23. huhtikuuta 2019

Ihanan helppo ja raikas Mangojuustokakku!

Kokeilin tehdä Mangojuustokakkua, johon ei tulisi lainkaan lisättyä soketia. Toki sokerin voi reseptiin lisätä, jos siltä tuntuu, mutta maistuvaa siitä tulee ilmankin. Tämä kakku on myös täysin maidoton, nam!




Mangojuustokakku


Pohja:
200 g Digestive-keksejä
100g leivontamargariinia

Täyte:
5 liivatelehteä
1prk (250ml) kauravispiä 
250g Alpro Mango-soijajugurttia (more fruit, no added sugar)
1 tölkki (410/235g) persikan puolikkaita mehussa 
1 prk (150g) Yosa Oat Spread kauralevitettä
2rkl vettä
(1dl ruokosokeria halutessasi lisää makeutta)

Kiille:
2 prk Mangopilttiä
3 liivatelehteä
2 rkl vettä

Laita irtopohjavuoan pohjalle pohjan kokoinen pala leivinpaperia. Voit myös suojata irtopohjavuoan sisäreunat reunakalvolla, jolloin kakun ulkopinnasta tulee siistimpi. 

Murskaa keksit ja sulata margariini. Yhdistä ne ja painele seos kakun pohjaksi irtopohjavuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin hetkeksi, että pohja saa kovettua.
Laita täytteen liivatteet kylmään veteen likoamaan. Vispaa kauravispi kuohkeaksi. 
Soseuta persikan puolikkaat eri kulhossa sauvasekoittimella, lisää soseeseen Yosa kauralevite, Alpron mangojugurtti ja sekoita tasaiseksi. Jos haluat laittaa maketukseksi ruokosokeria, lisää se tässä vaiheessa seokseen. 

Purista käsin liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois. Kuumenna 2rkl vettä mikrossa mukissa kiehuvaksi ja lisää liivatelehdet kuumaan veteen. Sekoita hyvin ja lisää liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen äsken tekemääsi mangoseokseen. Lisää tämän jälkeen seokseen vielä kauravispivaahto ja sekoita hyvin. Kaada seos irtopohjavuokaan alussa tekemäsi keksipohjan päälle.

Anna hyytyä yön yli tai 3-4 tuntia jääkaapissa. Valmista sen jälkeen kiille. Laita kiilteeseen tulevat liivatelehdet likoamaan taas kylmään veteen n.10 minuutin ajaksi. Kaada kaksi lasten mangopilttiä kulhoon. Sekoita 2 rkl vettä mikrossa mukissa kiehuvaksi. Sekoita liivatelehdet kuumaan veteen. Kaada liivateseos ohuena nauhana mangososeen joukkoon koko ajan hyvin sekoittaen. Sitten valuta mango-liivateseos hyytyneen kakun pinnalle. Laita jääkaappiin vielä 2 tunniksi jähmettymään. 

Ennen tarjoilua irrota kakku varovasti irtopohjavuoasta. Koristele haluamallasi tavalla. Nauti, sillä tätä kakkua voi hyvällä omallatunnolla syödä vähän isomman palan :)



Terkuin,
Doris




15. huhtikuuta 2019

Antakaa lapsille kasvurauha!

Olen kamppaillut painoon liittyvien asioiden kanssa koko elämäni, jo alle kouluikäisestä lähtien. Olin silloin vähä pyöreä, mutten mitenkään huomattavan ylipainoinen. Minua kiusattiin, jonka vuoksi jouduin mm. lopettamaan päiväkodin kesken ja neuvolassa kasvukäyriä tuijotettiin niin, että jouduin ravitsemusneuvontaan. Muistan edelleen, miltä huoneessa näytti ja millaisen esitteen sain sieltä mukaani. Esitteessä seikkaili Ropsu-peikko.

Painontarkkailu jatkui alakoulussa. Siellä oli terveydenhoitajana ylipainoinen nainen, joka jakeli lapsille ohjeita siitä, miltä täytyisi näyttää. Edelleen harmittaa, etten sanonut hänelle mitään vastaan, kun hän kerran moitti minua siitä, etten kävele joka päivä kouluun, sillä isäni oli kotona ja hän kyyditsi minua usein kouluun, etenkin talvisin. Terveydenhoitaja kertoi, että hänen oma lapsensa kävelee joka päivä kouluun useita kilometrejä, ja minun olisi ehdottomasti kiellettävä isääni kyyditsemästä minua kouluun. Siinä ei tainnut äidillä ja tyttärellä olla aivan samat harrastukset. Tai sitten tyttären koulumatkojen kävelyyn löytyi syy painokäyrästä. No, oli miten oli, tässä on kaksi esimerkkiä siitä, että aikuisten pitäisi kohdella lapsia lempeästi.




Lapsi tajuaa enemmän kuin aikuiset olettaa


En halua omille lapsilleni samaa taakkaa, jota minä olen kantanut läpi elämäni. En halua, että he ajattelevat liikaa kehoaan tai sitä miltä näyttävät. Joka tilanteessa, jokaisessa hetkessä ja kohtaamisessa. Haluaisin, että he voivat olla omia itsejään. Heidän ei tarvitse kuulla kenenkään suusta sanoja läski, ylipainoinen, lihava, pömppömaha, pyöreä, pullea, vähän ylimääräistä tai laihdutus. Ei lasten tarvitse miettiä tuollaisia asioita. Se on aikuisten tehtävä miettiä, mutta osata pitää suunsa kiinni lasten lähettyvillä. Eikä kyllä kenenkään aikuisenkaan tarvitsisi miettiä koko ajan painoaan, mutta tarkoitin tällä sitä, että aikuiset voivat miettiä lasten ruokavaliota sellaiseksi, että paino ei karkaa käsistä ilman, että lapsen tarvitsee kuulla olevansa lihava.

Mielestäni kouluterveydenhoitajan ei kuulu ripittää lasta ylipainosta, sillä syy siihen löytyy useimmiten vanhemmista. Lapsen ei myöskään pitäisi joutua itse muutaman vuoden ikäisenä keskusteluun, jossa aikuiset keskustelevat hänen painostaan, ulkonäöstään ja ruokailutottumuksistaan. Eikö tällaisia keskusteluja todella voida käydä vain aikuisten kesken? Ja jos on tarvetta, tehdään muutokset ruokavalioon ja liikuntatottumuksiin vähin äänin, ilman, että niistä tehdään numeroa lapsen kuullen? Lapsi on vielä haavoittuvainen ja joka ikinen asia vaikuttaa hänen minäkuvaansa ja itsetuntoonsa. Millä oikeudella hänet laitetaan kuuntelemaan aikuisten välistä keskustelua, jossa häntä arvostellaan? Kuinka moni aikuinen suostuisi tuohon tilanteeseen? Joo istu vaan tohon Maire niin me tässä nyt keskustellaan Simon ja Riitan kanssa siitä, miten sä olet lihonut viime aikoina ja miksi et oo kävellyt töihin? Hei haloo, ei kukaan!

Älä tee lapsestasi kiusaajaa


Tässä maailmassa on ihan liikaa paineita nykyään muutenkin. Ja kaikenlaiset ulkonäköpaineet tulevat yhä aiemmin lasten maailmaan median ja kavereiden kautta. Ja lapset ovat julmia toisilleen. Heidän suusta varmasti jokainen joka ei sovi muottiin, saa kuulla kunniansa. Mutta lapset ovat lapsia, joita kasvattavat aikuiset. Mistä joku lapsi oppii haukkumaan toista läskiksi? Lapsi oppii mallista. Jos lapsi kuulee aikuisten kommentoivan aina toisten ihmisten painoa ja ulkonäköä, lapsi oppii, että se on ok. Ja hän pahimmillaan oppii myös sen, että on ok kertoa oma mielipiteensä toisen ihmisen ulkonäöstä tälle toiselle ihmiselle. Jos kuulee lapsen haukkuvan toista ja näkee, että se loukkaa toista, voi kysyä lapselta, miltä itsestäsi tuntuisi, jos joku sanoisi sinulle noin? Kenenkään ulkomuoto ei kuulu toisille, varsinkaan sen kommentointi. Usein ylipainoiset aikuiset tietävät se ihan ilman, että siitä tarvitsee mainita, sillä peili on keksitty ja ylipainoisen lapsen tilannetta ylipainon kommentoiminen ääneen ei varmasti edesauta millään tavalla.

Miten lapsi, joka pitää aikuista auktoriteettina, osaa puolustautua? En minäkään osannut, vaikka edelleen 25 vuoden jälkeen muistan ilkeän terveydenhoitajan sanat. Olisit pitänyt mölyt mahassasi ja soittanut vanhemmilleni minun poistuttua huoneesta. Olisit antanut minulle kasvurauhan. Toivottavasti lapsistasi tuli normaalipainoisia ja annoit edes omille lapsillesi kasvurauhan.


Terkuin,
Doris

9. huhtikuuta 2019

Pikkulasten vanhemmat eron partaalla

Rakastuttiin, oltiin kahdestaan, oli ihanaa, oli aikaa ja aikaa todellakin vain toisillemme. Haaveiltiin perheestä, lapsia syntyi ja yhteinen aika loppui. Molemmat tahoillaan töissä, töiden jälkeen ehkä yhteinen päivällinen, toinen lähtee harrastuksiina ja kun hän saapuu, tehdään lastenhoidossa läpsystä vaihto. Sitten on jo niin myöhä, että on nukkumaanmenoaika. Uni on tärkeää ja tätä tärkeää uniaikaa on turha tuhlata mihinkään parisuhdehempeilyyn, että jaksetaan painaa läpi taas huominen.

Ja silloin jos ei nukuta, harrasteta tai tehdä kotitöitä, riidellään. Usein riidat johtuvat väsymyksestä, turhautumisesta tai näkemyseroista. No okei, on arki joskus ihan kivaakin, mutta useimmiten jostain asiasta saadaan kärhämään aikaiseksi.

Viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen sama kaava toistuu. Sitä pidempään, mitä enemmän uusia lapsia syntyy. Yhteistä aikaa ei ole, eikä enää oikein muistetakaan, miksi toisen kanssa ollaan. Saattaa alkaa tuntua siltä, että pärjäähän tässä arjessa yksinkin. Toinen aikuinen arjessa on vain rasite, joka joko koko ajan neuvoo lastenhoidossa tai jota on neuvottava.





Ottakaa aikaa toisillenne ja puhukaa


Tärkeintä olisi löytää yhteistä aikaa. Aikaa ilman lapsia. Elää kuten ennen. Edes joskus harvoin, mutta silti säännöllisesti. Muistaa, miksi sen toisen kanssa on ja mitä hänessä rakastaa? Pariskunnan suurin haave rakkauden huumassa oli hankkia yhteinen perhe, mutta nyt tuo toteutunut unelma uhkaa rikkoa kaiken. Kaiken sen rakkauden niiden kahden välillä. Miksi sen annetaan tapahtua niin helposti? Miksi parisuhdetta ei jakseta hoitaa? Ja lopulta havahdutaan siihen, että vuosia on mennyt kinastellessa kotitöistä ja selviytyessä stressin keskellä. Tai siihen, että vanhempien laatuaika lasten mentyä nukkumaan on ollut sitä, että molemmat kalastelevat tykkäyksiä somessa, vaikka se, keneltä niitä tykkäyksiä pitäisi eniten kalastella, makaa siinä vieressä.

Lapsethan eivät tunnetusti aiheuta pariskunnan eroa, mutta valitettavan usein avioerotilastojen kärjessä keikkuvat pikkulapsiperheet. Tuskin se asetelma ihan vahinko on. Luulenkin, että nuo syyttömät lapset ovat monenkin avioeron syy. Tai ei ne lapset, vaan se, millaiseksi lapset sen arjen tekevät: haastavammaksi, ja monille lopulta sietämättömäksi.

Kyllä kahden aikuisen ihmisen on helppo olla kahdestaan, mutta pienten lasten kanssa elämä ei missään määrin ole helppoa. Välillä kun ei kuule kotona edes omia ajatuksiaan, saatika mitään, mitä puoliso yrittää sanoa. Parempi olla vain hiljaa. Vaikka ei kannattaisi. Kannattaisi puhua kaikesta: siitä miltä sinusta tuntuu, miltä minusta tuntuu, mikä mieltä painaa ja miten ylipäätään menee? Toisen ajatusten lukeminen ja itsestäänselvänäpitäminen ovat varmoja askeleita kohti karikkoa. Niistä seuraa vain väärinkäsityksiä ja riitoja, vihaa, ärtymystä ja katkeruutta.






Onko ero todella ainoa ratkaisu?


Ero on iso päätös. Luulen, että omalle kohdalleni sattuessa viimeistään muuttopäivänä heittäytyisin kodin pihalle parkumaan, etten haluakaan tätä! Vaikka ainahan se ei ole itsestä kiinni, jos puoliso haluaa. Plaah, uusien asuntojen etsintä, päätös siitä, kenellä lapset on milloinkin, talon myynti, omaisuuden jakaminen, lainojen ja vakuutusten selvittely, sukunimen vaihto ja mitä näitä nyt on. Ihan hirveä homma! Entä jos elämä tasaantuisikin sitten, kun lapset ovat vähän isompia? Jos vain tietoisesti laittaisi parisuhteen pikkulapsiajaksi nukkuvaan puolueeseen ja tekisi sopimuksen, että vedetään muutama vuosi nyt vain vanhemmuutta täysillä? Ei tehtäisi hätiköityä päätöstä erosta, joka saattaa tuntua järkevältä ja ainoalta ratkaisulta univajeen pehmentämissä aivoissa. Entä jos myöhemmin tajuaakin, että luovutti liian helpolla, oliko tilanne todella eron arvoinen? Sitten sitä ei koskaa saa tietää, olisiko se perhe, mistä sen rakkaan kanssa aikoinaan haaveili, ollutkin yhteinen pysyvä unelma ja elämä? Ja harvoin se elämä varmasti helpommaksi muuttu eron tultua, jos kuviossa on vielä mukana uusia puolisoita, heidän lapsiaan ja exiään. Sen sopan keittämiseen vasta vaaditaankin suurtalouskokin taitoja.



Terkuin,
Doris

3. huhtikuuta 2019

Hei, me jaettiin vanhempainvapaa!

Usein vanhempainvapaan käyttää perheen äiti, mutta vanhempainvapaan voi myös jakaa molempien vanhempien kesken. Meille oli selvää, että kun toinen lapsi syntyy, isi jää jossain kohtaa hänen kanssaan kotiin. Osittain siksi, että minä saan jatkaa opiskeluja ja osittain siksi, että isi saa vähän huilia työelämästä.

Rahallisestihan tuo vanhempainvapaan jakaminen ei ole kovinkaan kannattavaa, sillä isän jäädessä kotiin, äiti ei saa mitään tuloja. Paitsi siinä tapauksessa, jos äiti menee itse siksi ajaksi töihin. Isän vanhempainvapaan tuki määräytyy hänen palkkansa perusteella. Tiukillehan vanhempainvapaan jakaminen meidänkin talouden veti, mutta kaikkea ei voi mitata rahassa. Tilaisuus siihen, että molemmat vanhemmat saavat viettää kahdenkeskistä aikaa vauvan kanssa, on ainutlaatuinen.




"Elämän parasta aikaa"


Niinhän sitä usein sanotaan, että vanhempainvapaalla olo on elämän parasta aikaa. Saa tutustua uuteen perheenjäseneen kunnolla sekä tehdä käytännössä mitä huvittaa, kun ei ole velvollisuutta olla työpaikalla joka aamu klo 9. 

Nyt, kun kahden kuukauden vanhempainvapaa on mieheltäni päättynyt, hän luonnehtii vanhempainvapaalla oloa näin:

"Voin kyllä suositella ihan jokaiselle, jolla tähän on mahdollisuus. En nyt sinänsä tiedä, oliko tämä elämän parasta aikaa, mutta ainakin toivottu irtiotto työelämästä. Ei tässä mitään vikaakaan ollut, päinvastoin. Ja opin myös tuntemaan tyttäreni paremmin. Tyttäreni oppi esimerkiksi ryömimään tuona aikana, joten oli mahtavaa seurata hänen kehitystään päivittäin.

Olisin mielelläni viettänyt vielä pidemmän vanhempainvapaan, mutta jonkun kai tässä on tienattavakin :) Onneksi on vielä muutama viikko isyysvapaata tulevaisuuden varalle jäljellä. Ja jos vanhempainvapaaseen varautuu taloudellisesti vähän etukäteen, ei esimerkiksi tällainen kahden kuukauden poissaolo työelämästä vielä taloutta kaada. Lapset ovat vain kerran pieniä, joten tilaisuus kyllä kannattaa käyttää hyväkseen, jos siihen on pienintäkään mahdollisuutta. Myös monet muut tuoreet isät meidän työpaikalla ovat päätyneet jakamaan vanhempainvapaan puolisonsa kanssa"

Miten voit jättää vauvan jo nyt hoitoon?


Aloin opiskella syksyllä 2017 ja samana syksynä tulin myös raskaaksi. Vauva syntyi kesällä 2018. Haluan valmistua koulusta mahdollisimman nopeasti, joten olin valmis jättämään vauvan puolen vuoden ikäisenä hoitoon isälleen. Hän on kuitenkin lapsen toinen vanhempi ja osaa hoitaa tätä varmasti yhtä hyvin kuin minä. Vanhempainvapaan jakaminen oli meidän tilanteessa todella järkevää, sillä minä en menettänyt opintotukikuukausiani, joita on vielä muutama jäljellä, sillä pystyin opiskelemaan parin kuukauden ajan intensiivisesti ilmoittautumatta päätoimiseksi opiskelijaksi. Oli mahtavaa, että tällaiseen järjestelyyn oli mahdollisuus. Olisi ollut kamalaa, jos minä olisin joutunut olemaan poissa koulusta vuoden vain siksi, että kenenkään muun oloa vauvan kanssa ei olisi tuettu. Vanhempainvapaan jakaminen on kyllä todella hieno juttu!

Monet ovat kysyneet, miten ihmeessä voin jättää vauvan jo nyt hoitoon ja mennä itse kouluun? Aluksi se tuntuikin hurjalta ajatukselta, sillä meille oli tytön kanssa kehittynyt niin tiivis suhde. Mutta lopulta se olikin aika vapauttavaa! Sain viettää perhe-elämää mutta samalla myös opiskelija-elämää, tehdä omia juttuja ja ajatella muutakin kuin päiväunirytmiä. 

Nyt jatkan taas vauvan kanssa kotonaoloa viisi kuukautta ja aion ottaa tästä ajasta kaiken irti <3


Terkuin,
Doris

28. maaliskuuta 2019

Tummasuklaa-karpalocookies

Keksit eivät kuulu lempiherkkuihini, mutta kun itse tekee, niin hyvää tuppaa tulemaan :)
Näistä synttäreille leipomistani maidottomista Tummasuklaa-karpalocookiesta tuli todella herkullisia: suussa sulavia ja sopivasti sattumia. Raaka-aineena näissä ovat mm. spelttijauhot, puurohiutaleet, maidoton tummasuklaa ja ruokosokeri. Ei edes kuulosta lainkaan epäterveelliseltä :)
Millon olen viimeksi leiponut, olisiko tänään jo aika?




Tummasuklaa-karpalocookies, 20 kpl


200 g leivontamargariinia
1dl ruokosokeria
1 tl vaniljasokeria
3dl puolikarkeita spelttijauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 dl 4 viljan puurohiutaleita
100 g tummaa suklaata (esim. Pandan ja monet Lidl tummat suklaat täysin maidottomia)
0,5 dl kuivattuja karpaloita (esim.Lidl)
1tl leivinjauhetta

Koristeluun:
100 tummaa suklaata
nonparelleja

Rouhi suklaa pieniksi paloiksi. Sekoita hieman pehmeä marganiini ja sokeri keskenään massaksi. Lisää kuivat aineet margariini-sokeriseokseen. Lopuksi vielä suklaarouhe ja karpalot. Tee taikinasta pallo ja muotoile siitä leivontaalustalla pitkula pötkö. Leikkaa pötköstä 20 tasakokoista palaa. Pyöritä paloista taas pallot ja laita leivinpaperille. Paina palloja kevyesti kädellä enemmän keksin muotoisiksi.

Paista 200 asteessa n. 10 minuuttia. Voit koristella jäähtyneet keksit dippaamalla ne sulaan tummaan suklaaseen ja sitten nonparelleihin. Laita ne koristelun jälkeen leivinpaperin päälle jähmettymään ennen tarjoilua.



Terkuin,
Doris


23. maaliskuuta 2019

3-vuotissynttärit ja nostalginen limubaari

Kaupallinen yhteistyö Laitilan Wirvoitusjuomatehdas

Kolme vuotta meni kuin yhdessä hujauksessa! Vasta juhlittiin ristiäisiä, mutta nyt meidän esikoinen täytti jo kolme vuotta ja tottakai hänen kunniakseen järjestettiin synttärijuhlat. Poika on oikea synttärifani, vaikka varmasti kaikki lapset ovat innoissaan synttäreistä :)

Halusin keksiä synttäreille jotain speciaalia, vaikka mitään teemajuhlia emme tänäkään vuonna järjestäneet. Päätin loihtia limubaarin! Kauniita lasipulloja jääpaloilla täytetyssä kulhossa. Limut hankin Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalta, sillä heidän limupullonsa ovat kauniita, limut maukkaita ja pullot tuovat mieleen oman lapsuuteni lasiset saunalimupullot. Ja koska paras tulee läheltä, halusin myös limujen olevan ns. lähiruokaa, Turku ja Laitila kun ovat aika lähellä toisiaan.




Palomiessynttäritkö?


Poika toivoi pari viikkoa ennen synttäreitä palomiessynttäreitä. Minä juhlien järjestäjänä olin ajatellut vähän jotain muuta. En jaksanut näpertää paloautonmuotoista kakkua, vaan menin sieltä, mistä aita on matalin. Hankin Palomies Sami -aiheisen kakkukuvan ja pursotin kermaa kuvan ympärille. Herkuista pojalle maistui tietysti parhaiten tuo suklainen Palomies Sami -kakku ja Tummasuklaa-karpalocookiet, joita leivoin jo aiemmin pakastimeen synttäreitä varten.

Onneksi leivoin, sillä oikeat synttärijuhlat kuukautta aiemmin peruuntuivat sairastelun vuoksi, niin nyt oli jo kakkupohja ja keksit valmiina pakastimessa odottamassa.






Monta makua ja makuja myös mummolasta


Limubaarista vieraat saivat itse valita lempimakunsa. Minä valitsin herkkujen kaveriksi Messinan. Meidän mummo joi aina lauantaisin saunajuoman lasillisen veriappelsiinilimonadia. Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Messina muistuttaa aivan tuota lapsuudestani tuttua makua. Mummo oli usein niin kiltti, että sain maistaa hänen isosta limupullostaan lasillisen samalla kun saunan jälkeen katsoimme yhdessä BumtsiBumia. Oma suosikkilimuni on cola, Laitilan limonaadeissa se kulkee nimellä Rio Cola. Miten voikaan olla niin, että kaikki limut maistuvat lasipullosta nautittuna aina paremmalta?

Meidän synttärijuhlien limubaari oli tarkoitettu aikuisille ja vähän isommille lapsille. Pienet vieraat saavat maistaa limua vasta joskus tulevaisuudessa, vielä ei ollut sen aika :) Ainakin meidän 3-vuotias on harvoin tarjolla olevasta mehusta jo aivan täpinöissään ja hän saikin juhlan kunniaksi juoda sitä 3 lasillista.






Tämä mun blogikin täyttää pian kolme vuotta. Saapa nähdä millaiset juhlat silloin keksitään :)
Seuraathan minua jo Instagramissa @unelmalandia, siellä pääset näkemään päivittäin elämäämme :)

Terkuin,
Doris


12. maaliskuuta 2019

Kasvukäyrät ahdistavat!

Voiko neuvolaan mennä hyvillä mielin? Vai mietityttääkö sinne astellessa aina, että mitä nyt taas? Myönnän, että minua mietityttää joka ikinen kerta.

Suomen neuvolajärjestelmä on tottakai huippu juttu ja sieltä saa paljon apua lapsiperheen arkeen. Mutta yksi juttu siellä käydessä saa aina hien pintaan: kun neuvolan täti ottaa näytön reunoista kiinni ja kääntää kasvukäyrät meidän vanhempien nähtäväksi. On hyvä, että kasvua ja kehitystä seurataan, ja poikkeaviin tilanteisiin osataan puuttua seurannan avulla nopeasti, mutta miksei neuvolasta pääse koskaan ulos ilman, että kasvukäyrässä olisi ollut jotain pielessä?




Turhaa viilaamistako?


Meillä on kaksi lasta, 3-vuotias ja puolivuotias. Molemmat ovat olleet koko ikänsä kasvukontrollissa. Poika oli aluksi liian pitkä, sitten vuoden täytettyään liian lyhyt, liian laiha ja nyt hänen painonsa heittelee, mutta pituuskasvu on hidastunut. Jouduimme hiljattain olleesta 3-vuotisneuvolasta siis lääkärin seurantaan. Pojan paino on välillä normaalin/alapainon rajalla ja välillä ylipainon puolella, mutta pituutta tulee heikosti lisää. Kaikki älylliset ja motoriset testit poika suoritti hyvin, mutta kasvuaan ei. Tämä tietysti huolettaa minua äitinä. Eikö kaikki sittenkään ole kohdallaan?

Tottakai pelkään heti jotain perussairautta. Kun taas vilkaisen mieheni neuvolakorttia, pojan lukemat näyttävät aika lailla samalta kuin hänellä samanikäisenä. Ja kun katson pojan kavereita, ei hän ole juurikaan muita lyhyempi. Ei siis pitäisi olla syytä huoleen. Mutta neuvolan kasvukäyrässä havaittu poikkeama saa sen kuulostamaan siltä, että huolta pitäisi nyt kantaa. Mitään ei selitetä, mitä epäillään ja mitä tutkitaan. Se ahdistaa. Ja samaan aikaan anopin ääni kuiskaa toisessa korvassani, että höpöhöpö, ei ne kasvukäyrät ole ennenkään paikkaansa pitäneet ja ne voi jättää omaan arvoonsa.


Tyttäreni on myös tirriäinen


Meidän perheen nuorimmainen on myös kasvukontrollissa, hän on liian lyhyt ikäisekseen. Puolen vuoden iässä pituutta oli tullut 63cm. Kun taas kaivelen kätköistä oman neuvolakorttini, kasvuni on ollut kutakuinkin samanlaista. Se ei kuitenkaan kelpaa selitykseksi neuvolantädille, kasvukontrolliin mars!

Tytär on huomattavasti pienempi kuin esikoispoikani samassa iässä, mutta väitän sen osittain olevan sukupuolen "syytä" ja osittain täysimetyksen "syytä". Usein nimittäin korvikevauvat, kuten esikoiseni oli, kasvavat ikäisiään isommiksi ensimmäisen elinvuoden aikana, jonka jälkeen kasvu tasaantuu muiden tasolle.


Enkö minä kelpaa?


Pelkään, että koko ajan kasvukontrolleissa ravaaminen, pituuden ja painon syynääminen, alkavat vaikuttaa lapseni kokemukseen itsestään. Vaikka hän on vasta kolme, hän puhuu paljon siitä, miltä näyttää. Onko hän pitkä, onko hän lyhyt tai onko hänellä iso masu? Me vanhemmat olemme tietoisesti yrittäneet olla korostamatta mitään osaa hänen kehossaan. En halua, että lapseni vartaloa kommentoidaan millään tavalla ääneen ja valitettavasti neuvolassa hän joutuu kuulemaan usein kommentointia pituudesta ja painosta. Vaikka lapsi näyttää siltä, että hän keskittyy leikkiin sillä välin kun aikuiset juttelevat neuvolahuoneessa, hän varmasti poimii keskustelusta asioita, joita jää pohtimaan mielessään. 

Vaikeita juttuja. Minulle hän kelpaa, vaikka jäisi lyhytkasvuiseksi, mutta kelpaako hän muille? Vanhempana sitä tietenkin kantaa huolta myös lapsen tulevaisuudesta. Että lapsen elämä olisi mahdollisimman helppoa, ettei hän joutuisi kiusatuksi minkään seikan vuoksi tai joutuisi miettimään liian varhain aikuisten maailman asioita. Tai varsinkaan sitä, miksi minun mittani eivät mene tietokoneen ruudulla sillä viivalla, millä pitäisi? Mikä minussa on vikana?

Terkuin,
Doris