Älä lopu vauvavuosi!

Meidän vauva on jo pian 9 kuukautta, enää kolme kuukautta vauvavuotta jäljellä. Eiiii! Miksi aika menee niin nopeasti? En halua että vauvavuosi loppuu!

En voi uskoa, että tuo olen minä, joka näin kirjoittaa. Esikoisen kohdalla vauvavuosi tuntui valovuodelta ja nyt tämän toisen kohdalla se on mennyt supernopeaa. En halua, että pieni vauvani kasvaa isoksi näin pian, haluaisin hänen olevan äidin pieni nyytti pidempään.

Ei juurikaan muistoja edellisestä vauvavuodesta

Suoraan sanottuna en muista, millainen, nyt jo 3-vuotias esikoisemme oli vuoden ikäisenä. Vain pari videota muistona, ei muuta. Tuntuu kuin hän olisi aina ollut kävelevä ja höpöttävä pikkupoika. Pelkään jo nyt, etten muista parin vuoden päästä tämän pikkupimun vauva-ajasta mitään. En mitään mille hän näytti, miltä hän tuoksui ja miten hän ilmeili söpösti. Joka päivä katselen häntä huokaillen ja nuuhkien vauvan tuoksua johonkin talteen, muistoihin.

Jotkut toivovat, että vauvavuosi loppuisi pian ja kaikki vauva-aikaan liittyvä pyyhkiytyisi mielestä, niin rankkaa se on. Niin minäkin toivoin esikoisen kohdalla, ehkä en siksi muistakaan siitä juuri mitään. Kehoni jotenkin suojelee minua niiltä muistoilta, en tiedä. Se oli jotain niin kamalaa, mitä en halua muistaa. Toisaalta sääli, mutta näin se on, sitä aikaa ei saa enää takaisin. Nyt pikkusisarus on ollut sen verran helppo ja tyytyväinen vauva, ettei vauvavuosi ole muutamia vähempiunisia öitä lukuunottamatta tuntunut mitenkään raskaalta, joten voisin jatkaa tätä vielä pidempään. Jos saisin takeen siitä, että seuraava vauva olisi yhtä helppo kuin tämä nykyinen niin voisin ehkä harkita kolmatta lasta. Vitsi vitsi. Ei nyt sentään liiotella :D

Toisen kanssa rennommin

Ehkä tämä toisen vauvavuoden helppous johtuu siitä, että tällä pyörällä ollaan opeteltu ajamaan jo aiemmin. Kaikki on tuttua eikä oikeastaan mikään ole uutta. Ja jotenkin tähän toiseen lapseen osaa suhtautua paljon rennommin. En koko ajan ajattele, että miksi se ei nyt jo konttaa, onko jokin vialla? Ja kun on myös isompi lapsi hoidettavana, vauvaan ja hänestä murehtimiseen ei ehdi keskittyä samalla tavalla kuin silloin, kun lapsia oli vasta yksi.

Juuri eräänä päivänä mieheni kanssa nauroimme, kun mieheni poisti nenäfridalla räkää vauvamme nenästä, että miten pelkäsimmekään esikoisen kohdalla käyttää tuota nenäimuria, kun pelkäsimme, että hänen aivot tulevat imun mukana ulos :D Ja montaa muuta typerää tuoreiden vanhempien paniikinaihetta ollaan tässä toisen vauvan vauvavuonna muisteltu. Onneksi ostaan ottaa jo tämän uuden toisen lapsen kanssa jo vähän rennommin, vaikkei meitä nyt vieläkään voi maailman rennoimmiksi vanhemmiksi kutsua  :)



Terkuin,
Doris