Äidin oma loma

Kaksi lasta. Molemmat huutaa välillä yhtä aikaa. Välillä erikseen. Välillä ne molemmat on myös hiljaa. Ollaan rauhassa sohvalla, kunnes sanon taas jotain väärää. Nyt ei ole välipalan aika, ei huvita mennä ulos, uusi paita on väärän värinen, näkkärin päällä on voita väärällä puolella. Mitä nyt milloinkin. Vauvan kanssa on helppoa, they said. No niin onkin, jos kohdalle sattuu helppo tapaus, joka nukkuu ja syö. Kuten meillä nyt kakkoskierroksella. Mutta uhmaikäisen kanssa ei ole helppoa, vaan siitä uhmisarjesta kuka tahansa alkaa kaivata jossain kohtaa lomaa.

Aikuinenkin saa joskus tehdä mitä huvittaa

Aloin olla niin loppu. Niin väsynyt ainaiseen ininään, kitinään, raivareihin, turhiin itkuihin ja mielensäpahoittamiseen. Kyllä, nämä kaikki kuuluvat uhmaikään ja ovat vain vaihe, mutta tarvitseeko kaikkea tosiaan sietää?

Me saadaan harvoin lapsia hoitoon mihinkään ja minä vietän heidän kanssaan eniten aikaa, sillä mies käy töissä. Onneksi uhmis on sentään muutaman tunnin viikosta päiväkodissa, mutta silti nuo alkuviikon päivät kotona viikonlopun jälkeen ovat raskaita. En tiedä, onko meidän poika jotenkin ylitouhukas, mutta en meinaa keksiä hänelle tekemistä kotipäiville niille yhdeksäksi tunniksi, ennen kuin mies tulee kotiin. Poika ei muuten nuku enää päikkäreitäkään, kuin harvakseltaan, ja ihmettelen miten hän jaksaa mennä täysillä aamusta iltaan pysähtymättä hetkeksikään. Ja minä kun tykkäisin välillä olla hiljaisuudessa, omien ajatusteni kanssa. Niinpä päätin, että äiti tarvitsee nyt loman tästä kaikesta. Nollauksen. Vapautuksen iltahuutoraivareista, aamupalasäädöstä ja siitä, että korvat soi vielä nukkumaan mennessäkin. Edes yhden yön poissaolon. Vaikka oikeasti haaveilen lomalennosta Kanarialle, pois tästä kaikesta. Mutta aloitetaan nyt ensin siitä yhdestä yöstä.

Älä peräänny, ota aikasi!

Astelin kohti hotellia ja pienoinen syyllisyys kalvoi sisälläni. Mikä ihmeen oma loma? Enkö voisi vain lähteä ajamaan takaisin kotiin? Mitä oikein teen eri kaupungissa ja miten ihmeessä saan aikani kulumaan? Laitoin miehelle viestin, että entä jos menenkin takaisin kotiin? Hän rohkaisi ja totesi, että nyt ei saa perääntyä, Hän oli itse myös poissa kotoa työreissulla ja uhmaikäinen jakamattoman huomion keskipisteenä kotona mummin kanssa. Minä ja pikkupimu kirjauduimme hotelliin.

Hain kaupasta ruokaa ja lempiherkkuani täytelakuja, ja vietin niiden ja pikkupimun kanssa koko illan sängyllä makoillen. Oli ihanan hiljaista ja rauhallista. Kaikkihan ei tietysti mene kuten elokuvissa ja olin ladannut aikamoiset odotukset myös hyvinnukutulle yölle. Pikkupimu päätti, että hän alkaa yöunille vasta yhden jälkeen yöllä ja hän söikin usemman kerran, joten se siitä. Mutta sain sentään mennä valmiiseen aamupalapöytään. Ja nauttia hiljaisuudesta. Ja nauttia uhmiksen poissaolosta. Eikä tullut edes ikävä yhdessä yössä. Ehkä viikon erossaolo voisi aiheuttaakin ikävän, mutta yhden yön erossaolo ei kyllä rehellisesti sanottuna tunnu missään. Koska vuorokausi menee niin nopeasti ja vaikka kuinka toivot, että kotona on tapahtunut joku ihme sillä aikaa kun ole ollut poissa, tiedät, että uhmiksen toilailut jatkuu heti, kun pääset kotiovesta takaisin sisään. Onneksi tämäkin on vain joku "vaihe" ja ehkä jonain päivänä voin taas nauttia esikoisen kanssa vietetystä ajasta enemmän. Tällä hetkellä se on lähinnä selviytymistä päivästä toiseen.


Terkuin,
Doris

Tee itse suloinen joulukalenteri

Joulukuu lähestyy taas pikkuhiljaa ja niin salakavalasti. Omassa lapsuudessani joulukalenteri oli tärkeä osa joulun odotusta. Haluan ehdottomasti siirtää joulukalenteri-perinteen myös omille lapsilleni.

90-luvulla joulukalenteri olivat pääasiassa joko kuva-tai suklaakalentereja, mutta nykyään kaupat ja netti ovat pullollaan toinen toistaan kivempia joulukalentereja. Askartelusta tykkäävä ihminen kun olen, ajattelin tänä vuonna näpertää juuri sellaisen joulukalenterin kuin haluan, ja noh, tottakai myös sellaisen, joka sopii sisustukseen. En vain pysty katselemaan kuukautta mitään joulunpunaisia pussukoita seinällä roikkumassa.

Hain inspiraatiota valkoisten paperipussien tekoon 2xilon Jennin blogista. Pussit oli tosi helppo askarrella itse ja tein omani ihan perus tulostuspaperista. Päivämäärät tein leimasimella.

Itse kalenterin pussukat kiinnitin rautakehikkoon puisilla pyykkipojilla.

Viime vuonna joulukalenterin idea meni vielä vajaa kaksivuotiaalta vähän ohi, mutta luulen, että tänä vuonna se kiinnostaa jo paljon enemmän. Varmasti ihan malttamattomuuteen saakka. Hankin joulukalenterin "yllätyksiksi" kaikkia pieniä, halpoja juttuja, joista tiedän, että meidän Pikkuherra pitää. Hän on kova automies, joten suurin osa liittyy jotenkin autoihin.

Joulukalenterin pussukoista löytyy mm.

- pikkuautoja
- autotarroja
- pieniä liikennemerkkejä autoleikkeihin
- pipareita
- hedelmäpatukoita
- rusinoita
- joulusatu
- kirje tontulta
- Pipsa Possu ja Jyri Possu figuurit
- Cars minipalapelejä
- "pääsylippu" HopLopiin
- "pääsylippu" mummin ja ukin luo kyläreissulle eli joulun viettoon :)
- minikokoisia muovailuvahapurkkeja

Yritin laittaa kaikkea puuhaa sellaisille päiville, jolloin päiväkodista on vapaa päivä, niin saamme yhdessä jotain kivaa tekemistä, kuten muovailua muovailuvahoilla tai palapelin tekoa. Ja ajan kulumaan kotona paremmin ;)

Tällaisen joulukalenterin voi toteuttaa lapsille ihan ilman materiaakin. Sen "luukkuihin" voi kirjoittaa vaikka joka päivä jatkuvan tarinan. Tai sitten kalenterin voi toteuttaa esimerkiksi teen ystävälle täyttämällä pussukoita erimakuisilla teepusseilla. Tai voihan tästä tehdä vaikka itselle ihan perinteisen suklaakalenterinkin ja täyttää luukut omalla lempisuklaalla :)

Vielä on monta viikkoa aikaa joulukuun alkuun, joten joulukalenterin ehtii hyvin askarrella itse. Ja jos ei itse viitsi näpertää paperipusseja, niitä saa ostettua valmiina askarteluliikkeistä. Ja moni kauppa myy myös valmiita joulukalenteripaperipussukkapakkauksia (ohoh, mikä sanahirviö :D ), joissa on numerotkin mukana tarra-arkilla, ei tarvitse kuin täyttää pussit ja laittaa kotona ne esille sopivaan paikkaan :)


Terkuin,
Doris

Rintapumppu on yksi parhaista hankinnoista helpottamaan vauva-arkea

*Kaupallinen yhteistyö Lansinoh


Täysimetystä on takana nyt kolmisen kuukautta, kohdallani kauemmin kuin koskaan aiemmin! On ollut ihanaa huomata, että pystyn tähän, sillä ensimmäisen lapseni kohdalla imetys oli epämiellyttävää, tuskallista ja rintaraivaritäyteistä. Kahden viikon jälkeen keittiön kaapit täyttyivät korvikepurkeista.

En tiennyt tämän uudenkaan raskauden kohdalla, haluanko imettää vauvaa enempää kuin muutaman viikon, sillä edelliselläkään kerralla imetys ei onnistunut, kuten olin toivonut. Suhtauduin kuitenkin imetykseen avoimesti. Jos se onnistuu helposti, aion jatkaa sitä niin kauan kuin mahdollista ja en luo imetykseen ennen lapsen syntymää minkäänlaista ennakko-odotusta. Onnistuu jos onnistuu, jos ei, niin kyllä vauva kasvaa korvikkeellakin. Toivoin kuitenkin onnistuvani imetyksessä, sillä on helpompaa, kun vauvan ruoka kulkee mukana tisseissä ilman ylimääräisten korvikepurkkien ja tuttipullojen raahaamista. Tuttipullojen pesu, korvikkeen lämmittäminen öisin ja korvikkeeseen menevä raha eivät enää houkutelleet.

Vauva oppi imun heti synnyttyään. Hän on ollut alusta asti hyvä syömään ja jaksaa kärsivällisesti odottaa ruokaa ilman raivokohtauksia. Olen imettänyt vauvantahtisesti eli antanut hänen syödä aina kun hän tahtoo. Välillä hän on syönyt tunnin välein, välillä ruokailuihin on tullut taukoa useampi tunti. Nyt muutaman kuukauden jälkeen olen alkanut välillä tuntea pienoista ahdistusta siitä, että joku roikkuu kiinni koko ajan ja on vaatimassa jotain. Alan kaivata omaa aikaa, edes jumppatunnin verran ilman, että vauva kulkee mukana. Meidän vauva tankkaa aina ilta-aikaan paljon ja viihtyy syömässä usemman tunnin putkeen ilman juurikaan taukoja, ja tottakai kaikki ryhmäliikuntatunnit, joissa haluaisin käydä, ovat iltaisin. Se tarkoittaa siis sitä, että niille tunneille ei ole menemistä ennen täysimetyksen lopettamista, ellen saa apua hänen iltasyöttämiseensä.

Rintapumppu antaa vapaa-aikaa äidille

Tähän asti minulla on ollut käytössä yli 10 vuotta vanha käsikäyttöinen rintapumppu, jolla pumppasin jonkin verran myös esikoisen aikaan, mutta nyt olen käyttänyt sitä vain pari kertaa, sillä olen kokenut sen käytön niin hankalaksi. Sain testiin sähkökäyttöisen Lansinoh 2 in 1 -rintapumpun ja hallelujah! Tuo älykäs laite on kivuton, siinä on useita eri pumppaustehoja, erikseen stimulointivaihe, joka saa maidon virtaamaan ja sillä voi pumpata jopa molemmat rinnat yhtä aikaa!

Epäröin sähkökäyttöisen pumpun olevan hankala käyttää, hankala kuljettaa mukana ja hankala puhdistaa. Olin tässä kyllä niin väärässä! Puhdistus on helppoa ja pumppu on hygieeninen, sillä siinä ei ole letkuosaa, johon maitoa menisi, joten letkustoa ei tarvitse puhdistaa. Sähköinen pumppuyksikkö ja pumpun osat ovat pieniä ja kevyitä, joten ne on helppo ottaa mukaan vaikka ihan hoitolaukkuun. Jos maitoa tarvitsee pumpata pakastimeen, 2 in 1 -rintapumpulla voi pumpata maitoa myös suoraan Lansinohin maidonsäilytyspusseihin ja laittaa ne sellaisenaan pakastimeen ilman, että tarvitsee turhaan liata pulloa siinä välissä. Kätevää, eikö?

Teen yleensä niin, että vauva syö toisesta rinnasta samalla kun pumppaan toisesta. Saan sähkökäyttöisellä pumpulla pumpattua maitoa kerralla enemmän kuin käsikäyttöisellä ja se on myös paljon nopeampaa. Itse ei tarvitse tehdä muuta kuin laittaa pistoke seinään, painaa virtanappia ja pitää rintasuppiloa paikoillaan pumppauksen ajan. Verkkovirran lisäksi pumppu toimii myös paristoilla, joten jos täytyy pumppauksen aikana vaikka imuroida, niin se onnistuu kun laittaa pumppausyksikön hupparin taskuun, toisen käden imurin varteen ja toisen tissille pitämään rintasuppiloa. Tehokasta, eikö :D Tämä oli aivan ääripääesimerkki, enkä ole oikeasti tehnyt näin, mutta teoriassa tämä olisi mahdollista :)

Vauvalle kelpaa kaikki

Lansinohin 2 in 1 -rintapumppu on sen verran pieni ja kevyt, että se kulkee kätevästi mukana myös reissussa. Minulla pumppu on ollut mukana perheen yhteisellä laivareissulla sekä junamatkalla halki Suomen. Laivalla pumppasin vauvalle hytissä hätävarapullon ennen kuin lähdimme buffettiin ja sen jälkeen saavuimme maihin. Kesken oman ruokailun tai laivasta poistumisruuhkan keskellä en missään mielikuvissani halunnut imettää vauvaa, vaan pullo olisi sitten valmiina, jos oikein hätä tulisi. Ja pitihän meidän päästä vielä satamasta autolla kotiinkin, niin hätätilassa vauva voi syödä pullosta auton liikkuessa ilman, että koko perheen tarvitsee pysähtyä puoleksi tunniksi odottamaan, että olen imettänyt vauvan.

Meillä on siinä mielessä onnekas tilanne, että vauva suostuu syömään tuttipulloa ja tissiä, molemmista ruoka hänelle maistuu samalla tavalla. Oman maidon pumppaaminen ja pullosta syöttäminen tuovat vauva-arkeen kivaa vapautta ja se mahdollistaa monta asiaa. Tiedän, että näin ei kaikilla ole. Jotkut vauvat ovat todella tarkkoja siitä, että suostuvat syömään vain tissiä.

Täytyy kyllä tämän rintapumpun lisäksi avoimesti kehua myös Lansinohin Natural Wave -tuttipulloja. Tuttiosa muistuttaa muotonsa ja tuntumansa perusteella todella paljon oikeaa rintaa. Tämän vuoksi siirtymä pullon ja imetyksen välillä on joustavampaa, eikä meidän vauva ole ainakaan alkanut hylkiä imetystä siitä huolimatta, vaikka pulloa on välillä käytettykin. Natural Wave -tuttipulloissa on myös ilmaventiili, joka vähentää ilman joutumista vatsaan. Tuttipullo ja sen osat ovat BPS- ja BPA vapaita, ja tuttipulloja saa myös lasisena. Näitä tuttipulloja on käytössä useissa synnytyssairaaloissa ja vastasyntyneiden teho-osastoilla, jota en yhtään ihmettele! Olisinpa tutustunut näihin pulloihin jo esikoisen aikaan, jolloin hän söi monta kuukautta pelkästä pullosta. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan :)


* Lansinohin 2 in 1 -rintapumppu ja Natural Wave -tuttipullot saatu blogiyhteistyönä. Voit tutustua Lansinohin vauva-arkea helpottaviin tuotteisiin lisää heidän nettisivuillaan osoitteessa https://www.lansinoh.fi/



Terkuin,
Doris

DIY Tyylikäs hapsuheijastin

Taas on se aika vuodesta, kun on todella pimeää ja ilman heijastinta liikkuvat ihmiset säikyttelevät autolijoita näkymättömyydellään. Heijastimen ei tarvitse olla ruma tai tylsä. Heijastinteipistä -ja kankaasta saa askarreltua itse tyylikkäitä heijastimia ja vain mielikuvitus on heijastimen mallia miettiessä.

Tänä vuonna koruissa yhtenä trendinä on ollut kaikenlaiset hapsut. Päätin toteuttaa hapsu-heijastimen heijastinteipistä. Heijastin on helppo ja nopea askarrella, ja siitä saa kivan lahjan vaikka päiväkodintädeille tai ystävälle joululahjaksi.

Tarvitset:

Heijastinteippiä
Nahkanauhaa (tai jotain muuta vahvaa nauhaa) 20cm pätkä
Sakset
Liimaa
Helmiä

Leikkaa heijastinteipistä n.18 cm mittainen pala. Leikkaa myös toinen pieni pala (n. 1cmx3cm). Poista isommasta palasta heijastinteippiä paperi liimapinnalta ja taita pala kaksinkerroin liimapuolet vastakkain. Näin saat suorakaiteen muotoisen palan, jonka molemmilla puolilla on heijastinpinta.

Leikkaa suorakaiteeseen saksilla ohuita hapsuja siten, että taitosreuna jää yläreunaan. Älä leikkaa hapsuja "loppuun asti" vaan jätä yläreunaan n. 1cm varaa (kts.alempi kuva)

Tee nauhan toiseen päähän solmu. Laita hapsutetun suorakaiteen yläreunaan liimaa ja nauha keskelle, solmu alaspäin, hapsuihin päin (kts. ylempi kuva)

Lähde kierittämään toisesta reunasta tiukkaa rullaa nauhaa päin ja "rullaa" myös nauhan yli. Pidä tekemääsi hapsurullaa tiukasti sormiesi välissä. Ota nyt toinen, pienempi heijastinnauhan pala, jonka alussa leikkasit, irroita siitä liimapinnan suojapaperi ja kiedo pala tiukasti hapsurullan yläreunan ympärille (kts. alempi kuva)

Jos hapsujen sisällä olevan narun solmun hännät jäivät ruman pitkiksi, siisti niitä saksilla. Voit myös varovasti vetää solmua hieman "ylöspäin", että solmu menee vähän enemmän piiloon "heijastinhapsurullan" sisään. Pujota narun toiseen päähän helmiä koristeeksi.

Nyt heijastin on valmis ja voit kiinnittää sen solmien takin vetoketjuun, laukun reunaan tai ihan mihin ikinä keksitkään. Pääasia, että laitat sen johonkin ja näyt pimeässä :)


Terkuin,
Doris

Miltä tuntuu olla ainoa lapsi?

Seison taas leikkipaikan reunalla ja mietin, kuka muista lapsista näyttää kivoimmalta. Ketä lähestyisin ja kysyisin nimeä? Tilanne ahdistaa, mutten halua olla yksinkään. Olisi kiva saada leikkiseuraa. Kuka olisi yhtä yksin kuin minä?

Minulla ei ole sisaruksia, ei edes niitä "puolikkaita". Toisaalta en ole koskaan kaivannut sisarusta, sillä en tiedä miltä sisarussuhde tuntuu, mutta toisaalta se olisi tuonut elämääni paljon helpotusta, ainakin lapsuusaikana. Vihasin yllämainittuja tilanteita, kun olimme vanhempieni kanssa jossain lomamatkalla, kylpyläreissulla tai jossain, jossa oli paljon lapsia ja tehtiin lasten juttuja. Joskus minulla oli mukana joku oma kaveri, mutta silloin kuin ei ollut, jouduin hankkimaan leikkiseurani itse tai valitsemaan yksinolon.

Inhosin mennä kylään sellaisten kavereiden luokse, joilla oli suunnilleen samanikäisiä sisaruksia. Sisarukset leikkivät usein keskenään ja minä koin itseni ulkopuoliseksi. Tai sisarus tuli sotkemaan minun ja kaverini leikit, ja se oli kaverilleni ihan ok. Minusta se ei ollut, sillä en ollut tottunut sellaiseen. Sisarusten suhde oli niin vahva, etten kuulunut mahtuvani joukkoon. Leikin mieluumin yksin, kun koin vain leikkiseurastani pahaa oloa. Huvipuistovierailut olivat kaikkein kamalimpia. Olen kiitollinen siitä, että vanhempani reissasivat kanssani paljon ja usein lomat vietettiin reissaten, mutta se, ettei minulla ollut sisarusta, kenen kanssa jakaa ilo niistä reissuista, on jäänyt elävästi mieleeni. Huvipuistoissa sain mennä laitteesta toiseen yksin, sillä vanhempani eivät olleet huvipuistoihmisiä, eivät edes minun vuokseni. Muistan vieläkin miltä tuntui istua yksin huvipuistolaitteen vaunussa, joka oli tarkoitettu kahdelle, ja laitteen vispatessa minä heiluin vaunussa laidasta toiseen lonkkiin sattuen niiden paiskautuessa vaunun reunoihin.

Koen myös, että ainoana lapsena olen joutunut tutustumaan aikuisten maailmaan ehkä "liian" varhain. Se, että ainoa omanikäinen juttuseura oli perhepäivähoidossa tai koulussa, mutta kotona ei ollut ketään, kenen kanssa jakaa lasten juttuja, pakotti kasvamaan henkisesti ehkä hieman muita nopeammin. Usein meillä keskusteltiin paljon aikuisten asioita, tottakai, koska perheessä oli enemmän aikuisia kuin lapsia, ja minä tietysti luonnollisesti kuuntelin niitä kun en voinut paetakaan sisaruksen kanssa leikkeihin ja sulkea aikuisten jutuilta korviani. Pienenä minua luultiin usein vanhemmaksi kuin todellisuudessa olin. Myös lähes kaikki ystäväni ovat minua vanhempia, puhumattakaan menneistä poikaystävistä ja nykyisestä miehestäni. Olen aina tullut paremmin juttuun itseäni vanhempien kanssa ja luulen, että se on juurikin peruja siitä, että olen tottunut aikuisten kanssa kommunikointiin pienestä saakka.

Ainoana lapsena olemisessa on tietysti myös hyviäkin puolia. Olen pienestä pitäen oppinut huolehtimaan itsestäni ja olemaan itsenäinen, riippumaton kenestäkään. Viihdyn myös hyvin itseni kanssa ja ehkä siksi kaipaan niin paljon omaa aikaa ja hiljaisuutta, sillä olen tottunut niihin. Ainoana lapsena saa myös vanhempien jakamattoman huomion eikä mitään tarvitse jakaa muiden kanssa. Eikä sinua vertailla kehenkään muuhun.

Molemmilla vanhemmillani on paljon sisaruksia ja he ovat joutuneet jakamaan lapsuudessaan kaiken, ja ehkä köyhässä sotien jälkeisessä Suomessa myös hieman kärsineeet siitä, että vähistäänkin piti luopua. He halusivat vain yhden lapsen, joka saisi sellaisen lapsuuden, mistä he olivat itse salaa lapsena haaveilleet. En silti missään määrin koe olleeni "lellipentu", joiksi minun lapsuudessani monilapsisten perheiden lapset haukkuivat ainuita lapsia. En todellakaan saanut kaikkia leluja, joita halusin, ja monet käyttötavarat ostettiin kirpparilta eikä kalleinta merkkiä urheiluliikkeestä. En myöskään ollut mikään rusettipäinen kympin oppilas. Olin vain lapsi, jolla oli pieni perhe ja joka asui koulukavereiden ihmetykseksi omakotitalovoittoisella asuinalueella pienessä paritalokodissa.

Omat haaveeni vanhemmuudesta olivat taas toisenlaiset kuin omilla vanhemmillani. Tiesin jo nuorena, että jos saan joskus lapsia, haluan niitä enemmän kuin yhden. En yksinkertaisesti halunnut, että lapseni "joutuisi" olemaan ainut lapsi. En halunut, että lapseni joutuisi kokemaan samaa kuin minä, vaan saisi kokea sisaruuden ja sen luoman turvan ja yhteenkuuluvuuden. Muistan elävästi kuinka eräs ystäväni totesi minulle jo melkein aikuisiässä että  " Säälin sinua niin paljon kun et saa koskaan tietää miltä tuntuu, kun on sisarus. Se on jotain niin ainutlaatuista, jota ei voi selittää!" Tuo lause sattui sydämeeni niin paljon ja melkein kyynel vierähtää vieläkin, kun ajattelen tuota lausetta. Se loukkasi minua todella paljon. Moneen asiaan omassa elämässään voi itse vaikuttaa, mutta sisarusten lukumäärään ei. Sen päättää joku muu.

Eikä sisarussuhde automaattisesti tarkoita sitä, että sisarukset ovat ylimpiä ystäviä. Omassa ystäväpiirissäni on montakin ihmistä, jotka eivät ole juurikaan tekemisissä omien sisarustensa kanssa. Minua tämä tietysti aina ihmetyttää, sillä minulle ei annettu mahdollisuutta sisarussuhteeseen ja toiset melkein toivovat, että pääsisivät niistä eroon. Mutta kaikinpuolin olen tyytyväinen elämääni näin, enkä kaipaa nyt aikuisena sisaruksia. Minulla on paljon hyviä ystäviä, jotka ainakin lähes korvaavat sisarukset, näin uskon. Vaikken siltikään oikeasti tiedä mistä puhun, kun vertaan ystäviä sisaruksiin. Mutta siitä olen onnellinen, että oma perheeni kasvoi vielä yhdellä lapsella ja surullinen vajavaisuuden tunne on poissa. Että isoveli sai pikkusiskonsa ja nyt meillä istuu ruokapöydässä neljä henkilöä <3


Terkuin,
Doris

Lihaton lokakuu: ruokaisa kasvissosekeitto

Me päätettiin tänä vuonna viettää ensimmäistä kertaa lihatonta lokakuuta ihan koko perheen voimin. Tai oikeastaan meidän lihaton lokakuu on vähän "semi"lihaton, sillä kalaa aiomme syödä. En pysty olemaan ilman sushia enää yhtään kuukautta raskauksien jälkeen ja taaperolle on oltava pakastimessa hätäkalapuikot.

Ajattelimme asian niin, että kotona tehdään pelkkää kasvisruokaa ja tässä on meille tilaisuus innostua taas kasvispainotteisten ruokien kokkailusta. Jossain vaiheessa meillä tehtiin todella paljon pelkkää kasvisruokaa, sitten se jotenkin unohtui ja nyt haluamme löytää tiemme siihen pisteeseen takaisin. Ja vaikka lihaton lokakuumme onkin vain "semi"lihaton kalan kuuluessa jossain määrin ruokavalioon, on kasvisruoan lisääminen ja lihan käytön vähentäminen joka tapauksessa mielestäni aina hyvä vaihtoehto.

Ruokaisa kasvissosekeitto

5 perunaa
1 bataatti
4 tomaattia
4 porkkanaa
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 prk kikherneitä
1dl punaisia linssejä
1 kasvisfondipala
2 dl kaurakermaa
vettä 
suolaa

Kuori ja pilko perunat, porkkanat, bataatti ja sipulit. Huuhtele linssit siivilässä. Laita kasvikset pilkottuina kiehumaan, lisää kattilaan vettä sen verran, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Lisää kattilaan linssit, kikherneet, pilkotut tomaatit sekä fondi. Keitä kasvikset kypsiksi. Soseuta sauvasekoittimella. Lisää lopuksi kaurakerma ja suolaa oman maun mukaan. Tarjoile esimerkiksi raejuuston kanssa.

Terkuin

Doris

Rotinat pelastavat tuoreet vanhemmat — vie lahjaksi ruokaa!

Rotinat ovat karjalainen perinne. Ne tarkoittavat ruokalahjaa, jonka vieraat tuovat mukanaan, kun he menevät vauvaperheeseen ihastelemaan ensi kertaa uutta perheenjäsentä. Tämä etenkin Itä-Suomessa käytössä oleva perinne on elänyt hiljaiseloa jo pidemmän aikaa, ja se tuntuu olevan katoamassa kokonaan, valitettavasti. Olisi upeaa, jos rotinat saataisiin nostettua takaisin henkiin tässä kiireen ja materian täyteisessä maailmassa.

Perinteen mukaan väsyneelle äidille eheyttävää ravintoa

Muistan esikoisen saatuani, kuinka väsynyt olin. Ystävät ja sukulaiset halusivat tulla moikkaamaan vauvaa, mutta samalla nämä vierailut saattoivat aiheuttaa pientä ahdistusta tuoreissa vanhemmissa. Minussa ainakin aiheuttivat. Koin, että minun täytyy olla niin kuin ennenkin, leipoa pöytä täyteen vieraita varten ja kestitä heidät. Eräänä päivänä vauvan katsojia tuli kahdessa erässä ja en vain yksinkertaisesti enää jaksanut. Sanoin miehelleni, että keitä kahvia jos haluavat, kaivoin keksipaketin kaapista ja iskin sen pöytään. Kattamattomaan pöytään, jota meillä ei tapahdu koskaan, jos meille tulee vieraita. Silloin en vain jaksanut. Hädintuskin pystyin itse olemaan istuma-asennossa, joten olin vielä vähemmän leipomiskuntoinen. Kyllä se kieltämättä vähän hävetti, mutta totesin asian olevan minulle siinä hetkessä yhdentekevää. Jos voimavarat ovat loppu, ne ovat silloin loppu.

Näin itäsuomalaisena vieraiden kestitseminen on tärkeää ja olen kotoa oppinut sen, että pöytä on oltava katettuna ja kahvi keitettynä vieraita varten jo ennen kuin he saapuvat. Yhden kaveriperheen tapaamisen jopa peruin esikoisen synnyttyä johonkin muuhun syyhyn vedoten, vaikka todellinen syy oli se, etten yksinkertaisesti jaksanut emännöidä. Sääli, että niinkin iloinen asia kuin uuden perheenjäsenen juhlistaminen voi pahimmillaan tuottaa vain ahdistusta :)

Rotinaperinteen mukaan vieraat tuovat vauvaperheeseen mukanaan ruokaa, itse tehtyä tai ostettua. Ruokaa tuodaan joko sillä ajatuksella, että voidaan syödä ne yhdessä kahvitellen tai herkut jätetään tuoreille vanhemmille tulevien päivien varalle, vauvakuplan ja väsymyksen keskelle. Valvotut yöt, imetysmaratonit ja kaaos oman pään sisällä kaiken uuden omaksumisesta voivat laittaa tuoreet vanhemmat koville, ja siinä ei jaksa enää välttämättä ajatella edes ruoanlaittoa.

Materiaa vai makaronilaatikkoa?

Rotinat olivat tosiaan, ainakin Itä-Suomessa, vahvasti voimissaan oleva perinne vielä muutama vuosikymmen sitten. Nykyäänkin sitä näkee siellä päin Suomea vielä jonkin verran. Äitini suorastaan ihmetteli esikoisen saatuani, miksei kukaan vauvaa katsomaan tulleista tuonut mukanaan suoraan uunista tullutta makaronilaatikkoa. Täällä Länsi-Suomessa tällainen perinne ruokalahjoista ei ole oikeastaan lainkaan enää voimissaan yksittäisiä tapauksia lukuunottamatta. Mielestäni olisi mahtavaa, jos rotinaperinne nostaisi taas päätään ja sitä alettaisiin suosia ympäri Suomen yhä enemmän. Se olisi myös ekologinen tapa muistaa vauvaperhettä :) Mitä mieltä sinä olet?

Oman väsyttävän, viikkoja kestäneen kahvikesti-kokemukseni jälkeen, päätin, että jos ikinä menemme katsomaan hiljattain vastasyntynyttä ja uudessa, väsyttävässä elämäntilanteessa olevia vanhempia, mukaan pakataan aina lahjakassillinen jotain syötävää ja juotavaa. Suklaata, karkkia, kuohuviiniä, alkoholitonta kuohujuomaa, pullaa, leipää, keksejä, ruislastuja, juustoja, milloin mitäkin. Näin myös jostain somesta, että jotkut olivat vieneet vauvaperheelle rotinalahjaksi lahjakortit lähipizzeriaan, kuinka nerokasta! Väsyneille vanhemmille yhden päivän vapaus ruoanlaitosta! Ruokalahjan viemisen lisäksi olen ilmoittanut etukäteen vauvaperheeseen mennessäni, että meitä varten ei sitten tarvitse järjestää kahveja tai leipoa mitään. Se on sitten vauvaperheen itsensä päätettävissä, että kahvitellaanko ja he ainakin tietävät, että me emme sitä odota. Se on meille ihan fine.



Tervetuloa mukaan seuraamaan meidän elämää enemmän Instagramissa @unelmalandia


Terkuin,
Doris