12. joulukuuta 2017

Tarvitseeko tarhatädit lahjoja?

Olen nyt viikon stressanut tästä. Mitä ihmettä tarhatädeille joululahjaksi? Toiset ovat sitä mieltä, ettei todellakaan mitään, lapsien kaitseminenhan on niiden työ ja ne saa palkkaa siitä, mutta...
Ne on meidän taaperon kanssa useamman tunnin päivässä kuin me vanhemmat. Ne ruokkii sen, nukuttaa, kestää sen raivarit ja ulkoiluttaa. Puhun lapsestani kuin lemmikkieläimestä, mutta niin se vain on, lapsen hoito on rankkaa hoitotyötä ja tarpeisiin vastaamista, eikä vain mukavaa oleskelua ja kivoja pehmoleluleikkejä. Joskus toki niitäkin :)


Laitoin pussiin kiinni ainesosaluettelon, että tarhatädit tietävät, mitä saavat.


Minun ajatukseni on ainakin se, että haluan viedä näille tarhatädeille jotain, edes jotain pientä. En aio askarrella heille itse mitään kynttiläkippoja, sillä luulen, että he saavat kasapäin kaikkea "pientä kotiin vietävää", jota loppujen lopuksi vuosien varrella niitä kertyy niin paljon, että on pakko konmarittaa koko koti. Stressaamisen tulos tuotti hedelmää. Ajattelin, mitä itse haluaisin saada, jos olisin tarhatäti? Ruokaa, herkkuja! Jotain joka ei jää nurkkiin pyörimään vaan sen saa nautiskella vaikka joulun pyhinä.

Tein itse raakasuklaakonvehteja, jotka laitoin paperipussiin. Reseptin raakasuklaaseen löydät edellsestä postauksestani TÄÄLTÄ


Taittele paperipussin sisääf foliosta pohja, ettei paperpussiin tule rasvajälkiä suklaasta.


Terkuin,
Doris

8 kommenttia:

  1. Itse entisenä "tarhatätinä" voisin sanoa että vaikka lapsen askartelema kortti on kiva lahja, muuta ei tarvita.

    VastaaPoista
  2. Entisenä tarhatätinä kommentoin minäkin, että aivan huippu muistamisen ja kiitoksen olet väkertänyt! Fiksuja ajatuksia. Tuntuuhan se kivalta saada joku pieni kiitos, mutta mitään ei todellakaan ole pakko stressata vievänsä.. Ja tosiaan, ne pienet tilpehöörit voi jättää ostamatta, mieluummin vaikka joku pieni suklaapala kivassa kääreessä. Ajatus on se tärkein. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tuntuu, että tosi monet alkaa nyt jo syksyn/kevään mittaan miettiä, mitä tarhatädeille niin itselle tulee sellainen olo että on pakko viedä myös jotain. Ja kuten tuolla ylhäällä perustelin, niin on ihana viedä kiitos hyvästä huolenpidosta <3 Eilen oli niin liikuttava hetki kun yksi tarhatäti oikein kyynelehti ilosta, kun ei hän olettanut keneltäkään saavansa mitään. Ihanat ja sydämelliset ihmiset ansaitsevat pienen kiitoksen hyvästä työstä <3

      Poista
  3. Itsekin lähdin tänä vuonna suklaa linjalle :D

    VastaaPoista
  4. Oikein olet oivaltanut! Saa viedä jos haluaa ja siltä tuntuu,mutta kukaan ei odota,ei ole mikään pakko ja asiasta ei saa ottaa lisää joulustressiä! Kahdenkin open läheisenä tiedän että kynttilöitä ja kynttiläkippoja on kerääntynyt vuosien varrella pitkänkin sähkökatkon varalle,mutta suklaat ei varmasti jää syömättä! :)

    VastaaPoista