17. elokuuta 2017

Tällainen on puolitoistavuotias taapero!

Taaperomme on ollut maailmassa nyt puolitoistavuotta ja paljon on ehtinyt tuona aikana kehityksessä tapahtua. Miten vuodessa voikaan kasvaa niin paljon? Lapset ovat yksilöitä ja kehittyvät eri tahtiin. Listasin, mitä kaikkea meidän taapero on tähän ikään mennessä jo oppinut :)




  • Kävelee ja juoksee
  • Konttaa ja usein haluaa, että otetaan konttauskisoja 
  • Kiipeää sohvalle ja osaa tulla sieltä myös nätisti alas
  • On kiinnostunut ruoasta, syö mieluiten itse käsin. Joskus myös lusikalla ja haarukalla.
  • Ilmaisee nälkänsä menemällä syöttötuolin viereen ja haikaillen pöytää kohden. Osoittelee myös sormilla haluamiaan ruokia.
  • Sanoo paljon tavuja ja huvittavia sananpätkiä, joista jopa tietää, mitä hän niillä tarkoittaa. Esimerkiksi pä= leipä, mmi=muumi, na=nappi, po=mopo, pu=lamppu, py= kylpy, ku-ku=kukkuu, muti=smoothie, putti=puisto, mente=mansikka, pom=pallo
  • Oikeita sanojakin tulee mm. kakka, kukka, pupu, auto, kenkä, tätä, anna, ei, äiti, mummi, ukki, mennään, tutti, vettä
  • Ymmärtää paljon enemmän puhetta kuin osaa itse tuottaa. Osaa esimerkiksi noutaa oikean tavaran, jos pyytää. Kuka tarvitsee koiraa :D?
  • Osoittelee asioita, joista on kiinnostunut
  • Uhmaa kieltoja ja käskyjä. Jos kielletään, tekee ainakin kuusi kertaa saman asian uudelleen. Tai alkaa itkeä kun loukkaantuu kielloista.
  • Tietää tasan tarkkaan millä saa kiinnitettyä vanhempien huomion itseensä, jos me vanhemmat vaikka istumme hetken pöydässä kahvilla olematta hänen kanssaan leikkimässä
  • Tanssii, kun kuulee musiikkia
  • Matkii ilmeitä, eleitä ja oikeastaan ihan kaikkea.
  • Halaa ja pussaa paljon, etenkin äitiä <3
  • Osaa laittaa television, stereot (kivikautinen sana, mutta mummin luona vielä tällaiset on :D) sekä pyykkikoneen päälle. Muutenkin kaikki paineltavat napit ovat aikamoinen hitti.
  • Osaa avata kaikki laatikot ja kaapit. Myös jääkaapin. 
  • Osaa viedä tavarat takaisin niille kuuluviin paikkoihin pyynnöstä, esimerkiksi raivata lelut takaisin lelukoriin. 
  • Käy toisinaan potalla tarpeillaan
  • Pelaa älypuhelimella omaa Pikku Kakkos-sovellusta ja leikkii puhelin korvalla soittavansa jollekin
  • Selaa itse paljon lehtiä ja kirjoja, mutta harvoin jaksaa keskittyä siihen, että hänelle luettaisiin sylikkäin esimerkiksi iltasatua
  • Hassuttelee ja tietää myös itse olevansa hauska


Mitä teidän puolitoistavuotiaat osaa tai ovat aikanaan osanneet?


Terkuin,
Doris



2 kommenttia:

  1. Onko tuo Noshin body vai minkä valmistajan? On niin kaunis kuosi ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Noshin body on 😊 taitaa olla viime syksyn mallistoa ☺️

      Poista