Täydellisen nurmikon metsästys

Talven jälkeen vihreys yllättää aina. Puut ovat seisoneet kuukausia harmaina ilman lehtiä ja yhtäkkiä niiden ulkonäkö muuttuu kevään tullessa. Kaikki kävi tänäkin vuonna nopeasti: hiirenkorvat ehtivät olla vain muutaman päivän ja eräänä aamuna takapihalla oleva metsä oli muuttunut tuuhean vihreäksi.

Toista vihreyttä ollaan meidän pihamaalla myös odotettu. Nimittäin nurmikon kasvua. Projekti, jota kumpikaan meistä aikuisasukeista ei ollut tehnyt aiemmin. Vähän aluksi jopa tuskailtiin, että mitenhän homma mahtaa hoitua. Mutta hoituihan se! Tuli kaivuri, multakuorma, kalkki, siemenet, harava, lähes kivikautinen jyrä, muutama tunti lapsen päiväunia ulkona, vikkelät kädet, ja niin oli laitettu nurmikko itämään meidän tehotiimin voimin.

Sitten alkoivat tuskalliset kaksi viikkoa. Kastelet letkun kanssa mustaa multaa useita kertoja päivässä. Homma tuntui aivan turhalta. Vihreydestä ei tietoakaan, ei edes rikkaruohoista. Siemenpussin kyljessä luki, että itämisaika on 1-3 viikkoa, ja yöt olivat vielä kylmiä, joten jännityksellä odottaen jatkoimme vesilaskun kasvattamista.

Kahden ja puolen viikon kohdalla yksinäinen ruohonkorsi törötti mullasta terassin kupeessa. Toivonkipinä heräsi: kohta meillä ehkä kasvaa nurmikko! Siitä muutama päivä eteenpäin alkoi vihertää kaikkialla. Ei aivan tasaisesti, mutta kuitenkin :)

Olen huomannut vihertämisen ilosta huolimatta, että nurmikon perustaminen on stressaavaa puuhaa. Koko ajan katselee ulos ja toivoo samaan aikaan sadetta ja auringonpaistetta. Säähän ei valitettavasti voi vaikuttaa itse. Viime päivinä on satanut neljä päivää putkeen ilman varsinaista auringon pilkahdustakaan. Taas jännittää: kuoleeko vastaperustettu nurmikko liiasta vedestä? Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että kuivuus varmasti on pahempi asia tuoreelle nurmelle ja sen menestyksekkäälle kasvulle kuin liika vesi. Jäämme jännityksellä odottamaan tarvitseeko ruohonleikkuria hankkia tänä kesänä lainkaan.