Aikuisena ystävän löytäminen on kuin deittailua

Teini-iässä sitä ajatteli aina, ettei uusia ystäviä voi varmasti löytää enää aikuisena, vaan ystävyyssuhteet on tehtävä silloin tai jää ilman. Onneksi olin silloin ajatusteni kanssa hyvinkin väärässä. Olen löytänyt aikuisiällä uusiä ystäviä niin mieheni kavereiden kautta, työelämästä, yhteisten opiskelujen kautta sekä lasten syntymän myötä samassa elämäntilanteessa olevista ihmisistä. Niistä lapsuusajan ystävistä on enää jäljellä oikeastaan vain muutama.

Käytä aikasi sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa oikeasti viihdyt

Aloin pohtia ystävyyssuhteen muodostumista näin aikuisiällä. Se todellakin on kuin treffikumppanin hakua, treffeillä käymistä ja vakavamman suhteen muodostumista. Ensin ehkä aletaan viestitellä tiheämmin, sitten tapaillaan ja lopulta kaikki tuntuu niin luonnolliselta ja ihan kuin olisimme olleet toistemme elämässä aina. Tai sitten ei. On minulle joskus niinkin käynyt. Että jo ihan aluksi tuntuu siltä, ettei välillämme ehkä ole tarvittavaa kemiaa. Mutta silti tapailua on hetken jatkettu ja molemmat ovat tajunneet tahoillaan, että ehkä jostain löytyy se, kenen kanssa natsaa yhteen paremmin. Siinäpä se. Elämä on aivan liian lyhyt tuhlattavaksi sellaisiin ihmisiin keiden kanssa ei viihdy oikeasti. Ja aikuisena on aikaakin rajallinen määrä töiden, mahdollisten lasten, lemmikkieläinten, harrastusten ja muun toiminnan lisäksi ystävien tapailuun. Silloin täytyy harkita tarkkaan, kenen kanssa vapaa-aikansa viettää.

On myös haikeaa, jos ystävyyssuhde hiipuu. Mutta niin vain joskus käy. Kummallakaan ei enää ole aikaa toiselle. Vähän kuin huonossa parisuhteessa. Kumpikin on liian kiireinen enää viettämään yhteistä aikaa omien menojensa vuoksi, jotka ovat muuttuneet tärkeämmäksi kuin suhteen vaaliminen, joten parempi muuttaa erilleen. Vuosia suhteen hiipumisen jälkeen voi tuntua siltä, ettei oikein enää muistakaan sitä ihmistä tai mitä yhteistä hänen kanssaan oli. Suhde ei varmastikaan ole ollut hyvin merkityksellinen teidän kummankaan elämän kannalta, jos ei kaipaa toista tai hänen kanssaan vietettyä aikaa.

Kun ois tunnettu aina

Tällä hetkellä minulla on tilanne, että olen deittailuvaiheessa erään ihmisen kanssa ja minusta tuntuu, että meistä varmasti tulee jotain vakavampaa. Alusta asti jutellessamme tuntui siltä, kuin olisimme tunteneet aina. Huumorintajumme natsaa ja jutut muutenkin. Saatamme istua kolme tuntia pöydän ääressä jutellen ja se aika tuntuu minuutilta. Tutustuimme alunperin lastemme kautta. Meillä on molemmilla viime kesänä syntyneet lapset ja olemme molemmat olleet viime aikoina kotona lasten kanssa. Kaksi yksinäistä siis löysi toisensa. Mutta kuten meidän välisistä keskusteluista on käynyt ilmi, meillä molemmilla on sen verran paljon ystäviä, että mikään säälisuhde tämä ei ole. Tulemme aidosti juttuun toistemme kanssa ja haluamme viettää aikaa toistemme kanssa mieluumin kuin molemmat omissa kodeissamme kaksin vauvan kanssa hengaillen :) Meillä on myös yhteisiä harrastuksia, sama entinen kotikaupunki ja vähän samanlainen työelämätausta, joten paljon yhteistä äitiyden lisäksi.

Aikuisiälläkin luodut ystävyyssuhteet voivat joskus hiipua, eivätkä nekään välttämättä kestä ikuisesti. Sillä aikuisetkin muuttuu ja elämäntilanteet muuttuu. Mutta useimmiten aikuisiällä luodut ystävyyssuhteet ovat kestävämpiä kuin ne teini-iässä luodut, jolloin oli itse ja omat kaveritkin olivat hukassa itsensä kanssa. Ei oikein tiedetty ketä me oltiin ja minne ollaan menossa. Vai kiinnostaako meitä enemmän baarissa sekoilu, opiskelu vai perhe-elämä? No, kuten arvatakin saattaa, ainakin minun kohdallani kävi niin, että baarisekoilijat, nuo ikuista villiä nuoruutta tavoittelevat ja uraihmiset jatkoivat jossain kohtaa elämissään eri suuntiin. Ja joidenkin toisten kanssa ystävyys muuttui hyvänpäiväntuttavuudeksi. Erotaan ystävinä, vai miten se meni?


Hyvää ystävänpäivää 14.2,
Doris