14. kesäkuuta 2017

Ihana idea polttareihin: MökkiSpa

Sain kunnian olla kaason eli järjestäjän ominaisuudeesa viime viikonloppuna pidetyissä ystäväni polttareissa. Polttareita vietettiin Helsingissä, jossa sää oli mitä mainioin ja pystyimme olemaan paljon ulkona. Helsinki-päivän jälkeen ajeltiin vielä yöksi mökille viettämään rentoa mökkielämää.

Mökillä meillä oli yhtenä ohjelmanumerona MökkiSpa <3 Ihanan rentouttavaa, tyttömäistä näpertelyä ja kauneudenhoitoa päästä varpaisiin. Meillä oli mukana pari pesuvatia, joihin ripottelimme jalkakylpysuolaa ja kaksi polttarivierasta kerrallaan pystyi uittamaan jalkojaan lämpimässä vedessä. Jalkakylvyn jälkeen kuorimme jalat jalkojen kuorinta-aineella sekä rasvasimme ne Shea-voiteella. Jaloista tuli ihanan pehmeät, ja villasukat jalassa oli kiva tepastella loppuilta ja antaa hoitavan Shea-voiteen imeytyä jalkoihin kunnolla.


Kevyttä sävyä kalpeille kesäjaloille

Laiturilla istuessa kevyet laineet keinuttivat kesäiltana



Sillä aikaa kun osa polttarivieraista teki jalkahoitoja, osa teki kasvojen kuorintaa, osa kuori kädet vartalon kuorinta-aineella ja lakkasi kynnet, ja jotkut hurjat kävivät myös kastautumassa meressä. Minä en, sillä kylmässä vedessä uiminen ei kuulu suosikkipuuhiini. Hrrr, oikein ajatuskin puistattaa! Perinteistä morsiussaunaa ei näissä polttareissa polttarisankarin toiveesta järjestetty, joten MökkiSpa kävi mainiosti sen korvikkeeksi.


Hurmaava pakkaus täynnä ihania MökkiSpa-tuotteita 

Jalat kylvyssä

Sauna-tuotteita emme päässeet kokeilemaan, sillä mökillä ei ollut saunaa ja perinteinen morsiussauna ei muutenkaan ollut polttarisankarin toivomuslistalla



Koska postaus on toteutettu yhteistyössä Dermoshopin kanssa, kerron teille oman suosikkituotteeni heidän kesäisistä vartalonhoitotuotteistaan. Niitä on kolme, koska suosikkituotetta oli vaikea valita monesta ihanasta vaihtoehdosta. Yksi suosikeistani on Beautiful Summer Legs-kaunistava säärivoide, joka antaa kevyesti väriä kalpeille alkukesän säärille. Toinen suosikkini on Summer Dream suihkugeeli, koska Dermosilin suihkugeelit ovat kuuluneet kylpyhuoneemme vakiovaruisteisiin jo vuosia. Joka vuosi odotan heidän Summer Edition- versiota suihkugeelistä, eikä se tänäkään vuonna aiheuttanut pettymystä. Kolmas suosikkini on Sugar Foot Scrub- jalkojen kuorintavoide, joka tuntui jalkoihin hierottuna niin ihanalta ja teki jaloista uskomattoman sileät <3 Kaikkia näitä kolmea suosikkituotettani yhdistää kaksi asiaa: tuoksu ja kaunis pakkaus!

Minulle vartalonhoitotuotteissa yksi tärkeimmistä asioista on tuoksu, sillä haluan tuoksua niiden käytön jälkeen hyvältä ja fiilistellä esimerkiksi ihanaa suihkugeelin tuoksua suihkussa käydessäni. Ja mikä parasta, Dermosilin tuotteet eivät ole mielestäni liian voimakastuoksuisia, vaan useat niistä ovat miedosti hajustettuja, täysin luonnollisia hajusteita sisältäviä tai kokonaan tuoksuttomia.

Dermosilin pakkaukset ovat skandinaaviseen pelkistettyyn tyyliin sopivia, joten niitä voi hyvillä mielin pitää esillä kylpyhuoneessa.



Summer Showergel, niin ihana tuoksu <3

Mantelia ja sokeria, jalkakuorinta kuin karkki!




*Yhteistyössä Dermoshop


Kesäterkuin,
Doris

2 kommenttia: