia keskusteluja todella voida käydä vain aikuisten kesken? Ja jos on tarvetta, tehdään muutokset ruokavalioon ja liikuntatottumuksiin vähin äänin, ilman, että niistä tehdään numeroa lapsen kuullen? Lapsi on vielä haavoittuvainen ja joka ikinen asia vaikuttaa hänen minäkuvaansa ja itsetuntoonsa. Millä oikeudella hänet laitetaan kuuntelemaan aikuisten välistä keskustelua, jossa häntä arvostellaan? Kuinka moni aikuinen suostuisi tuohon tilanteeseen? Joo istu vaan tohon Maire niin me tässä nyt keskustellaan Simon ja Riitan kanssa siitä, miten sä olet lihonut viime aikoina ja miksi et oo kävellyt töihin? Hei haloo, ei kukaan!

Älä tee lapsestasi kiusaajaa


Tässä maailmassa on ihan liikaa paineita nykyään muutenkin. Ja kaikenlaiset ulkonäköpaineet tulevat yhä aiemmin lasten maailmaan median ja kavereiden kautta. Ja lapset ovat julmia toisilleen. Heidän suusta varmasti jokainen joka ei sovi muottiin, saa kuulla kunniansa. Mutta lapset ovat lapsia, joita kasvattavat aikuiset. Mistä joku lapsi oppii haukkumaan toista läskiksi? Lapsi oppii mallista. Jos lapsi kuulee aikuisten kommentoivan aina toisten ihmisten painoa ja ulkonäköä, lapsi oppii, että se on ok. Ja hän pahimmillaan oppii myös sen, että on ok kertoa oma mielipiteensä toisen ihmisen ulkonäöstä tälle toiselle ihmiselle. Jos kuulee lapsen haukkuvan toista ja näkee, että se loukkaa toista, voi kysyä lapselta, miltä itsestäsi tuntuisi, jos joku sanoisi sinulle noin? Kenenkään ulkomuoto ei kuulu toisille, varsinkaan sen kommentointi. Usein ylipainoiset aikuiset tietävät se ihan ilman, että siitä tarvitsee mainita, sillä peili on keksitty ja ylipainoisen lapsen tilannetta ylipainon kommentoiminen ääneen ei varmasti edesauta millään tavalla.

Miten lapsi, joka pitää aikuista auktoriteettina, osaa puolustautua? En minäkään osannut, vaikka edelleen 25 vuoden jälkeen muistan ilkeän terveydenhoitajan sanat. Olisit pitänyt mölyt mahassasi ja soittanut vanhemmilleni minun poistuttua huoneesta. Olisit antanut minulle kasvurauhan. Toivottavasti lapsistasi tuli normaalipainoisia ja annoit edes omille lapsillesi kasvurauhan.


Terkuin,
Doris

9. huhtikuuta 2019

Pikkulasten vanhemmat eron partaalla

Rakastuttiin, oltiin kahdestaan, oli ihanaa, oli aikaa ja aikaa todellakin vain toisillemme. Haaveiltiin perheestä, lapsia syntyi ja yhteinen aika loppui. Molemmat tahoillaan töissä, töiden jälkeen ehkä yhteinen päivällinen, toinen lähtee harrastuksiina ja kun hän saapuu, tehdään lastenhoidossa läpsystä vaihto. Sitten on jo niin myöhä, että on nukkumaanmenoaika. Uni on tärkeää ja tätä tärkeää uniaikaa on turha tuhlata mihinkään parisuhdehempeilyyn, että jaksetaan painaa läpi taas huominen.

Ja silloin jos ei nukuta, harrasteta tai tehdä kotitöitä, riidellään. Usein riidat johtuvat väsymyksestä, turhautumisesta tai näkemyseroista. No okei, on arki joskus ihan kivaakin, mutta useimmiten jostain asiasta saadaan kärhämään aikaiseksi.

Viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen sama kaava toistuu. Sitä pidempään, mitä enemmän uusia lapsia syntyy. Yhteistä aikaa ei ole, eikä enää oikein muistetakaan, miksi toisen kanssa ollaan. Saattaa alkaa tuntua siltä, että pärjäähän tässä arjessa yksinkin. Toinen aikuinen arjessa on vain rasite, joka joko koko ajan neuvoo lastenhoidossa tai jota on neuvottava.





Ottakaa aikaa toisillenne ja puhukaa


Tärkeintä olisi löytää yhteistä aikaa. Aikaa ilman lapsia. Elää kuten ennen. Edes joskus harvoin, mutta silti säännöllisesti. Muistaa, miksi sen toisen kanssa on ja mitä hänessä rakastaa? Pariskunnan suurin haave rakkauden huumassa oli hankkia yhteinen perhe, mutta nyt tuo toteutunut unelma uhkaa rikkoa kaiken. Kaiken sen rakkauden niiden kahden välillä. Miksi sen annetaan tapahtua niin helposti? Miksi parisuhdetta ei jakseta hoitaa? Ja lopulta havahdutaan siihen, että vuosia on mennyt kinastellessa kotitöistä ja selviytyessä stressin keskellä. Tai siihen, että vanhempien laatuaika lasten mentyä nukkumaan on ollut sitä, että molemmat kalastelevat tykkäyksiä somessa, vaikka se, keneltä niitä tykkäyksiä pitäisi eniten kalastella, makaa siinä vieressä.

Lapsethan eivät tunnetusti aiheuta pariskunnan eroa, mutta valitettavan usein avioerotilastojen kärjessä keikkuvat pikkulapsiperheet. Tuskin se asetelma ihan vahinko on. Luulenkin, että nuo syyttömät lapset ovat monenkin avioeron syy. Tai ei ne lapset, vaan se, millaiseksi lapset sen arjen tekevät: haastavammaksi, ja monille lopulta sietämättömäksi.

Kyllä kahden aikuisen ihmisen on helppo olla kahdestaan, mutta pienten lasten kanssa elämä ei missään määrin ole helppoa. Välillä kun ei kuule kotona edes omia ajatuksiaan, saatika mitään, mitä puoliso yrittää sanoa. Parempi olla vain hiljaa. Vaikka ei kannattaisi. Kannattaisi puhua kaikesta: siitä miltä sinusta tuntuu, miltä minusta tuntuu, mikä mieltä painaa ja miten ylipäätään menee? Toisen ajatusten lukeminen ja itsestäänselvänäpitäminen ovat varmoja askeleita kohti karikkoa. Niistä seuraa vain väärinkäsityksiä ja riitoja, vihaa, ärtymystä ja katkeruutta.






Onko ero todella ainoa ratkaisu?


Ero on iso päätös. Luulen, että omalle kohdalleni sattuessa viimeistään muuttopäivänä heittäytyisin kodin pihalle parkumaan, etten haluakaan tätä! Vaikka ainahan se ei ole itsestä kiinni, jos puoliso haluaa. Plaah, uusien asuntojen etsintä, päätös siitä, kenellä lapset on milloinkin, talon myynti, omaisuuden jakaminen, lainojen ja vakuutusten selvittely, sukunimen vaihto ja mitä näitä nyt on. Ihan hirveä homma! Entä jos elämä tasaantuisikin sitten, kun lapset ovat vähän isompia? Jos vain tietoisesti laittaisi parisuhteen pikkulapsiajaksi nukkuvaan puolueeseen ja tekisi sopimuksen, että vedetään muutama vuosi nyt vain vanhemmuutta täysillä? Ei tehtäisi hätiköityä päätöstä erosta, joka saattaa tuntua järkevältä ja ainoalta ratkaisulta univajeen pehmentämissä aivoissa. Entä jos myöhemmin tajuaakin, että luovutti liian helpolla, oliko tilanne todella eron arvoinen? Sitten sitä ei koskaa saa tietää, olisiko se perhe, mistä sen rakkaan kanssa aikoinaan haaveili, ollutkin yhteinen pysyvä unelma ja elämä? Ja harvoin se elämä varmasti helpommaksi muuttu eron tultua, jos kuviossa on vielä mukana uusia puolisoita, heidän lapsiaan ja exiään. Sen sopan keittämiseen vasta vaaditaankin suurtalouskokin taitoja.



Terkuin,
Doris

3. huhtikuuta 2019

Hei, me jaettiin vanhempainvapaa!

Usein vanhempainvapaan käyttää perheen äiti, mutta vanhempainvapaan voi myös jakaa molempien vanhempien kesken. Meille oli selvää, että kun toinen lapsi syntyy, isi jää jossain kohtaa hänen kanssaan kotiin. Osittain siksi, että minä saan jatkaa opiskeluja ja osittain siksi, että isi saa vähän huilia työelämästä.

Rahallisestihan tuo vanhempainvapaan jakaminen ei ole kovinkaan kannattavaa, sillä isän jäädessä kotiin, äiti ei saa mitään tuloja. Paitsi siinä tapauksessa, jos äiti menee itse siksi ajaksi töihin. Isän vanhempainvapaan tuki määräytyy hänen palkkansa perusteella. Tiukillehan vanhempainvapaan jakaminen meidänkin talouden veti, mutta kaikkea ei voi mitata rahassa. Tilaisuus siihen, että molemmat vanhemmat saavat viettää kahdenkeskistä aikaa vauvan kanssa, on ainutlaatuinen.




"Elämän parasta aikaa"


Niinhän sitä usein sanotaan, että vanhempainvapaalla olo on elämän parasta aikaa. Saa tutustua uuteen perheenjäseneen kunnolla sekä tehdä käytännössä mitä huvittaa, kun ei ole velvollisuutta olla työpaikalla joka aamu klo 9. 

Nyt, kun kahden kuukauden vanhempainvapaa on mieheltäni päättynyt, hän luonnehtii vanhempainvapaalla oloa näin:

"Voin kyllä suositella ihan jokaiselle, jolla tähän on mahdollisuus. En nyt sinänsä tiedä, oliko tämä elämän parasta aikaa, mutta ainakin toivottu irtiotto työelämästä. Ei tässä mitään vikaakaan ollut, päinvastoin. Ja opin myös tuntemaan tyttäreni paremmin. Tyttäreni oppi esimerkiksi ryömimään tuona aikana, joten oli mahtavaa seurata hänen kehitystään päivittäin.

Olisin mielelläni viettänyt vielä pidemmän vanhempainvapaan, mutta jonkun kai tässä on tienattavakin :) Onneksi on vielä muutama viikko isyysvapaata tulevaisuuden varalle jäljellä. Ja jos vanhempainvapaaseen varautuu taloudellisesti vähän etukäteen, ei esimerkiksi tällainen kahden kuukauden poissaolo työelämästä vielä taloutta kaada. Lapset ovat vain kerran pieniä, joten tilaisuus kyllä kannattaa käyttää hyväkseen, jos siihen on pienintäkään mahdollisuutta. Myös monet muut tuoreet isät meidän työpaikalla ovat päätyneet jakamaan vanhempainvapaan puolisonsa kanssa"

Miten voit jättää vauvan jo nyt hoitoon?


Aloin opiskella syksyllä 2017 ja samana syksynä tulin myös raskaaksi. Vauva syntyi kesällä 2018. Haluan valmistua koulusta mahdollisimman nopeasti, joten olin valmis jättämään vauvan puolen vuoden ikäisenä hoitoon isälleen. Hän on kuitenkin lapsen toinen vanhempi ja osaa hoitaa tätä varmasti yhtä hyvin kuin minä. Vanhempainvapaan jakaminen oli meidän tilanteessa todella järkevää, sillä minä en menettänyt opintotukikuukausiani, joita on vielä muutama jäljellä, sillä pystyin opiskelemaan parin kuukauden ajan intensiivisesti ilmoittautumatta päätoimiseksi opiskelijaksi. Oli mahtavaa, että tällaiseen järjestelyyn oli mahdollisuus. Olisi ollut kamalaa, jos minä olisin joutunut olemaan poissa koulusta vuoden vain siksi, että kenenkään muun oloa vauvan kanssa ei olisi tuettu. Vanhempainvapaan jakaminen on kyllä todella hieno juttu!

Monet ovat kysyneet, miten ihmeessä voin jättää vauvan jo nyt hoitoon ja mennä itse kouluun? Aluksi se tuntuikin hurjalta ajatukselta, sillä meille oli tytön kanssa kehittynyt niin tiivis suhde. Mutta lopulta se olikin aika vapauttavaa! Sain viettää perhe-elämää mutta samalla myös opiskelija-elämää, tehdä omia juttuja ja ajatella muutakin kuin päiväunirytmiä. 

Nyt jatkan taas vauvan kanssa kotonaoloa viisi kuukautta ja aion ottaa tästä ajasta kaiken irti <3


Terkuin,
Doris