19. maaliskuuta 2018

Mistä tiesin olevani raskaana?

Olen tosiaan ollut kerran aiemminkin elämässäni raskaana. Raskaustesti, jonka silloin raskautta epäiltyäni tein, näytti negatiivista. Kyseessä oli liuskatesti. Epäsäännölliset kuukautiseni olivat mielestäni kuitenkin myöhässä. Muutaman päivän päästä ostin digitaalinäytöllä varustetun testin, jossa luki "raskaana 3-4 viikkoa". Mitään oireita ei ollut. Ehkä pientä pistelyä alavatsassa, mutta sitä oli esiintynyt jo koko kevään ajan, jolloin raskautta olin kovasti toivonut. Naisen keho on ihmeellinen. Tuon kevään aikana olin useana kuukautena oireiden perusteella varma, että olin raskaana, ja vasta kun oikeasti olin, oireita ei ollutkaan. Kunnes meni muutama viikko eteenpäin ja superväsymys ja pahoinvointi tulivat kuvioihin.




Rapeat kalapalat, kananmunakastike ja keitetyt perunat. Niistä alkoi hillitön viikkoja kestänyt oksentelu ja pahoinvointi. Olin välillä jopa sairaslomalla sen vuoksi. Makasin pimeässä huoneessa ja joka kerta kun nousin ylös, tuli jotain myös mahasta ylös. Suurta himoa mihinkään tiettyyn ruoka-aineeseen ei ollut, vaan joka kerta piti miettiä, mitä uskallan syödä. Aika paljon meni ruisleipää, luumusosetta ja sokerittomia salmiakkipastilleja. Hyi, nyt ajatuskin etoo tuosta ruokavaliosta! Ja niin muuten kananmunakastikkeestakin. En ole pystynyt syömään sitä kohta kolmeen vuoteen.

Vuonna 2017 itsenäisyyspäivänä tein taas liuskaraskaustestin, sillä tiesin, että mahdollisuus raskauteen on olemassa ja aikomuksena oli Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi ottaa kuohuvaa. Testi näytti puhdasta negaa. Pari päivää sen jälkeen ostin jälleen digitaalisen raskaustestin, vaikka edelleen suht epäsäännölliset menkkani eivät mielestäni olleetkaan myöhässä. Maistoin suussa kuitenkin saman maun kuin edellisenä raskausaikanani: tunkkainen, ällö, kaikki ruoka maistui sen maun läpi oudolta. Mädäntyneen lihan ja jonkin muun ällöttävän sekoitus. Vaikea kuvailla. Rintavarustus tuntui myös poikkeuksellisen raskaalta. Ja digitaalinen testihän sen taas kertoi, että plussaa pukkaa. Olimme mieheni kanssa menossa saunaan kun tein testin. Digitaaliset palkit juoksivat testissä ja minä puuhailin jotain muuta siinä odotellessa. Yhtäkkiä mieheni huusi "PLUSSA!". En osannut oikein olla edes yllättynyt, niin varma olin tuon suussa vellovan maun perusteella raskaudestani. Taidettiin molemmat todeta: "Oho!".



Terkuin,
Doris

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti