20. heinäkuuta 2017

Maitoallergisen taaperon ensimmäinen maitokokeilu

Jännittää, pelottaa ja vähän ahdistaakin. Nämä ovat tämän hetken päällimmäiset tunteet. Tätä on lykätty jo niin monta viikkoa, sillä aina on ollut joku syy miksi emme voi tehdä kotona taaperon maitoaltistusta. Eivät ne mitään oikeita syitä varmaankaan ole olleet, vaan pelko siitä, mitä taaperolle maidosta tapahtuu, on mietityttänyt liikaa ja olen aina keksinyt syyn jänistää altistuksesta. Edellisestä kerrasta, kun lapsi on saanut mitään maitopohjaista tuotetta, on kulunut aikaa jo yli vuosi.




Koska kontrollikäynti TYKSissä lähestyy kovaa vauhtia ja lupasin edellisellä kontrollikäynnillä, että kesällä kokeilemme kotona, millä asteella maitoallergia tällä hetkellä on, niin oli pakko rohkaistua. Vaikka edelleen mietin, että miksi tämä pitää tehdä kotona, eikä valvotuissa olosuhteissa? En haluasi ryhtyä tähän, sillä en tiedä, mitä oireita taapero maidosta tällä hetkellä saa. Vuosi sitten maitoallergia-diagnoosin saatuaan, hän sai runsaasti visvaista ihottumaa ja kärttyisyyttä. Tottakai pelkään, että tällä kerralla tulee jotain vakavampaa kuin ihottumaa.

Edellisellä kontrollikäynnillä neuvottiin, että maitoaltistuksen kotona voi aloittaa hyvin pienellä määrällä uunissa ollutta maitoproteiinia. Laitoin kasvikset, kaurakerman ja kanan jauhelihan uunivuokaan, lisäksi raastoin sekaan noin puoli desiä juustoa. Eli maitoproteiinin määrä, joka lapsen lautaselle päätyi, oli todella vähäinen. Tätä ruokaa taapero söi ilman mitään oireita, joten näyttää vähän lupaavalta! Seuraavana päivänä aion antaa hänelle samaa ruokaa kuin tänään ja sitten, jos edelleen selviämme ilman oireita, laitan uuniin menevään ruokaan maitorahkaa. Sitten jos siitäkään ei tule oireita, annan taaperolle kuumentamattomasta raejuustosta pienen maistiaisen.

Miten meidän pojan maitoallergia ilmeni vauva-aikana? Voit lukea sen TÄÄLTÄ


Terkuin,
Doris

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti