Hei, hei lokakuu, en jää kaipaamaan!

Marraskuu saa minun puolesta tulla. Kunhan aika menisi vain eteenpäin. Lokakuuta en jää tästä vuodesta kaipaamaan sitten yhtään, enkä muitakaaan tämän syksyn kuukausia. Syksy on ollut henkisesti rankka, sillä mieheni pitkäaikainen sairastelu ja sen tuoma epävarmuus ja alakulo ovat vaikuttaneet koko perheen arkeen.

Terveys on kyllä sellainen asia, jota ei oikeastaan osaa arvostaa, ennen kuin sen menettää. Sitä ei tajuakaan, kuinka moneen asiaan yhden perheenjäsenen sairastuminen vaikuttaakaan. Se on raskasta aikaa itse sairastajalle, mutta samalla myös ympärillä oleville ihmisille. Sitten kun tuohon kuvioon kuuluu vielä lapsi, jonka elämä pitää samalla yrittää pitää normaalina, vakaana ja noh, arkisena, ilman mitää suuria heilahteluja, niin kyllä siinä voimia kysytään.

Kuulostaa dramaattiselta, mutta tämä syksy on näyttänyt sen, että kyllä sitä eniten toivoo kuin mitään, että pysyy terveenä. Jotta ei liian salaperäiseksi menisi, niin miehelläni on siis kurkunpään tulehduksen jälkeen tulleen äänihuulitulehduksen aiheuttama toispuoleinen äänihuulihalvaus. Puhetyöläiselle aika kova pala etten sanoisi. Ja perheelle myös, sillä taudin kuvaan olellisesti kuuluu täydellinen puhumattomuus. Sitä jatkui yhdessä vaiheessa monta viikkoa. Kävimme keskustelua paperin, kynän ja whatsappin välityksellä. Kuulostaa yksinkertaiselta ja helpolta, mutta sitä se ei ole. Kommunikaatio on tärkeä arkipäiväinen itsestäänselvä asia, jonka puuttuminen tuo mutkia matkaan. Ihan jo pelkkä kaupassa käynti tai muu asia on hankalaa, kun et voi soittaa toiselle kotiin, että mitä jääkaapista puuttuu, jos olet unohtanut itse katsoa. Puhumattomuuden lisäksi syksyyn on mahtunut useita lääkärikäyntejä, hampaiden kiristelyä, pettymyksiä, epävarmuutta, surua, kyyneleitä ja tunnemyrskyjä. Ja tiedättekö, mikä on ollut huomionarvoista ja jopa huolestuttavaa hoitohenkilökunnan toiminnassa näiden kuukausien aikana? Kukaan ei ole missään vaiheessa kysynyt mieheltäni, että kuinka hän voi tai mitä hän tekee kaiket päivät, kun hän ei voi puhekiellon vuoksi tavata ystäviään, urheilla tai edes jutella puhelimessa kenenkään kanssa? Ihminen jätetään aivan yksin neljän seinän sisään odottamaan ihmeparantumista.

Huoh. Nyt näkyy valoa jo vähän tunnelin päässä. Totaalinen puhekielto loppui pari viikkoa sitten. Mutta silti kommunikointimme kotona on vähäistä ja tuosta taudista paraneminen kestää kauan. Joten tällä hetekllä vain toivon, että aika kuluu mahdollisimman nopeasti. Menisi syksy, tulisi joulu. Antaisi vähän valoa ja iloa tämän synkän syksyn jälkeen.


Terkuin,
Doris

Lapsen syntymä voi jättää särön mieleen

Varmasti jokainen lapsen saanut nainen kokee elämässään valtavan tunnemyrskyn ja ajatusten kirjon. Toisille lapsen saanti ei aiheuta mitään heilahteluja tunneviisarissa, korkeintaan suunnattomia ilon ja onnen tunteita. Toiset taas kokevat häpeää ajatuksista, joita vastasyntynyt vauva ja muuttunut elämäntilanne herättää, toiset kokevat ahdistusta ja riittämättömyyden tunteita. Toisille tulee babyblues ja mieli on maassa. Toiset haluavat pitää nämä ajatukset omana tietonaan, koska kukaan muu ei varmasti ymmärtäisi tai kokisi samoin. Totuus kuitenkin on, että ihan varmasti moni ymmärtää ja kokee samoja epämiellyttäviä tunteita, vaikka niistä ei puhutakaan tuttaville ääneen yhtä herkästi, kuin vauvan tuomasta onnesta. Tämä on ehkä myös äitien pieni vaiettu salaisuus olla näistä tunteista hiljaa ja ajatella, että kaikki muutkin naiset ovat vuosisatoja tästä selvinneet mukisematta, miksi en minä?

Lapsen saanti on silti yksilöllinen kokemus, eikä sen tuomiin tunteisiin ja ajatuksiin voi millään tavoin etukäteen varautua. Toiset kokevat asiat voimakkaammin kuin toiset, ja mieli voi haavoittua herkemmin, vaikka kuinka yrittäisi ajatella synnytystä ja raskausaikaa positiivisesti. Synnytyksestä palautuminen voi henkisesti kestää jopa kaksi vuotta, se on pitkä aika, jos koko ajan tuntuu siltä, että jokin prosessissa jäi vaivaamaan mieltä.

Aika on viimein varattu. Tämän ajan varaamista olen odottanut, mutta kynnys sen varaamiseen itse on ollut liian suuri, sillä mitään hätää ei ole. Menen juttelemaan lähes kaksi vuotta sitten olleesta raskaudesta ja myöhemmin tapahtuneesta synnytyksestä psykologin kanssa. Syy siihen on se, että kaikki, mitä ensimmäisen lapseni saantiin, odotusaikaan, synnytykseen ja sen "jälkipyykkiin" liittyy, pyörii edelleen mielessäni lähes päivittäin. Ei häiritsevästi, mutta pyörii kuitenkin. Neuvolan täti ehdotti, jos haluaisin mennä purkamaan tuntojani vielä ammattilaisen kanssa? Hän näki sen minun kohdallani tarpeelliseksi ja otin ehdotuksen epäröimättä vastaan. Vaikka nyt olen itse toipunut menneestä raskausajasta ja synnytyksestä henkisesti hyvin, neuvolan täti oli sitä mieltä, että traumaattinen äidiksi tulon kokemus on hyvä käydä läpi ja jutella se vielä kerran halki, alusta loppuun. Olen myös itse sitä mieltä ja olinkin jo kauan salaa toivonut, että joku taho tarjoaisi minulle keskusteluaikaa ammattiauttajan kanssa, sillä tykkään puhua, puida ja analysoida asioita, ja uskon, että keskusteluavusta on pelkkää hyötyä. Ensimmäinen traumaattinen raskaus- ja synnytyskokemus voi varjostaa myös mahdollisia tulevia raskauksia. Vaikka asiat eivät nyt enää painasikaan mieltä tai huolestuttaisi, keho kyllä muistaa ne edellisellä kerralla koetut ikävät tunteet seuraavalla kerralla.

Miten tähän tilanteeseen sitten päädyttiin, että niinkin luonnollisen asian käsittelyyn kuin lapsen syntymä joku tarvitsee psykologin apua? Raskausaikani oli todella vaikea. Keskusteltuani monen lapsen saaneen ystäväni kanssa, olen ymmärtänyt sen olleen selvästi keskimääräistä vaikeampi. Kärsin raskauden ensimetreiltä asti usean kuukauden kestäneestä voimakkaasta pahoinvoinnista, joka vaikutti arkeeni välillä niin, etten voinut käydä töissä, pestä hampaita, syödä, nukkua, lukea, tai mitään muutakaan. Makasin pimeässä huoneessa ja ainoa asia, mitä pystyin välillä syömään, olivat kirpeät karkit. Kun siitä viimein päästiin, muutaman viikon jälkeen alkoivat liitoskivut, joiden vuoksi jäin raskauden viimeisen kolmanneksen ajaksi sairauslomalle. Tuona kolmena kuukautena en juurikaan pystynyt kävelemään, istumaan, nukkumaan tai jälleen, mitään muutakaan. Tuskallisia kuukausia, jolloin piti pitää itsensä kipujen kanssa kasassa vauvan hyvinvointia ajatellen.

Näiden raskaiden kuukausien jälkeen koitti raskauden kaikkein raskain vaihe: synnytys! Raskausajasta uupuneena jouduin vauvan ison kokoepäilyn vuoksi n. 2 viikkoa ennen laskettua aikaa käynnistykseen. Joka myöhemmin osoittautui hieman vääräksi arvioksi ja käynnistys ei olisi välttämättä ollut tarpeellista. Siitä viimeistään tulivat traumat kaikkea kohtaan, mitä lapsen saantiin liittyy. Kroppa pakotettiin johonkin, johon se ei ollut vielä valmis. Oma pääni ei ollut yhtään mukana ja oikeastaan kaikki, mitä synnytyksen kohdalla tapahtui tuntui hieman väkivallalta, vaikka en osaa sitä sen enempää kuvailla. Mutta tiedän vain, että luonnolle tapahtui jotain vasten sen tahtoa ja se sai minut voimaan henkisesti pahoin. Vaikka synnytystä ei varmasti itse pysty läheskään aina kontrolloimaan, uskon, että käynnistetyn synnytyksen kontrollointi on vielä vaikeampaa, sillä keho ei ole vielä synnytykseen valmis ja naisen omat hormonit eivät ole mukana auttamassa tätä prosessia eteenpäin. Tämä tietenkin on vain oma kokemukseni ja muunlaista synnytyskokemusta, kuin käynnistetty, minulla ei ole. Fyysinen kipu, joka sekin jatkui vielä viikkoja sen jälkeen kun olin tuonut vauvan kotiin, tuntui epäreilulta. Olin juuri kärsinyt yhdeksän kuukautta, saanut vaikeuksien kautta vauvan syliini ja silti paha olo jatkui. Toiset lähtevät synnytyksen jälkeisenä viikkona lenkille. Minä en. Vielä kolme viikkoa synnytyksen jälkeen pystyin kävelemään hädin tuskin kotikatumme päähän eikä ollut lainkaan varmaa, pääsenkö sieltä omin avuin takaisin kotiovelle.

Edelleen nähdessäni jotain raskauteen tai synnytykseen liittyvää, kylmät väreet menevät kehoni lävitse. Raskaana olevat naiset saavat minussa aikaan säälin tunteita, sillä mielikuvat tuosta olotilasta palaavat heti. En osaa sanoa kumpi raskaudessa oli pahempaa, itse raskaus vai synnytys. Ne eivät todellakaan olleet elämäni ihaninta aikaa, niinkuin monille naisille on, vaan kaikki oli kaikinpuolin kamalaa. Se oli jotain mistä yritti selviytyä kunnialla valittamatta, koska oli pakko, sillä olinhan itse itseni siihen tilaan halunnut asettaa. Ajattelin myös, että raskaana ollessa kokonaisvaltainen epämukavuus ja kipu vain kuuluvat asiaan. Tiettyyn pisteeseen asti kuuluukin, mutta mahdollisella seuraavalla raskauskerralla osaan varmasti kuunnella itseäni vielä herkemmin. Toivottavasti nyt psykologin kanssa käytävien keskustelujen avulla minulla on jatkossa työkalut, joilla hallita kipua ja ikäviä tuntemuksia, jotka keho tulee muistamaan ensimmäisen raskauden ajoilta mahdollisen uuden raskauden kohdalla.



Terkuin,
Doris

Muutosta kotiin 3D-paneeliseinällä

Meillä on ollut jo siitä asti, kun muutimme taloomme, tavoitteena tehdä käytävän päässä kalpeana seisovana seinälle jotain. Mietinnässä tuolle paikalle on ollut saunapaneeli valkoisena ja vaaleanharmaana, koko seinän kokoinen valokuvatapetti omasta valokuvasta, joku muu kiva tapetti tai jonkinlainen hyllyjen ja taulujen kollaasi.

Päätös oli vaikea tehdä, sillä mitä jos omaan päätökseen ei olekaan sitten täysin tyytyväinen? Tapetin sijaan aloimme pikku hiljaa kallistua seinän paneloinnin puolelle. Kävimme usein katselemassa paneeleita ja muutamia mallikappaleitakin meillä oli välillä kotona testissä, mutta mikään niistä ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta. Mies oli myös sitä mieltä, että jotain muuta väriä kuin valkoista seinään on saatava.

Uusi Logoclicin 3D-paneeli pisti silmäämme heti kun sen kaupassa näimme. Värivaihtoehtoja oli useita, mutta juurikin tuo harmaa Carrara näytti aivan täydellisen väriseltä ja hieman betonipintaiselta. Siinä oli myös jujuna 3D-efekti, sillä paneelia pystyi laittamaan eri tasoihin, jotain erilaista siis!

Yhden päivän paneeliseinä 

2,7m x 1,35 m kokoinen paneeliseinä valmistui yhdessä päivässä koolauksineen. Paneeli oli todella nopea asentaa paneelille tarkoitetuilla kiinnikkeillä, joka takasi sen, ettei paneelin pintaan jäänyt naulan tai ruuvin reikiä. Seinä viimeisteltiin listoilla vielä seuraavan päivänä, jotka kiinitettiin myös ilman ruuveja asennusliimalla.

Alusta asti oli selvää, että päätyseinää pääsee koristamaan jo kuukausia kaapissa oikeaa paikkaansa odottanut upea kotimaisen Hakolan Lempi-hylly. Niin yksinkertainen ja kaunis hylly <3

Syksyisin terkuin,
Doris

Näillä vinkeillä arki rullaamaan paremmin

Ruuhkavuodet, koulut, päiväkodit, työt, sairastelut, stressi, kiire. Mitä näitä nyt on. Jotta arki rullaisi lapsiperheessä hieman paremmin ja löysemmällä rattaalla, jaan teille muutaman vinkin, mitkä ainakin ovat meillä suoranaisia arkemme pelastajia.

Tee helppoa kotiruokaa

Tuttua varmasti monelle, että samat reseptit pyörii viikosta toiseen kyllästymiseen asti. Ja jotkin ruoat ovat sen verran työläitä, ettei niitä viitsi enää työpäivän jälkeen alkaa nälästä huutavat lapset jaloissa väsäämään. Oma "arkiruokaoivallukseni" on erilaiset kasvissosekeitot ja helpot uunivuokaruoat. Kasvissosekeittoon voi laittaa oikeastaan mitä vain kasviksia, meillä siellä useimmiten on perunaa, kesäkurpitsaa, bataattia, porkkanaa, kukkakaalia, sipulia, tomaattia, paprikaa, valkosipulia tai pinaattia jonain sekoituksena, mitä nyt sattuu sillä hetkellä näistä kasviksista kotona olemaan. Valmiin kasvissosekeiton voi höystää raejuustolla, paistetulla jauhelihalla tai Härkis-härkäpapuvalmisteella ja näin keitosta tulee ruokaisampi.

Teen uunivuossa valmistettavaa ruokaa, olkoon se sitten makaroni-liharuoka, riisi-liharuoka tai kasvis-liharuoka siten, että laitan kaikki ruokaan tulevat ainekset RAAKANA vuokaan, sekoitan, nestettä sen verran, että muut ainekset peittyvät ja ruoan uuniin n. 40-60 minuutiksi. En esimerkiki paista kanaa ja keitä makaroneja ennen uuniin laittamista. Kaikki ainekset kyllä kypsyvät nesteen kera myös uunissa ja säästän siinä turhaa tiskiä ja aikaa.

Maailma ei myöskään kaadu siihen, jos jonain päivänä väsy painaa niin paljon, että perhe saa joskus ruoaksi take awayta tai eineshyllystä maksalaatikkoa tai pinaattilettuja.

Valitse seuraavan päivän vaatteet perheenjäsenille jo edellisenä iltana

Luulen, että moni tekeekin näin, mutta jos ei vielä tee, niin se kyllä kannattaa. Harrastin tätä jo ennen lapsiperhearkea: valitsin seuraavan päivän vaatteet tuolille odottamaan jo edellisenä iltana, ettei aamulla mene aikaa pohtimiseen, mitä laittaa päälle? Tämä toimii siis ainoastaan perheissä, joiden lapset laittavat päälle ne vaatteet, mitä vanhemmat haluavat tai lapset suostuvat valitsemaan jo edellisenä iltana seuraavan päivän vaatetuksen :)

Jokaisen päivän ei tarvitse olla täydellinen

Ei se maata kaada, jos joskus viet lapsen yöpuvussa päiväkotiin, lapsi on syönyt päivän aikana epäsäännöllisesti ja vähän sinne päin tai isä on pukenut lapsen kaverisynttäreille aivan vääriin vaatteisiin. Jokaisen päivän ei tarviste mennä kellon ja pilkun tarkasti samalla tavalla. Jos yksi päivä viikosta on esimerkiksi lapsen ruokailujen osalta mennyt eri tavalla kuin normaalisti arkipäivinä haluaisit, niin tsemppaat sitten seuraavana päivänä. Meilläkin on ollut useita päiviä, että lapsi on syystä tai toisesta elänyt pelkällä kauramaidolla ja hedelmäsosepusseilla ilman lämmintä ruokaa, mutta ei se mitään, seuraavana päivänä on sitten yritetty palata taas rutiineihin.

Pidä huolta myös itsestäsi

Arkea jaksaa pyörittää paljon paremmin jos voi itse myös hyvin. Voi tuntua raskaalta lähteä työpäivän sekä kauppa- ja ruokarumban jälkeen enää esimerkiksi liikuntaharrastuksen pariin, mutta usko pois, siitä tulee hyvä olo, joka auttaa jaksamaan arjessa. Itsestään huolta pitäminen voi olla myös jotain muuta kuin liikuntaharrastus, jokin sellainen asia mistä nauttii ja saa voimaa. Lempimusiikin kuuntelu, hyvän sarjan katsominen, kävelyretki metsään, kampaajalla käynti, saunominen, juttutuokio ystävän kanssa tai treffi-ilta puolison kanssa. Jotain, missä lapset eivät ole mukana ja vanhemmalla on lupa keskittyä vain itseensä.

Opi sietämään sotkua

Tämä on itselleni välillä todella vaikeaa. Pyykkiä kertyy kodinhoitohuoneeseen, tiskiä tiskipöydälle. Välillä käytän liikaa energiaa sotkusta stressaamiseen ja on ollu pakko oppia hyväksymään, että kaikkea ei vain yksinkertaisesti ehdi tehdä. Asiat on laitettava joskus tärkeysjärjestykseen. Jos haluaa olla enemmän läsnä muille perheenjäsenille tai itse päivän päätteeksi oikaista rankansa hetkeksi sohvalle ja vai olla tekemättä mitään, on pakko siirtää pyykkien lajittelu toiselle päivälle. Olkoot siellä kodinhoitohuoneessa, ei minun tarvitse mennä niitä sinne katsomaan, jos vain pidän oven kiinni :)



Terkuin,
Doris

Vauvan huoneesta taaperon huone

Meidän lapsella on ollut oma huone jo ennen hänen syntymäänsä. Huone ei ollut vauvan ensimmäisinä elinkuukausina juurikaan käytössä, sillä pinnasänky oli meidän vanhempien huoneessa ja hoitopöytä wc:ssä. Noin puolen vuoden iässä vauva alkoi nukkua yönsä omassa sängyssään omassa huoneessaan. Lelukori oli ilmestynyt olohuoneen nurkkaan ja edelleen huone näytti käyttämättömältä vauvan huoneelta.

Tein huoneeseen pari pientä muutosta. Siirsin nojatuolin huoneen toisesta nurkasta toiseen ja nojatuolin entiseen paikkaan tein leikkipaikan. Kotona käyttämättömänä ollut Kartellin läpinäkyvä pieni sohvapöytä lehtitelineellä varustettuna soveltui hyvin leikkipaikan perustaksi. Lehtitelineeseen asettelin kaikki kirjat, pöydän alle laitoin suuren puisen laatikon, johon lajittelin kaikki rakennuspalikat ja pienemmät lelut. Asettelin kaikki muut lelut pöydän päälle, jossa niitä voi myös säilyttää silloin kun niillä ei leikitä. Olohuoneen lelukori siirtyi myös taaperon huoneseen ja pyritään siihen, ettei suurta lelukaaosta olohuoneessa enää ole.

Poistin taulut seinältä, otin kehykset muuhun käyttöön ja tilalle löysin ihanan mustan kolmionmuotoisen rautahyllyn sekä black moon- viirin <3
Toiselle seinustalle, leikkinurkkauksen yläpuolelle laitoin pienen, valkoisen tauluhyllyn.

Verhoja ei ole, kuten ei muissakaan huoneissa, lukuunottamatta sälekaihtimia. Kesällä huoneeseen hankittiin valkoinen, ylös siististi ja huomaamattomasti rullautuva pimennysverho.

Lähikuukausina täytyy varmaan luopua pinnasängystä, ennen kuin pikkuherra kiipeää yli laidan. Joo, meidän pinnasängystä saa myös laidan pois ja näin siitä turvallisemman, mutta taapero alkaa olla sen verran pitkä, että sänky käy kohta yksinkertaisesti liian pieneksi.

Alin kuva on otettu ennen huoneen muutosta :)




Mukavaa viikonloppua kaikille,
Doris

Kesäihminen kaipaa kesää

Ah, kukapa ei kaipaisi kesää, kun vettä tulee lähes joka päivä taivaalta? Muistelin kurakeliä katsellessa mennyttä kesää kaiholla. Taas se meni niin nopeasti ohi. Tein kesän alussa Bucket Listin eli listan siitä, mitä haluaisin tai toivoisin kesän aikana tekeväni. Alla oleva Bucket Lista on täynnä kaikkea kivaa, mutta mitkä niistä oikein toteutui menneenä kesänä?

• Ota rennosti ja nauti! ✓ Tämä todellakin toteutui! Jos olisin tiennyt, mitä syksy tuo tullessaan, olisin todellakin nauttinut vielä enemmän.
• Käy retkeilemässä tai piknikillä Ruissalossa ✓ Oltiin piknikillä meidän mamma-taaperoporukalla kesäkuun alussa Ruissalossa. Varsin onnistunut päivä.
• Päiväretkeile jossain lähipaikkakunnalla, missä et ole koskaan käynyt. Esimerkiksi Porin Yyterissä tai Raumalla ✗  Tämä suunnitelma ei valitettavasti toteutunut :( Mutta hei, me käytiin Tampereella!
• Käy Naantalissa nauttimassa ravintolaruokaa ja meritunnelmaa ✓ Tämä toteutettiin vieraiden kanssa juhannuspäivänä, jolloin Naantalissa satoi kaatamalla vettä. Olisin tietysti halunnut syödä ulkona ja nauttia aurinkoisesta Naantalista, mutta oli se ihan kivaa näinkin :)
• Käy Tall Ships Racesissä ihastelemassa laivoja ✓ Upeat laivat vierailivat tänä kesänä Turussa ja kävimme niitä myös ystäväporukalla katsomassa. Pisteet silti Helsingin Tall Ships Races-tapahtumalle.
• Vietä tyttöjen ilta jokilaivalla ✗ Tämäkään ei valitettavasti toteutunut, sillä juuri samaisena päivänä kun meidän olis tarkoitus lähteä viettämään iltaa tyttöjen kesken Turkuun ja jokilaivoille, jotain sanoinkuvailemattoman kauheaa tapahtui Turun Kauppatorilla. Suomen ensimmäinen terrori-isku. 
• Käy edes yhtenä päivänä jollain festareilla (Ruisrock tai Ilosaarirock varmasti valikoituu tämän kesän festariaktiviteetiksi)  ✓ Ilosaarirockissa tuli vietettyä yksi päivä. Ruisrockin olisi ollut periaatteessa mahdollinen, mutta se jäi nyt valitettavasti väliin. 
• Grillaa!  ✓ Grillasimme alkukesästä aika paljon, mutta loppukesää kohden grilliruoka alkoi tulla korvista. Vaikka vaihtelimme monipuolisesti grillattavaa erilaisista kasviksista kanaan ja kalaan, silti se grillin maku alkoi tökkiä.
• Leivo raparperipiirakka  ✓ Leivoin juhannuspöytään raparperi-marenkipiirakan. Ja se oli niin namia!
• Sisusta terassi valmiiksi ✗ Ei tullut valmista vielä tänäkään kesänä, ei yksinkertaisesti ollut aikaa. Suomen kesä on siinä mielessä ärsyttävä kun sataa niin paljon, niin on vaikea myös keksiä kalusteita ja muuta, mitkä voivat olla muuallakin kuin katoksen alla.... Lasitettu terassi on haaveissa, mutta haaveena se myös pysyy aika monta tulevaa vuotta. Ja hei, laskin, että terassilla tuli vietettyä tänä kesänä istuskellen aikaa alle 10 kertaa, joten jos lasitettua terassin osaa ei koskaan tule, taitaa jäädä meidän terassin käyttö vastaisuudessakin aika vähälle.
• Käy Kolilla ✗ Emme käyneet, koska ei ollut aikaa
• Urheile ja liiku  ✓ Tämä toteutui tänä kesänä todella hyvin ja siitä olen ylpeä! Usein on tuli hyötyliikunnan lisäksi tehtyä 2-4 sali/aerobista treeniä viikossa. Mutta nyt, syksy ja sen tuomat ainaiset taudit ovat mokanneet senkin hyvin alkaneen liikuntakärpäsen.
• Syö paljon tuoreita mansikoita. Hanki niitä ja muita marjoja pakastimeen  ✓ Hankin mansikoita pakastimeen yhden viiden kilon laatikon. Pari kertaa ostin myös rasian syötäväksi lähikauppamme maailman suloisimmalta mansikanmyyjäpojalta. Siellä oli usein muutkin kuntamme kotiäidit jonottamassa mansikkaa ;)
• Käy kantarellimetsällä  ✓ Kävin, mutta tulos oli alkuun kaikkiaan kolme kantarelliä! Tuntui, että tänä vuonna on todella heikko sienivuosi...Mutta loppujen lopuksi kantarelleja on tullut syksyn mittaan kerättyä paljon pakastimeen, kahteen sienipiirakkaan, kantarellirisottoon, kanterillipastaan ja muhennokseen. Että hyvä satokausihan tästä tulikin :)
• Käy Helsingissä  ✓ Olimme häissä Helsingissä yhtenä kesäviikonloppuna. Ja ihan kahdestaan ilman taaperoa! Se oli i-h-a-n-a-a!
• Vie taapero tivoliin, Muumimaailmaan tai johonkin muuhun, mistä hän selvästi nauttii  ✓ Tivoli ja Muumimaailma jäivät, mutta kävimme yhtenä päivänä Särkänniemessä, jossa taapero pääsi maistamaan vauhdin hurmaa possujunassa ja laivakarusellissa. En osaa sanoa, olivatko laitteet hänelle nautinto, sillä hän istui todella ihmeissään niiden kyydissä silmät pyöreinä, mutta itku ei tullut, niin luulen, että hän tykkäsi :)
• Käy perheen kanssa risteilyllä ✗ Perheen kanssa emme päässeet risteilemään, mutta olimme yhden päivän kolmestaan taaperon ja mummin kanssa päiväristeilyllä Ahvenanmaalle. Nähtiin Muumipeikko, joten reissu oli onnistunut.

Saako ensi kesän Bucket Listiä alkaa suunnittelemaan jo nyt, saahan?

Tutista luopuminen taaperoiässä sujui helposti

Meidän tuttimaakari, jota vauvavuonna tutti ei kiinnostanut ollenkaan. Mutta sitten se alkoi kiinnostamaan ja sen perään kyseltiin viime aikoina jatkuvasti. Päiväunet ja yöunet eivät tulleet kuulonkaan ilman tuttia. Minä harmittelin, miksi en vain ollut koskaan antamatta sitä hänelle, silloin kuin se ei meinannut kiinnostaa, niin oltasiin säästytty tulevalta vieroitusprosessilta.

Ajatuksena oli vieroittaa taapero tutista jo aiemmin, mutta aina oli jokin syy miksi sitä ei voitu tehdä: Kesälomareissu, vanhempien tärkeät yöunet, sairastelua tai päiväkodin aloitus. Sitten koitti taaperon ensimmäinen käynti hammastarkastuksessa ja siellä tutti tuli puheeksi. Vaikka suositus on, että tutista luovuttaisiin ennen kuin lapsi täyttää kaksi vuotta, on se tietysti parempi mitä aiemmin siitä pystytään luopumaan. Meidän taaperolla on suhteellisen ahdas ylähammaskaari ja kehitteillä avopurenta, joten päätin, että tutti lähtee samana päivänä kuin hammastarkastus oli.

Miten sitten toimittiin, että saatiin uhmakas, tuttiin kiintynyt taapero luopumaan tuosta kapistuksesta? Päätettiin päiväkotipäivän jälkeen, että viedään tutti pihakuusen oksalle ja siitä orava-äiti hakee sen omalle orava-vauvalleen. Taapero vilkutti tutille iloisesti, toivotti heipat ja juoksi leikkimään hiekkalaatikolle. Ajattelin, että näinkö helpolla tästä todella päästiin? Kunnes n. puolen tunnin jälkeen taaperon alkoi juosta kohti kuusta ja kurkottaa tuttia. Lopulta sain hänet uudelleen hyvästelemään tutin.

Samana iltana yöunille mennessä taapero itki yli puoli tuntia lohduttomasti. Minä olin jo monta kertaa noutamassa sen kirotun tutin takaisin pihakuusesta, mutta mieheni seisoi porttina terassinovella. Sitten taapero nukahti silittelyyn, mutta ei aikaakaan kun hän alkoi itkeä jälleen. Sitä keskitikin n. tunnin verran, suoraa, lohdutonta huutoa ja raivoamista. Olin varma, että taaperolla on nyt masu kipeä tai muuta, eikai hän voinut tutin takia itkeä kuin olisi kivuissaan? Mieheni oli sitä mieltä, että poika on vain taitava näyttelijä. Ja sitä hän taisi todella olla. Lopulta taapero nukahti ja nukkui yönsä sikeästi. Aamulla tutin perään taas kyseltiin, mutta nopeasti tie vei ikkunan luokse kohti pihakuusta vilkuttamaan.

Tuttia on kyselty siitä luopumisen jälkeen päivittäin, nyt vajaan viikon ajan. Mutta aina vastaukseksi kelpaa se, että orava-vauva on hakenut sen. Yö- ja päiväunille meno on sujunut ilman huutoa ja itkukohtauksia. Oikeastaan taapero nukkuu meidän vanhempien mielestä paljon sikeämmin nyt kun tutti ei enää ole unikaverina. Jos olisin tiennyt, että siitä päästään näin helpolla, olisin riisunut taaperon tuttiaseista jo paljon aikaisemmin.



Terkuin tutittoman taaperon äiti,
Doris