23. maaliskuuta 2017

Vauvan oireilu johtuikin maitoallergiasta

Meidän pikkuherran vartaloa alkoi verhota kolmen kuukauden ikäisestä lähtien ihottuma. Välillä se muuttui niin pahaksi, että taipeet olivat verillä ja vaatteen kuidut tarttuneet niihin kiinni. Vauva oli öisin itkuinen, raapi itseään ja kutina piti hänet hereillä. Vauva vaikutti myös tyytymättömältä kaikkeen, mutta me tietysti tuoreina vanhempina ajattelimme, että vauvojen kuuluu itkeä ja kitistä kaikesta. Neuvolastakin epäiltiin vain masuvaivoja ja suositeltiin Cuplatonia, vaikka se meidän vanhempien mielestä vain lisäsi itkuisuutta.




Onneksi neuvolalääkäri oli sitä mieltä, että vauva vaikuttaa liian tyytymättömältä ikäisekseen ja ihokin on epätavallisen huonossa kunnossa. Meidän vanhempien luulema seurankipeys oli lääkärin mukaan vain vauvan keino unohtaa kipunsa. Minä vain lauloin päivät pieniä sammakoita ja yritin pitää pojan hiljaisena, aina kun lopetin, vaikerrus alkoi. Mistä ihmeestä olisimme voineet ymmärtää, että kyse on jostain muusta kuin narri ja kuningas leikistä? Lääkäri teki meille lähetteen Tyksin lasten allergiapolille.

Juhannusviikolla Tyksissä tehtiin maitoaltistus. Olimme ominpäin siirtyneet jo aiemmin maidottomaan korvikkeeseen, kun Tyksistä soitettiin muutamaa päivää ennen altistusta, että maitoa sisältävä korvike on saatava pois käytöstä, että iho rauhoittuu ennen altistusta. Iho alkoi rauhoittua, kun maidoton korvike tuli käyttöön. Osastolla tehty altistus ei tuottanut toivottua reaktiota ja jouduimme jatkamaan altistusta kotona sekä dokumentoimaan kuvin mahdollista reaktiota. Tämä aiheutti ristiriitaisia tunteita. En olisi halunnut lähteä kotiin leikkimään maidolla allergisen reaktion toivossa, mutta toisaalta olin hyvilläni jos kyseessä ei olisikaan maitoallergia. Mutta sitten tietysti aloin miettiä, jos kyseessä ei olisi maitoallergia niin mikä sitten, jostainhan pojan oireiluun oli löydettävä syy? Iho alkoi oireilla parin päivän päästä, lääkärin soittoaika sattui juuri sopivasti ja pikkuherra sai diagnoosiksi maitoallergian.

Saimme maidon korvikkeeksi apteekista reseptillä hankittavan Nutrilon Pepti - erikoiskorvikkeen sekä rasvoja, rasvoja ja rasvoja. Olihan ihossa myös selkeää atopiaa allergisen reaktion lisäksi. Iho rauhoittui ja meidän oli uskottava, että kyse todella on maitoallergiasta. Tämä tietysti olisi voinut olla arvattavissa, onhan meillä molemmilla vanhemmilla jonkin verran allergiataustaa.

Nyt tuosta diagnoosista on vähän yli puoli vuotta ja ensimmäisen ikävuoden kontrollikäynti allergian tiimoilta takana päin. Jatkoimme hetken erikoiskorvikkeella ja otimme ruokavalioon kokeiluun kauramaidon. Kauramaito maistui ja ei aiheuttanut lapselle oireita, joten saimme korvattua erikoiskorvikkeen kokonaan kauramaidolla. Tulevana kesänä voimme varovasti kokeilla hapanmaitotuotteita tai uunikypsää maitoa esimerkiksi makaronilaatikon seassa. Luvassa taas siis kotona toteutettava maitoaltistus.

Lääkärin mukaan suurella osalla maitoallergia poistuu vuoden, kahden, kolmen kuluttua. Joillakin ei koskaan. Toivottavasti pikkuherra ei kuulu siihen porukkaan. Maitoallergia aiheuttaa tietysti lisäkuormitusta arkeemme. Perheen yhteiset ruoat on tehtävä ilman maitotuotteita, jogurtin sijaan taapero saa välipalaksi kaurajogurttia ja juustoa ei voi käyttää sormiruokailun harjoitteluun. Jos allergia osoittautuukin pahaksi, äitiä stressaa päiväkodissa ja kyläpaikoissa tapahtuva ruokailu. Pieni lapsi ei tietenkään osaa kertoa ja katsoa, missä maitoa on ja missä ei. Se on vain hyväksyttävä, mutta silti pidän salaa varpaita ristissä, että saamme jossain vaiheessa maitoallergiasta puhtaat paperit.



Terkuin,
Doris

4 kommenttia:

  1. Meillä kaks maitoallergista, molemmilla alkoi helpottaa kaks vuotiaana:) Mutta vielä isot annokset useasti päivässä laittaa mahan sekasin. Mutta kuitenkin kestää hyvin pieniä määriä, eikä tarvitse enään varoa tai sanoa vieraille että olisi maitoallergiaa.

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että maitoallergiasta tosiaan voi parantua :) Sitä täällä kovasti toivotaan, ettei tartteis varoa ja varoitella muita maitoallergiasta..

    VastaaPoista
  3. meillä kaikilla kolmella on ollut/ on maitoallergia joka oli tosi paha. kahdella vanhemmalla se poistunut ja nyt riittää laktoositon. Tosin
    keskimmäisellä todettiin juuri keliakia ja laktoositon jatkuu. Tytöt olivat noin neljän vuoden paremmalla puolella kun maidoton saatiin pois. nuorimmalla joka nyt kolme ja rapiat on edelleen maidoton niin että sietää jo juustoa mutta sitäkin jos paljon syö tulee vatsavaivoja ja yö menee itkuun. odotellaan että myös hänellä lähtisi se kokonaan pois. nyt on miettiminen kun pitää olla gluteeniton ja maidoton ruokavalio meillä. tarkkana saa olla. ei nämä kivoja ole mutta kaikkeen tottuu. Ja kaupat onneksi tarjoavat jo monenmoista. Tsemppiä teille kokeiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta! Joo, kaikkeen tottuu, itsekin allergisena olen koko elämäni joutunut varomaan vähän kaikkea, mutta jotenkin tuo maito on niin suuri juttu, kun sitä on melkein joka paikassa. Teillä on kanssa riittänyt maitoallergiaa, jos kolmella ollut! Onneksi se on teillä mennyt jo melkein pois, toivotaan, että meilläkin menee :)

      Poista