2. kesäkuuta 2016

Terassi goes Kesä

Takapihan terassi pääsi tällä viikolla kesäkuntoon. Terassikukat ja ruukut on nyt hankittu, sormet upotettu multaan ja kasvit istutettu. Helteisenä kesäpäivänä aurinkorasvan tuoksussa puuhastellessa välillä jopa tuntui siltä kuin olisi ollut ulkomailla: hiki valui, ilma seisoi ja aurinko kuumotti iholla. Vain merinäköala puuttui...



Olen aina tykännyt yksinkertaisista ikivihreistä kasveista. Korkeisiin valkoisiin ruukkuihin valitsin kesäkukiksi pallotuijat. Pieniähän nuo vielä ovat, mutta varmasti kesän mittaan kasvavat. Olisin mielelläni valinnut myös jotain muita kasveja kuin tuijia, mutta koska terassillemme paistaa aurinko(valitettavasti) lähestulkoon aamusta iltaan, oli ikivihreiden kasvien valikoima täysaurinkoon aika suppea. Ja värikkäät kukkaset eivät olleet edes harkinnassa.

Kesäkalusteita muutaman kerran pyöriteltyäni löysin niille juuri sopivan paikan terassiltamme. Mustan sohvaryhmän istuinpehmusteiden vaaleanharmaa kangas sai tekstiilikaverikseen valkoiset tyynyt. Pöydälle löytyi kaksi kaunista lasilyhtyä kotikulmilla olevasta sisustusliikkeestä. Vaikka valoisat kesäillat ovat ihanaa aikaa, odotan jo hieman ajatuksissani loppukesän hämärtyviä iltoja, että voin laittaa lyhtyihin kynttilät palamaan ja istahtaa sohvan nurkkaan ihailemaan niitä.












Toisen ihanista betoniruukuista täytin kartiotuijalla ja toisen pallotuijalla.















Parin vuoden takaisissa häissämme käytössä olleet isot metallilyhdyt nostin kaapista pölyttymästä terassille tuomaan lisää tunnelmaa. Niiden pohjalle laitoin loput ulkomailta tuodut merenhuuhtomat kivet.




Valkoinen riipputuoli harmaalla istuinpehmusteella pääsi paraatipaikalle. Siitä voi ihailla takapihan tuulessa heiluvia puita ja nyt jo tuuheasti kasvavaa nurmikkoa, sekä tietysti nauttia auringosta.

Terassin käsittely jäi tältä vuodelta vielä tekemättä, mutta tarkoitus olisi saada siitä jonain päivänä tammen sävyinen. Osittain käsittely jätettiin ensi vuoteen siksi, että terassi laajenee talon toiselle puolelle vielä myöhemmin, joten käsitellään kaikki sitten kerralla. Terassin laajennuksesta lisää myöhemmin :)

Nauttikaa auringosta,
Doris

4 kommenttia:

  1. Ihana terassi! Joskus sitten meilläkin :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Kyllä varmasti se aika koittaa, että tekin pääsette terassia sisustamaan :)

    VastaaPoista
  3. Täältähän löytyi ihan tuore ja kivan oloinen blogi :) Terkkuja "pororajan" yläpuolelta :D

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Kiva, että olet löytänyt lähes uunituoreen blogini :)

    VastaaPoista