Apua, nämä ruuhkavuodet!

Kiirettä tosiaan pitää, siksi kai näitä ruuhkavuosiksi kutsutaan. Kun juostaan koulun, työpaikan, päiväkodin, harrastusten ja ruokakaupan väliä. Ainiin kotonakin piti jossain vaiheessa käydä kääntymässä. Koko ajan työn alla on enemmän tai vähemmän projekteja, niin kodin sisustuksen kuin koulunkin osalta. Kun tähän pakettiin lisätään vielä taapero ja hänen päivärytminsä, eletään todellisia ruuhkavuosia!

En ole ehtinyt päivittää blogia, pestä pyykkiä, käydä urheilemassa tai edes kunnolla nukkumaan. Iltaisin on nimittäin hyvää aikaa saada rästissä olevia asioita tehtyä. Tavoitteeni on valmistua koulusta nopeasti, joten yritän tehdä nyt niin paljon kuin mahdollista sen eteen. Ja minun paha tapani on se, että osaan harvoin kieltäytyä mistään mielenkiintoisista jutuista joita tarjotaan :) Ja nyt jostain syystä mielenkiintoisia ja antoisia projekteja on tarjoutunut viikottain. Niistä ehkä lisää myöhemmin ;) Mutta sitten hommaa kertyy, ajatushautomoni raksuttaa yötä päivää ja keksin itse vielä koko ajan kotiin uusia sisustusprojekteja. Tästäkään ei koskaan tule valmista, koska ei ole aikaa.

Jos saisin esittää kolme toivomusta, niin terveyden ja lottovoiton lisäksi tahtoisin muutaman päivän, jolloin joku ihminen tulisi laittamaan kaikki asiat, jotka kodissamme vielä on keskeneräistä niin kerralla kuntoon. Ja sitten ne olisi hoidettu. Mutta kun ne pitää tehdä itse, niin niiden tekeminen venyy, koska sopivaa hetkeä on vaikea löytää. Inhoan keskeneräisiä asioita ja tällä hetkellä se kaikkein keskeneräisin on tämä koti, josta ei vaan ehdi tekemään sen näköistä kuin haluaisi.

Toisaalta nautin tästä, että saan sykkiä nyt joka suuntaan. Ei ainakaan ole tylsää! Enkä oikein osaa elääkään niin, ettei koko ajan olisi jokin projekti kesken, joko koti-tai työelämässä. Aina täytyy olla jotain jota saa vähän stressata ja mietiskellä :D Ja ihanaa, että taapero viihtyy päiväkodissa jopa sen verran hyvin, että kiukku koittaa jos ajamme autolla päiväkodin ohi eikä hän pääsekään sinne leikkimään. Äidin oma puuhakas taapero, aina touhuamassa. Onneksi hänestä ja hänen viihtyvyydestään ei tarvitse päivisin kantaa huolta, niin voin keskittyä omaan koulunkäyntiini ja muuhun. Vaikka on se sääli, että nyt päiväkotipäivien jälkeen yhteistä aikaa meille jää todella vähän: tunti aamulla ja usein päiväkodin jälkeen n. 3 tuntia, ennen kuin taapero menee yöunille + tietenkin viikonloput. Ja kaiken tämän lisäksi vietän vielä päivästäni yli tunnin autossa. Se on kyllä välillä arjessa oikeastaan todella rentouttavaa. Ajaa yksin autolla, kuunnella täysillä musiikkia ja laulaa ratin takana fiilistellen tai istua ihan vain hiljaisuudessa tietä tuijottaen.

On tämä aikamoista, mutta silti niin sairaan kivaa <3


Terkuin,
Doris

Kermainen, vegaaninen kasvissosekeitto

Kermainen, vegaaninen kasvissosekeitto

reilu nippu lehtikaalia
1 bataatti 
4 perunaa
1 sipuli
1 prk Plantin creamy cooking sipulin makuista kaurakermaa (2dl) 
vettä
(halutessasi suolaa ja mustapippuria)


Poista lehtikaalista keskeltä kovat "ruoto-osat". Kuori ja pilko bataatti, perunat ja sipuli. Laita vettä kattilaan reilusti ja ainekset sinne kiehumaan, kunnes bataatti ja peruna ovat kypsiä. Kaada sitten vesi pois ja lorauta kaurakerma kasvisten sekaan. Soseuta sauvasekoittimella. Mausta halutessasi suolalla ja mustapippurilla. Tarjoa sellaisenaan tai vaikka raejuuston kanssa. 



Viikonlopputerkuin, 
Doris

Ihana Habitare!

Voi että, mitä kaikkea ihanaa tämän vuoden Habitare-messuilla olikaan. Paljon värejä, kuoseja ja tunnelmaa. Kaikkea kaunista kotiin, jota ei saanut mukaan vaikka olisi kuinka halunnut.

Minä ja moni muu varmasti odotti eniten Habitaressa Annon uudelleentulemista. Anno-merkkihän lähti markkinoilta edesmenneen Kodin1 mukana. Habitaressa Anno teki tosiaan näyttävän paluun ja tarjolla oli paljon kauniita tekstiilejä ja tuotteita kotiin. Maanläheisissä sävyissä ja kuoseissa.

Annon lisäksi huomioni Habitaressa kiinnittyi trendikkäisiin viherkasveihin ja niistä tehtyihin kuoseihin sekä yksityiskohtiin. Valaisimia ja erilaisia hyllyratkaisuja oli myös esillä paljon.

Tummat värit ja voimakkaat kontrastit olivat myös tänä vuonna Habitaressa vahvasti läsnä. Ja toinen toistaan upeammat akustolevyt- ja paneelit, joilla saa kodin kaikuvuutta vähenemään.

Trendikäs rottinki oli myös usealla osastolla edustettuna. Miten voikaan ennen niin vanhanaikaselta ja epätyylikkäältä tuntuva rottinki näyttääkään joka paikassa nykyään hyvältä?



Terkuin,
Doris

Miksi haluat toisen lapsen?

Miksi haluat toisen lapsen? Eikö meillä ole ihan hyvä näin? Mieheni kyselee minulta, jos keskustelumme ajautuu kaipuuseen sisaruksesta. Hän olisi tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen yhden pojan isänä, mutta voi yrittää raskauttaa minut uudelleen, jos niin haluan. Kyllä hänkin oikeasti perheelisäystä haluaa, mutta se ei ole yhtä vahva halu kuin minulla.

Luulen, että usein naisilla on helpommin päässään mielikuva siitä, millaisena he näkevät perheensä. Minä olen aina ajatellut, että kaksi lasta olisi kiva. Kai aina toivoa saa? Joskus teinivuosina haaveilin kolmesta, mutta nykyään kaksi olisi kyllä varsin sopiva luku. Tottakai olen tyytyväinen, jos perheemme jää kolmihenkiseksi, eikä toista lasta koskaan syystä tai toisesta tule. Olisihan se myös kätevää. Yhden lapsen elättäminen vie vähemmän rahaa, hänen kanssaan olisi helppo matkustaa ja vauvavuosi olisi jo takanapäin. Sitä miehenikin välillä miettii, miksi kukaan koskaan haluaa palata takaisin siihen vauvavuosihelvettiin? Mutta aika kultaa kliseisesti muistot. Vauvavuosi meni todella nopeasti ohi ja ehkä toisen kanssa se olisi helpompaa, kun osaisi ottaa rennommin ja tietää, että vuosi menee yhtä nopeasti kuin muutkin vuodet?

Mutta sitten tullaan taas siihen totuuteen, että olen itse ainut lapsi. Vaikka useimmiten viihdyin yksin enkä kaivannut sisarusta, oli joitakin tilanteita, joissa olisin kaivannut luottohenkilöä, kenelle kertoa kaikki ja ehkä kysyä neuvoa asioissa, joista vanhemmille ei uskaltanut puhua. Haluan omalle lapselleni sisaruksen. Leikkikaveriksi, tueksi, turvaksi ja osittain itsekkäistä syistäkin. Haluan katsoa, kun nuo kaksi touhottavat menemään, hölmöilevät ja rakastavat. Tottakai joskus tappelevat ja kinaavat. Näen itseni kahden lapsen äitinä ja perheemme silloin täydellisen kokonaisena. Mutta milloin on oikea hetki toiselle lapselle? Sitä ei varmasti tule koskaan, joten luulen, että annamme luonnon jossain kohtaa sen päättää.

Aiemmin mietimme, että suuri ikäero olisi lapsille kiva, sillä nykyään on ehkä jopa trendi tehdä useampi lapsi kolmen vuoden sisällä parempien äitiysavustusten toivossa. Ja hyvä syy sekin on, kyllä joskus varmasti lapsen hankintaa joutuu ajattelmaan myös taloudellisesta näkökulmasta. Toinen syy tiehään lisääntymistahtiin on tietysti se, että lapsille tulee pieni ikäero ja vauva-vuodet ovat äkkiä "hoidettu pois alta". Kyllähän pienellä ikäerolla olevista lapsista varmasti olisi myös helpommin seuraa toisilleen, mutta rankkoja ne pikkulapsivuodet kuulemma ovat, varsinkin jos on vielä kaksi huonosti nukkuvaa, syötettävää ja vaipoissa olevaa, vauva ja taapero. Mutta olemme tässä viime aikoina alkaneet miettiä myös suuren ikäeron tuomia hankaluuksia monien hyvien puolien lisäksi, jopa ääripää esimerkkejä. 6-vuotias voisi hyvinkin pitää vauvasta ja jaksaa pitää seuraa tälle, mutta entä sitten kun toinen on 12 ja toinen sen 6? Ei voi mennä katsomaan samaa elokuvaa, ei pääse samoihin huvipuistolaitteisiin tai oikein mitään muutakaan? Ja vauvavuosi palaa monien, monien rauhallisten vuosien jälkeen perheeseen. Ja saa pahimmassa tapauksessa vielä ainoan lapsen elämään tottuneen esikoisenkin pään sekaisin ja tekee tälle jonkin supermustasukkaisuuden...

Väkisin ajattelen myös sitä, kadunko päätöstä olla edes yrittämättä koskaan toista lasta? Entä jos kuuden vuoden jälkeen mietinkin, että todella haluan sen toisen lapsen? Eikä siinä vielä kaikki. Mutta se lapsihan ei todellakaan välttämättä tule silloin kuin sen itse haluaisi tapahtuvan, varsinkaan jos on PCOS (munasarjojen monirakkulaoireyhtymä) tyyppiset munasarjat, kuten minulla, joka puolestaan aiheuttaa lapsettomuutta. Entä jos silloin kuuden vuoden päästä todetaan, että olisi ollut hyvä lisääntyä alle kolmekymppisenä, sillä nyt toisen lapsen saaminen ei ole enää mahdollista. Se olisi aika kamalaa. Tajuta, että silloin sen vielä olisi ehkä saanut, mutta nyt itse turhaan asiaa venyttämällä olen mokannut omat mahdollisuuteni lopullisesti raskautua enää koskaan. Ehkä asioita ei todellakaan kannata analysoida näin tarkkaan, vaan tosiaan antaa luonnon päättää, mikä olisi se meille sopiva ikäero vai saako esikoisemme jäädä ainoaksi lellikiksimme.

Terkuin,
Doris

Testissä Ella`s Kitchen hedelmäsoseet

Meidät valittiin taaperon kanssa Ella`s Kitchenin ja Kaksplussan testiryhmään. Saimme blogiyhteistyönä Ella´s Kitchen yritykseltä maisteltavaksi heidän luomu-hedelmösoseitaan. Testattavaksi tuli kolmea eri makua: banaani-kookos, mango-päärynä-papaija ja mustikka-omena-banaani.

Ella`s Kitchenin hedelmäsoseet ovat kätevissä pussimaisissa pakkauksissa, jotka on helppo ottaa mukaan myös kodin ulkopuolelle. Meidän perhe reissaa paljon ja on menossa koko ajan, joten arvostamme taaperolle maistuvaa, kevyesti kassissa mukana kulkevaa välipalaa.

Ensimmäisenä maisteluun pääsi suomalaiseen makuun sopiva mustikka-omena-banaanisose, jossa on mukana myös ripaus vaniljaa. Iloisen värinen pakkaus kiinnosti kovasti taaperoa ja pakkauksen sisältö näytti maistuvan herkulliselta. Kaikki meni yhdessä hujauksessa!

Seuraavana päivänä taapero sai maistaa eksoottista mango-päärynä-papaija-hedelmäsosetta. Sen iloinen vihreä pakkaus toi aurinkoa sateiseen päivään ja sisältökin maistui taaperolle niin, että hymy tuli huulille.

Kauniissa turkoosissa pakkauksessa olevaa banaani-kookos-sosetta maisteltiin viimeiseksi. Meidän taapero on kookosfani, joten tämäkin sose maistui hyvin ja pussin pohjalle ei varmasti jäänyt tippaakaan. En osaa sanoa, mikä sose olisi ollut meidän pikkumiehen suosikki, sillä kaikki Ella´s Kitchenin soseista tuntui maistuvan hyvällä ruokahalulla.

Plussaa

- helposti käsiteltävästä pakkauksesta
- lapsi pystyy syömään soseen myös itse (sotkematta, jos ymmärtää olla puristamatta pussia liian kovaa :) )
- 120g pakkaus ei ole liian pieni ja sose ei lopu heti kesken
- iloisen väriset, inspiroivat pakkaukset
- yllättäviä makuyhdistelmiä
- luomua! Ei sokeria, ei lisäaineita. ei suolaa


*Postaus toteutettu yhteistyössä Ella´s Kitchenin ja Kaksplussan kanssa, mutta mielipiteet ja käyttökokemukset ovat täysin omiani :)


Terkuin,
Doris

Miten sujui ensimmäinen päiväkotiviikko?

Ensimmäisenä aamuna taapero juoksi muiden lasten luo innoissaan ja katosi välittömästi leikkimään. Ehdin huutaa ovelta vain heipat ja vaihtaa pari sanaa hoitotädin kanssa. Hain pojan kotiin jo lounaan jälkeen päiväunille. Muutaman tunnin päiväkotipäivällä oli hyvä aloittaa.

Koska taaperomme on sen verran reipas tapaus, seuraavana päivänä hän olikin hoidossa jo melkein täyden päivän. Laittaessani taaperon ulkovaatteita naulakkoon, taapero juoksi leikkihuoneeseen ja minä ehdin todeta vain "nonni". Huikkasin päiväkodin tädeille, että tekstailkaa, jos jotain ongelmia tulee. Päiväkodissamme hoitajat täyttävät myös joka päivä Minun Päiväni-sovellukseen kuluneen päiväkotipäivän puuhat. Vanhempi voi lukea päivän tapahtumista jo ennen kuin menee hakemaan lapsen hoidosta. Tästä sovelluksesta tykkään tosi paljon :)

Kotona huonosti syövä lapsemme oli syönyt toisena päiväkotipäivänään ison kulhollisen keittoa ja pyytänyt jopa lisää. Päiväunille meno oli vähän jännittänyt. Taapero oli istunut päikkärihuoneen matolla ja tuijottanut sänkyä. Muut olivat tässä vaiheessa olleet jo unilla. Oman pupun ja tutin tarjoaminen ei ollut auttanut, mutta ei ollut tullut itkukaan. Vain epäilevä tuijotus sänkyä kohti. Lopulta hoitaja oli laittanut tutin tyynyn päälle, jonka jälkeen taapero oli kömpinyt sänkyyn, ottanut tutin suuhun ja sammunut samoin tein.

Menin hakemaan häntä juuri kun ulkoleikit olivat kesken. Taapero ei olisi halunnut lähteä vielä kotiin vaan juoksi minua karkuun. Seuraavat päivät menivät nukkumisen ja päiväkodista lähtemisen osalta jo paremmin. Yhtenä päivänä oli tullut ennen päiväunia pieni itku, joka oli laantunut hoitajan sylillä ja tutilla. Viikkoon mahtui myös yksi kaatuminen pihalla taaperokärryn ja kumisaappaiden kanssa.

Mutta lapsi viihtyy päiväkodissa, jää sinne mielellään, nukkuu ja syö siellä hyvin. Ihan mahtavaa, tämä äiti on niin iloinen tästä, että päiväkotiaika on ainakin alkanut hienosti <3

Hiljaisuus kotona: viikon mittainen mykkäkoulu!

Meillä on ollut kotona viime viikon sunnuntaista asti hiljaista. Keskustelua on käyty nyt jo melkein viikon verran paperilappusten ja Whatsappin välityksellä. Tämä ei ole meille ihan täysin uusi tilanne, sillä olemme olleet lähes samanlaisessa tilanteessa pari kertaa aiemminkin. Silloin meillä ei kuitenkaan ollut lasta, joka nyt varmasti ihmettelee, miksi vanhemmat eivät puhu hänelle mitään tai vastaa ihmettelyihin. Ja aiemmissa tilanteissa vain mieheni on ollut puhekyvytön.

Meillä molemmilla aikuisilla oli viime viikolla kurkut kipeinä ja hiukan lämpöä parina päivänä. Sitten lauantai-illan aikana meiltä molemmilta alkoi ääni hiipua. Ja sunnuntaina ääntä ei tullut enää juuri lainkaan. Emme siis pidä mykkäkoulua perheriidan seurauksena, joka sekin on tosin muutaman kerran koettu, vaan siksi, että meillä molemmilla on kurkunpääntulehdus!

Mieheltäni ääni lähti kokonaan, ei kuulu pihaustakaan! Lääkäri määräsi hänet lääkekuurille ja viikoksi totaaliseen puhekieltoon. Minä pystyin ja pystyn puhumaan vähän, mutta kurkunpääntulehduksen ja äänen menettämisen hoitona usein on se, että pitäisi olla totaalisessa puhekiellossa muutama päivä, olla yskimättä ja etenkin kuiskaamatta, sillä ne rasittavat äänihuulia eniten ja voivat aiheuttaa niihin jopa pysyviä vaurioita. Teetä, kurkkupastilleja ja Buranaa on kulunut varmaan vuoden tarpeen verran yhden viikon aikana. Arvatkaa muuten mitä? On ollut aika kiva aloittaa uusi koulu, jossa pitäisi jutella ja tutustua uusien ihmisten kanssa. Istua hiljaa ja yrittää olla puhumatta. Se on todella vaikeaa! Ja on todella vaikeaa olla vastaamatta, jos joku kysyy jotain. Olisi ollut kiva vaihtaa myös hieman useampi sana ensimmäisen päiväkotiviikon jälkeen hoitajien kanssa. Tässä on taas saanut huomata kuinka tärkeä puhetaito ihmiselle on! Itseäni raastaa tällä hetkellä kotonamme vallitseva hiljaisuus (jos taaperon höpötyksä ei lasketa) sen verran paljon, että varmaan räjähdän kohta! Haluan päästä höpöttämään, lauleskelemaan ja valittamaan :D

Kun ääni palaa perheeseemme, kerron miehelleni kaiken uudesta koulusta ja miten ensimmäinen viikko koulussa on mennyt. Haluan jutella hänen kanssaan kaikesta. Ja haluan myös kysyä taaperolta, miten päivä on uudessa päivökodissa sujunut ja kertoa hänelle mitä tapahtuu seuraavaksi. Tämä on ihan kamalaa :( Voisko tämä tauti nyt vaan mennä pois? Ja olla tarttumatta taaperoon. Sehän tästä vielä puuttuisi kun hänkin sairastuisi! Että tervetuloa vaan uudenlainen arki ja ruuhkavuodet. Toivottavasti saadaan ensi viikolla käyntiin vähän normaalimpi arki ja voi vaikka soittaa toiselle, mitä tarvitsee kaupasta!!



Terkuin,
Doris