24. tammikuuta 2017

Vauvan kanssa ulkomaille — 5 vinkkiä Dubaihin

Silloin kun raskaustesti näytti plussaa, ja vaikka lapsi oli hyvinkin toivottu, haikailimme usein sitä, että matkailu on varmasti meidän osalta vuosiksi ohi. Luulimme, että pienen lapsen kanssa ei voi lähteä mihinkään. Ja jos lähtee, loma olisi varmasti oikea painajainen. Matkakuume kasvoi, lapsi kasvoi ja huomasimme kotimaassa matkaillessamme, että tyyppihän on ihan yhteistyökykyinen matkailija. Uskalsimme siis varata matkan ja näin jälkeenpäin ajateltuna epäröinti siitä, pärjääkö lapsen kanssa ulkomailla, oli turhaa. Pieni lapsi on tyytyväinen vähään: kunhan on ruokaa, riitävästi unta ja syli, johon käpertyä, ei maalla ole hänelle väliä.

Dubai oli unelmakohde matkustaa vauvan kanssa. Meillä oli mukana matkarattaissa istuva 11 kk ikäinen pikkuherra, joten sen perusteella kokosin muutaman vinkin pienen lapsen kanssa Dubaihin matkustaville. Lennoista, jotka kestivät n. 6 tuntia suuntaansa, en osaa oikein vinkata mitään. Parasta varmasti olisi saada lapsi nukkumaan lennon ajaksi, mutta meillä juuri kävelemään opetteleva tehopakkaus ei juurikaan malttanut nukkua, joten ongelmia loman aikana hän tuotti meille ainoastaan lentokoneessa.




Matkusta metrolla taksin sijaan


Taksit ovat Dubaissa halpoja, mutta jos metrolinja kulkee yhtään lähellä majoituspaikkaa, suosi metroa. Meidän hotelli sijaitsi metrolinjan varrella ja kuljimme metrolla joka päivä. Taksin kanssa liikkumisessa meitä mietitytti myös Dubain hurja liikenne ilman vauvalle olevaa turvaistuinta. Hotellin sijainnin vuoksi metro tuntui myös helpommalta vaihtoehdolta käyttää kuin taksi.

Metrolla matkustaminen oli myös halpaa, hissit toimivat ja kulku rattaiden kanssa oli muutenkin esteetöntä. Metrolla pääsi kätevästi lentokentälle ja ostoskeskuksiin. Jos metron siisteys mietityttää, ei hätää. Metro sekä asemat ovat siistejä ja lattiat kiiltää niin, että niiltä voisi vaikka syödä. Aivan eri meininki siis kuin Suomessa. 

Metrossa on ns. "yleisluokka", jossa on eritelty lasten ja naisten osasto miesten osastosta sekä yksi vaunu, joka on Gold Class. Siellä kaikki ikään tai sukupuoleen katsomatta saavat matkustaa samassa vaunussa. Gold Class oli myös rattaiden kanssa matkustavalle tilavampi, siellä matkusti vähemmän ihmisiä kuin "yleisvaunuissa", joten ei tarvinnut ahtautua rattaiden kanssa keskelle tungosta ja aina sai istumapaikan. Gold Classista löytyi myös hylly matkalaukkujen kuljetukseen.

Gold Classin lippu oli puolet kalliimpi kuin "yleisluokan". Gold Class löytyy myös Tramista, jommasta kummasta päästä kulkuvälinettä. Lipun hinta riippui kuljettavasta matkasta, meidän yleisimmin kulkema 5-7 aseman väli maksoi 6 AED eli n.1,5 €. Lippu täytyy Tramissa muistaa leimata siihen mennessä ja sieltä poistuessa. Kuten myös metrossa, mutta sen alueelta ei pääse portista ulos leimaamatta.

Me ostimme automaatista Gold Class kortit, joihin latasimme aina rahaa matkoja varten, joko käteisellä tai luottokortilla. Vaihtoehtoina olisi ollut myös esimerkiksi viikon voimassa oleva kortti sekä yksittäiset matkaliput ilman korttia.




Tuuletus ostoskeskuksissa


Dubain ostoskeskukset ovat todella tehokkaasti ilmastoituja ja siellä tulee helposti vilu niin isolle kuin pienelle matkaajalle. Varaa siis ostoskeskusten kiertelyyn päälle pitkähihaisia vaatteita perheenjäsenille ja viltti tai huivi vauvalle peitoksi.





Älä epäröi mennä lapsen kanssa ravintolaan


Jokaisessa kahvilassa ja ravintolassa, jossa kävimme, henkilökunta oli superlapsiystävällistä. Lapselle tultiin heti juttelemaan ja silittelemään poskea. Joissakin paikoissa lapsi jopa lähti tarjoilijan toimesta rattaista hänen syliinsä viihdytettäväksi, että vanhemmat saivat syödä tilaamansa ruoat rauhassa. Ihanaa palvelua! Kiireetöntä ja lapsirakasta. Aivan päinvastaita kuin Suomessa.





Muista adapteri


Jotta puhelimet, tabletit ja muut sähkölaitteesi saavat virtaa, varaa matkaan adapteri. Dubaissa sähköverkko on 220v ja heidän ja meidän pistokkeen väliin vaaditaan sinne sopiva välikappale. Adaptereja saa ostettua myös paikan päältä.





Välty tuttipullojen pesulta muovipussitaktiikalla


Jos vauva syö vielä tuttipullosta, niiden peseminen olosuhteissa, joissa ei ole keittiötä, voi olla haastavaa. Meillä oli mukana 6 tuttipulloa ja nokkamuki. Olimme laittaneet korvikejauheet valmiiksi annoksiksi pakastepusseihin Suomessa, pussi laitettiin tuttipullon sisään, nesteeksi kaadettiin pullovettä ja sitten kierrettiin tuttiosa kiinni niin, että pussin reunat jäävät käännetyksi ulkopuolelle. Näin tuttipullosta syötettäessä pestäväksi jäi ainoastaan tuttiosa ja sitä ympäröivä muovikierre. Itse tuttipullo jäi puhtaaksi.

Osien pesun hoidin ison muovipussin sisällä lavuaarin päällä, tiskiaineella ja vedenkeittimellä haaleaksi keitetyllä vedellä. Lopuksi vielä huuhtelin osat kuumalla, keitetyllä vedellä. Vaikka Dubain hanavesi on juomakelpoista, käytin sitä keitettynä ainoastaan tuttipullojen pesuun. Muuten koko perhe joimme reissun ajan pullovettä, hanavesi nimittäin maistui vähän hassulta. AINUlla on myös myynnissä kertakäyttötuttipullopakkaus, joka toimi samalla periaatteella kuin meidän DIY-kertakäyttötuttipullo-taktiikka, jos haluaa käyttää valmiiksi suunniteltua versiota.




Terkuin,
Doris





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti