4. kesäkuuta 2018

Lapsi päiväkotiin vaikka toinen vanhempi on kotona. Itsekästä vai ei?

Äitiyslomani alkaa heinäkuussa. Esikoisemme on ollut päiväkodissa pian vuoden. Uusi vauva syntyy, mutta olemme tehneet päätöksen, että esikoinen jää osa-aikaisesti päiväkotiin, vaikka minä jään pian täysipäiväisesti kotiin. Moni voi ajatella tämän olevan itsekästä ja epäreilua esikoista kohtaan, mutta minä koen toisin.

Lapsi viihtyy päiväkodissa


Esikoisemme nauttii päiväkodin virikkeistä ja kavereista todella paljon. Hän jää sinne aina hyväntuulisena ja itkuisia aamuja on tämän päiväkotivuoden aikana ollut kolme. Hän kyselee viikonloppuaamuisinkin, joko lähdetään tarhaan? Koen, että olisi epäreilua ottaa hänet yhtäkkiä pois päiväkodista lähes virikkeettömään kotiin, jossa minulla äitinä ei olisi edes aikaa leikkiä hänen kanssaan, sillä uusi vauva saattaa viedä paljonkin omaa aikaani ja jaksamistani. Esikoisemme turhautuisi tilanteesta varmasti täysin ja päivät olisivat yhtä kiukkua. Hän on onnellisempi, jos hän saa viettää muutaman päivän viikosta päiväkodissa.





Subjektiivinen päivähoito-oikeus


Esikoinen saa olla päiväkodissa toisen vanhemman ollessa kotona maksimissaan 20 tuntia viikossa. Vanhemmat voivat itse valita, onko lapsi päiväkodissa muutaman tunnin joka päivä vai muutamana päivänä viikosta lähes täyden päivän. Me valitsimme niin, että lapsi on päivähoidossa kolmena päivänä viikossa lähes täydet päivät, että hän ehtii syödä siellä aamupalan, lounaan ja välipalan, ehtii leikkiä ja nukkua vielä päiväunetkin. Viikonpäivistä saimme esittää toiveen päiväkotiin, mutta he lopulta päättävät, milloin heillä on vähiten lapsia hoidossa, niin silloin he ottavat mieluumin enemmän myös osa-aikaisia hoidettavia. Päiviksi valikoituivat tiistai, torstai ja perjantai. Torstaita toivoin, koska se on päiväkodissamme retkipäivä ja pikkumiehemme on oikea retkeilyfani! Esitin myös toiveen maanantaista tai perjantaista, ettei viikonlopusta tule kahden lapsen kanssa nelipäiväistä.

Äiti saa levätä


Vielä ei voi tietää, millainen vauva meille syntyy, mutta entä jos hän ei nuku öisin tai on superitkuinen? Siinä tilanteessa äidin voimat ovat aika lopussa ja on pakko saada ladata myös itseään välillä. Jos isompi lapsi ei olisi muutamana päivänä viikosta päiväkodissa eikä pahimmassa tapauksessa nukkuisi enää päiväunia, milloin äiti saisi levätä? Nyt isomman lapsen ollessa päiväkodissa äidillä on pieni mahdollisuus päiväuniin tai rauhalliseen kahvihetkeen silloin, jos vauva nukkuu.

Jos lapsi ei koskaan olisi ollut päiväkodissa?


Nyt kun lapsi on ollut päiväkodissa lähes vuoden ja siellä on omat kaverit sekä tutut aikuiset, on paikka hänelle myös tutun turvallinen. Tilanteessa, jossa lapsi olisi ollut kotona vanhemman kanssa kaikki vuodet ennen kuin pikkusisarus syntyy, en laittaisi esikoista päiväkotiin. Tällöin pelkäisin sitä, että esikoinen kokisi itsensä hylätyksi, kun äiti viettääkin päivät kotona uuden vauvan kanssa ja hänet siirretäisiin kotoa pois tuntemattomien ihmisten sekaan. Se tuntuisi epäreilulta ja luulen, että esikoisemme ei sellaisessa muutenkin suurten muutosten tilanteessa sopeutuisi päiväkotiin yhtä hyvin kuin nyt on käynyt, kun kaikki vauva-aikaiset kaveritkin aloittivat silloin vuosi sitten päiväkodin samaan aikaan. 


Terkuin,
Doris

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti