26. kesäkuuta 2019

Kielletty rakkaus

Kuvitellaan tilanne, jossa olisit elänyt lapsesi kanssa 14 vuotta saman katon alla ja eräänä päivänä hän kertoisi, ettei hän ole hetero. Tämä nuori on todennäköisesti kipuillut itsekseen asian kanssa jo pitkään ja pohtinut sitä uskaltaako kertoa kenellekään, ettei ehkä ole kuin muut. Tai hän on jo kauan saanut kokea kiusaamista ja halveksuntaa asian vuoksi, haukkuja ja vihaa. Tai ehkä hän on päättänyt olla kertomatta siitä ainakaan omille vanhemmilleen. Oli tilanne mikä tahansa, kertooko nuori asian tai ei, vai aavistavatko vanhemmat tämän, mutta miten suhtautua tilanteeseen? Miten sinä suhtautuisit?



Se on niin ällöttävää


Tällä viikolla vietetään Pride-viikkoa, joka huipentuu Helsinki Pride -kulkueeseen lauantaina 29.6. Kyseessä on Suomen suurin kulttuuri-ja ihmisoikeustapahtuma. Pride juhlistaa tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja kaikille kuuluvia ihmisoikeuksia. Tätä viikkoa vietetään osittain siksi, ettei se vieläkään ole maailmassa normaalia kuulua seksuaalivähemmistöön. Toiset ihmiset yrittävät määrätä ketä joku toinen saa rakastaa, kenen kanssa joku toinen saa tuntea läheisyyttä ja kenen kanssa mennä naimisiin. Ja tähän näillä toisilla ihmisillä on mitä erilaisempia perusteluja kuten: ällöttää, se on epänormaalia tai eräs tuhansia vuosia vanha kirja väittää sen olevan syntiä.

Kaikki me synnymme tähän maailmaan yksilöinä, jokainen erilaisena. Kukaan ei voi valita syntyessää esimerkiksi omaa perhettään eikä silmien väriään. Ei myöskään seksuaalista suuntautumistaan. Miksei jokainen saa olla täällä sellainen kuin on? Ei se ole kenenkään muun asia.
Se ei ole sinulta pois, jos esimerkiksi kaksi miestä rakastaa toisiaan, se ei ole sinulta pois jos he saavat mennä naimisiin ja jakavat elämänsä. Homous ei tartu. Ai se ällöttää? No arvaas mitä? Moni hetero tekee ihan yhtä "ällöttäviä tai jopa ällöttävämpiä" asioita makuuhuoneessaan. Ja se mitä ja kenen kanssa kukakin tekee lain sallimissa rajoissa makuuhuoneessaan ei ole edes sinun asiasi.

Tuohon Raamattu-kohtaan en kajoa sen enempää kuin, että se perustelu menee minulta yli hilseen. Seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä on ollut aina. Jopa eri eläinlajeissa esiintyy homoseksuaalisuutta, joten vaikka lisääntymiseen tarvitaan molemmat sukupuolet, kyllä erilaiset seksuaalisuudet ovat ihan normaaleja luonnon asioita.

Sinä et saa rakastaa, minä saan


Tällä viikolla taas monet isot yritykset kuten mm. Alko, Kela, teleoperaattorit ja Fazer ovat antaneet tukensa tälle tasa-arvoisempaa maailmaa tavoittelevalle Pridelle. Suvaisemattomat ovat ilmoittaneet boikoteista kyseisiä ja monia muita Pridea tukevia yrityksiä kohtaan. Tämä on jotenkin hupaisaa, että vuonna 2019 jotkut meistä ihmisistä joutuvat taistelemaan siitä, millaisia ovat ja vastapuoli yrittää estää sen. Estää toisten rakkauden. Estää toisia olemasta omia itsejään. Eikö kuulostakin typerältä? Jokaisella meistä pitäisi olla samanlainen oikeus olla sitä miltä itsestä tuntuu, onhan meillä kaikilla oikeus myös syntyä tänne? Kenenkään ihmisen ei pitäisi kokea olevansa vähempiarvoinen kuin muut. Ihminen on muutakin kuin seksuaalisuus.

En tiedä, onko kielteinen asenne seksuaalivähemmistöjä kohtaan yleisempää niillä, kenen lähipiirissä ei ole yhtään tähän vähemmistöön kuuluvaa? Itselleni tuo asia on ollut jo nuoresta saakka arkipäivää kavereiden ja sukulaisten muodossa. Ei se ole minun asiani, ketä he rakastavat. Jos minä saan rakastaa ketä haluan, saavat hekin.

Olet aina lapseni


Palataan tuohon alun kysymykseen, miten sinä suhtautuisit, jos lapsesi kuuluisi seksuaalivähemmistöön? Nyt kun olen itse vanhempi, en voi ymmärtää kuka vanhempi olisi valmis hylkäämään lapsensa ja lakata rakastamasta häntä tällaisen asian vuoksi. Hän on edelleen sinun lapsesi. Hänellä on sinun geenit, hän on osa sinua. Jos seksuaalivähemmistöön kuuluminen tässä tapauksessa häiritsee, niin ei kai se auta kuin peiliin katsoa? Sinun homogeeneistäsi hän on tullut.

Minulla ei ole oikeutta päättää ketä lapseni tulee rakastamaan tai mitä hän tuntee. Lapseni tulevat olemaan aina lapsiani ja yhtä rakkaita, olivatpa he seksuaalisuudeltaan mitä tahansa. Kohtele muita, kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan. Anna toisten rakastaa ja tulla rakastetuksi. Maailmassa on ihan tarpeeksi vihaa ja oikeitakin ongelmia, kuin naapurissa asuva sateenkaariperhe.


Terkuin,
Doris

25. toukokuuta 2019

Älä lopu vauvavuosi!

Meidän vauva on jo pian 9 kuukautta, enää kolme kuukautta vauvavuotta jäljellä. Eiiii! Miksi aika menee niin nopeasti? En halua että vauvavuosi loppuu!

En voi uskoa, että tuo olen minä, joka näin kirjoittaa. Esikoisen kohdalla vauvavuosi tuntui valovuodelta ja nyt tämän toisen kohdalla se on mennyt supernopeaa. En halua, että pieni vauvani kasvaa isoksi näin pian, haluaisin hänen olevan äidin pieni nyytti pidempään.


Ei juurikaan muistoja edellisestä vauvavuodesta


Suoraan sanottuna en muista, millainen, nyt jo 3-vuotias esikoisemme oli vuoden ikäisenä. Vain pari videota muistona, ei muuta. Tuntuu kuin hän olisi aina ollut kävelevä ja höpöttävä pikkupoika. Pelkään jo nyt, etten muista parin vuoden päästä tämän pikkupimun vauva-ajasta mitään. En mitään mille hän näytti, miltä hän tuoksui ja miten hän ilmeili söpösti. Joka päivä katselen häntä huokaillen ja nuuhkien vauvan tuoksua johonkin talteen, muistoihin.

Jotkut toivovat, että vauvavuosi loppuisi pian ja kaikki vauva-aikaan liittyvä pyyhkiytyisi mielestä, niin rankkaa se on. Niin minäkin toivoin esikoisen kohdalla, ehkä en siksi muistakaan siitä juuri mitään. Kehoni jotenkin suojelee minua niiltä muistoilta, en tiedä. Se oli jotain niin kamalaa, mitä en halua muistaa. Toisaalta sääli, mutta näin se on, sitä aikaa ei saa enää takaisin. Nyt pikkusisarus on ollut sen verran helppo ja tyytyväinen vauva, ettei vauvavuosi ole muutamia vähempiunisia öitä lukuunottamatta tuntunut mitenkään raskaalta, joten voisin jatkaa tätä vielä pidempään. Jos saisin takeen siitä, että seuraava vauva olisi yhtä helppo kuin tämä nykyinen niin voisin ehkä harkita kolmatta lasta. Vitsi vitsi. Ei nyt sentään liiotella :D



Toisen kanssa rennommin


Ehkä tämä toisen vauvavuoden helppous johtuu siitä, että tällä pyörällä ollaan opeteltu ajamaan jo aiemmin. Kaikki on tuttua eikä oikeastaan mikään ole uutta. Ja jotenkin tähän toiseen lapseen osaa suhtautua paljon rennommin. En koko ajan ajattele, että miksi se ei nyt jo konttaa, onko jokin vialla? Ja kun on myös isompi lapsi hoidettavana, vauvaan ja hänestä murehtimiseen ei ehdi keskittyä samalla tavalla kuin silloin, kun lapsia oli vasta yksi.

Juuri eräänä päivänä mieheni kanssa nauroimme, kun mieheni poisti nenäfridalla räkää vauvamme nenästä, että miten pelkäsimmekään esikoisen kohdalla käyttää tuota nenäimuria, kun pelkäsimme, että hänen aivot tulevat imun mukana ulos :D Ja montaa muuta typerää tuoreiden vanhempien paniikinaihetta ollaan tässä toisen vauvan vauvavuonna muisteltu. Onneksi ostaan ottaa jo tämän uuden toisen lapsen kanssa jo vähän rennommin, vaikkei meitä nyt vieläkään voi maailman rennoimmiksi vanhemmiksi kutsua  :)



Terkuin,
Doris

19. toukokuuta 2019

Näin onnistut pihaistutuksissa

Näin keväällä alkaa aina tehdä mieli laittaa pihaa nätimmäksi ja kesäkuntoon. Me ollaan miehen kanssa otettu jopa vähän perinteeksi, että jotain uutta tehdään pihalle joka kevät. Kumpikaan meistä ei ole puutarha-alan ammattilainen, mutta intoa (ainakin mieheltä) löytyy sitäkin enemmän. Ja hei, tekemällä oppii, mutta muutama juttu kannattaa ottaa haltuun jo ennen kuin edes aloittaa!




Valitse oikeanlaisia kasveja


Valitse oikeanlaiset kasvit oikeille paikoille. Varjoisan kasvupaikan kasvit eivät sovi täysaurinkoon ja kaikki kasvit eivät välttämättä sovellu istutettaviksi ruukkuihin. Harvoin myös eteläisessä Suomessa viihtyvät lajikkeet viihtyvät pohjoisessa.





Luota asiantuntijaan


Hanki taimet puutarhalta, taimitarhalta tai puutarha-alan erikoisliikeestä. Siellä henkilökunta on yleensä alansa asiantuntijoita. Heiltä kannattaa mm. tiedustella millaiset kasvit juuri omaan pihaan sopisivat ja miten kasvit istutetaan? Tarvitseeko kasvin ympärille jotain suojusta talven tai keväauringon varalle? Saako kasvia leikata tai miten sitä ylipäätään kastellaan?

Meidän pihassa kasvit, jotka on ostettu puutarhoilta ja laadukkaista puutarha-alan liikkeistä ovat selviytyneet ja kasvaneet hyvin. Muutama kasvi, jonka olemme joutuneet uusimaan kasvin kuukahtamisen vuoksi, ovat juurikin olleet hankittuja sellaisista liikkeistä, jotka eivät ole varsinaisesti puutarha-alan asiantuntijoita. Tämä asia on todellakin opittu kantapään kautta ja nykyään suuntaamme aina samaan, laadukkaaseen puutarha-alan erikoisliikkeeseen, jos on tarkoitus tehdä istutushommia.

Satsaa laatuun


Vaikka puutarha-alan erikoismyymälöissä hinnat saattavat olla korkeammat ja paljousalennuksia ei juurikaan ole, siihen on syynsä. Kasvit ja taimet ovat paljon laadukkaampia niissä kuin myymälöissä, jotka myyvät kasveja kesäpihalle siksi, koska muutkin tekevät niin. Satsaa siis laatuun ja pulita muutama euro enemmän.




Matki muilta


Jos itsellä ei ole mitään ideaa, mikä voisi näyttää hyvältä tai olla muuten kiva, matki muilta! Pinterest, Instagram, mikä vain auki ja katsele miten muut ovat toteuttaneet kivoja pihajuttuja. Näin voit saada inspiraation ihan omanlaiseen juttuun tai tehdä samanlaisen kuin jollain muulla. Ja jos tuntuu, että toteutus tuntuu vaikealta, suuntaa kohti asiantuntevaa puutarha-myymälää ja kysy sieltä neuvoa :)


Terkuin,
Doris


13. toukokuuta 2019

#MeSynnytinToo, jopa kaksi kertaa!

Viime viikolla synnytyskeskustelu nousi otsikoihin, sillä somessa levisi kampanja #minämyössynnyttäjänä, jossa alunperin yli sata naista avautui karmeista synnytyskokemuksistaan.
Kampanjan ydinporukka, 10 äitiä, aloittivat kampanjan siksi, että halusivat nostaa esiin synnytyksessä kokemaansa huonoa kohtelua ja sitä, että jokaisella ihmisellä pitäisi olla itsemääräämisoikeus kehostaan, myös synnytyssalissa. Kampanjalla halutaan herätellä sekä hoitohenkilökuntaa että synnyttäjiä.

Tässä on minun tarinani. Tämä on minun kokemukseni synnytyksistä, väheksymättä kenenkään muun kokemuksia tai kohtelua. Jokaiseen synnytyskokemukseen heijastuu jokaisen aiemmat synnytys-ja raskauskokemukset, se tästä asiasta tekeekin niin henkilökohtaisen ja varmasti monesti vaikeastikin ymmärrettävän asian.




Mikä minulle oli tärkeintä synnytyksessä?


Suurin toiveeni oli, ettei vaan sattuisi mitään. Että minä ja vauva säilyttäisiin hengissä, eikä mitään suuria komplikaatioita tulisi. Kyseessä on maailman luonnollisin tapahtuma, mutta joskus siihen voidaan tarvita ammattitaitoisen henkilökunnan apua. Tällöin potilaan itsemäärämisoikeuteen on pakko puuttua. Luotin itseni terveydenhoitoalan ammattilaisten käsiin ja siihen, että he kyllä tietävät toimia, jos tarve vaatii. Luotin siihen, että he ovat nähneet satoja ellei tuhansia synnytyksiä ja saattaneet lapsia maailmaan. Vaikeissakin tilanteissa, jossa lapsella ja äidillä on molemmilla hengenvaara. Suomessa lapsi-ja äitikuolleisuus on synnytyksen yhteydessä siksi niin harvinaista, että täällä henkilökunta on koulutettu auttamaan myös vaativissa tilanteissa.


Jokaisella omat toiveet


Jokaisella synnyttäjällä on omat toiveet siitä, miten haluaisi oman synnytyksen menevän, mutta aina niitä toiveita ei voida syystä tai toisesta toteuttaa. Uskon, että varmasti tässäkin asiassa henkilökunta tekee parhaansa. Synnytysvalmennuksissa olisi ensisijaisen tärkeää kertoa, että vaikka menisit synnyttämään luomusynnytyksen kiilto silmissä, voi kipu yllättää ja joudut pyytämään kivunlievitystä. Ja tällaisessa tilanteessa jokaisen sitä tarvitsevan olisi sitä saatava, ellei siihen ole jotain erittäin painavaa syytä, miksi sitä ei voida antaa. Itse en esimerkiksi saanut toisessa synnytyksessäni epiduraalia, jonka olisin alunperin halunnut. Sitä ei vain ehditty antaa, kuten ei juuri mitään muutakaan kivunlievitystä ilokaasun lisäksi. Tämä oli ihan fine, ja synnytyksestä jäi eheyttävä ja hyvä kokemus, vaikkei toivettani voitukaan toteuttaa.

Se, missä varmasti olisi parantamisen varaa olisi juurikin se, että synnytysvalmennukseen panostettaisiin vieläkin enemmän. Ja myös siinä, että jos synnyttäjä kokee, ettei synnytys mennyt hänen toiveidensa mukaan tai jouduttiin tekemään jokin ratkaisu, missä synnyttäjän itsemääräämisoikeutta jouduttiin rajoittamaan, mutta se oli riskien minimoimiseksi välttämätöntä, hänen kanssaan käytäisiin asia perusteellisesti läpi heti synnytyksen jälkeen. Uskon, että näin monessa tapauksessa toimitaankin, mutta on varmasti myös tapauksia joissa ei. Ja suurin syy siihen varmasti on henkilökunnan välinpitämättömyyden sijaan resurssipula. Kenelläkään ei yksinkertaisesti ole aikaa tai varsinkaan tarpeeksi aikaa.




Luotin henkilökuntaan


Muistan omasta, esikoisen kohdalla olleesta synnytysvalmennuksesta sen, että siellä sanottiin, että jos episiotomia, eppari eli välilihanleikkaus joudutaan tekemään, siitä ei kannata kieltäytyä, sillä kätilö näkee silloin, että se on välttämätöntä. Että sitä ei tehtäisi ainakaan täällä Varsinais-Suomessa heppoisin perustein. Minulta kysymättä eppari tehtiin ja olin siitä silloin vähän järkyttynyt jälkikäteen. Mutta silti haluan tänäkin päivänä uskoa, että se tehtiin minun ja vauvan parhaaksi. Lähemmäs kaksi tuntia kestänyt ponnistusvaihe päättyi aika pian epparin teon jälkeen lapsen syntymään. Siinä vaiheessa se oli vain helpotus, ihan sama. Vaikka asiaa olisi siinä hetkessä minulta kysytty, olisin varmasti vastannut, että tehkää mitä vain että tämä tuska loppuu pian :D

Synnytyskokemus ja kokemus sitä hoitaneesta henkilökunnasta ovat niin moniulotteisia asioita. Esimerkiksi myös jokainen kätilö on ihminen, eli jokainen heistäkin on yhtä erilainen kuin jokainen synnyttäjä. Jokainen kätilö on tottunut toimimaan työssään tietyllä tavalla, tietyissä tilanteissa tietyllä tavalla, tuntemaan tietyllä tavalla. Ei heistä kukaan ole kone, joka tekee asian aina samoin. Mutta siihen, miten jokainen kätilö tai muu terveydenhuoltoalan ammattilainen toimii työssään, vaikuttaa varmasti myös se, millaisia tilanteita hän on kohdannut aiemmin työelämässään, millainen on hänen henkilökohtainen arvomaailmansa ja millaista koulutusta hän on saanut. Ihan vain sekin voi vaikuttaa työpäivään ja potilaan kohtaamiseen, mitä omassa henkilökohtaisessa elämässä työn ulkopuolella tapahtuu. Kuten kaikilla meillä! Se on valitettavaa, että näin voi käydä ja potilasta ei ehkä kaikesta huolimatta voida kohdata aina kuten pitäisi, mutta niin nyt vain valitettavasti joskus käy.


Kukaan ei ole ajatustenlukija


En tiedä vaikuttaako tähän henkilökunnan korkeaan luottoon se, että olen itsekin terveydenhuoltoalan ammattilainen ja ymmärrän, että tiettyjä toimenpiteitä on joskus pakko tehdä ja joskus hoitohenkilökunta tietää asiat paremmin ja näkee asian eri kantilta kuin potilas. Synnytyssairaaloissa tehdään tärkeää, vaativaa ja välillä stressaavaakin työtä. On tietysti hyvä, että asioita tuodaan julki ja niistä keskustellaan. Jokaisen pitäisi tuntea olonsa turvalliseksi kaikenlaisia hoitotoimenpiteitä tehdessä.

Olen myös itse kohdannut molempien synnytysteni kohdalla odottamattomia hoitotoimenpiteitä, jotka ovat myös olleet kivuliaita. Niissä tilanteissa olisin toivonut, että asioista oltaisiin varoitettu etukäteen. Ymmärrän, että kaikkea ei voida tehdä täysin kivuttomasti, mutta olisin halunnut varautua mahdolliseen kipuun. Ja esikoisen kohdalla olisin tarvinnut myös keskuteluapua äkillisesti käynnistetyn synnytyksen jälkeen heti, enkä 1,5 vuoden päästä. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Jos kokee, että on tullut kaltoinkohdelluksi, väärinymmärretyksi tai tilanteesta muuten vain jäi outo fiilis, kannattaa asiasta mainita heti. Minullakin olisi ollut helpompaa ja vauvaan olisi muodostunut hyvä kiintymyssuhde alusta alkaen, jos olisin jo heti synnytyssairaalassa tajunnut pyytää keskusteluapua. Ehkäpä tämä kampanja rohkaisee äitejä kertomaan kokemuksistaan avoimemmin. Ja kukaan meistä ihmisistä ei ole ajatustenlukija. Esimerkiksi kätilö ei voi tietää tehneensä potilaan mielestä jotain epämukavaa, jos hänelle ei mainita asiasta. Silloin siinä tilanteessa kätilö ja synnyttäjä voivat keskustella, miksi tehtiin ja miksei voitu toimia toisin. Kenellekään ei saisi tehdä ilman lupaa mitään, aina pitäisi olla mahdollisuus ilmaista mielipiteensä ja toiveensa. Mutta henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että potilaan ei voida antaa päättää kaikkea. Kai siinä tapauksessa voidaan siirtyä siihen, että jokainen synnyttäkööt kotonaan ilman apuvoimia?



Terkuin,
Doris

8. toukokuuta 2019

Äitienpäivän ajatuksia

Olen äiti kahdelle lapselle. Oikeastaan nimenikin on äiti, ainakin kotona. On suuri kunnia saada olla äiti pienelle pojalle ja pienelle tytölle, vaikka se välillä väsyttääkin. Ja rasittaa. Ja kiristaa hermoja. Ketuttaa, vihastuttaa. Äänikin kohoaa.





Ja joka kerta kun lapseni saavat minut hermoromahduksen partaalle tunnen huonoa omatuntoa siitä, että nuo pienet ihmiset voivat saada minut tuntemaan niin. Mutta eihän tunteilleen mitään voi.

Onneksi nuo pienet tuottavat elämään kuitenkin enemmän iloa. On hauskaa seurata heidän kasvuaan ja nauruaan. Se mikä ei ole niin hauskaa, on nähdä noissa pienissä omat huonot puolensa, jotka ovat tarran lailla tarttuneet myös noiden pienten ihmisten pintaan.

Sunnuntaina vietetään äitienpäivää. Eihän maailmassa olisi yhtään ihmistä ilman äitejä. Sitä on syytäkin juhlia. Hyvään äitiin ei ole vieläkään valmistettu muottia. Jokainen meistä on hyvä äiti ja äiti omalla tavallaan.

Onnea äidit ja sellaiseksi itsensä tuntevat <3
Doris

2. toukokuuta 2019

Työ ei ole vain työtä, vaihda rohkeasti alaa!

En ole luovuttajatyyppiä. Opiskellessani ensimmäistä korkeakoulututkintoani takaraivossa kaikui vaimea ääni, olisiko tämä sittenkään sitä, mitä elämältäni todella haluan? Koska kouluun olin päässyt, en voinut lopettaa sitä kesken. Se olisi ollut kohdallani iso epäonnistuminen. Ja en edes uskalla ajatella, mitä vanhempani olisivat ajatelleet, jos olisin lopettanut koulun ja alkanut maalailla vain päivät Kallion yksiössäni.

Ala oli mielenkiintoinen ja työelämään päästyä vielä mielenkiintoisempi. Toisaalta työssä oli tarpeeksi haastetta, mutta ilman jatkokoulutusta huomasin olevani 27-vuotiaana urani huipulla. Pohdin vaihtoehtoja, mutta en oikein keksinyt, mikä olisi se ammatti, joka olisi samaanaikaan mielekästä, muttei tuntuisi niin työltä. Tai ei noin voi sanoa, mutta joka olisi kivaa ja tuntuisi omalta jutulta, ja tuntuisi siltä, että tekee merkityksellistä työtä.

Aloitin äitiyslomalla 2016 kirjoittamaan tätä blogia, tapasin oikeita, mielenkiintoisia ihmisiä, annoin elämän viedä. Ja samalla hiljaa toivoin, että en enää palaisi äitiyslomalta koskaan entiseen työhöni. Ainakaan vakituisesti, eläkepäiviin asti. 






Unelmat on tehty toteutettaviksi?


Kadehdin aina ihmisiä, jotka pyrkivät kohti unelmiaan. Osa ystävistäni matkusti ympäri maailmaa, osa taas opiskeli kouluissa, jonne oli vaikea päästä, mutta he olivat onnistuneet. Ajattelin, ettei minusta ole siihen, kyllä ystäväni pystyvät tuohon, mutta en minä. Kerran nousin ajatusleikissäni sille tasolle, että miksi minä en voisi olla se onnistuja? Miksi minä en pyrkisi kohti unelmiani? Mikä on suurin syy, miksi en vaihtaisi alaa? 

Syitä oli kaksi. Se, että pelkäsin, että ala, jonka olin vihdoin tajunnut olevani se minun juttuni, olisi saavuttamattomissa. Että haaveilisin siitä, ja päätä seinään lyöden hakisin kouluun kerta toisensa jälkeen, vuosia kuluisi ja lopulta joutuisin häntä koipien välissä palaamaan lähtöpisteeseen, sillä koulupaikka ei auennut. Toinen syy olivat vanhempani. Kotona oli opetettu, että näin, näin ja näin elämä menee ja kun on ammatti, siitä tehdään eläkevirka. Ja on hullua lähteä semmoisesta työstä, joka on vakituinen ja palkalla tulee toimeen. 


30 vuoden työura samassa työssä on nykyään harvinaista


Nykypäivän työelämän luonne on muuttunut. On paljon osa-aikaisuuksia, määräaikaisuuksia, yt-neuvotteluja, harvoin on enää tarjolla eläkevirkoja. Ihmiset opiskelevat useita ammatteja ja on hyödyllistä, jos osaa vähän sitä sun tätä. 

Jos 30-vuotiaana tuntuu siltä, että oma ammatti tökkii, kunnianhimoa riittää ja aina vähän harmittaa lähteä aamulla töihin, ehkä asialle kannattaa tehdä jotain? Asiathan eivät itsestään muutu. Ja parhaimmillaan seuraavat 30-40 vuotta vielä samaa työtä, niin ei varmasti suupielet sinä aikana käänny yhtään enempää ylöspäin noiden seuraavien vuosikymmenten työaamuina. 

Monesti ihmiset miettivät etenkin perheellisinä sitä, että rahatilanne ei anna periksi opiskella uutta ammattia. Opiskeluaika kestää muutaman vuoden, ja aikuiskoulutuslinjat vielä vähemmän. Entä jos uudesta työstä saisi enemmän palkkaa kuin nykyisestä, jolla voisi kompensoida opiskeluvuosien tiukan rahatilanteen tulevaisuudessa? Ja ratkaiseeko raha todella kaikkea? Jos vaihtaa työpaikkaa tai alaa, mutta palkka on pienempi, onko se sen arvoista? Minun mielestäni on. Mieluumin menisin työhön, joka tuntuisi omalta ja kivalta, vaikka palkka olisi pienempi kuin painaisin päivät työtä, joka ei tuntuisi mielekkäältä. Vietämme työn parissa kuitenkin eniten hereilläoloajasta, joten mielestäni on tärkeää, että työ on sellaista jossa viihtyy. Ja ikä on maailman huonoin peruste alan tai työpaikan vaihtoon oleva este. Koskaan ei ole liian vanha tehdäkseen jotain tai vaihtamaan suuntaa elämässään.

Rohkea hyppy kannatti


Päätin, hakea kouluun, jonne tiesin olevan vaikea päästä. Mutta otin siihen sellaisen asenteen, että haen vain tämän yhden kerran ja aion päästä sisään. Teen kaikkeni, että onnistun siinä ja lakkaan harmittelemasta surkeaa kohtaloani väärästä uravalinnasta. Ei se mene niin, että jos 20-vuotiaana olet halunnut olla parturi-kampaaja, miksi et voisi haluta 40-vuotiaana olla rakennusinsinööri? Ihmiset muuttuu, elämä muuttuu, työn luonne muuttuu.

En ole katunut alan vaihtoa päivääkään. Ja toivottavasti en kadukaan. En ole katunut rohkeaa hyppyäni tuntemattomaan. Rahassa emme todellakaan kylve, mutta valmistuminen koittaa toivottavasti jo ensi vuonna. Aika on mennyt todella nopeasti ja sitten myös minä toivottavasti saan työpaikan ja alan tienata tähän perheeseen. Olen siis 32-vuotias kun valmistun uuteen ammattiin. Ja jossain kohtaa alan vaihtoa miettiessäni ajattelin olevani liian vanha siihen! Onneksi joku järjen ääni huusi päässäni, että tee se! 


Terkuin,
Doris

23. huhtikuuta 2019

Ihanan helppo ja raikas Mangojuustokakku!

Kokeilin tehdä Mangojuustokakkua, johon ei tulisi lainkaan lisättyä soketia. Toki sokerin voi reseptiin lisätä, jos siltä tuntuu, mutta maistuvaa siitä tulee ilmankin. Tämä kakku on myös täysin maidoton, nam!




Mangojuustokakku


Pohja:
200 g Digestive-keksejä
100g leivontamargariinia

Täyte:
5 liivatelehteä
1prk (250ml) kauravispiä 
250g Alpro Mango-soijajugurttia (more fruit, no added sugar)
1 tölkki (410/235g) persikan puolikkaita mehussa 
1 prk (150g) Yosa Oat Spread kauralevitettä
2rkl vettä
(1dl ruokosokeria halutessasi lisää makeutta)

Kiille:
2 prk Mangopilttiä
3 liivatelehteä
2 rkl vettä

Laita irtopohjavuoan pohjalle pohjan kokoinen pala leivinpaperia. Voit myös suojata irtopohjavuoan sisäreunat reunakalvolla, jolloin kakun ulkopinnasta tulee siistimpi. 

Murskaa keksit ja sulata margariini. Yhdistä ne ja painele seos kakun pohjaksi irtopohjavuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin hetkeksi, että pohja saa kovettua.
Laita täytteen liivatteet kylmään veteen likoamaan. Vispaa kauravispi kuohkeaksi. 
Soseuta persikan puolikkaat eri kulhossa sauvasekoittimella, lisää soseeseen Yosa kauralevite, Alpron mangojugurtti ja sekoita tasaiseksi. Jos haluat laittaa maketukseksi ruokosokeria, lisää se tässä vaiheessa seokseen. 

Purista käsin liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois. Kuumenna 2rkl vettä mikrossa mukissa kiehuvaksi ja lisää liivatelehdet kuumaan veteen. Sekoita hyvin ja lisää liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen äsken tekemääsi mangoseokseen. Lisää tämän jälkeen seokseen vielä kauravispivaahto ja sekoita hyvin. Kaada seos irtopohjavuokaan alussa tekemäsi keksipohjan päälle.

Anna hyytyä yön yli tai 3-4 tuntia jääkaapissa. Valmista sen jälkeen kiille. Laita kiilteeseen tulevat liivatelehdet likoamaan taas kylmään veteen n.10 minuutin ajaksi. Kaada kaksi lasten mangopilttiä kulhoon. Sekoita 2 rkl vettä mikrossa mukissa kiehuvaksi. Sekoita liivatelehdet kuumaan veteen. Kaada liivateseos ohuena nauhana mangososeen joukkoon koko ajan hyvin sekoittaen. Sitten valuta mango-liivateseos hyytyneen kakun pinnalle. Laita jääkaappiin vielä 2 tunniksi jähmettymään. 

Ennen tarjoilua irrota kakku varovasti irtopohjavuoasta. Koristele haluamallasi tavalla. Nauti, sillä tätä kakkua voi hyvällä omallatunnolla syödä vähän isomman palan :)



Terkuin,
Doris