Kotonamme asuu isovanhempien mennyt elämä

Kodissamme on meille paljon rakkaita esineitä ja muistoja. Usealla esineellä on jokin tarina ja meille se on tärkeää. Toki esineitä ja huonekaluja on ostettu paljon huonekalu-ja sisustusliikkeistä, millon mistäkin, mutta moneen niistäkin liittyy jokin hauska muisto tai tunne ostopäivältä.

Minun ja mieheni isovanhemmat ovat yhtä lukuunottamatta edesmenneet, osa jo vuosikymmeniä sitten. Kotiimme on päätynyt tärkeitä ja rakkaita esineitä heidän menneistä elämistään. Haluan pitää esineet kotonani täysin koristeina ilman sen suurempaa käyttötarkoitusta, sillä en halua, että mikään niistä menee käytössä rikki.

Oma isoäitini, jota mummoksi kutsuttiin, lupasi minulle jo eläessään ihailemani Arabian Oksa-kannun. Ihailin sitä aina, kun menin ruokahuoneeseen, jossa se katseli minua käyttämättömänä ylähyllyltä. Joskus sitä on kyllä käytettykin, sillä siinä näkyy hieman elämän jälkiä. Mummo patisi aina minua ottamaan kannun mukaani jo hänen eläessään, mutta en koskaan raaskinut viedä sitä pois mummon luonta. Mutta sitten kun aika koitti, minä päätin, että mummon minulle lupaama kannu kuuluu minulle ja se muuttaa meille. Ja täällähän se nyt asuu <3

Toisten isovanhempieni pöydällä oli pahkakulho, jonka sain heistä muistoksi perinnönjaon jälkeen. Heistä muistuttaa myös kotoamme löytyvä Hakolan hylly, joka kantaa samaa nimeä kuin edesmennyt mummoni Lempi.

Mieheni isoisä, pappa, menehtyi muutama vuosi sitten ja hänestä muistona meillä on kotona vuosikymmeniä vanha kamera sekä takan reunalla olevat takkapuut. Kyllä, takkapuutelineessä olevia klapeja emme käytä, sillä ne ovat vain koristeena. Eläessään ahkeran työmiehen oma kädenjälki näkyy niissä ja se on meille tärkeää. Kun muutimme taloomme ja laitoimme takkapuut telineeseen, ne ripisivät ja rapisivat monta kuukautta. Se oli vähän jännittävää, mutta ehkä klapit vain kuivuivat ja pitivät siksi meteliä.

Terkkuja,sinne jonnekin
Doris