Kasvukäyrät ahdistavat!

Voiko neuvolaan mennä hyvillä mielin? Vai mietityttääkö sinne astellessa aina, että mitä nyt taas? Myönnän, että minua mietityttää joka ikinen kerta.

Suomen neuvolajärjestelmä on tottakai huippu juttu ja sieltä saa paljon apua lapsiperheen arkeen. Mutta yksi juttu siellä käydessä saa aina hien pintaan: kun neuvolan täti ottaa näytön reunoista kiinni ja kääntää kasvukäyrät meidän vanhempien nähtäväksi. On hyvä, että kasvua ja kehitystä seurataan, ja poikkeaviin tilanteisiin osataan puuttua seurannan avulla nopeasti, mutta miksei neuvolasta pääse koskaan ulos ilman, että kasvukäyrässä olisi ollut jotain pielessä?

Turhaa viilaamistako?

Meillä on kaksi lasta, 3-vuotias ja puolivuotias. Molemmat ovat olleet koko ikänsä kasvukontrollissa. Poika oli aluksi liian pitkä, sitten vuoden täytettyään liian lyhyt, liian laiha ja nyt hänen painonsa heittelee, mutta pituuskasvu on hidastunut. Jouduimme hiljattain olleesta 3-vuotisneuvolasta siis lääkärin seurantaan. Pojan paino on välillä normaalin/alapainon rajalla ja välillä ylipainon puolella, mutta pituutta tulee heikosti lisää. Kaikki älylliset ja motoriset testit poika suoritti hyvin, mutta kasvuaan ei. Tämä tietysti huolettaa minua äitinä. Eikö kaikki sittenkään ole kohdallaan?

Tottakai pelkään heti jotain perussairautta. Kun taas vilkaisen mieheni neuvolakorttia, pojan lukemat näyttävät aika lailla samalta kuin hänellä samanikäisenä. Ja kun katson pojan kavereita, ei hän ole juurikaan muita lyhyempi. Ei siis pitäisi olla syytä huoleen. Mutta neuvolan kasvukäyrässä havaittu poikkeama saa sen kuulostamaan siltä, että huolta pitäisi nyt kantaa. Mitään ei selitetä, mitä epäillään ja mitä tutkitaan. Se ahdistaa. Ja samaan aikaan anopin ääni kuiskaa toisessa korvassani, että höpöhöpö, ei ne kasvukäyrät ole ennenkään paikkaansa pitäneet ja ne voi jättää omaan arvoonsa.

Tyttäreni on myös tirriäinen

Meidän perheen nuorimmainen on myös kasvukontrollissa, hän on liian lyhyt ikäisekseen. Puolen vuoden iässä pituutta oli tullut 63cm. Kun taas kaivelen kätköistä oman neuvolakorttini, kasvuni on ollut kutakuinkin samanlaista. Se ei kuitenkaan kelpaa selitykseksi neuvolantädille, kasvukontrolliin mars!

Tytär on huomattavasti pienempi kuin esikoispoikani samassa iässä, mutta väitän sen osittain olevan sukupuolen "syytä" ja osittain täysimetyksen "syytä". Usein nimittäin korvikevauvat, kuten esikoiseni oli, kasvavat ikäisiään isommiksi ensimmäisen elinvuoden aikana, jonka jälkeen kasvu tasaantuu muiden tasolle.

Enkö minä kelpaa?

Pelkään, että koko ajan kasvukontrolleissa ravaaminen, pituuden ja painon syynääminen, alkavat vaikuttaa lapseni kokemukseen itsestään. Vaikka hän on vasta kolme, hän puhuu paljon siitä, miltä näyttää. Onko hän pitkä, onko hän lyhyt tai onko hänellä iso masu? Me vanhemmat olemme tietoisesti yrittäneet olla korostamatta mitään osaa hänen kehossaan. En halua, että lapseni vartaloa kommentoidaan millään tavalla ääneen ja valitettavasti neuvolassa hän joutuu kuulemaan usein kommentointia pituudesta ja painosta. Vaikka lapsi näyttää siltä, että hän keskittyy leikkiin sillä välin kun aikuiset juttelevat neuvolahuoneessa, hän varmasti poimii keskustelusta asioita, joita jää pohtimaan mielessään. 

Vaikeita juttuja. Minulle hän kelpaa, vaikka jäisi lyhytkasvuiseksi, mutta kelpaako hän muille? Vanhempana sitä tietenkin kantaa huolta myös lapsen tulevaisuudesta. Että lapsen elämä olisi mahdollisimman helppoa, ettei hän joutuisi kiusatuksi minkään seikan vuoksi tai joutuisi miettimään liian varhain aikuisten maailman asioita. Tai varsinkaan sitä, miksi minun mittani eivät mene tietokoneen ruudulla sillä viivalla, millä pitäisi? Mikä minussa on vikana?

Terkuin,

Doris