Terapiasta apua synnytystraumoihin?

Terapeuttini sanoi minulle ensitapaamisellamme, että jenkkilässä on outoa, jos jolla kulla ei ole omaa terapeuttia, sillä se on jokaiselle ihmiselle tarpeen. Tästä olen kyllä hänen kanssaan samaa mieltä, että jokaisen kannattaa jossain vaiheessa elämänsä aikana jutella ja tutkiskella asioita ammattiauttajan kanssa. Mikä se syy sinne hakeutumiseen sitten onkin, niin sen voi jokainen päättää itse, milloin kokee terapiaa tarvitsevansa.

Minä tosiaan ohjauduin neuvolan kautta psykologille edellisen vaikean raskauteni/traumaattisen synnytyksen seurauksena. Edellisen postaukseni tästä aiheesta, jossa kerron syitä ja ajatuksiani psykologin juttusille hakeutumisesta, voi lukea TÄÄLTÄ.

Nyt olen käynyt psykologin juttusilla neljä kertaa. Hän on ihan mukava ihminen ja hänelle on helppo puhua. Minä taas olen aikamoinen itsetutkiskelija ja keittiöpsykologi jo luonnostaan, joten ihan hirveästi mitään uutta ja yllättävää tietoa käyttäytymisestä tai elämästäni ei ole tullut. Ensimmäisellä käynnillä puhuimme raskaudesta ja synnytyksestä, mutta kaksi seuraavaa käyntiä käsiteltiin ihan muita aiheita.

Muidenkin aiheiden käsittely on hyvästä ja en ole siitä lainkaan pahoillani, että pääsen juttelemaan myös niistä, mutta koska hakeuduin hänen luokseen lähinnä raskauteen liittyvien asioiden tiimoilta, on minusta hieman ikävää, miksi emme voisi vain keskustella niistä? Jouduin jo toisella kerralla kysymään, miksi emme voi puhua siitä, miksi tulin tänne? Hänen mielestään, kuten psykologiassa yleensäkin, kaikki vaikuttaa kaikkeen ja on hyvä käydä lapsuudessa ja nuoruudessa koetut traumat läpi myös. Uskon, että aiemmassa elämässäni tapahtuneilla traumatisoivilla, äkillisillä tapahtumilla on varmasti tietynlainen yhteys myös synnytystapahtumaani, mutta..... Tulee kuitenkin väkisin sellainen olo, että kaikkeen yritetään löytää selitystä jostain menneisyydestä, vaikka kaipasin nimenomaan apua ja juttuseuraa vaikean raskausajan ja traumatisoineen synnytyksen käsittelyyn. En tietoa siitä, miksi olen kokenut synnytyksen, kuten olen kokenut.

Viimeisimmällä tapaamiskerrallamme päädyimme puhumaan myös itse synnytyksestä. Kun kerroin, että käynnistyksen jälkeen oma pää ei päässyt hommaan lainkaan mukaan ja tuntui kuin minusta olisi 8 tunnin ajan koitettu repiä jotain väkisin ulos, psykologin reaktio oli kyllä sellainen, mitä en olisi häneltä toivonut. Hän vastasi, että ei kai sellaista synnytystä olekaan, joka ei sattuisi tai se ei olisi kivuliasta, mitä oikein odotit? Menin hämilleni tästä, sillä olin valmistautunut synnytykseen ( en kuitenkaan käynnistettyyn) mielestäni niin hyvin kuin ensisynnyttäjä voi, tietämättä oikeasti mitä siellä salissa ja ennen sitä tapahtuu. Psykologin reaktio oli mielestäni hieman syyllistämistä, eikä hän osannut asettua tilanteessa minun saappaisiini. Onneksi hän sentään tämän möläytyksen jälkeen kehotti kirjaamaan mahdollista toista synnytystä varten ylös kaikki asiat, jotka mielestäni menivät edellisellä kerralla pieleen. Niistä olisi hyvä keskustella pelkopolin kätilön kanssa vielä ennen mahdollista uutta synnytystä.

Varsinaista pelkoa itse synnytystä kohtaa minulla ei oikeastaan ole. Joo, eihän se mukavaa ole ja kuka hullu sen haluaa enää tehdä uudelleen? Mutta suurin pelko kohdistuu nimenomaan synnytyksen käynnistykseen. Se oli vain jotain niin brutaalia ja siinä toimitaan mielestäni vastoin luontoa. Mutta ymmärrän, että joissain tapauksissa niin on pakko toimia äidin ja vauvan turvaamiseksi, mutta omalla kohdallani käynnistys ei välttämättä ollut oikein ratkaisu, varsinkaan rv 38. Siitä ne suurimmat traumat varmasti tulivat kun hätiköitiin ja puututtiin luontoon liian aikaisin.

Puhuminen auttaa. Puhuu ihan kenelle vaan. Minusta tuntuu, että olen saanut eniten apua siitä, että olen saanut kertoa traumaattiset asiat nyt  miehelleni, usealle ystävälle, neuvolan tädille sekä nyt viimeisenä psykologille. Nyt oloni on rauhallinen, eikä vauvavuosi ja sitä edeltäneet tapahtumat pyöri päivittäin mielessä, kuten ne aiemmin tekivät. Ehkä se psykologin kanssa juttelu oli viimeinen niitti katkaisemaan noilta ajatuksilta siivet tai sitten sillä oli lumevaikutus tai ihan oikea vaikutus. Se jää arvoitukseksi..

Vielä ainakin yksi käynti jäljellä. Ja tiedän, että ensi kerralla eli neljännellä käynnillä käsittelemme lisää itse raskautta ja synnytystä, sen hän minulle lupasi. Viimeinkin. Mutta hyvää sielunhoitoa tämä on ollut vaikka välillä onkin puhuttu aiheen vierestä.



Mukavaa viikonloppua,
Doris