4. syyskuuta 2016

Illanistujaisten kylmäsavulohipiirakka



Perinteistä voitaikinaan leivottua kananmunalla ja riisillä höystettyä lohipiirakkaa olen joulupöytään pari kertaa tehnyt. Illanistujaisiin suolaiseksi piirakaksi on usein valikoitunut tonnikala- tai kinkkupiirakka. Nyt ylitin itseni ja tein kylmäsavuolohesta piirakan. Voin vannoa, ettei jäänyt ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi, oli nimittäin sen verran maukasta ja mieskin kehui sitä tasapainoiseksi kokonaisuudeksi :)

Tällä kertaa tein pyöreän piirakan valmistaikinasta laiskuuden ja pienen kiireen vuoksi. Ja reseptin täytteeseen kehittelin itse.


Kylmäsavulohipiirakka


1 pkt valmista piirastaikinaa pakasteesta
1 sipuli
3 dl kylmäsavulohta
2,5 dl juustonmakuista ruokakermaa
150 g Emmental-juustoraastetta
2 kananmunaa
½ dl tuoretta tilliä
mustapippuria

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Painele piiraspohja vuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa n. 8 minuuttia. Pilko sipuli ja murusta lohi samaan kulhoon. Kaada ne esipaistetun pohjan päälle ja painele kädellä hieman "tiiviimmäksi". Laita kulhoon ruokakerma, munat, mustapippuri, juustoraaste ja tilli. Sekoita tasaiseksi massaksi. Kaada seos sipulin ja lohen päälle. Paista uunissa n. 30 minuuttia.


Terkuin,
Doris

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti