30. syyskuuta 2016

Perjantai on täällä!

Viikonloppu kotona, rauhassa, mutta kuitenkin täynnä suunnitelmia. Perheen kesken rentoa oleilua eikä kiire mihinkään. Luksusta ja aika parasta, sillä usein meidän viikonloput on buukattu täyteen jo useita viikkoja eteenpäin. Ei sekään tietysti huono juttu ole, että meidän seura näyttää muillekin kelpaavan :)




Perjantain kunniaksi vierailimme tänä viikonloppuna olevilla Turun Kirjamessuilla. Käytiin kuuntelemassa mm. Pekka Hyysaloa sekä ihmettelemässsä myynnissä olevaa kirjatarjontaa. Näin eräällä naisella kädessä suuren Muumi kirjajoulukalenterin ja totesin miehelleni, että samanlainen on löydyttävä jostain meillekin kotiin viemiseksi. Ja en tietysti voinut kysyä naiselta, että mistä ostit ton? Se hyöty suomalaisesta ujoudesta oli, että tulipahan kierrettyä kirjamessualue perinpohjaisesti.

Joulukalenterin idea on ihana! Tykkään kaikista vähän erilaisista joulukalentereista. Värityksestä pieni miinus, sillä musta-valkoinen olisi ollut enemmän makuuni, mutta onneksi kalenterin voi pitää kaapissa aina edellisestä luukun avauksesta seuraavaan. Ajattelin, että kalenteri tulee meillä käyttöön vasta joulukuussa 2017. Luulen, että siitä on silloin vajaa 2- vuotiaalle pikkuherralle enemmän iloa kuin nyt.




Samalla lipulla pääsi myös parhaillaan meneillään oleville Turun Ruoka- ja Viinimessuille. Sieltä muutaman juustomaistiaisen lisäksi löytyi kotiin viemiseksi söpöihin paperipusseihin kerättyjä fudgeja ja parmesanin makuisia perunalastuja. Viinit ja oluet jäivät valitettavasti tällä kertaa maistelematta, koska olimme messuilla koko perheen voimin.




Alkuillasta istutaan takkatulen ääressä ja nautitaan messutuliaisia. Lauantaiaamuna saa toivottavasti makoilla sängyssä pitkään ja juoda aamukahvin rauhassa.



Mukavaa viikonloppua,
Doris

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti