8. elokuuta 2016

Toinen hääpäivä

Hääpäivänä on ihanaa muistella omaa päiväänsä morsiamena. Toissa kesänä 8.8 juhlittiin meidän tuoretta avioliittoa. Sää ja hääjuhla olivat täydelliset. Kaikki rakkaat juhlimassa meitä ja me itse oltiin nuoria ja kauniita :) Enempää ei olisi voinut hääpäivältään toivoa. Paitsi sitä, että olisipa juhlat jatkuneet monta päivää ja saisi palata takaisin siihen päivään ja kokea sen uudelleen.



Kaksi vuotta on nyt takana niin myötä- kuin vastamäessäkin. Onneksi taival on ollut enemmän myötämäkinen ja sen aikana on tapahtunut paljon. Ollaan rakennutettu omakotitalo, vaihdettu kotikaupunkia, matkustettu maailmalla ja meistä on tullut pikkuherran myötä myös perhe. Ollaan stressattu luonteillemme tyypillisesti välillä aivan turhista asioista ja huomattu, että kyllä kaikki aina järjestyy, tavalla tai toisella. Ollaan täten myös opittu toisistamme ja elämästä aika paljon. Kaikki tämä on ollut kahdelta avioliittovuodelta kiitettävä anti.

Seuraavana kesänä saan onneksi kokea häähuuman taas hieman lähempää kaason ominaisuudessa. Tämä on kunnia ja todellinen ilo päästä auttamaan siinä, että ystävän hääpäivä olisi yhtä ihana kuin omani oli. Onhan tuleva morsian osallinen siihen, että oma päiväni kesällä 2014 oli onnistunut, sillä hän oli tuolloin toinen kaasoistani, joten olen pienoisen palveluksen velkaa :)




Tulevia onnellisia vuosia päin astellen ja skumppalasia kohottaen,
Doris

Kuvat Ania Padzik

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti