18. heinäkuuta 2017

Kun vanhemmat festareille lähti

No eihän sitä koira karvoistaan pääse, ei vaikka olisi saanut perheenlisäystä! Lähes jokavuotinen Ilosaarirock koitti ja meille järjestyi kotikaupungistani mummin ja ukin hellä hoito pikkuherralle. Ja tietysti samalla myös meille yöpaikka. Ei sentään tarvinnut harkita telttamajoitusta. Täytyy tunnustaa, että vaikka olen paljon festareita kolunnut ja yli 15 vuoden ajan joka kesä vähintään yhdillä festareilla käynyt, en ole koskaan yöpynyt festarileirinnässä. Se on kuulemma elämys, siellä on aina parhaat yöbileet ja se kuuluu osaksi festarireissua. Voi olla, mutta ei kyllä haittaa, että olen jäänyt festarileirielämästä paitsi. Sen verran mukavuudenhaluinen olen, että haluan nukkua yöni kunnon pedissä :)




Meillä oli tänä vuonna yhden päivän liput Ilosaareen, vaikka kolmepäiväinen festari onkin kyseessä. Totesimme, että pääpäivä lauantai on meille hyvä, sillä sunnuntaina piti lähteä ajamaan jo takaisin kotiin toiselle puolelle Suomea. Melkein meidän vakio festariporukkakin oli tänä vuonna taas kasassa kun kukaan ei ollut raskaana tai muuta :) Ehdittiin etkoilla ystävien kesken muutama tunti, kunnes ensimmäisenä menimme katsomaan Turmion Kätilöiden keikkaa.

Turmion Kätilöiden lisäksi meidän mukavaan festaripäivään kuului Karrikoira ja lihamyrsky Rentolavalla, jossa tunnelma oli katossa. Ihan mahtava kesäfiilis <3 Nothing but Thieves, Hellacopters ja Timo Rautiainen tuli kuultua ohimennen. Perjantai ja sunnuntai olisivat tarjonneet paljon paremmat esiintyjät, mutta lauantain tunnelma voitti ne mennen tullen. Lauantain viimeinen esiintyjä Haloo Helsinki! räjäytti potin totaalisesti. Hittibiisi toisensa jälkeen ja hämärtyvässä illassa vellova ihmismerikuoro laulamassa yhteen ääneen upean iltavalaistuksen heijastaessa päälavan takaa. Itkuhan siinä pääsi, niin upeita sanotuksia tuo bändi osaa tehdä ja nostaa tunnelman kattoon. En todellakaan olisi kaivannut pääesiintyjäksi maailmanluokan esiintyjää, ilta oli juuri hyvä noin.

Festaripäivän päätyttyä kävelimme mieheni kanssa kahdestaan vielä festarialueen lähellä olevaan keskustaan syömään ja nauttimaan hetken toistemme seurasta <3 Oli kyllä niin mukavaa. Vaikka aamulla hieman väsytti neljän tunnin yöunien jälkeen lähteä ajamaan takaisin kotiin halki Suomen. Arki tosiaan koitti heti aamulla eikä ns. alushousupäivää sohvalla maaten ole perheellisenä mahdollista viettää :)

Ja mitä tulee pikkuherraamme, hän oli viihtynyt mummin ja ukin luona loistavasti,  kuten aina. On se aika korvaamatonta, että edes joskus harvoin saamme isovanhemmilta lastenhoitoapua ja pääsemme mieheni kanssa hetkeksi tekemään yhtä aikaa omia juttuja, ettei toisen tarvitse aina jäädä kotiin lapsenvahdiksi.

Terkuin,
Doris

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti