Vuosi kotona

Nyt on kulunut tasan vuosi siitä, kun jäin töistä kotiin: ennen äitiysloman alkua pariksi kuukaudeksi sairauslomalle, siitä suoraan äityislomalle ja sitten hoitovapaalle. Vuosi on mennyt nopeasti. Tuntuu kuin viikko sitten olisin ollut töissä. Äitiysloman ensimmäisinä kuukausina oli päiviä, joilloin kaipasin takaisin töihin, sillä kieltämättä uuden työn opettelu kotona otti voimille ja olisi ollut helppo palata vanhaan, tuttuun ja turvalliseen arkeen. Alkuvaikeuksien jälkeen olen alkanut nauttia kotona olosta päivä päivältä enemmän ja koen, että tämä on nyt minun työni. Ja uskallan väittää, että yksi maailman vaikeimmista töistä onkin.

Moni asia on muuttunut vuoden aikana uuden perheenjäsenen myötä. Monet mielipiteet vauva-arjesta ja perheen perustamisesta ovat saaneet paljon uusia näkökulmia. Monet ruusuiset käsitykset vauva-arjesta rapisseet ja sympatia automarketissa hermonsa menettäviä vanhempia kohtaan lisääntynyt. Vuosi on opettanut minulle fyysistä ja psyykkistä kestävyyttä, huolenpitoa, kärsivällisyyttä, epäitsekkyyttä ja jotain, mitä en osaa selittää. On ollut ihanaa seurata, kuinka lapsi kasvaa ja muuttuu koko ajan. Tutustua uuteen ihmiseen ja hänen luonteeseensa.

Vuosi on ollut kaikinpuolin suuri muutos elämässäni: uusi kotipaikka ja uusi elämäntilanne. Elämäämme on tullut uuden perheenjäsenen myötä onneksi monta uutta ystävää ja korvaamaton tukiverkko samanikäisten lasten vanhemmista. Olen kiitollinen tästä neuvolan järjestämästä mahdollisuudesta tutustua muihin samassa tilanteessa oleviin, sillä tiedän, ettei kaikilla esikoisen saaneilla tai uudelle paikkakunnalle muuttaneilla tätä mahdollisuutta ole tarjolla. Tästä vuodesta en olisi selvinnyt ilman heitä <3

Viihdyn kotona. Suurin syy siihen varmasti on se, että työni on hyvin aikataulutettua, joten kotona saan olla hieman rennommin. Ja parasta tässä on se, ettei tarvitse lähteä joka aamu ulos kukonlaulun aikaan ja ehättää bussiin. Voi jäädä kotiin ja mietiskellä rauhassa sopivan hetken kotoa poistumiselle. Joka päivä ei tarvitse poistua kotoa lainkaan, jos ei tunnu siltä. Voi olla keskellä viikkoa koko päivän yöpuvussa hiukset harjaamatta ja se on täysin sallittua.

Hyvin todennäköisesti edessä on vielä toinen vuosi kotona. Paljon uusia haasteita ja uuden opettelua. Monta säikähdystä ja hersyvää naurua. Toivon, että osaisin nauttia tuosta ajasta täysillä, ettei tarvitse murehtia työelämään palatessa, että miksi en ottanut kotonaoloajasta kaikkea irti. Töitä ehtii tekemään koko loppuelämän, mutta lapset ovat vain kerran pieniä.



Doris