23. lokakuuta 2017

Muutosta kotiin 3D-paneeliseinällä

Meillä on ollut jo siitä asti, kun muutimme taloomme, tavoitteena tehdä käytävän päässä kalpeana seisovana seinälle jotain. Mietinnässä tuolle paikalle on ollut saunapaneeli valkoisena ja vaaleanharmaana, koko seinän kokoinen valokuvatapetti omasta valokuvasta, joku muu kiva tapetti tai jonkinlainen hyllyjen ja taulujen kollaasi.





Päätös oli vaikea tehdä, sillä mitä jos omaan päätökseen ei olekaan sitten täysin tyytyväinen? Tapetin sijaan aloimme pikku hiljaa kallistua seinän paneloinnin puolelle. Kävimme usein katselemassa paneeleita ja muutamia mallikappaleitakin meillä oli välillä kotona testissä, mutta mikään niistä ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta. Mies oli myös sitä mieltä, että jotain muuta väriä kuin valkoista seinään on saatava.

Uusi Logoclicin 3D-paneeli pisti silmäämme heti kun sen kaupassa näimme. Värivaihtoehtoja oli useita, mutta juurikin tuo harmaa Carrara näytti aivan täydellisen väriseltä ja hieman betonipintaiselta. Siinä oli myös jujuna 3D-efekti, sillä paneelia pystyi laittamaan eri tasoihin, jotain erilaista siis!



Yhden päivän paneeliseinä 


2,7m x 1,35 m kokoinen paneeliseinä valmistui yhdessä päivässä koolauksineen. Paneeli oli todella nopea asentaa paneelille tarkoitetuilla kiinnikkeillä, joka takasi sen, ettei paneelin pintaan jäänyt naulan tai ruuvin reikiä. Seinä viimeisteltiin listoilla vielä seuraavan päivänä, jotka kiinitettiin myös ilman ruuveja asennusliimalla.






Alusta asti oli selvää, että päätyseinää pääsee koristamaan jo kuukausia kaapissa oikeaa paikkaansa odottanut upea kotimaisen Hakolan Lempi-hylly. Niin yksinkertainen ja kaunis hylly <3







Syksyisin terkuin,
Doris

2 kommenttia:

  1. Kaunis! Hieno väri ja nyt kyllä harmittaa, että portaikon seinä paneloitiin tylsällä valkoisella!

    VastaaPoista
  2. Kiitos!
    Mä olin kauan sen valkoisen paneelin kannalla tohon, mutta mies et oikein ymmärtänyt miksi valkoinen seinä pitää peittää valkoisella �� Mun mielestä se olisi ollut kaunis, mutta tykkään tästä ratkaisusta kyllä todella paljon ja olen tyytyväinen ��

    VastaaPoista