Äitiys tekee vasta tytöstä naisen? Ajatuksiani äitiydestä

Uusimman Kaksplus-lehden innoittamana blogikollegani Pandamama haastoi meidät muut Kaksplussan verkostobloggaajat vastaamaan samoihin kysymyksiin, joihin näyttelijä Essi Hellén oli lehden sivuilla vastannut. Aina kyseistä lehteä lukiessa vastaan mielessäni näihin jollekin "kuuluisalle" vanhemmalle esitettyihin kysymyksiin, mutta nyt pääsen vastaamaan niihin itse ihan mustalla valkoiselle.


Hyvä äiti synnyttää alateitse.

Hyvä äitiys ei riipu siitä, millä tavalla lapsi tulee maailmaan vaan miten se äidiksi tullut henkilö toimii sen lapsen maailmaan tulon jälkeen. Syntymä on toki tärkeä tapahtuma lapsen ja äidin elämässä, mutta se on vain yksi päivä elämässä. Sen jälkeen tulee monen monta päivää, jolloin äidillä on mahdollisuus näyttää hyvyytensä.


Hyvä äiti imettää vähintään vuoden.

Ennen oman lapsen saamista varmasti ajattelinkin näin. Ajatuksissa vuoden jatkunut imetys olisi ollut ihana, ideaali tilanne, joka sitoisi meidät lapsen kanssa tiiviisti yhteen. Mutta todellisuudessa imetys oli kaikkea muuta mitä olin kuvitellut ja se loppui kolmen ensimmäisen kuukauden jälkeen. En vain kestänyt sitä kamaluutta enää. Ja lapselle tuli kaiken kukkuraksi maitoallergia, jonka vuoksi oma ruokavalioni olisi pitänyt muuttaa täysin maidottomaksi. Siinä kohtaa koin, että olen parempi äiti, jos jätän imetyksen suosiolla, voin itse paljon paremmin ja näin myös lapseni voi paremmin.

Kannattaa lukea TÄÄLTÄ Pandamaman vastaus tähän kysymykseen, sillä hän tiivistää omatkin ajatukseni imetyksestä varsin hyvin :)

Kun lapsi syntyy, hän tulee osaksi meidän elämäämme. Meidän elämämme ei muutu.

Lapsen syntymän jälkeen ensimmäisinä viikkoina tuntuikin tältä. Vauva oli helppo, sillä hän vain nukkui ja me katsoimme sohvalla telkkaria. Aika nopeasti kuitenkin kävi ilmi, että elämämme muuttui aika paljon pikkutyypin muutettua meille. Meidän todella spontaani elämäntyyli vaihtui aika tarkkoihin aikatauluihin ja rajoituksiin. Vaikka lapsen kanssa pystyy tekemään paljon asioita, joita teki ennenkin vain pariskuntana, niin on monia asioita, joista on joutunut luopumaan oikeastaan kokonaan. Esimerkiksi yhteiset pitkät iltalenkit myöhään illalla kuun jo noustua taivaalle. Niitä harrastimme mieheni kanssa ennen lapsen syntymää todella usein. Noilla iltakävelyillä juttelimme paljon asioita ja ihmettelimme maailman menoa. Nyt ne ovat historiaa. Ei sillä, etteikö lenkkeilyä voisi edelleenkin harrastaa, mutta ainoastaan toinen voi lähteä ja toinen jää kotiin valvomaan nukkuvaa lastamme. Oih, kuinka välillä kaipaankin niitä yhteisiä iltalenkkejä!
Mutta se on totta, että lapsi tulee osaksi MEIDÄN elämäämme. Elämän ei tarvitse muuttua jotenkin erilaiseksi "koska meillä on nyt lapsi ja meistä on tullut vanhemmat". Jokainen perhe on erilainen ja pääasiassa lapsi mukautuu kunkin perheen vanhempien tyyliin elää ja olla.


Kunnon äiti tuntee syyllisyyttä, jos ei ole vauvansa kanssa.

Kunnon äiti ei tunne syyllisyyttä siitä, jos ei ole joka hetki vauvansa kanssa, mutta varmasti moni äiti tuntee ja se on niin väärin! Joskus on ihan hyvä ottaa omaa aikaa hyvällä omalla tunnolla. Lapsella on usein (toivottavasti) lähipiirissä jokin muukin läheinen aikuinen, joka voi olla lapsen kanssa ihan yhtä lailla kuin lapsen äiti, esimerkiksi lapsen isä tai isovanhempi.


Vanhemmuus ja sen askareet on mahdollista jakaa 50-50.

Riippuu varmasti hyvin paljon perheen aikuisten työvuoroista ja elämäntilanteesta. Vanhemmuus on varmasti helppo jakaa 50-50 lapsen ollessa isompi, mutta itse ainakin koen, että vauvavuonna äidin osuus vanhemmuuden kakusta on 80 ja isän 20. Tai oikeastaan sen vanhemman, joka on lapsen kanssa pääsääntöisesti kotona ja meidän perheessä se olin minä eli äiti.
Arjen askareet on mahdollista jakaa 50-50, jos se vain keskustellaan ja sovitaan perheessä selkeästi, että näin toimitaan.


Hyvä äiti on kotona vähintään vuoden, mielellään kolme.

Kaksplussan kysymysten laatijalla on ollut aikamoinen hyvä-äiti ;) Tämän väitteen teilaan kyllä täysin. On jokaisen äidin oma asia, kuinka kauan on kotona lapsensa kanssa. Jos äidistä tuntuu hyvältä olla kotona lapsen kanssa useampi vuosi ja arki sujuu, niin sehän on mahtavaa! Mutta jos äitiä hajottaa kotona olo jo ensimmäisten kuukausien jälkeen ja mieli halajaa jo vuoden kohdalla takaisin työelämään, niin siitä vain! On turhaa yrittää väkisin nauttia kotonaolosta, jos siitä ei oikeasti nauti. Ja lapsikin vaistoaa sen, että äidillä ei ole hyvä olla. Joskus lapselle ja koko perheelle voi olla parempi, että äiti palaa työelämään nopeastikin. Hyvä äiti on tässäkin asiassa se, joka kuuntelee aidosti tuntemuksiaan ja sydäntään <3

Äidillä on isää tärkeämpi rooli lapsen tunne-elämän tukemisessa.

Ja millähän perusteella?


Nainen voi saada kaiken: kunnianhimoisen uran, tasapainoisen perhe-elämän ja mielekästä omaa aikaa.

Totta se on! Nykypäivän äiti voi! Mutta toki se vaatii paljon suunnittelua ja paineensietokykyä. Kaikkea noita kolmea sopivassa suhteessa niin hyvä tulee :)
Hyvän suunnittelun lisäksi tämän toteutuminen vaatii myös vanhempien molemminpuolista kunnioitusta ja arvostusta toisiaan sekä unelmiaan kohtaan. Molemmille vanhemmille kuuluu kunnianhimoinen ura, tasapainoinen perhe-elämä ja mielekästä omaa aikaa, eivätkä ne ole vain toisen vanhemman oikeus. Kenenkään ei pitäisi tukahduttaa omia ura-, perhe- tai vapaa-ajan unelmiaan toisen ihmisen vuoksi.


Vauva tuhoaa parisuhteen, etenkin seksielämän.

Kyllä minä myönnän, ettei suhteessamme ole koskaan aiemmin mennyt niin huonosti kuin lapsen syntymän jälkeen. Vauva ei varmasti itsessään tuhoa parisuhdetta, mutta tottakai puolisosta paljastuu aivan uusia puolia, kun hänestä tulee äiti tai isä. Puolia, joita et ole aikaisemmin hänessä nähnyt etkä ehkä olisi halunnutkaan nähdä. Niiden puolien sulattaminen vie aikaa ja täytyy ikäänkuin tutustua kahteen uuteen ihmiseen, itseasissa kolmeen, jos tarkkoja ollaan, niin yhtäaikaa: perheeseen muuttaneeseen, tuntemattomaan vauvahenkilöön, uuteen puolisoosi, josta on tullut sinulle ikäänkuin liikekumppani ja uuteen itseesi, joka on täysin hukassa siitä kuka tai mikä oikein on?
Ajatukset jälkikasvun kasvatuksesta ja hoitamisesta voivat olla kumppanin kanssa aivan erilaisia. Jälkikasvu voi saada sinussa aikaan myös sellaisia tunteita, joita et tiennyt koskaan olevan olemassakaan. Tuo pieni ihminen sotkee soppaa oikein todenteolla ja kun siihen lisätään vielä vauvavuoden jäätävä univaje, niin käsi ylös ketä ei siinä kohtaa joskus ala puolison naama ärsyttää?
Varmasti joskus suuret näkemyserot kasvatuksesta ja perhearjesta voivat ajaa vanhemmat niin erilleen toisistaan, ettei puolisoaan enää tunne samaksi ihmiseksi kuin ennen ja tällaisessa tilanteessa periaatteessa vauva on tuhonnut parisuhteen, sillä se toi suhteessa esiin ongelmat ja ristiriidat, joita ilman häntä puolisoilla ei olisi ollut. Tämä on tietysti hyvin ikävää, mutta edelleen pikkulapsiperheet keikkuvat erotilastojen kärjessä.
Mielestäni on tärkeää, että vanhemmilla on välillä mahdollisuus viettää yhteistä aikaa ilman jälkikasvua. Jutella aikuisten juttuja ja mikä tärkeintä, jutella muustakin kuin siitä lapsesta!


Hyvä äiti jaksaa leikkiä nukeilla.

Jaksan leikkiä. Ihan millä vain. Nukeilla, autoilla tai pehmoleluilla. Mutta en kauhean kauaa, sillä aina jossain muualla on tekemättömiä "töitä". Ei kauhean kivaa, mutta realismia. Ihan liian usein tulee keskeytettyä leikki jonkun kotityön varjolla.


Äitiys tekee tytöstä naisen.

Äitiys tekee tytöstä naisen ja armeija tekee pojasta miehen. Voi hyvänen aika, kuka näitä sanontoja keksii! Milloin tytöstä edes tulee nainen? Ei ainakaan silloin kun hänestä tulee äiti. Kyllä nainen voi olla nainen ihan ilman äitiyttäkin eikä äitiys ole mikään naiseuden mittari.


Kaksi lasta on täydellinen perhekoko.

Perhekoko on yhtä yksilöllinen asia kuin kengännumero. Lapsiahan ei saada hankkimalla vaan ne vain saadaan, jos saadaan. Ainahan voi toivoa sitä lukumäärää, joka itsestä tuntuu juuri siltä täydelliseltä, mutta kaikki eivät saa sitä yhtä tyttöä, yhtä poikaa, omakotitaloa ja kultaistanoutajaa. Toisille tämä ei riitäkään, vaan halutaan vielä enemmän, toisille riittää vähempikin, toiset eivät saa näistä mitään, vaikka kuinka haluaisivat. Täydellinen perhekoko on jokaiselle se, joka tuntuu itsestä parhaalta.
Meillä on yksi lapsi ja tällä hetkellä koen, että perheemme on ehkä hieman " vajavainen". Mutta jos sisarusta koskaan ei tule, on kolme henkilöä meille enemmän kuin täydellinen perhekoko <3



Terkuin,
Doris