21. maaliskuuta 2017

Kevät tulee, oletko valmis? Voita lippu Kevätmessuille!

Aurinko alkaa lämmittää, linnut palaavat etelästä ja räystäistä tippuu pisaroita. Luonto heräilee talven jälkeen ja ihmisenkin mieli alkaa lisääntyneen valon vuoksi hieman piristyä. Kevät saapuu ja sen kyllä tuntee!

Viime viikonlopun aurinkoisia tunnelmia iltapäiväkävelyltä


Me omakotitaloasujina odotamme kevättä aika malttamattomina. Kun lumet sulavat lopullisesti, pääsemme rakentamaan pihasta taas hieman valmiimpaa. Tänä keväänä on tarkoitus tehdä ainakin viime vuonna aloitetut istutusalueet viimeistellyiksi, rakentaa hiekkalaatikko taaperolle sekä hankkia lisää havukasveja muutamaan paikkaan tontille. Emme vielä ole varmoja, mitä kasveja haluamme ja miten ne tontille asettelemme. Moni muukin asia keskeneräisen pihan kohdalla on vielä auki.

Huhtikuun toisena viikonloppuna 6-9.4.2017 järjestetään Helsingin Messukeskuksessa Kevätmessut. Messuilla järjestetään samaan aikaan monta tapahtumaa: Oma Mökki, Oma Koti, Sisusta!, Kevätpuutarha ja Lähiruoka & Luomu. Itseäni näistä kiinnostaa Oma Mökkiä lukuunottamatta kaikki ja odotan innolla, että pääsen hakemaan ideoita ja inspiraatiota niin kodin sisä- kuin ulkopuolellekin.

Sinulla on nyt mahdollisuus voittaa lippu Kevätmessuille! Lippu oikeuttaa yhteen kertakäyntiin messuilla ja sillä pääsee kaikkiin yllämainittuihin samanaikasesti järjestettäviin tapahtumiin. Sain arvottavaksi kaksi lippua, arvon ne kahdelle eri henkilölle eli arvonnassa on kaksi voittajaa :) Kommentoi alle, mikä Kevätmessujen tapahtumista kiinnostaa eniten? Muista laittaa myös sähköpostiosoitteesi, sillä liput ovat sähköisessä muodossa.

Julkaisen voittajat tämän postauksen kommenttikentässä sekä laitan heille itselleen tietysti sähköpostia. Aikaa osallistua arvontaan on keskiviikkoon 29.3.2017 klo. 24.00 asti.
Onnea arvontaan!

Ps. Seuraathan Unelmalandiaa jo Facebookissa Unelmalandia sekä Instagramissa @unelmalandia


Kevätterkuin,
Doris

19 kommenttia:

  1. Vinkit mökille ja puutarhan hoitoon :) tanja.lintunen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  2. Kevätpuutarha kiinnostaa toki eniten, mutta kaikki muukin kuulostaa oikein houkuttelevalta! :)
    joku.varpuslintu[ät]gmail[piste]com

    VastaaPoista
  3. Kevätpuutarha
    evetu@hotmail.fi

    VastaaPoista
  4. Meillä iso piha. Joten kevätpuutarha.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  5. Meillä on rakennusprojektin jälkeen piha täysin myllätty. Nyt olisi hyvä hetki mennä kevätmessujen Puutarhaosastolle hakemaan ideoita ja sipuleita.diana.queendee@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Sisusta! kiinnostaa kaikkein eniten =). Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Vinkit parvekkeelle kiinnostaa. :) maria_kauppi@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Kaikki kiinnostavat!
    Kristiina

    Oonjustiina@ gmail.com

    VastaaPoista
  9. Kevätpuutarha sekä sisustus kiinnostavat.
    Marianposti ät wippies.com

    VastaaPoista
  10. Puutarhan uudet tuulet kiinnostavat.
    mari.marjamaki2016@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Kaikki kiinnostaa, mutta ehkä eniten Oma Mökki. jannikab@suomi24.fi

    VastaaPoista
  12. Vinkit parvekkeelle
    ida.kojo@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Erityisesti puutarhajutut kiinnostavat :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Parvekeviljelyyn haen ideoita.
    wonderwhy (at) netti.fi

    VastaaPoista
  15. En ole ikinä käynyt kyseisillä messuilla. Nyt kun muutto ja kesä lähenee, kiinnostelee kaikki messujen aiheet! lillivirblogi@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Muutettiin viimekesänä ensimmäiseen omakotitaloomme. Olen kiinnostunut puutarhanhoidosta ja haaveena olisi oma kasvihuone. Kevätpuutarha kiinnostaa, vaikkakin kaikki kuullostaa niin mielenkiintoiselta! mira.lehtinen90@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Puutarha on kiinnostavin ja vinkit terassille. minsyt@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Messuilla tuntuu olevan monenlaista mielenkiintoista ja inspiroivaa asiaa tulossa

    VastaaPoista
  19. Hei kaikki! Ja kiitos arvontaan osallistumisesta <3
    Netin True Random Number Generation arpoi voittajiksi Idan ja Anonyymin sähköpostilla jannikab@suomi24.fi. Voittajille lähtee liput sähköpostiin :)

    VastaaPoista