6. tammikuuta 2017

6 vinkkiä vauva-arkeen

Ihan pian pikkuherra täyttää vuoden. Aloin pohtia, mitä kaikkea arkea helpottavaa olen tämän matkan aikana oppinut, ja millä keinoilla arjen mahdollisia stressitekijöitä voi yrittää vähentää.

Kun uusi, avuton ihminen muuttaa taloon kaikki on uutta ja selvimmätkin asiat aiheuttavat epäröintiä. Osaanko tehdä kaiken oikein? Miksi ajattelin noin? Sanoinko pahasti, ymmärtääkö vauva sen? Kuuntelinko vääriä neuvoja? Miksi en saa aikaiseksi siivota niin usein kuin haluaisin? Kysymysten ja pohdintojen lista on ollut vauvavuoden aikana loputon. Listasin tähän muutaman asian, jotka tekevät ainakin meidän perheen arjesta helpompaa.




Ruokaa ei voi koskaan olla liikaa


Onkohan vauvalle tarpeeksi ruokaa mukana kun poistun hänen kanssaan kotoa? Tämän kysymyksen olen lausunut ääneen kymmeniä kertoja. Vastaus on AINA ei. Jos epäröin, otan mukaan vielä extrannoksen. Kotoa poistuessa on parempi olla ylivarustautunut kuin stressaantua siitä, riittääköhän ruoka nyt varmasti, jos kauppaa ei ole lähettyvillä.

Isommille vaatteille tulee varmasti käyttöä jossain vaiheessa


Lastenvaateosastolla huomaan edelleen usein pohtivani, otanko pienemmän vai isomman koon? Totuus on, että lapset kasvavat yllättävän nopeasti. Jos vaate ei tule samana päivänä käyttöön, olen oppinut sen, että yksi koko isompi on aina parempi valinta. Vaate saattaa myös kutistua pesussa ja isompaakaan kokoa ei välttämättä tule käytettyä kauaa. Hyvä ratkaisu, etenkin bodyostoksilla, tähän pulmaan on tuplanepparit haaraosassa, joka mahdollistaa vaatteen käytön pidemmän aikaa.

Lääkärikäynti ei ole koskaan turha


Lapsen sairastelu ei ole kivaa. Jos muutenkin lapsesta tulee kannettua huolta koko ajan, niin hänen sairastaessaan sitä kantaa satakertaisesti. Tämänkin asian varmasti oppii kantapään kautta, mutta vannon, etten enää viivytä lapsen viemistä lääkäriin. Jos minulle tulee tunne siitä, että nyt on mentävä, niin mennään sitten mieluumin vaikka turhaan kuin aivan liian myöhään. Ihan vaikka vain oman mielenrauhan vuoksi. Viime itsenäisyyspäivän vietto päivystyksessä sai minut miettimään, miksi en vienyt lasta lääkäriin edellisenä päivänä vaikka selvät merkit olivat sillon jo ilmassa?

Syö kun voit


Omasta syömisestä huolehtiminen ja ruoan terveellisyys ovat välillä hakusessa. Haluaisin syödä terveellisemmin, säännöllisemmin ja monipuolisemmin. Mutta aina ei vaan voi. Usein ajattelen, että teen itselleni ruokaa kun saan lapsen nukkumaan. Joko nukuttaminen menee taisteluksi ja oma ruokailu unohtuu tai sitten kun on vihdoin aikaa syödä, on niin kaamea nälkä, että nappaa sitä mitä ensiksi saa käsiinsä suunnitellun vihersmoothien teon sijaan. Syö siis silloin kun voit, äläkä odota sopivaa hetkeä. Luulen, että tämä asia vähän helpottuu kun lapsi alkaa syödä muun perheen kanssa samaa ruokaa. Hän syö itsenäisemmin ja yhtäaikaa muun perheen kanssa.




Älä stressaa tulevista öistä


Vielä muutama kuukausi sitten illan tullen aloin stressaamaan tulevasta yöstä. Rakastan nukkumista, mutta se on harvinaista herkkua tällä hetkellä. Kyllä, meillä nukutaan toisinaan kellon ympäri heräämättä, mutta siihen ei saa tuudittautua, että seuraavasta yöstä tulee samanlainen. On pitänyt pikkuhiljaa opetella siihen, että huonompia öitä tulee välillä väkisinkin ja se on vain hyväksyttävä. Huonommat yöt jaksaa sillä ajatuksella, että kyllä jonain yönä taas koko perhe nukkuu paremmin. Huonon yön jälkeen aamulla iso kuppi kahvia, niin elämän hymyilee taas :)

Jos mahdollista, perusta oma tukiryhmä


Ehkä kuitenkin paras arjen vinkki on äitikavereiden kanssa perustettu WhatsApp-ryhmä. Sieltä voi kysyä mitä tahansa, milloin tahansa. Sinne voi hehkuttaa arjen onnistumisia, valittaa tylsyyttään tai avautua mieltä painavista asioista. Ja lähes aina joku kahdeksasta äitikaverista on puhelimen äärellä ja vastaa jotain, tsemppaa tai rauhoittelee.


Tästä voit lukea muiden Kaksplussan bloggaajien vinkkejä sujuvampaan arkeen


Doris


4 kommenttia:

  1. Hyviä pointteja! Toi syöminen tuppaa mullakin olemaan välillä ongelma. Yhtäkkiä huomaan, että kello on kaksi, enkä ole syönyt kuin aamupalan :D Nyt pyrinkin pitämään huolen, että pakkasessa on valmiita annoksia, joita voin syödä lounaaksi. Helppoa ja nopeaa eikä päikkäriaika mene ruokaa valmistaessa ;)
    -Nea/In the little cottage (en saa lisättyä linkkiä jostain syystä)

    VastaaPoista
  2. Valmiit annokset on hyviä! Itsekin olen joskus muistanut pakastaa itselleni osan ruuasta annosrasioihin tulevia päiviä varten :)

    VastaaPoista