Korvien tuubitus

Syksy 2017 oli aikamoinen. Nimittäin sairastelujen osalta. Kun päiväkoti elokuussa alkoi, alkoi klassisesti samalla myös korvatulehduskierre. Seitsemän antibioottikuuria syksyn aikana ja täyspäiväisen päivähoitomaksun maksajana äitiä vähän suututti se, että taapero oli 5 kokonaista viikkoa päiväkodissa. Muuten oltiinkin kotona ja mummin luona pitämässä sairastupaa.

Lopulta korvien tuubitus-tuomio tuli. Tai helpotus oikeastaan. Monet kerrat syksyn aikana mietin, miksi uutta antibioottia määrätään koko ajan lisää, eikö niitä tuubeja voi yhtään herkemmin laittaa? Pienet, muutaman millin kokoiset tuubit laitetaan siis yleensä ns. ilmastointiputkiksi korviin, jos korvatulehduskierre ei enää parane muilla keinoilla.

Tuubitus-päivä jännitti. Ensimmäinen asia, joka siinä jännitti oli se, että ennen klo 9.00 olevaa leikkausaikaa taaperolle ei saisi antaa mitään ruokaa, ja juomaakin vain kahta tuntia ennen, eikä sitäkään kuin desi. Jännitin sitä, jos taapero herää aamukuudelta ja vaatii aamupalaa. Miten saan sen huutokonsertin loppumaan ja nälkäisen taaperon tyytymään vesilasiin? Onneksi huoleni oli turha, sillä taapero heräsi tuntia ennen leikkausaikaa. Eli haalari päälle ja autoon-taktiikka toimi tällä kertaa.

Toinen asia, joka äitiä tietysti jännitti, oli nukutus. Pelkään sitä niin paljon! Lähinnä pelkään siinä sitä, ettei siitä herää enää koskaan :D Mutta tuubituksen kohdalla kyse on onneksi ihan kevyestä humautuksesta, ettei lapsi liikuta päätään, kun millintarkkaa työtä tehdään korvan sisällä. Nukutusaineen annetaan siis vaikuttaa vain ihan hetken verran.

Olin itse mukana pitämässä taaperoa kädestä kun nukutusaine annettiin. Taapero katsoi minua maskin takaa hädissään ja yritti huutaa äitiä. Mieshoitajat pitivät taaperoa ja maskia paikoillaan. Äidillä taisi mennä siinä vähän roska silmään, niin paljon se otti sydämeen katsoa toisen hätää. Itse toki tiesin sisimmässäni, ettei mitään hätää ole ja kyseessä on rutiinitoimenpide, mutta lapselle se varmasti on pelottava kokemus. Silmät pyörähtivät ympäri. Sitten meidät vanhemmat käskettiin pois leikkaussalista ja jäimme käytävään kuuntelemaan leikkaussalista kuuluvia ääniä.

Kahdeksan minuutin päästä tästä tapahtumasta poika oli kannettu jo heräämöön peiton alle. Olin häkeltynyt. Kahdeksan minuuttia! Supernopeaa toimintaa! Heräämössä meni noin vartti, että taapero alkoi heräillä nukutusaineesta. Nukutusaine voi aiheuttaa joillekin voimakastakin pahoinvointia. Onneksi siltä vältyttiin ja heräämön jääkaapista itse valittu mehu maistui taaperolle aamupalaksi. Sai hän myös reippauspalkinnoksi sairaalasta hienon pikkuauton ja elämänsä ensimmäisen mehujään :)

Koko tuubitus-käyntiin kului yhteensä 1,5 tuntia. Jälkihoitona oli tipat korviin muutaman päivän ajan pitämään putket puhtaina. Seuraavana päivänä sai mennä jo päiväkotiin. Oli kyllä todella positiivinen kokemus alkujännityksestä huolimatta. Nyt sitten odotellaan kuukauden päivät jännityksellä jälkikontrollia, ovatko tuubit pysyneet paikoillaan?


Terkuin,
Doris

Ihanuuksia pojalle POMPdeLUXilta

POMPdeLUXin lastenvaatteet ovat niin ihania! Olen aina myöhässä POMPin alejen suhteen: joka kerta kun menen katsomaan sivuja, kaikki kivat vaatteet on jo loppuunmyyty. Tällä kertaa olin kuitenkin ajoissa ja sain kuin sainkin tilattua kasan vaatteita pojalleni <3

POMPdeLUXin vaatteet ovat  laadukkaita ja Öko-Tex-standardin mukaisia. Mallistosta löytyy aina jotain kauniin harmaita, vaaleita ja tummansinisiä vaatteita. Tällä kertaa tein kyllä tilauksessani jotain todella poikkeavaa, sillä tilasin pojalleni vihreää! Inhoan vihreää ja punaista, mutta.....haalean vaalea sammalenvihreä on kaunis väri kuten myös merellinen sinivihreä. Ja päiväkotivaatteiden haluan olevan tummia, niin ne saa helpommin ruokatahroista puhtaaksi, joten siksi vihreä tarttui mukaan POMPin sivuilta :)

Tilasin yhden bodyn, kaksi pitkähihaista, haalarit ja college-takin, joka yllätyksekseni olikin kääntötakki. Jee! Meillä on ollut aiemminkin kääntötakkeja, joten pidän niistä kun ne ovat monikäyttöisiä.

Terapiasta apua synnytystraumoihin?

Terapeuttini sanoi minulle ensitapaamisellamme, että jenkkilässä on outoa, jos jolla kulla ei ole omaa terapeuttia, sillä se on jokaiselle ihmiselle tarpeen. Tästä olen kyllä hänen kanssaan samaa mieltä, että jokaisen kannattaa jossain vaiheessa elämänsä aikana jutella ja tutkiskella asioita ammattiauttajan kanssa. Mikä se syy sinne hakeutumiseen sitten onkin, niin sen voi jokainen päättää itse, milloin kokee terapiaa tarvitsevansa.

Minä tosiaan ohjauduin neuvolan kautta psykologille edellisen vaikean raskauteni/traumaattisen synnytyksen seurauksena. Edellisen postaukseni tästä aiheesta, jossa kerron syitä ja ajatuksiani psykologin juttusille hakeutumisesta, voi lukea TÄÄLTÄ.

Nyt olen käynyt psykologin juttusilla neljä kertaa. Hän on ihan mukava ihminen ja hänelle on helppo puhua. Minä taas olen aikamoinen itsetutkiskelija ja keittiöpsykologi jo luonnostaan, joten ihan hirveästi mitään uutta ja yllättävää tietoa käyttäytymisestä tai elämästäni ei ole tullut. Ensimmäisellä käynnillä puhuimme raskaudesta ja synnytyksestä, mutta kaksi seuraavaa käyntiä käsiteltiin ihan muita aiheita.

Muidenkin aiheiden käsittely on hyvästä ja en ole siitä lainkaan pahoillani, että pääsen juttelemaan myös niistä, mutta koska hakeuduin hänen luokseen lähinnä raskauteen liittyvien asioiden tiimoilta, on minusta hieman ikävää, miksi emme voisi vain keskustella niistä? Jouduin jo toisella kerralla kysymään, miksi emme voi puhua siitä, miksi tulin tänne? Hänen mielestään, kuten psykologiassa yleensäkin, kaikki vaikuttaa kaikkeen ja on hyvä käydä lapsuudessa ja nuoruudessa koetut traumat läpi myös. Uskon, että aiemmassa elämässäni tapahtuneilla traumatisoivilla, äkillisillä tapahtumilla on varmasti tietynlainen yhteys myös synnytystapahtumaani, mutta..... Tulee kuitenkin väkisin sellainen olo, että kaikkeen yritetään löytää selitystä jostain menneisyydestä, vaikka kaipasin nimenomaan apua ja juttuseuraa vaikean raskausajan ja traumatisoineen synnytyksen käsittelyyn. En tietoa siitä, miksi olen kokenut synnytyksen, kuten olen kokenut.

Viimeisimmällä tapaamiskerrallamme päädyimme puhumaan myös itse synnytyksestä. Kun kerroin, että käynnistyksen jälkeen oma pää ei päässyt hommaan lainkaan mukaan ja tuntui kuin minusta olisi 8 tunnin ajan koitettu repiä jotain väkisin ulos, psykologin reaktio oli kyllä sellainen, mitä en olisi häneltä toivonut. Hän vastasi, että ei kai sellaista synnytystä olekaan, joka ei sattuisi tai se ei olisi kivuliasta, mitä oikein odotit? Menin hämilleni tästä, sillä olin valmistautunut synnytykseen ( en kuitenkaan käynnistettyyn) mielestäni niin hyvin kuin ensisynnyttäjä voi, tietämättä oikeasti mitä siellä salissa ja ennen sitä tapahtuu. Psykologin reaktio oli mielestäni hieman syyllistämistä, eikä hän osannut asettua tilanteessa minun saappaisiini. Onneksi hän sentään tämän möläytyksen jälkeen kehotti kirjaamaan mahdollista toista synnytystä varten ylös kaikki asiat, jotka mielestäni menivät edellisellä kerralla pieleen. Niistä olisi hyvä keskustella pelkopolin kätilön kanssa vielä ennen mahdollista uutta synnytystä.

Varsinaista pelkoa itse synnytystä kohtaa minulla ei oikeastaan ole. Joo, eihän se mukavaa ole ja kuka hullu sen haluaa enää tehdä uudelleen? Mutta suurin pelko kohdistuu nimenomaan synnytyksen käynnistykseen. Se oli vain jotain niin brutaalia ja siinä toimitaan mielestäni vastoin luontoa. Mutta ymmärrän, että joissain tapauksissa niin on pakko toimia äidin ja vauvan turvaamiseksi, mutta omalla kohdallani käynnistys ei välttämättä ollut oikein ratkaisu, varsinkaan rv 38. Siitä ne suurimmat traumat varmasti tulivat kun hätiköitiin ja puututtiin luontoon liian aikaisin.

Puhuminen auttaa. Puhuu ihan kenelle vaan. Minusta tuntuu, että olen saanut eniten apua siitä, että olen saanut kertoa traumaattiset asiat nyt  miehelleni, usealle ystävälle, neuvolan tädille sekä nyt viimeisenä psykologille. Nyt oloni on rauhallinen, eikä vauvavuosi ja sitä edeltäneet tapahtumat pyöri päivittäin mielessä, kuten ne aiemmin tekivät. Ehkä se psykologin kanssa juttelu oli viimeinen niitti katkaisemaan noilta ajatuksilta siivet tai sitten sillä oli lumevaikutus tai ihan oikea vaikutus. Se jää arvoitukseksi..

Vielä ainakin yksi käynti jäljellä. Ja tiedän, että ensi kerralla eli neljännellä käynnillä käsittelemme lisää itse raskautta ja synnytystä, sen hän minulle lupasi. Viimeinkin. Mutta hyvää sielunhoitoa tämä on ollut vaikka välillä onkin puhuttu aiheen vierestä.



Mukavaa viikonloppua,
Doris